Chemise a'la Reine

Chemise á la Reine, 2011

Marie Antoinetten kuuluisaksi tekemä, alunperin creolittarilta lainattu kevyt musliinipuku sai aikoinaan varsin kuvaavan pilkkanimen Chemise á la Reine. Keveydessään ja yksinkertaisuudessaan se oli täyskäännös mahtipontiseen ja jäykän korsetoituun hovimuotiin, ja onkin oikeastaan empire-muodin edelläkävijä.

Rakastan 1700-luvussa oikeastaan juuri korsetoitua siroutta ihastuttavilla koristeluilla kuorrutettuna, ja alkuun reinet näyttivät minusta söpöitä mutta hieman tylsiltä. Niissä on kuitenkin oma viehätyksensä, ja lopulta päädyin tekemään omankin. Tähän projektilinjaukseen vaikuttivat myös monet käytännön syyt: Halusin jotain uutta toukokuun Vauxhall-tapahtumaan, mutta vaikka kaapissa oli parikin houkuttelevaa kangasta minulla ei ollut muiden projektien ohella aikaa mihinkään kovin suuritöiseen. Toisaalta en myöskään halunnut pistää hirveästi rahaa inspiraatiopukuun koska kaappiin oli kertynyt jo mainittuja kankaita, ja reinessä on se hyvä puoli että musliini on nykyään vielä edullisempaa kuin silloin. Marie Antoinettea syytettiin muuten aikanaan muunmuassa ranskalaisen silkkiteollisuuden romahduttamisesta luomalla tällaisia ulkomaisia tuontimateriaaleja suosivia trendejä. Reinestä kehittyi monenlaisia versioita. Itse valitsin juuri tuon Marie Antoinetten ikuistaman hempeän paitamaisen puvun puhvihihoineen. Näitä näkyy sekä pääntieröyhelöllä että ilman, valitsin röyhelön koska arvelin että vyötäröltäkin väkisinkin pöyheä puku voisi kaivata vähän volyymia hartioille ja rinnuksille kivan siluetin aikaansaamiseksi. Sitäpaitsi poimutus on monesti sotkuista hommaa, jonka jäljet päälle lopuksi lisätty röyhelö peittäisi näppärästi. Röyhelö oli usein myös pitsiä, mutta koska tarpeeksi kevyen leveän pitsin löytäminen muutenkin hankalaa päätin pysyä musliiniröyhelössä, joka sitäpaitsi sopi hyvin visiooni nimenomaan reinen vallankumouksellista yksinkertaisuutta ja keveyttä ilmentävästä kokonaisuudesta.
Reineä käytettiin sekä perinteisesti korsetin kanssa että rohkeasti ilman korsettia, sekä ilmeisesti myös erilaisten pehmeämpien tukiliivien kanssa. Itse päätin käyttää siveästi korsettia, koska sillä saisi myös uuman pysymään hoikkana. Onneksi korsettini sattui myös olemaan valkoinen. Musliini osoittautui vielä edullisemmaksi kuin olin kuvitellutkaan löytäessäni Ikeasta sopivia valmisverhoja. Aivan seitinohuita ne eivät toki olleet, ja niissä oli myös kerrassaan 60% polyesteriä, mutta olin valmis katsomaan tuoteselostetta läpi sormieni kun hintalappu näytti puolestaan kahden verhon paketin arvoksi 9.90€. Kaksi pakettia riittäisi aivan mainiosti. Polyesteri saattaisi sitäpaitsi lisätä kestoa, valkoista pukuahan saa olla pyykkäämässä joka käytön jälkeen. Nauhojen ja huivivyön väriksi valikoitui melkein itsestäänselvästi vaaleansininen, se oli aikanaan suosittu ja muutenkin lempparini. Lisäksi aitoa silkkinauhaa löytää todennäköisimmin vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä koska tyypillinen asiakas ilmeisesti yleisimmin vaihtaa nauhoja kastepukuun. Nauhojen väriin riittävän hyvin täsmäävä vyösilkki löytyi talviselta Tukholman shoppailukierrokselta, ja haukkasikin leijonanosan tämänkertaisesta pukubudjetista.
Kaavalähteenäni oli Norah Waughin "The cut of women's clothes 1600-1930", vaikka reineenhän ei sinänsä kummoisia kaavoja tarvi. Malli kuitenkin vaikutti kivalta, etenkin olan rakenne jossa mekkokappaleet sekä hihat on poimutettu kapeaan olkakappaleeseen, eikä olkasauma roiku paitamaisesti jossakin käsivarren puolella kuten joissakin maalauksissa. Waughin mallissa selkä on rypytetty niskassa kiinteään nauhaan mutta etupuolen pääntielle on ommeltu nauhakuja. Nauhakujat haiskahtavat möykkyisiltä, joten päätin kasata etupuolenkin kiinteään kaitaleeseen, etenkin kun aioin vielä lisätä röyhelön. Lisäksi silittäessä nähty vaiva korvautuisi pukeutuessa, jälkimmäisessä kun vielä usein on vähän hoppu ja pukeutumistilan taso mikä milloinkin sattuu. Olan ja pääntien rakenteiden päättelemisessä auttoi huomattavasti Jenny La Fleurin projektipäiväkirja tarkkoinen kuvineen. Taas kerran täytyy kiitellä ihmisiä, jotka viitsivät jakaa oppimansa. Vaikka kantapään kautta oppiikin varmimmin niin valmiiden koordinaattien saaminen säästää silti huomattavasti aikaa ja hermoja!
Aloitin tavaomaisesti irto-osista, ensin pääntieröyehlöstä jota päärmäsin sopivaksi arvioimani pätkän ja sitten hihoista. Kopioin Waughin hihan kaavan oman aivojenkäytön säästämiseksi, tosin sitä sai kyllä tämän vuosisadan käsivarsille pidentää huomattavasti. En myöskään myöhemmin hihaa kiinnittäessäni suostunut uskomaan että kaavan hihan lähes suora yläreuna toimisi, vaan kaarsin sitä kainaloista huomattavasti reilummin. Päärmättyäni ensin reunan ompelin siitä 7cm päähän ensimmäisen nauhakujan. Ylemmän nauhakujan kohdan määritin sovittamalla. Jätin päärmeen ja nauhakujat reunoista auki, ja viimeistelin ne ommeltuani hihan sauman kiinni. Olin suunnitteluvaiheessa testaillut puvun leveyttä kietomalla kangasta sovitusnuken päälle. Neljä verhonleveyttä kuulosti aika runsaalta, ja on enemmän kuin Waughin mallipuvussa ja muutamassa rekonstruktiossa, mutta näytti nuken päällä toimivan.
Olin kopsannut olkakappaleiden mallin korsetin olkaimista. Mittasin päällä pääntien etu- ja takareunojen valmiin pituuden. Reinestä näkyy olleen sekä todella anteliaita että kaulasta umpinaisempia, pyöreämmän siluetin antavia malleja. Itse päädyin johonkin puoliväliin. Ompelin olkakappaleiden sisäreunaan tueksi kanttinauhan. Olkakappaleiden sisäpuoli on ohutta mutta tiiviimpää batistia. Waughin malli aukeaa edestä koko matkalta. Minusta tuntui kätevältä ajatukselta jättää eteen vain puketumishalkio, etenkin kun lakanakankainen alushameeni ei ole kovin juhlallista katseltavaa. En jaksanut enää näperrellä käsinviimeistelyjä katesaumoja, joten vedin etu- ja takasaumat pussisaumoilla - rypytyksen joukkoonhan ne kuitenkin uppoaisivat.
Vaikka kangas ohutta olikin, noin 270cm reunan poimuttaminen 31cm pitkäksi oli varsin mielenkiintoista. Tasaisen poimutuksen varmistamiseksi olin harsinut jokusen merkkilangan, mutta kangas pakkautui niin tiiviisti ettei suuria heittoja olisi varmaan päässyt tulemaan ilmankaan. Ompelin takakappaleen ensin olkakappaleisiin ja keskellä musliinikaitaleeseen, mutta kuten olisi oikeastaan pitänyt arvata, kaitale tietysti venähti siinä hötäkässä useamman sentin. En viitsinyt enää ruveta ratkomaan, vaan runnoin poimutuksen kaitaleineen päivineen oikean mittaiseen kanttinauhaan. Ihme kyllä lopputulos oli lähes esittelykelpoinen. Vahingosta viisastuneena poimutin etukappaleiden reunat ensin kanttinauhaan ja kiinnitin vasta sitten reunan huolittelevan kaitaleen. Kuvassa näkyy nurja puoli tukinauhoineen ennen saumanvarojen ohennusta ja kaitaleen kiinnitystä. Tikkasin etureunoihin vielä puuvillanauhat tukevasti kiinni pääntien kiinnitystä varten. En ollut viitsinyt ruveta laskemaan paljonko olkakaitaleesta sivusaumaan jäisi kangasta, vaan olin jättänyt reilusti varaa. Fiksattuani pääntien sovitin pukua, josta tuntui leviävän kangasta joka suuntaan. Neulasin sivusauman paikan ja kädentien linjan. Jouduin leikkaamaan sivuilta vähän pois, ja puvun ympärysmitaksi päätyi näin 540cm.
Ommeltuani sivusaumat kiinnitin hihat. Kuten jo aiempana mainitsin, päädyin muotoilemaan hihan kainalosta kaarevammaksi. Ompelin ensin kainalon osuuden kiinni ja huolittelin sauman kaitaleella, ja poimutin sitten hihan pyöriön olkakappaleeseen. Tässä vaiheessa kaikki saumanvarat olivat olkakappaleen vuorin päällä. Tukitikkasin ne kiinni, ja peitin kaiken saumanvarasotkun ah niin periodisti ompelemalla olkakappaleen päällisen käsin. Toisaalta turhaa vaivaa, koska röyhelöhän peittäisi sen kuitenkin, mutta lopputulos oli silti ihanan näköinen. Oli taas aika sovittaa pukua. Tällä kertaa neulasin vyötärön nauhakujan linjan. Waughin mallista poiketen ajattelin ainakin aluksi tehdä vain yhden nauhakujan vyötärölle. Waughin kaavassa se on piirretty suoraksi, mutta päälle sovitettuna se kaartui hieman etenkin edessä. Koska aikataulu painoi jo päälle en viitsinyt ruveta ompelemaan yli viiden metrin nauhakujaa käsin, vaan hurautin sen koneella koska se jäisi kuitenkin huivin alle piiloon.
Saatuani näin vyötärönkin kasaan puku alkoi näyttää jo kangasvuoren sijaan paljon sirolinjaisemmalta. Olin alunperin ajatellut laittaa puvun alle bumroll-tyynyn, mutta sovituksessa lopputulos näytti niin ylimuhkealta että luovuin ajatuksesta. Pelkkä alushame ja kankaan runsas poimutus luontaisten naisellisten muotojeni yllä riittivät aivan mainiosti. Pieni laahuksentynkä olisi ollut ihana, mutta maltoin mieleni ja tasasin helman käytännöllisen mittaiseksi koska en halunnut helman olevan heti riekaleina. Loputtoman tuntuisen helmapäärmeen ompelin tietysti käsin. Lopuksi kiinnitin vielä pääntieröyhelön paikalleen. Jostakin bongaamani "whipped gathers"-periodmetodi oli todella näppärä ja toi kauniin lopputuloksen. Puvun loppusilauksen, silkkivyön huitaisin kasaan perinteisesti viime tipassa ennen tapahtumaa.
Reine (jolle itse annoin lempinimen "kastemekko 166-senttiselle") sai ensiesiintymisensä Vauxhall-tapahtuman tanssiaisissa. Toukokuisen illan tanssiaisiin tämä kepeä puku sopikin mitä parhaiten. Se oli käytössä hyvin mukava ja huoleton, ja myös helppohuoltoinen, ja kuvittelisin käyttäväni sitä jatkossakin kesäisissä sisä- ja etenkin ulkotilaisuuksissa. Reine on myös erittäin toimiva lainapukuna, koska se muotoutuu monen kokoiselle. Reine myös tyydyttää ainakin vähäksi aikaa salaisen, silloin tällöin iskevän kaihoni hentoisen valkoista empire-pukua kohtaan. Empire ei todellakaan ole lempikauteni, mutta BBC:n "Ylpeyden ja ennakkoluulon" kanssa kasvanut ei toki voi olla täysin immuuni sen kutsulle. Ja jos joku vaikka joskus järjestää täällä Suomessakin Jane Austen tapahtuman, niin minulle on jotenkuten teemaan mahtuva puku valmiina! Koska tapahtumissa ei ikinä tule otettua kunnon kuvia, Reine kuvattiin myöhemmin myöhään kesäkuisena iltana Tampereen Hatanpään Arboretumin puistossa. Suloisen tyttömäisen Reinen taustaksi sopiikin hyvin kesäyön haaveellisuus. Kuvista huomaa muuten taas kerran muodin kiertokulun, niistä tulee mieleen oikeastaan yhtä paljon 1900-luvun vaihde kuin 1700-lukukin. << Takaisin projekteihin

Paronittaren selaileman käsinnidotun kirjan on tehnyt Ester Kranz,
Couture Mayah kiittää lainasta.