Kaularöyhelö, 2010 Eurokankaan pitsikopasta tekee silloin tällöin löytöjä, kelvollisen näköisiä pitsejähän on nykyisin todella vaikea löytää. Tämä on yksi noista löydöistä, tietenkin polyamidia, mutta sopivan pehmeä ja kuviokin on soma. Askartelin siitä rypytetyn röyhelön kaulaan. Tuo ylisöpö koristus kiinnitetään niskasta silkkinauharusetilla, tällä kertaa aidolla.

Huivi, 2009 Avonainen pääntie kannattaa päivällä verhota huivilla, paitsi tietenkin säädyllisyyden vuoksi myös siksi että aurinkosuojavoiteet odottelivat yhä keksijäänsä.
Tämä kevyt pellavahuivi on simppeli käsin päärmätty kolmio. Vinossa reunassa on tavallinen päärme, suoriin reunoihin näpertelin reikäommelpäärmeen - kannattipa säästää sekin koulumoniste. Näin harvaan kankaaseen se oli melko nopea ja helppo ommella, tosin langat alkavat helposti pesussa elää omaa elämäänsä.

Irtotaskut, 2009 "Irtotaskut" (Hanging pockets) olivat nimensä mukaisesti taskujen virkaa toimittavat pussukat, jotka säätyläisnaisen vaateparressa sijoittuivat jonnekin alushameiden ja päällyspuvun väliin. Hameiden sivusaumoissa oli halkio, josta käden pääsi sujauttamaan taskuun. Ne ovat mielettömän kätevät, ja niihin on näin nykyaikana näppärä hienovaraisesti kätkeä muoviin pakattu kosmetiikka ja matkapuhelin. Funktionaaliset, piilossa pysyttelevät taskut olivat usein upeasti kirjailtuja. Ehkä siksi, että kirjonta oli monille harrastus. Arvelin, että saisin kenties itsekin valmiiksi taskun kokoisen kirjontamallin, mikäli se olisi tarpeeksi yksinkertainen. Hakiessani vaikutteita museomalleista törmäsin tähän Victoria & Albert-museumin kokoelmiin kuuluvaan taskuun, jonka kaunis jälkipistoin tehty viivakuvio vaikutti sopivan nopealta toteuttaa.

Materiaaliksi valitsin luonnonvalkoisen pellavan. Kirjontalanka on tavallista DMC:n muliinilankaa, koska en jaksanut ruveta jäljittämään silkkilankaa, enkä tunnetusti muutenkaan ole niin kamalan tarkka materiaaleista. Alkuperäisen keltaisen sijaan valitsin omaa sydäntäni lähempänä olevan turkoosin vivahtavan sinisen. Käsittelin valokuvan viivat selkeämmäksi, suurensin ja tulostin mallin, ja kopioin sen lyijykynällä kankaalle. Lasten ompelukuvia muistuttava jälkipistokirjonta oli helppoudessaan suorastaan terapeuttista ja neula sujahteli sujuvan kivuttomasti harvahkosta pellavasta. Suurimman osan kirjonnasta tein työmatkoilla bussissa sekä kahvitauoilla.

Alkuperäisen taskun kuva Victoria & Albert-museumin sivuilta. Linkki olisi korrektimpi tapa, mutta en jaksa vahtia linkkien toimivuutta.

Pellavakangas oli mukavan tukevaa mutta harvahkoa, joten vuoritin sen vielä ohuemmalla mutta tiiviimmällä pellavasekoitteella. Vuoritus suojaa samalla kirjonnan nurjaa puolta, sekä taskun sisältöä tarttumasta lankoihin. Reunustin taskun vuorikankaasta leikatulla (epäautenttisen täysvinolla) kaitaleella. En osaa sitten millään luopua täysvinoista kaitaleista, ne ovat niin ihanan siistejä. Muutamaa  päälle näkymätöntä tukitikkausta lukuunottamatta taskut on tehty kokonaan käsin.

Rannekorut, 2015 Tämäntyyppisiä useammasta helminauhasta koostuvia rannekoruja näkee paljon kauden muotokuvissa. Ystäväni Riikka, joka tietää kaiken mahdollisen helmitöistä, opettaa niitä ja pitää helmikauppaa auttoi minua tekemään omat. Neljä riviä helmiä näyttää olevan tyypillinen määrä, mutta löytämässäni lukossa oli kiinnityspaikat kolmelle nauhalle joten päädyin siihen.
Helmet ovat muovia, koska en halunnut panostaa taloudellisesti kovin paljoa ensimmäiseen kokeiluun, mutta ne on solmittu käsin silkkilangalla. Oli hauskaa tehdä vaihteeksi jotakin parissa tunnissa valmistuvaa. Rannekorut sopivat erinomaisesti robe a'la francaisen asusteiksi, ja miksei myös vintage-henkiseen tai moderniin juhlapukeutumiseen. Kaikki materiaalit Helmimeri (http://www.helmimeri.net/)

Naamiot, 2009 Viaporin Le Bal Masqué sai minut kaivamaan esille muinoin koulussa tekemäni lintumaisen höyhennaamion. Naamio on tehty savimuotin päälle sanomalehtipaperilla ja liisterillä. Naamio oli jäänyt aikanaan vähän kesken, joten lisäilin nauhojen lisäksi siihen vielä lisää höyheniä. Valitettavasti enemmän koriste-esineeksi alunperin tehdyn naamion arviolta tehty muotoilu ei vastannut kovin hyvin kasvojani, joten se valui koko ajan. Olisi pitänyt vain hoksata laittaa se tikun varteen kannateltavaksi.

Jarnon naamio on ajanpuutteen ja laiskuuden ansiosta yksinkertaisesti parin euron batman-henkinen valmisnaamio kultatussilla ja koristepunoksella tuunattuna, mutta toisaalta toimi käytössä huomattavasti minun sulkahökötystäni paremmin. Jokatapauksessa tanssiaiset olivat oikein hauskat!

Tämä kuva: Eva Sundgren

Naamio, 2013 Naamiaistanssiaisiin tarvitsi taas jotakin uutta. Päätin pukeutua väljästi Kevät-teemaiseen pastoraaliasuun, joka oli tämä korsetin ja hameen yhdistelmä kukkaköynnöksellä höystettynä. Mikään kaapista löytyvä naamio ei tuntunut oikein sopivalta, paitsi kenties yksinkertainen musta. Sen sijaan löysin säästämäni ikivanhan halpisnaamion, jonka voisi kenties vielä pelastaa. Naamio oli kovaa, kiiltävää muovia ja melkoisen hurjan värinen. Perhonen kuitenkin sopisi kevääseen, joten päätin kokeilla mitä siitä saisi.
Olen naamiaiskokemusteni perusteella huomannut että pienet silmänaukot todella rajoittavat näkökenttää, joten ensimmäisenä otin sakset ja muotoilin ne uudestaan. Kuvassa toinen on leikattu. Leikkelin myös alareunaan hieman terävämpää muotoa. Muovi oli halkeillut nenänvarresta, ja paikkailin sitä vähän nurjalta puolelta kangasteipillä. Valmiissa naamiossa halkeama hukkui aika hyvin kirjavaan lopputulokseen.
Ostin kasan maalipurkkeja, kahta sävyä vihreää, mustan, helmiäisvalkoisen ja vaaleanpunaisen. Niiden hinnalla olisi toki saanut jo ihan kivan valmiin naamion, mutta se ei ole olennaista. Maali ei ensin tuntunut tarttuvan, mutta tarpeeksi monella ohuella kerroksella alkuperäinen pinta alkoi peittyä. Maalasin naamiota vaiheittain alkuperäisen muotoilun mukaan. Maalausjälki ei ole kovin hienostunutta, mutta tällaisessa askartelussa en ole kovin perfektionisti. Lopuksi kiinnitin satiininauhat ja liimasin vielä vaalealla helmiäismaalilla pohjustettujen valesilmien päälle läpikuultavat paljetit. Ne kiiltelevät hennosti sopivassa valossa.
Naamiosta tuli sinänsä ihan makea, mutta loppujen lopuksi se oli vähän turhan metallinvihreä pukuuni, vaikka toki käytinkin sitä tanssiaisissa. Se ei myöskään ole lopulta kovin 1700-lukuinen, vaan sopisi paremmin vaikka absinttikeijulle tai jollekin muulle fantasiahahmolle.