1870-luku elegantteine röyhelölaahuksineen on ollut yksi lempikausistani aina, tai ainakin siitä asti kun herkässä iässä näin Martin Scorsesen "The Age of Innocence"-elokuvan. Kun aikanaan aloitin historiallisten vaatteiden tekemisen päädyin toiseen ikisuosikkiini, 1700-lukuun, ja kaverien kautta löysin melko pian myös myöhäiskeskiajan, ja näiden parissa vierähtikin useampi vuosi. Molemmista löytyisi vielä paljon tehtävää, mutta jossain kohtaa levoton mieleni alkoi haikailla viktoriaanisen estetiikan perään ja Pinterest-kansioni alkoivat täyttyä toinen toistaan ihanammista 1870-luvun muotipiirroksista. Suunnittelin epämääräisesti aloittavani jossain kohtaa jollakin yksinkertaisella päiväpuvulla, mutta asia siirtyi ja siirtyi kiireellisempien tieltä.

Lopullisen tönäisyn reunan yli tarjosi Pior Attiren Victorian Ball. Useampikin kaveri oli lähdössä ja Bath sinänsä on matkakohde johon anglofiilin 1700-lukuharrastajan on ainakin kerran elämässä päästävä. Ostimme Jarnon kanssa liput, ja sitten olikin taiottava jostain tanssiaispuku alusvaatteineen ja asusteineen. Valmiina minulla oli ilmoittautumisvaiheessa hansikkaat. Hyvästi helppo päiväpuku ja hyppy suoraan syvään veteen elegantin iltapuvun muodossa!




Kun aikoinaan aloitin 1700-luvun, en tiennyt siitä paljonkaan ja lähdin liikkeelle optimistisella ajatuksella tehdä jotain nättiä mikä näyttää päällepäin oikealta. Nyt uutta kautta aloittaessani tiesin tuskallisen hyvin kuinka vähän lopulta tiedän, ja toisaalta taas kuinka paljon näin paljon uudemmasta kaudesta on olemassa tietoa ja säilyneitä vaatteita. Sitäpaitsi viktoriaaniset vaatteet ovat mielettömän huolellisesti tehtyjä. Tämä yhtälö toi melkoisen aloituskynnyksen. Lopulta onnistuin järkeilemään itselleni että jostain on lopulta vaan aloitettava, tekiessä oppii monta asiaa ja törmää kuitenkin uusiin kysymyksiin joita ei osannut ennakoida, ja toisaalta harrastamisessa uudet haasteet sinänsä ovat kiinnostavia vaikka lopputulos ei heti olisikaan täydellinen.

Olin jo kauemmin keräillyt kuva-arkistoa, ja suosikkityylini oli vaivihkaisesti siirtynyt 1870-luvun alkupuolen muhkeista turnyyreistä loppupuolen eleganttiin Natural Form-linjaan. Tätä valintaa aloituspisteeksi puolsi myös se, että pääsisin laistamaan turnyyrin askartelusta. Halusin puvusta myös näin alkuun suhteellisen yksinkertaisen, koska vasta opettelin kauden kaavoitusta ja muotokieltä enkä halunnut askarrella kolmeakymmentä metriä silkkiorgandaröyhelöä vain todetakseni että lopullinen puku istuu huonosti tai on muuten ihan pielessä.



Samasta syystä päädyin myös materiaaleissa säästöbudjettiin. Kellarista löytyi joskus 1700-luvulle ostamani puuvilla-polyesterisekoitesatiini, jonka hillitty liilansävy oli mielestäni varsin viktoriaaniseen estetiikkaan sopiva, joskaan ei ehkä ykkösvalinta tanssiaispuvun väriksi. (Kauden naistenlehdissä listataan violetti väriksi, joka ei näytä kauniilta kaasuvalossa, eikä lämmin hehkulamppukaan sitä pahemmin imartele). Toisaalta, ajan käsityksen mukaan olisin keski-ikäinen rouva jonka ei ehkä sopisikaan enää pukeutua debutanttien pastellihörsöihin.

Kangas oli kolmessa eri palassa, joista pienimmän olin löytänyt myöhemmin palakorista. Yhdessä palassa oli myös tahra, jota en onnistunut saamaan pois. Arvelin kuitenkin, että se saattaisi juuri ja juuri riittää.





Materiaali vaikutti paljon puvun mallin valintaan, paksuhko satiini ei taipuisi kevyisiin röyhelöpilviin vaan vaatisi jotain yksinkertaista ja veistoksellista. Lisäksi sitä ei ollut kovin paljon. Olisin tietysti voinut yhdistää siihen jotain muuta materiaalia, ja harkitsinkin tätä pitkään, mutta lopulta arvelin että yksinkertainen satiinipuku jota voisi sitten piristää vaikka tekokukilla olisi turvallinen valinta. Pitkän harkinnan jälkeen suosikkimalleikseni karsiutui muutama eri muotipiirros.






Ensimmäisestä lilasta puvusta (Der Bazaar 1881) halusin miehustan, kukkakoristelun ja värin, toisesta vihreästä puvusta (Journal des Demoiselles 1878) helman takaosan upean leikkauksen. Arvelin myös että helman vaakarypytys sopisi hyvin paksuun, kiiltävään satiiniin.




Malleilla on jokunen vuosi väliä, mutta kolmannen piirroksen valkoinen puku (Journal des Demoiselles 1878) yhdistää elementtejä molemmista, joten päätin että tällainen kombinaatio voisi tulla kyseeseen. Helmaan halusin valkoisen puvun tapaan koristelaskostuksen.





Saatuani korsetin valmiiksi aloin kaavoittaa pukua. Päätin ensin tehdä kaudelle sopivan miehustan peruskaavan ja muokata sitten siitä eri version tanssiaispuvun avonaisella miehustalla. Olin juuri ostanut "Fashions of the Gilded Age"-kirjan (Frances Grimble), ja innostuin siinä olleesta kauden kaavanpiirto-ohjeesta (The Complete Guide to Ladies' Garment Cutting, Henrich Klemm 1883) niin paljon että pitihän sitä kokeilla.

No, totesin aika pian että kokeilu oli noin kuriositeettina kiva, mutta mittakaavalaskelmiin perustuva kaavoitusjärjestelmä ei toiminut alkuunkaan minun pituisellani ihmisellä. Myös etuleveydestä tuli omituisen leveä. Jätin kaavan puolivälissä kesken todeten että olihan se sinänsä kiinnostava kokeilu, ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaani muokata moderni peruskaavani  korsetoiduille mitoilleni ja period-kaavan malliseksi.




Tämä onnistuikin yllättävän hyvin, tosin rintamuotolaskoksen hävittämisen kanssa sai toki vähän säätää. Lopulta päädyin tekemään rinnan kohdalle vaakasuuntaisen laskoksen, joka ilmeisesti pitäisi olla vain vuorissa, miutta joka tässä tapauksessa jää bertha-kauluksen alle piiloon. Avonaisen iltapukumiehustan olisi kuitenkin parempi istua napakasti.

Kaavoitusmetodeja vertaillessa totesin myös että Klemmin peruskaava päättyy vyötärölle, kun taas oma vuosien varrella hioutunut moderni peruskaavani ulottuu lantiolle asti, mikä on prinsessalinjaisessa Natural Form-puvussa olennaista.




Iltapukumiehustan olalta putoavan pääntien kaavoitus vaatikin sitten enemmän säätämistä ja sovittelua. Aloittelijalle olisi tietysti ollut helpompaa valita kapeaolkaiminen malli, jotka alkavat lyödä läpi 1880-luvun vaihteessa, mutta varhaisempi off-shoulder olkalinja oli juuri se juttu, jonka pukuuni halusin. Se on minusta aina ollut todella viehättävä, lisää tehokkaasti tiimalasivaikutelmaa ja tasapainottaa kauniisti luonnostaan muodokasta lantiotani. Niinpä se piti sitten vääntää vaikka väkisin.

Hihan kaavan piirsin suurinpiirtein FOTGA:n (Fashions of the Gilded Age) iltapukuhihojen malliin pieneksi puhvihihaksi, jossa laskostettua päällistä tukee kapeampi ja lyhyempi vuori. Tein pari lakanaversiota kunnes se näytti suunnilleen oikealta. Kokeilin myös laskoksetun bertha-kauluksen muotoilua nähdäkseni kuinka paljon siihen pitäisi varata leikkuusuunnitelmassa kangasta.




Puvun helman kaava syntyi työläästi yrityksen ja erehdyksen kautta, ja monta kertaa tuli ikävä 1700-luvun suoria leveitä helmoja. Selasin maanisesti kaavakirjoja (FOTGA, Arnold) polonaise- ja princess-malleista ja tein lakanaversioita.

Vihreän esimerkkipukuni tulkitsin seuraavan FOTGA:n "Fan skirt" (sivu 155) kaavan mallia kokopitkään pukuun sovellettuna: kapeat etukappaleet ja leveä, suunnilleen polven korkeudelta rypytetty keskitakakappale. Takakappaleen ylimääräinen leveys, joka on hameessa laskostettu vyötärönauhaan aukeaisi prinsessalinjaisessa puvussa selkäsaumojen laskosvaroista, ja pysyisi puhvilla vaaka- ja pystysuuntaisten tukinauhojen varassa. Kaavoitin puhviosan alareunaan pari vaakalaskosta saadakseni puhviin pituusväljyyttä, ja sovittelin niiden kokoa, määrää ja sijoitusta tarkemmin sovitusversiossa.




Lakanatestissä selvisi, että tässä mallissa oli takana kangasta oikeastaan liikaakin, rypytyslinjasta lähtevä laahuksen levennyspala oli oikeastaan ihan turha. Kuvan vihreän puvun laahus näytti melko kapealta suhteessa takapuhviin, joten päätin kokeilla suoraa, vain sivuista viistotettua takakappaletta, ja kaventaa takakappaleita muutenkin. Takapuhvi on kuvassa melko muhkea, mutta totesin että vähän kevyempi puhvi voisi näyttää päällä sopusuhtaisemmalta, etenkin kun kankaani on paksua. Kangasta oli muutenkin vähän niukasti, joten mitä vähemmällä selviäisin sen parempi. (Kaavoitusvaiheessa olin tosin vielä varautunut hätäratkaisuna vaihtamaan kangasta jos se ei näyttäisi millään riittävän.)

Vihreässä puvussa on pitkä, suora, lähes kulmikkaasti laskeutuva laahus. Halusin kuitenkin muiden esimerkkikuvieni tapaisen viuhkamaisen laahuksen, joten kun olin suunnilleen tyytyväinen takakappaleiden malliin muotoilin laahuksen reunan pyöreäksi.




Etukappaleesta muotoutui sovittelun perusteella yllättävänkin suora ja kapea. Etupuoli on helppo, mutta sivussa takakappaleiden puhvi ja rypytys vetivät etukappaleen reunaa ikävästi vaikka löysäsin tukinauhoja. Lopulta tajusin, että etukappaletta pitäisi jatkaa selvästi pidemmälle taakse. Kokeilin lisätä takasivukappaleeseen sauman, leventää etukappaleen siihen asti ja muuttaa entisen saumalinjan pitkäksi muotolaskokseksi. Kuvassa lisäys näkyy erivärisenä kankaana.

Tällä muutoksella monta asiaa naksahti kohdalleen: Puhvi asettui selkeästi paremmin paikoilleen, lantion kohta keveni ja helman rypytyslinja piti laahuksen selkeästi takana. Natural Form- muodin idea, edestä kynämäisen kapea ja takaa runsas helma alkoi hahmottua.

Kokeilin vielä lakanakankaalla ja nuppineuloilla helman rypytyskoristelua. Hypoteesini muotikuvien perusteella oli, että päällyskangas oli laskostettu tukivuoriin ja harsittu muutamasta kohtaa kiinni. Kokeiltuani kaavoja kankaalle totesin, että saisin etukappaleelle leikattua tasan 35cm ylimääräistä pituutta, kokeilin siis rypytystä tällä määrällä. Se näytti onneksi silmämääräisesti ihan sopivalta.

Etukappaleen helma vaatisi myös jotain koristelua. Kokeilin muutamaa mallia, ja lopulta päätin varata siihen n. 2 kertaa helman mittaisen parikymmentä senttiä leveän kaitaleen ja keksiä siitä jotain kivaa.





Puvun leikkaaminen oli melkoinen operaatio. Pyörittelin kaavoja moneen kertaan saadakseni kankaan käytettyä mahdollisimman tehokkaasti, ja saadakseni laahukseen vielä kapean reunakoristelun. Tietysti sen voisi jättää pois, mutta toisaalta se olisi kaunis ja antaisi laahukselle ryhtiä ja ilmettä.

Lopulta kavensin takakappaleita helmasta vielä vähän, tein liitossauman takasivukappaleeseen rypytyksen kohdalle, ja vielä keskitakakappaleeseen vyötärölle. Jälkimmäinen oli tuskallinen päätös, eikä ihan paras mahdollinen. Nyöritys naamioi saumaa vähän, mutta eihän sen pitäisi siinä olla. Toisaalta sillä sai säästettyä aika paljon kangasta.




Myös laahuksen pää on eri koottu eri suuntaan leikatuista paloista, mutta jää juuri sopivasti laskostuksen alle. Samoin etukappaleella laskostuksen alla on tukivuorin peittona melkein puvun sävyistä lakanakangasta.

Leikattuani puvun isommat kappaleet (Berthan ja laskostuskaitaleet jätin vielä tuonnemmaksi laskettuani että ne suunnilleen tulisivat lopusta kankaasta) harsin valtavan määrän merkkilankoja.



Puvun rakenne ja kasaus on yhdistelmä mm. FOTGA:sta opittuja period-tekniikoita sekä omia sovelluksia ja pikaniksejä. 1870-luvun puvut oli jo suunniteltu sen mukaan että saumat ommeltiin koneella, mutta käsin viimeistelyä oli silti paljon. Tavallaan ompelukoneen käyttö kuitenkin tuo ompelujärjestyksen lähemmäksi nykylogiikkaa verrattuna vaikka robe a la francaiseen joka muotoiltiin päälle ja ommeltiin käsin muotoon, monesti juuri päällipuolelta. 1870-luvun tapa tehdä asioita tuntui lopulta hyvin loogiselta, ja huomasin että 1700-lukua aloitellessani olin yrittänyt sinnikkäästi tunkea sinne 1800-luvun tekniikoita esimerkiksi miehustan vuorituksessa.

Miehustan vuoriksi tuli puuvillatwillia. FOTGA:n ohjeen mukaan jätin vyötärölle lähes sentin laskoksen ylimääräistä pituusväljyyttä, jonka pitäisi kuulemma estää puvun miehustan rypistyminen. Voimakkaasti kaarretussa vyötärölinjassa aavistuksen pidempi vuori tietysti kuulostaa järkevältä. Sensijaan ideani ommella tuo laskos kiinni että se pysyisi tasaisesti paikallaan ja avata se muotolaskoksia harsiessani ei ollut sittenkään hyvä, laskoshan jämähti terävänä paikoilleen ja kuultaa valmiissa puvussa läpi. Lisäksi vähän pienempikin laskos olisi ehkä riittänyt, ja miehustassa on joka tapauksessa ryppyjä.




Miehustan vuori ulottui lantiolle, niin että reuna naamioituu etukappaleella rypytyksen alle ja takakappaleissa riittää tukemaan laskosten päät. Etukappaleella yhdistin siihen helman tukivuorin, joka on kaapista löytynyt pätkä lakanakangasta. Sitten harsin satiinin miehustan vuoriin kiinni. Halusin olla mieluummin huolellinen kuin hutiloida, joten harsin kiltisti ohjeen mukaan reunat ja kappaleiden keskilinjat, muotolaskosten keskilinjat, ja sitten vielä vaakasuuntaiset linjat rinnan ja lantion kohdalle ja muotolaskosten reunatkin. Yritin samalla syöttää ylimääräisen väljyyden vyötärölle noin 15cm matkalle, mutta kuten edellä todettu, alkuperäisen laskoksen linja tahtoi silti jäädä näkyviin.

Saatuani miehustan harsittua oli helman vuoro. Olin harsinut satiiniin vaakasuuntaisia merkkilankoja kohdistuslinjoiksi 10cm välein, ja pystysuuntaiset merkkilangat kiinnityslinjoille. Kiinnityslinjoja tuli kolme, keskietu, sivut sekä tietenkin vielä laskostus sivusaumoissa. Tukivuoriin merkitsin lyijykynällä keskietulinjan ja yhtä monta poikkilinjaa kuin satiinissa tasaisin välein.




Neulasin ensin vaakalinjat merkkilankojen mukaan varoen ettei satiini kiristäisi tukivuoria, ja sitten lisäsin neuloja aina laskosten puoliväliin kunnes laskostus oli tarpeeksi tiheä. Harsin laskokset kiinni nurjalta puolelta tehden aina pari pientä pistoa laskoksen pohjaan. Varmuuden vuoksi päädyin lisäämään vielä ylimääräiset kiinnityslinjat alkuperäisten väleihin. Sivusaumoissa neulasin laskokset, käänsin ne ylöspäin ja ompelin koneella kiinni. En halunnut silittää laskoksia, vaan jätin ne muotoutumaan kiinnityslinjojen välillä itsekseen.

Kuten olin toivonutkin, rypytys näytti paksussa satiinissa upealta. En toki ole varma näyttäisikö se viktoriaaniseen silmään juuri oikealta, mutta ainakin moderniin silmään se loi kiinnostavan ja eloisan pinnan.




Kapeilla takakappaleilla oli muotolaskosten puutteessa vähemmän harsimista. Saatuani vuorin kiinni suljin keskitakasauman lyhyeksi jäävän pätkän laskosten ja nyörityshalkion välillä. Kun kappaleet olivat vielä irrallaan muista, askartelin nyörityshalkion kääntämällä reunan nurjalle nauhalla ja ompelemalla kapean luukujan. Sitten askartelin nyöritysreiät, joita oli paljon kätevämpi tehdä pelkkiin takakappaleisiin kuin pyöritellä koko raskasta pukua.

Nyöritysreiät ovat 2cm välein ja niitä on yhteensä 40. Koska nyöritysreiät jäisivät näkyviin, yritin saada niistä siistit ja tasaiset, mikä oli paikoin haasteellista tiiviiseen satiiniin tehtynä. Kuten arvata saattaa, ne myös vetävät lopulta kangasta vähän kasaan. Jälkiviisaana olisi voinut todeta, että ne olisivat voineet olla vähän pienemmätkin, ohut nyöri olisi kyllä niistä mahtunut, mutta tein vanhasta tottumuksesta niin isot kuin puikurillani saa.

Näiden alkutoimenpiteiden jälkeen pukua pääsi oikeasti ompelemaan. Takakappaleilla ompelin pitkät saumat helmassa ja yhdistin miehustan kappaleet. Sovitusta varten kokosin laskosvarat paikalleen neuloilla. Etukappaleella ompelin muotolaskokset.




Koska miehustan istuvuus paljastuisi kunnolla vasta kun leveisiin saumanvaroihin olisi tehty aukileikkaukset ja mielellään vielä lisätty saumoihin luut päätin että koeversioiden perusteella saumojen perusmuodon pitäisi tässä vaiheessa olla kunnossa, jos väljyyttä tarvisi tarkistaa korjauksen voisi tehdä sivun pitkään muotolaskokseen ja takasivusaumaan. Ohensin siis muotolaskosten saumanvarat ja leikkasin kaareviin saumoihin reunoista pyöristetyt aukileikkaukset. Huolittelin ne samantien käsin. Lopuksi suljin etukappaleiden ja takasivukappaleiden sauman.

Sovituksessa puku näyttikin varsin lupaavalta. Kuten olin uumoillutkin, miehustassa oli ehkä vielä aavistus liikaa väljyyttä, mutta päätin vielä lisätä luut muihin saumoihin paitsi sivun pitkään muotolaskokseen jotta näkisin kuinka paljon ne täyttivät miehustaa. Hieman yllättäen olin varannut taakse lantiolle vähän liikaa väljyyttä, ja raskaammassa kankaassa sivusaumojen alaosa pussitti. Viimeistellylle takasaumalle ei tietysti enää voinut mitään, mutta otin reippaasti sisään takasivusaumoista saadakseni vartalonmyötäisemmän linjan.

Miehustan tukiluuna käytin kapeaa metallispiraaliluuta. Se on jotakuinkin aikakauden materiaali, tosin sitä käytettiin alkuun lähinnä kevyemmissä ratsastus- ja urheilukorseteissa. Se kuitenkin on on ohut ja kaartuu kauniisti kaarevissakin saumoissa, joten päätin että se olisi paras vaihtoehto pukuuni.




Ompelin kanttinauhasta luukujat ja pujotin luut niihin. Sitten ompelin ne käsin saumanvaroihin pyrkien pitämään sauman oikeassa muodossa jotta luu asettuisi kauniisti myös puvun ollessa päällä. Luiden päissä jätin kiinnitysompeleen vähän löyhäksi niin että ne eivät kiristäisi pukua.

Sovittaessa huomasin paitsi että pukua sai ottaa vielä pari milliä sisään sivuista myös sen, että osa luista oli vähän liian pitkiä ja niiden päät kuulsivat ikävästi oikealle puolelle. Ratkoin siis irti vaivalla ommellut luut, lyhensin niitä pari senttiä ja ompelin takaisin. Nyt ne jäävät paremmin muotolaskosten saumanvarojen alle eivätkä kuulla niin pahasti läpi.

Saatuani lopulta kaikki saumanvarat huoliteltua ja luut paikoilleen ompelin vyötärölle tukinauhan. Kauden museopukujen tapaan kiinnitin sen keskietusauman luukujaan ja takana viimeisiin saumanvaroihin ennen nyörityshalkiota, näin se on helppo laittaa kiinni ennen nyöritystä. Vyötärönauha yhdessä luiden kanssa pitää miehustan todella napakasti paikoillaan, mikä on todella tärkeää olattomassa puvussa jonka helma painaa paljon.

Kun miehusta alkoi olla näin muodossaan suljin vielä lopullisesti sovituksissa harsittuna olleet olkasaumat. Sitten askartelin hihat.




Hihan päällyskerros on leikattu täysvinoon ja keskeltä laskostettu, kainalosta hieman syötetty tiukempaan vuorikappaleeseen. FOTGA:sta luin niksin kääntää laskokset hihan ylä- ja alareunassa eri suuntiin, mistä tuleekin kiva efekti. Hihan vuoriin käytiin puuvillabatistia. Se olisi itseasiassa saanut olla jotain jämäkämpää, koska nyt hiha pyrkii painumaan liikaa kasaan, mutta toisaalta ongelma saattaa olla myös kaavoituksessa. Hihansuun viimeistelin nurjalle käännetyllä vinonauhalla, samoin päällystin vinonauhalla pyöriön sauman.

Tässä vaiheessa olin suoraan sanottuna vähän stressaantunut enkä jaksanut hirveästi testailla hihaa. Hiha sinänsä on ihan kohtuullinen, mutta sovitellessa huomasin että se veti olkaa aavistuksen alemmas niin että etenkin takana lapaluun kohdalle tuli iso ja ruma ryppy. Keskitakasauman kiristävä nyöritys ei tietenkään auttanut asiaa.



Kuten todettu, olin jo viimeistellyt miehustaa melko pitkälle sisäpuolelta ja ajatus sen auki repimisestä oli uuvuttava, etenkin kun epäilin että korjaus muuttaisi kappaleiden muotoa niin paljon että saumanvarat eivät riittäisi. Sitäpaitsi ohut ja ehjäkin neula pyrki jättämään satiinin jälkiä, joten muokkaus voisi näkyä. Päätin siis tässä kohtaa jättää selkäpuolen sellaiseksi kuin se oli, haaveillen että ehkä bertha-kaulus peittäisi ongelmaa vähän. (Kuten kuvista näkyy, näin ei lopulta käynyt.)

Saatuani hihat kiinni sovitin pääntien lopullisen muodon. Jo mainitun kiristävän nyörityksen takia sitä täytyi takana nostaa vähän ylemmäs (ja tehdä samalla vielä yhdet nyöritysreiät lisää) ettei korsetti vaan näkyisi. Edessä kangasta sai syöttää huomattavasti jotta se kaartuisi sisäänpäin. Ompelin pääntielle vinonauhan ja kiinnitin toisen reunan käsin vuoriin.

En kokenut olevani vielä henkisesti valmis berthan muotoiluun, joten siirryin helman kimppuun.




Etukappaleella olin jo lisännyt alareunaan pätkän neutraalin väristä lakanakangasta, joka peittyisi koristelaskostuksen alle. Käänsin helman sovituksessa tasattuun mittaan kanttinauhalla saadakseni siitä ryhdikkään. Muotikuvissa helman pituus muuten näyttää olevan edessäkin aika lailla lattiaan asti, mutta koska se olisi tanssiessa oikeasti hankalaa jätin helman edessä hieman irti lattiasta. Tällaista mittaa muuten näkee valokuvissakin.

Olin päättänyt vuorittaa takakappaleiden helman rypytyslinjaan asti puuvillabatistilla. Kevyt vuoritus siistisi kauniisti laahuksen alapuolen ja kenties jopa suojaisi laahusta hieman. Vuorin leikattuani muistin kaventaneeni takakappaleita kaavan mitoista aavistuksen vielä leikatessa, joten sain vähän säätää saadakseni vuorin sopivaksi. Ompelin sen pussiin helmasta ja sivusaumoista jättäen yläreunan vielä irti. Sivusaumojen yläosan viimeistelin vinonauhalla.

Takasivukappaleissa, joissa rypytyslinjassa on liitossauma taitoin vuorin kääntymään saumanvaran yli ja kiinnitin sen kevyesti käsin. Keskitakakappaleen osuudella vain harsin sen kiinni, rypytyksen lenkit pitäisivät sen kyllä paikallaan.





Olin päätynyt teoretisoinnin ja kokeilun jälkeen toteuttamaan takahelman rypytyksen sarjalla lenkkejä joiden läpi pujotettaisiin kiinnitysnauha. Nauhakuja ei välttämättä olisi kovin kaunis paksussa kankaassa, ja näin rypytyksen saisi mahdollista pesua ja todennäköistä silitystä varten helposti avattua, ja se olisi myös helpompi pakata.

Ideani kiinnitysnauhasta jalostui tarkan pituiseksi kaitaleeksi, jossa olisi napinlävet. Helman saumoihin ja keskitakalinjaan ommellut napit kiinnittyisivät näihin, ja samoihin nappeihin voisi vielä napittaa sekä pystysuuntaiset kiinnitysnauhat (joilla puhvi pysyisi pöyheänä) että laahuksen tueksi tulevan irtovuorin.

Olin testaillut kaitaleen ja tukinauhojen pituuden sekä kiinnityslenkkien määrän nauhapätkillä ja hakaneuloilla. Päädyin lopulta toteuttamaan rypytyskaitaleen taitellusta kanttinauhasta jonka kapeammat nauhastopparit jakoivat napitusnauhaksi.




Puvun pukemista ja riisumista helpottaakseni tein kiinnityskaitaleen kahdeksi erilliseksi pätkäksi jotka napitetaan keskeltä yhteen, niin että rypytyksestä on tarvittaessa helppo aukaista vain osa keskeltä lisäväljyydeksi.

Ompelin lankalenkit noin 5cm välein varmistaen että ne olivat tarpeeksi leveitä että kiinnityskaitale kulkisi niiden läpi helposti. Nappeihin ompelin todella pitkän kaulan että se varmasti riittäisi kaikkien kangaskerrosten läpi. Kun rypytysrakenne oli kasassa tarkistin vielä takalaskosten laskosvaroihin ommeltujen tukinauhojen pituuden ja tein niihin napinlävet.




Sivusaumoihin kiinnitettävät vaakasuuntaiset tukinauhat, jotka pitäisivät helman etupuolen vartalonmyötäisenä tein kauden suositusten mukaan kuminauhasta jotta ne antaisivat hieman myöten istuessa. Edelleen pukemisen ja etenkin vessassa käymisen helppoutta ajatellen tein nämäkin avattaviksi napituspatentilla, joka tosin lyhensi kuminauhan osuutta ja siten joustoa huomattavasti. Testasin vielä varmuuden vuoksi niiden pituuden ennen lopullista kiinnitystä. Loppujen lopuksi niitä ei oikeastaan tarvitse avata, mutta onhan tämä lisäominaisuus tietenkin teoriassa hyvä olla olemassa.

Kauden naistenlehdissä muuten kauhistellaan näin hankalaa ja vartalonmukaista muotia, mikä on ymmärrettävää koska naiset olivat tähän mennessä tottuneet väljiin hameisiin. Moderniin kynähameeseen tottuneena kapea helma ei ole mahdoton, ja lopulta valssaaminenkin sujui siinä yllättävän hyvin, mutta laahuksen massiivisuus ja paino tuovat toisaalta oman haasteensa.





Selattuani noin miljoona muotikuvaa ja museopuvun kuvaa päädyin lopulta tekemään etukappaleen helman alareunaan leveähköt kaksinkertaiset vastalaskokset. Leikkasin laskoskaitaleen useammasta palasta ja laskin tarkasti saumojen paikat niin että ne jäisivät piiloon laskosvaroihin.

Kankaani oli niin paksu että arvelin että kaksitaitteiset päärmeet tekisivät siitä liian jäykän, ja sisäpaitsi sitä oli niukasti, joten päädyin vuorittamaan laskoskaitaleen härskisti modernilla ohuella vuorikankaalla.

Vuorin reuna jää yläreunassa kiinnitysompeleen alle ja alareunassa noin 1,5cm reunasta, joten vuorikangas ei näy oikeastaan ollenkaan. En taaskaan tiedä käytettiinkö tällaista niksiä kaudella, mutta paksussa kankaassa se toimi hyvin.




Neulasin ja silitin laskokset, harsin ne kiinni ja ompelin helmaan käsin 3cm yläreunasta. Omaan silmääni laskokset näyttävät hyviltä ja niiden geometrisuus luo kivan kontrastin rypytyksen vapaammalle lainekuviolle.

Lopulta kokosin kaikki loput kankaanrippeet ja yhdistelin ne noin kaksi kertaa laahuksen reunan mittaiseksi kaitaleeksi. Vuoritin myös tämän ohuella vuorikankaalla. Alareunassa vuori tulee melkein reunaan asti, yläreunassa kiinnityslinjaan. Onnistuin kuin onnistuinkin näin saamaan laahukseen 10cm leveän laskoskoristelun.




Neulasin kaitaleen noin 1cm leveille vastalaskoksille. Kauden suosikki, tiheät veitsilaskokset (Kilting) olisi ollut ihana, mutta olisi vaatinut reunaan suhteessa kolminkertaisen pituuden, ja toisaalta saattaisi myös toimia paremmin ohuemmassa kankaassa. Laskostuksestani tulikin lopulta ehkä vähän jäykkä, mutta olen kuitenkin tosi iloinen että sain kankaan riittämään siihen koska mielestäni se antaa laahukselle todella paljon ilmettä ja tasapainottaa etuhelman rypytystä. Saatuani laskostuksen kiinni ompelin vielä sivusaumoissa etukappaleen laskostuksen päät taittumaan sen päälle.





Sitten olikin pakko käydä kauan välttelemäni berthan kimppuun. Vuoritin ohuella modernilla vuorikankaalla (tähän pukuun oli hyvä hukata epämääräisen mittaisia jämäpaloja kaapista) leikkaamani täysvinot palaset. Violetin esimerkkipukuni malliin olin myös leikannut olille, eteen ja taakse pienemmät täysvinot palat, jotka huolittelin arkisemmin saumurilla ja ompelin laskoksille.



 
Olin laistanut aiemmin berthan kappaleiden tarkemmasta muotoilusta järkeillen että se olisi parempi tehdä lopullisella materiaalilla. Nyt olikin edessä melkoinen homma neulailua, harsimista ja purkamista. Puvun miehusta ei tietenkään enää tässä vaiheessa mennyt nuken päälle ja puku päällä sovittaminen onnistui jotenkuten vain etupuolella. Lopulta sain jotenkin runnottua berthan palaset kiinni miehustaan ja kiinnityskaitaleet päälle. Kiinnittelin laskoksia sekä koneella että käsin kunnes ne pysyivät jotenkuten kohdallaan. Ompelin vielä käsin berthan yläreunaan sisäpuolelle etupistolla ompeleen, joka veti yläreunaa aavistuksen kasaan niin että se asettui paremmin seuraamaan miehustan linjaa.



 
Samassa yhteydessä piti vielä askarrella kiinnityssysteemi taakse. Sen, samoin kuin nyörityksen solmun sai tietysti näppärästi piilotettua laskostettuun kiinnityskaitaleeseen, mutta kesti hetken sovittaa ja ommella kaikki hakaset juuri oikeisiin kohtiin. Lopulta luovutin ja lisäsin sekaan pari nepparia, joita ei oikeasti vielä tässä kohtaa käytetty naisten vaatteissa. Ne helpottaisivat Jarnon ja muiden pukemisessa avustavien elämää huomattavasti.

Kuten jo mainittu, olin alunperin halunnut pukuun Der Bazaarin violetin puvun mukaisen berthan, mutta sovitellessani berthaa paikalleen aloin miettiä haluaisinko sittenkään pitsiä kiertämään myös berthan alareunaa ja kiinnityskaitaleita. Sovittaessa se näytti vähän hörsöiseltä, eikä tuntunut istuvan puvun veistokselliseen linjaan, jossa huomion kiinnitti kiiltävän satiinin elävyys eri tavoin laskostettuna. Vaikka yleensä pidän pitsistä päätin lopulta käyttää sitä vain minimaalisesti, eli kaudelle tyypillisessä kapeassa "tucker"-röyhelössä pääntiellä ja hihansuissa.



Ompelin siis kevyesti rypytetyn pitsin berthan yläreunaan ja hihansuihin. Pitsi on melko moderni, mutta sentään kirjailtua tyllipitsiä joka tunnettiin jo kaudella halvempana konepitsinä. Näin reunustuksena se näyttää viimeistellyltä ja ajanmukaiselta mutta ei katkaise puvun linjaa, ja toistuu kivasti helman balayeuse-röyhelössä.

Puvun ollessa kasassa saatoin todellakin huokaista helpotuksesta. Olin ladannut tähän pukun melkoisesti paineita ja jännittänyt lopputulosta. Vielä oli kuitenkin tehtävää ennen kuin pääsisin keinumaan valssin tahtiin.





Laahuksellisen puvun helmaa suojaamaan kuului alushameen lisäksi balayeuse tai "dust ruffle", yksinkertaisimmillaan helmaan harsittu röyhelö. Löysin kuvan vastaavan tyyppiseen pukuun napitettavasta suojakerroksesta, joka vaikutti äärimmäisen kätevältä joten päätin askarrella sellaisen, tosin hieman yksinkertaistun version.




Olin joskus löytänyt kirpparilta Ikean puuvillaorgandiverhon, joka sopi täydellisesti balayeusen materiaaliksi. Siinä oli vieläpä päälle tikatut noin 20cm leveät vaakasuuntaiset kaitaleet, jotka voisi ratkoa irti ja sellaisenaan kierrättää reunan laskostukseen. No, olisi tietysti ollut liian hyvää ollakseen totta että kyseiset kaitaleet olisi leikattu suoraan langansuuntaan ja tasaisilla saumanvaroilla, mutta aikansa vääntämällä niistä sai pitkän pätkän kapealla pitsillä reunustettua silmämääräisesti tasaisille laskoksille silitettyä laskostusta. Varmuuden vuoksi dippasin sen vielä perunajauhotärkkiin saadakseni reunalle lisää ryhtiä.

Loppu verho riitti juuri sopivasti puvun helman kaavalla ja vähän reilulla saumanvaralla leikattuun laahusvuoriin. Tein sivureunoihin päärmeet ja rypytin yläreunan leveään kaitaleeseen, johon tein vielä napinlävet kiinnitysnappeja varten. Myös balayeuse on keskellä takana halkio niin että se aukeaa tarvittaessa puvun mukana.




Saatuani balayeusen yläreunan valmiiksi neulasin sen paikoilleen ja tasasin helman. Viimeistelin helman noin 3,5cm leveällä täysvinoon leikatulla kaitaleella, jonka tikkasin kiinni useammalla ompeleella niin ettei se alkaisi kiertää vaan antaisi reunalle vähän ryhtiä. Lopuksi ompelin laskostetun kaitaleen reunan päälle ja viimeistelin yläreunan kapealla vinokaitaleella. Vinokaitaleen alle oli hyvä sujauttaa myös kiinnitysnauhojen päät.

Laskostamaani kaitaletta riitti juuri ja juuri myös etuhelmaan. Etupuolella laskostus on vain viimeistelty yläreunasta vinokaitaleella, ja harsitaan käsin kiinni puvun helmaan. Laahukseen ompelin kiinnitysnauhoja varten pienet lankalenkit noin 15cm välein.




Balayeusen ompeleminen oli tosi hauskaa ja rentouttavaa, koska sen kanssa ei lopulta tarvinnut olla niin tarkka, sehän ei juurikaan käytössä näkyisi. Siitä tuli kuitenkin yllättävänkin toimiva ja olennainen osa pukua. Jäykkä, reunasta tärkätty kangas antaa laahukselle ryhtiä, ja se pysyy huomattavasti paremmin auki liikkuessa kunhan sen vaan ensin muistaa levittää. Koska puuvillaorgandi on unelmankevyttä se ei kuitenkaan tuo laahukseen lisää painoa, mikä on tanssiaispuvussa tärkeää.




Hentoisuudestaan huomaamatta balayeuse myös suojaa puvun helmaa yllättävän hyvin ainakin kuivalta lialta. Tanssiaisissa siihen tarttui vähän pölyä, ulkokuvauksessa sekä katupölyä että siitepölyä, mutta molemmat lähtivät hyvin pesussa ja laahuksen valkoinen vuori säilyi tahrattomana.

Saatuani balayeusen valmiiksi testailin vielä hieman tanssiaskelia, kokeilin sopivan paikan laahuksen nostolenkille (se on muuten sivussa, ei keskellä takana) ja ompelin sen piiloon reunan laskostuksen alle.





Viimeinen puvun yksityiskohta olivat tekokukat. Oikeat tai tekokukat olivat kauden tanssiaispukujen hittiasuste, joten minäkin halusin melko yksinkertaisen puvun koristeeksi helmaa pitkin kiemurtelevan kukkaköynnöksen. Modernit kangaskukat näyttävät useimmiten liian muovisilta, jostain Etsyn syövereistä voisi toki löytyä vintage-kukkia jotka todennäköisesti maksaisivat hunajaa, joten päätin olla luova ja tehdä ihan itse. Olin toki askarrellut yksinkertaisi kukkia aiemminkin, ja lisäksi suunnitellut hiovani taitojani lisää ajan kanssa, mutta tietysti lopulta tuli kiire ja oli pakko toteuttaa kukkia melko ripeällä aikataululla.




Lähdin siis kokeilemaan mitä rautalangalla, kankaalla, liimalla ja kaverilta lainatuilla kangasväreillä ja omilla tusseilla saisi aikaan apunani erinäisiä pinterest-tutoriaaleja. Pois karsiutuivat heti kaikki missä kankaan reunat poltettiin, koska halusin käyttää luonnonmateriaaleja joita voisi sävyttää elävämmän näköisiksi. Lisäksi olin saanut taas yhdeltä kaverilta pussin vanhoja, saumoista kuluneita silkkipaitoja, joiden arvelin olevan erinomaista materiaalia hentoihin kukkasiin.

Olin alkuun päättänyt tehdä lilanväriseen pukuun luontevasti sopivia vaaleanliloja orvokkeja. Kehittelin terälehtiin sapluunan ja opettelin kasaamaan niitä kukaksi, kokeilin silkkiväreillä maalaamista joka ei onnistunutkaan noin vain kauniina liukuvärinä, ja lopulta maalasin kankaan tavallisella kangasvärillä vaikka jälki olikin vähän paksumpi, ja piirtelin tussilla vähän viiksiä alalehtiin. Koska silkki oli tiivistä, reunat eivät paljoa tehdessä rispanneet, mutta päätin varmistaa keston suihkuttamalla niihin reilusti hiuslakkaa (kaapista löytynyt vanha kankaankovetusmömmö oli liian jäykkää tavaraa). Lakkaus myös toivottavasti estäisi kukkia rypistymästä käytössä.



 
Kasasin ison määrän orvokkeja vain todetakseni että ne näyttivätkin puvun kanssa ihan liian vaaleilta, ja päädyin maalaamaan yksitellen pensselillä niihin tummemman violetit reunukset. Tämän johdosta orvokit näyttävät paikoitellen lähinnä laikukkailta, mutta toisaalta huomattavasti visuaalisesti kiinnostavammilta kuin tasaisen vaaleina.

Jossain kohtaa totesin myös, että orvokit olivat oikeastaan aika pieniä ja köynnöstä ryhdistäisi kovasti lisätä sinne katseenvangitsijaksi pari ruusua. Kermanväriset olisivat neutraaleja ja sopisivat puvun yleisilmeeseen, mutta täytyi niihinkin toki maalailla hieman hennon persikan väristä sävytystä terälehtien tyveen.




Löysin pinterestistä ruusujen valmistusohjeen jossa neljä terälehteä yhdistyy aina pohjasta ja reunat muotoillaan käpertämällä niitä sormien välissä kunnes ne alkavat rullata ulospäin. Kokeilin myös hinkata terälehtien pohjaa viinipullon varakorkin pään pyöreää metallitappia vasten jolloin terälehdet asettuivat paremmin kuperaan muotoon, jonka sitten fiksasin hiuslakalla. Kokeilemalla löysyi oikea terälehtien koko ja malli, ja parin testiversion jälkeen uskaltauduin askartelemaan oikeita ruusuja.

Aloitin kiertämällä suoraa, reunoista käperrettyä silkkikaitaletta puuhelmen ympäri ja lisäämällä näin syntyneen sisuksen ympärille muutaman setin terälehtiaihioita, joita liimailin muutamasta kohtaa varovasti kiinni toisiinsa jotta ruusut eivät leviäisi liikaa. Toisaalta halusinkin niistä rappioromanttisen ylikukkineen näköisiä.




Niin, ja sitten oli vielä ne lehdet, joita pitäisi olla vielä enemmän kuin kukkia. Ja kukkien suojalehdet.

Lehtiin löysin jämätilkun puuvillasatiinia, joka sattui vielä olemaan hyvin lähellä kukkateipin väriä. Kun onnistuin piirtämään mieleiseni sabluunan lehtien leikkaus ja reunojen viimeistely harkkosaksilla sujui melko nopeasti liukuhihnatyönä. Tein sekä ruusuihin että orvokkeihin kahta eri kokoa lehtiä. Jotta lehtimassasta ei tulisi liian monotonista piirsin lehtiin suonet, ruusuihin pinkillä ja orvokkeihin tummanvihreällä. Sitten ompelin lehdet hieman poimuttaen rautalankalenkkeihin, suihkutin hiuslakalla ja viimeistelin värittämällä reunat tussilla.

Lopuksi kiersin sekä kukkien että lehtien varsiin jonkin matkaa kukkateippiä, ja lisäsin kukkiin verholehdet kiristämällä ne poimulangalla paikoilleen.




Ensimmäisenä kasasin puvun miehustaan tulevan kimpun yhdistelemällä kukkia ja lehtiä yhteen ja kietomalla koko paketin kukkateippiin. Helman köynnös olikin sitten isompi homma.

Kasasin kukat ja lehdet lattialle ja aloin sommitella niitä puvun päälle. Olin suunnitellut suurinpiirtein köynnöksen linjan, mutta tietysti suunnitelma vähän eli tehdessä. Tein ensin pari isompaa kukkaryhmää suurempien ruusujen ympärille sekä kevyemmät päädyt. Lopuksi yhdistelin sekalaiset köynnöksen osat kahdeksi isommaksi haaraksi, jotka yhdistin keskeltä vähän erilleen ja koristelin liitoskohdan isolla nauharusetilla. Ajattelin, että selkeä keskiornamentti jotenkin selkeyttäisi köynnöksen ilmettä.




 Lopuista kukista sommittelin vielä muutaman eri kokoisen hiuskoristeen, jotka täydentävät asua kivasti ja joilla on kiva peitellä kotikutoisen kampauksen virheitä.

Kukkaköynnökset olisi tietysti voinut harsia pukuun, mutta ainakin helman köynnös rypistyisi autossa istuessa (tanssiaisissa voi istua varovasti tuolin reunalla) ja muutenkin köynnökset olisi kätevämpi kuljettaa erikseen pakattuina. Ratkaisin ongelman kiinnittämällä köynnökseen sarjan vihreällä kynsilakalla tuunattuja hakaneuloja joille ompelin pukuun vastaaviin kohtiin lenkit. Köynnös on kohtuullisen helppo viritellä valmiisiin lenkkeihin ja osuu aina suunniteltuun kohtaan.



Kukkaprojekti oli viime tippaan jäämisestään huolimatta todella antoisa, ja aion ehdottomasti kokeilla lisää asustekukkien askartelua toistekin. Kukat toivat pukuun kauniisti ilmettä olematta kuitenkaan liian silmille hyppäävät. Itseasiassa orvokit naamioituvat lopulta puvun väriin niin hyvin, ettei köynnös paljon erottuisi ilman ruusuja. Helman köynnös olisi ehkä voinut olla vähän isompikin, mutta eipähän ainakaan ole vulgäärin runsas.

Asun viimeistelyksi päällystin vielä kirpparikengät sävyyn sopivalla hieman vaaleammalla satiinilla. Niistä voi lukea lisää täältä.



Selän istuvuuden ongelmien lisäksi puvusta paljastui lopulta toinenkin ikävä yllätys, jonka huomasin vasta katsellessani kuvia ensimmäisistä tanssiaista. Yhdistelemästäni kolmesta eri kankaanpätkästä kahdessa olikin aavistuksen verran eri sävy. Eroa ei silmällä juuri huomaa paitsi hieman hehkulampun valossa, mutta se on valokuvissa (etenkin puhelinkameroiden kuvissa) paikoin todella silmiinpistävä. Kankaan väri siis vaihtuu kappaleesta toiseen ja kesken paloista kootun helmalaskostuksen. Tämä oli tosi harmillista, koska vaikka olin huomannut aavistuksenomaisen sävyeron jo pukua tehdessä minulle ei ollut tullut mieleen että kamera korostaisi ongelmaa, ja nyt olen tuomittu näyttämään palapeliin pukeutuneelta kaikkien tanssiaiskuvissa.

Asia ärsytti minua niin paljon, että tämän sivun kuvista, joista osassa ero näkyi korjasin värejä hieman kuvankäsittelyvaiheessa, koska lopputulos vastaa mielestäni paremmin silmillä nähtyä todellisuutta. Tämä ärsyttää lähinnä koska puvusta tuli muuten niin hyvä ettei minulla ole kiirettä tehdä uutta. No, kai tämäkin klassinen virhe, jota etenkin kaikkia neulojia neuvotaan välttämään pitää kokeilla kerran.





Yllä mainittuja kauneusvirheitä lukuunottamatta iltapuvusta tuli kuitenkin oikein kiva noin ensimmäiseksi uuden kauden tekeleeksi. Ensimmäisellä käyttökerralla Bathin tanssiaisissa totesin ilokseni, että vartalonmyötäisyydestään huolimatta siinä oli mukava tanssia, vaikka lämmin tietysti tulikin. Pidän väristä todella paljon, ja muutenkin viihdyin puvun erinomaisesti. Koko asun estetiikka, naisellinen siluetti, elegantit pitkät hansikkaat ja kampaus tuntuivat todella omalta, ja odotan innolla pääseväni jatkamaan Natural Form-muodin kanssa askartelua.