Tämä on tarina heikentyneen impulssikontrollin yllättävistä vaikutuksista.

En tarkkaan muista mistä ajatus viktoriaanisesta uimapuvusta alunperin lähti, taisin ehkä nähdä sellaisen jossakin ruutuviihteessä. Seuraavaksi muistin, että "Fashions Of The Gilded Age"-kirjassa taisi olla myös muutama uima-asun kaava. Kolmas ajatus tässä kohtalokkaassa ketjussa oli, että kangasvarastossa pitäisi olla epämääräinen pätkä vaaleansinistä flanellia.

Vilkaisin kirjan kaavoja ihan akateemisesta mielenkiinnosta, ja sivun 145 "Embroidered Bathing Suit" (Harper's Bazaar 1882) näytti söpöltä ja mukavan simppeliltä. Googlailin vähän lisää kauden muotikuvia ja säilyneitä uima-asuja, ja onnistuin siinä sivussa jotenkin selittämään itselleni että uima-asu olisi oikeastaan mukava, nopea ja rentouttava terapiaprojekti röyhelöisen päiväpuvun ja sen kaikkien asusteiden jälkeen.




Tarvitsinko viktoriaanisen uimapuvun, tai oikeammin ilmaistuna tulisiko sille koskaan käyttötilaisuutta? Sellaista ei varsinaisesti ole näköpiirissä, mutta toisaalta siihen ei myöskään menisi niin kovin paljon rahaa eikä aikaa. Jos käyttäisin siihen olemassaolevaa kangasvarastoa se olisi jo melkein järkevä päähänpisto.

Löysin kellarista vaaleansinisen flanellin, mutta sitä olikin vähemmän kuin olin muistellut. Lisäksi valkoista flanellia, jota olin ajatellut käyttää mahdollisena jatkeena löytyi vain pari pientä tilkkua. Ajattelin silti että ehkä flanellin saisi jotenkin kikkailtua riittämään, mutta onneksi kokeilin etukäteen kastella sen. Mukavan ohut ja pehmeä flanelli muuttui märkänä vähän turhan läpinäkyväksi, joten päätin suosiolla säästää sen johonkin muuhun.




Tämä ratkaisu eliminoi ikävästi tekosyyn tyhjentää kellaria. Toisaalta, vaaleansininen ei kuitenkaan ollut pikaisen googlauksen perusteella niitä uima-asujen tyypillisimpiä värejä, ja oikeastaan olin jo alkanut haaveilla tummansinisestä puvusta valkoisin koristenauhoin.  Olin jo tässä vaiheessa jo niin innostunut projektista ja jo aloitellut kaavoitustakin, että lankesin ostamaan taas lisää kangasta.

Löysin nettikaupasta (kankaita.com) kohtuuhintaista tummansinistä puuvillaflanellia, ja uskaltauduin tilaamaan sen ilman mallitilkkua arvellen että flanelli on flanellia ja väri sopiva vaikka vähän kuvasta heittäisikin. Yllätyksekseni se olikin nukattu vain toiselta puolelta ja yllättävän jäykän oloista, vaikka pehmenikin onneksi vähän esipesussa. No, koska se oli tilattu niin pitihän se käyttää.




Puuvillaa parempi ja ajanmukaisempi materiaali olisi tietenkin ollut villaflanelli, mutta kutian niin herkästi että sen olisi pitänyt olla todella hyvälaatuista. Sen metsästämiseen olisi myös mennyt enemmän aikaa ja rahaa.

Jo mainitsemani koristelu sai vaikutteita useista kauden kuvalähteistä ja säilyneistä vaatteista. Raidat vaikuttivat olevan aika yleisiä, ja niiden luoma reipas navy-henkinen ilme viehätti minua kovasti. Pidän kovasti klassisesta navy-valkoinen-combosta myös arkipukeutumisessa.




Erityisesti tämä piirros hieman myöhemmistä uima-asuista näytti somalta ja helposti toteutettavalta, kirjan mallin kirjailu olisi ihan liian suuritöinen asuun jota tuskin tulisin hirveästi käyttämään. Ihastuin myös kuvan neitosten hurmaavan epäkäytännöllisiin vapaana liehuviin kiharoihin ja somiin aurinkohattuihin.




 
Kaavoitus sujui tällä kertaa melko helposti. Yksinkertainen puseron kaava oli jo valmiiksi lähellä kokoani, kavensin sitä vain hieman. Lisäksi pidensin sitä varmuuden vuoksi jo sovitusversioon, koska minulla on melko pitkä selkä ja olen viktoriaanisia daameja todennäköisemmin pidempi kuin lyhempi. Hihan ja kauluksen kopioin sellaisenaan.




Sovituksessa kauden kaavojen tapaan reippaasti viistotettua olkaa piti vähän suoristaa. Myös kaulus käyttäytyi vähän omituisesti eikä näyttänyt yhtään siltä kuin kirjan kuvassa, mutta toisaalta tämän mallista kaulusta näkyy muotikuvissa paljonkin joten päätin pitää sen sellaisenaan. Myös hihansuuta päädyin kaventamaan hieman, jolloin se muuttui kevyemmän näköiseksi.




Housujen kaavassa pidin kappaleen leveyden sellaisenaan, mutta pidensin lahkeita samalla logiikalla kuin puserossa. Housuja jouduin säätämään sovituksessa hieman enemmän, vyötäröllä lisäsin taakse hieman korkeutta ja edessä madalsin vyötärölinjaa, kuten joudun useimmissa housun kaavoissa tekemään. Myös lahkeensuun muoto vaati vähän säätöä.




Jätin tarkoituksella housut lantiolta pussittaviksi, etenkin takaa. Ne eivät näytä nykysilmään kovin imartelevilta, mutta päätin että uimapuvussa pitää pystyä mukavasti uimaan. Samasta syystä jätin puseron vyön vähän vyötärölinjaa ylemmäksi, alimpien kylkiluiden kohdalle jolloin se ei puristaisi. Laajojen alaraajojen liikeratojen testaaminen hassuissa lakanahousuissa näytti muuten todennäköisesti varsin koomiselta.

Halusin pysyä melko tiukasti kaavan mallissa vain omiin mittoihini muokattuna, kun kerrankin kunnon kaava oli olemassa, mutta lopulta päädyin kuitenkin pidentämään ja viistottamaan puseron helmaa vielä vähän lisää, etenkin takaa. Kuten sanottu, housujen takaosa ei näytä kovin seksikkäältä, joten parempi kun se peittyy hieman enemmän, ja sitä paitsi useimpien kauden uimapukujen yläosat näyttävät olleet usein reippaasti tämän kaavan lyhyttä mallia pidempiä.

Pidennettyäni sekä lahkeita että puseroa totesin ettei vaaleansininen flanelli olisi kyllä millään riittänytkään. Onneksi olin tilannut tummansinistä reilusti.





Itse ompelu oli melko suoraviivaista. Olin päättänyt että tämä saisi olla helppo terapiaprojekti, joten en lähtenyt edes hirveän tarkasti tutkimaan kauden ompelurakenteita vaan kasasin puvun katesaumoilla ja viimeistelin etureunat ja kauluksen kiinnityksen muotokaitaleilla arvellen ettei se hirveän väärin voi olla. Sovitusversion ansiosta pääsin ompelemaan melko sujuvasti ilman välisovituksia, housuissa tosin sovitin vielä aiemmin suuntaa-antavasti merkityt vyötärölaskokset lopulliseen muotoonsa.




Kaapista löytyi vanhasta valkoisesta lakanasta leikkaamaani ja silittämääni vinonauhaa, jota olin joskus käyttänyt korsetin reunustukseen. Kangas oli melko tiivistä, joten tumma pohjakangas ei kuultaisi pahasti läpi, vinonauha taipuisi kivasti myös kaarevissa reunoissa ja ennenkaikkia olisi käytännössä ilmaista. Onnistuin vielä löytämään vähän lisää samaa tai ainakin tarpeeksi samannäköistä lakanaa josta sain askarreltua lisää nauhaa. Itse silitetty vinonauha on harvoin aivan tasaista ja liitossaumatkaan eivät ole niin siistejä, mutta päätin tällä kertaa jättää perfektionismin narikkaan.

Tai no, melkein. Oli kuitenkin hirveän hauskaa kikkailla vähän niin että sain kaikkien nauhojen ompeleet peittymään nurjalta päärmeiden tai muotokaitaleiden alle. Tikkasin päärmeet nauhojen ompelun jälkeen kiinni nauhan vierestä, ja tumma ompelulanka jää valkoisen raidan vieressä hyvin huomaamattomaksi.




Vaikka tämän piti olla nopea projekti, lankesin kuitenkin näpertelemään sen verran että kirjailin kauluksen kulmiin somat pienet ankkurit. Oli kiva saada kirjailla vähän, mutta ei liian suurta ja työlästä projektia.




Housuissa tein piiloon jäävät napinlävet surutta koneella ja etsin nappirasiasta sekalaisen kokoelman metallinappeja. Olin alunperin ajatellut tehdä puseron napinlävet käsin, koska sinänsä pidän napinläpien ompelusta, mutta lopulta tulin onneksi järkiini ja päätin että tummassa kankaassa napinlävet näkyvät niin vähän että niihin on turha tuhlata hirveästi aikaa.

Puseron nappeihin sain työkaverilta lahjoituksena pari rasiaa tee-se-itse päällystettävien nappien pohjia, joiden päällystämiseen käytin vinonauhojen lakanakangasta.




Viktoriaaniseen uima-asuun kuului yleensä myös rantatossut, koska toki hienon daamin herkkiä pieniä jalkoja piti suojella kiviltä. Kenties paljaat varpaat olivat myös olleet sopimaton näky. Yritin itseasiassa ensin askarrella uusia kangaspäällisiä kirppikseltä löytyneisiin nyöripohjaisiin kesäkenkiin, ja pääsinkin niissä melko pitkälle. Totesin kuitenkin etten tykännytkään lopputuloksesta lopulta kovin paljon, joten kun nettikirppiksellä vastaan tulivat puoli-ilmaiset tummansiniset kangasballerinat päätin vaihtaa vielä niihin. Kuvien perusteella monet rantakengät näyttivät olevan juuri ballerina-tyyppisiä.

Hattu on ensimmäinen, epäonnistunut versio päiväpukuuni tarkoitetusta hatusta. En lopulta kokenut sen muotoa oikeaksi pukuun, ja koneella kasattu viimeistelykin jätti huomattamasti toivomisen varaa.

Tähän käyttötarkoitukseen se kuitenkin menetteli nopeasti halpisnauhalla tuunattuna. Uimamyssy olisi tietenkin ollut käytännöllisempi, mutta hattu näytti kivemmalta.




Kuten jo todettu, kangas oli jäykempi kuin alunperin suunnittelemani flanelli, ja pelkäsin hieman ettei se laskeutuisi ollenkaan niin kivasti kuin sovitusversiossa, mutta toisaalta tietty ryhdikkyys sopii käyttötarkoitukseen. Uima-asun pitää toki olla siveellinen, ja ainakaan tumma väri ei näy läpi.

Ilmeisesti uimapuvun alla käytettiin vielä tässä vaiheessa jonkin verran alusvaatteita ja jopa uimakorsettia. Halusin pitää projektin mahdollisimman yksinkertaisena joten tein tietoisen päätöksen oikaista tässä kohtaa. Puin uimapuvun alle vain modernit bikinit, jotka antavat hieman ryhtiä vaatimattomalle povelleni. Lisäksi ne mahdollistavat märän uimapuvun riisumisen rannalla ilman julkisen siveyden loukkaamista.




Uimapuku osoittautui käytössä oikein mukavaksi sekä rannalla kirmailuun että pikaiseen uimareissuun. Puuvillaflanelli oli odotetusti märkänä jääkylmää tuulisella rannalla ja kesti ikuisuuden kuivua, mutta toisaalta se säilytti ryhtinsä yllättävän hyvin eikä liimautunut vartaloon liian tiivisti.

Uimatossut puolestaan olivat oikein mukavat rantakallioilla kiipeillessä, mutta vedessä kahlatessa ne olivat hetkessä täynnä hiekkaa joka hiersi paljon pahemmin kengässä kuin paljain jaloin. Kenties aikalaisten tossut olivat tiiviimmät, tai sitten niitä tosiaan käytettiin enemmän siveellisyyden vuoksi hiekkoineen kaikkineen.

No, menihän tätä hairahdusta ommellessa nyt jokunen ilta. Uimapuvusta tuli kuitenkin hauska, ja viktoriaanisen rantapäivän suunnittelustakin on ollut jo puhetta.