Olen tehnyt vuosien saatossa monta 1700-luvun kureliiviä, joista vuoden 2012 malli oli varsin hyvä. Käytin vaaleansinistä puoliluitettua kureliiviä juhlavampien pukujen alla, kun taas kevyemmin luitettu, edestä nyöritettävä vaaleanpunainen kureliivi oli mukava rennompien asujen alla.

Olin uhrannut vaaleansiniseen korsettin paljon aikaa ja pidin siitä kovasti, mutta ikävä kyllä sekin osoittautui hieman epätäydelliseksi. Olin kaavoittanut selän aivan liian suoraksi, ja tiukalle nyöritettynä se alkoi ikävästi painaa alaselkää etenkin pidemmän aikaa käytettynä. Käytännössä aloin useimmiten pitää sitä jättäen pari alinta nyöritysreikää nyörittämättä ja jättäen nyörityksen alareunan muutenkin leveämmäksi. Muitakin pikkuvikoja oli ilmennyt, esimerkiksi pääntie olisi voinut olla leveämpi.

Suunnittelin epämääräisesti ehkä joskus tekeväni uuden version, kunnes kohtalo päätti asian puolestani. Kureliivi unohtui kiireessä hotellihuoneeseen, tajusin kaivata sitä vasta hieman myöhemmin, ja kun se lopulta löytyi siivousfirman pelastamana posti puolestaan hukkasi sen. Surullinen kohtalo rakkaalle vaatteelle.

Tämän johdosta tulin pakkaamisesta entistä neuroottisemmaksi, yritin opetella laittamaan herätyskellon ajoissa soimaan, ja lopulta totesin että oli pakko ruveta tekemään uutta kureliiviä.






En tälläkään kertaa lähtenyt tekemään täydellistä replicaa museomallista, vaikka se voisikin joskus olla itsessään kiinnostava projekti. Halusin lähinnä kureliivin joka tekisi riittävän oikean silhuetin ja olisi edellistä mukavampi käytössä myös tiukemmin nyöritettynä. Kureliivin pitäisi myös sopia edes välttävästi useammalle vuosikymmenelle, vaikka käytännössä sen malli on ehkä lähinnä 1780-lukua.

Halusin taas tehdä näkyvät luukujat vaikka niissä ylimääräistä työtä onkin. Kureliivistä tulisi myös edellisen tapaan puoliluitettu, koska täysluitettu olisi muoviluilla todennäköisesti melko hiostava päällä. En myöskään tarvitse maksimaalista tukea ja pyrin pitämään nyörityksen kireyden maltillisena, joten puoliluitetun kureliivin tuen pitäisi riittää hyvin.






Harkitsin ensin tehdä kureliivin ajanmukaisesti pellavasta, mutta en löytänyt tarpeeksi jämäkkää ja tiivistä pellavaa jotta olisin luottanut sen kestokykyyn venymisen ja rispaantumisen suhteen, joten pysyin tutussa ja turvallisessa puuvillacoutilissa. Tällä kertaa eri paikasta tilaamani coutil oli aiemmin käyttämääni hieman pehmeämpää, mutta arvelin sen kuitenkin kaksinkertaisena ja luilla tuettuna ajavan asiansa.

Käytännöllisyyden ohella halusin kureliivistä tietenkin kauniin, joten innostuin ostamaan coutilin päälle vielä sinisen puuvillatwillin. Alapuolen viimeistelevä vuori on tuttua ohutta ja tiivistä pellavaa. Pesin kaikki materiaalit ennen leikkaamista.

Värillisten kureliivien reunustukset näyttävät yleensä olleen valkoista tai pellavanväristä nauhaa, mutta mielestäni valkoinen reunustus näyttää helposti vähän tylsältä valkoista aluspaitaa vasten. Hairahdin siis tälläkin kertaa ostamaan vaaleanpunaisen puuvillanauhan reunustusta ja saumojen päällystystä varten.
 



Olen aiemmissa kureliiveissäni käyttänyt luuna enimmäkseen 7mm leveää nippusidettä. Se on jämäkkää, tarpeeksi pitkää, ja tietysti edullista, mutta huomattavasti ajanmukaista leveämpää. Näkyviin jäävissä luukujissa tämä tekee raskaan vaikutelman. Myöskään monet ajanmukaiset luiden asettelun mallit eivät toimi näin leveällä luulla.

En ole koskaan kokeillut rottinkia luumateriaalina, se voisi olla kiinnostava kokeilu mutta tällä kertaa halusin pelata varman päälle tutulla ja turvallisella muovilla.




Harkitsin tilata monien käyttämää, ajanmukaisemman levyistä 4-5mm leveää “german boningia”, joka olisi varmasti ollut parhaita saatavilla olevia vaihtoehtoja. Toisaalta minulla oli kaapissa iso rulla 6mm leveää muoviluuta jota olin joskus ostanut jostain halvalla paljon. Olin alunperin ajatellut sitä lähinnä 1800-luvun pukujen tukiluihin. Lopulta päädyin käyttämään sitä, koska voisihan olla ettei tästäkään kureliivistä tulisi vielä sitä täydellistä joten halusin hyödyntää jo valmiina olevaa materiaalia.






Kaavoitus oli tietenkin ehdottomasti haastavin vaihe. En voisi muuttaa mallia kovin radikaalisti koska kaikkien aiempien pukujeni pitäisi edelleen istua uuden kureliivin päälle. Lähinnä tavoite oli saada liivistä mukavampi.

Aloitin kopioimalla vanhan kureliivin kaavan ja piirtämällä tarpeelliseksi arvioimani muutokset. Katsoin mallia mm. Kyoto Costume Instituten ruskean kureliivin (1760-1770) kaavasta.







Kuten todettu, suurin ongelma oli selässä, joten levensin takasivukappaletta huomattavasti vyötäröltä 1780-luvun kureliivien tyyliin ja piirsin kaavaan kahden kielekkeen sijaan kolme. Jatkoin myös keskitakakappaleen saumaa pidemmäksi ja kaarsin sitäkin hieman.

1780-luvun kureliivien yläreuna on tyypillisesti kapea selästä ja todella leveä edestä. En ole tottunut näin suoraan ryhtiin, joten en lähtenyt tavoittelemaan sitä sellaisenaan. Kavensin kuitenkin selkää hieman, ja vastaavasti levensin etukappaletta.




Toinen ongelma aiemmissa kureliiveissäni oli ollut, että olkaimet ja etenkin niiden kiinnitysnauhat pyrkivät toisinaan vilkkumaan esiin pääntieltä. Siirsin nyt olkaimen kiinnityskohtaa edessä hieman sivummalle leventäessäni etureunaa muutenkin. Aiemmissa kureliiveissäni pääntie oli selkeästi noussut sivuista ikään kuin olkaimen tyngäksi, mutta tällä kertaa piirsin pääntien reunaan vain selkeän kulman johon olkainten kiinnitysreikä tulisi.

Vaaleansinisen korsetin alareunan muotoilu ei ehkä lopulta ollutkaan niin mieleeni kuin olin ajatellut, joten tällä kertaa piirsin etukappaleen alareunaan yksinkertaisen leveän nirkon.




Innostuin myös kokeilemaan muokata etukappaleen reunaa kaarevammaksi. Olin aina ajatellut että se ei toimisi minun vartalollani niin hyvin kuin muodokkaammilla daameilla, mutta lopputulos oli yllättävän hyvä ja jopa mukava. Kaarrettu sauma on kontrastivärisellä nauhalla korostettuna myös visuaalisesti todella kaunis.




Etusivukappale pysyi yläosasta suunnilleen ennallaan, nostin vain kädentietä hieman. Alareunassa pidensin etureunaa hieman ja hion hieman kielekkeiden muotoa. Aavistuksen kapeamman luun ansiosta niistäkin sai aiempaa hieman kiilamaisemmat.





Kuten yllä olevista kuvista näkyy, lopullisen kaavan kappaleet ovat aiempaan verrattuna paljon kaarevammat. Näin kureliivi ei ole enää muodoltaan geometrisen kartiomainen vaan enemmän vartalon kaarevuutta myötäilevä.

Tein kaavasta ensin yhden testiversion sovituskankaalla ja nippusiteellä. Sitten hienodääsin sitä hieman, ja tein seuraavan testin jämäkämmällä kankaalla ja enimmäkseen lopullisella luulla.






Näkyviin jäävät luukujat piti suunnitella aika tarkkaan, koska ne määrittivät esimerkiksi alareunan kielekkeiden leveyttä. Pyrin väljästi seuraamaan museokappaleiden mallia, mutta koska niissä luu on useimmiten huomattavasti kapeampaa niiden kopioiminen sellaisenaan oli mahdotonta, etenkin puoliluitetussa kureliivissä.




Kuten jo aiemmin mainittu, käytin enimmäkseen 6mm leveää muoviluuta. Keskietusauman molemmin puolin sekä takakappaleiden reunoissa käytin kuitenkin jämäkämpää 7mm nippusidettä. Se taipuu vähemmän sivusuunnassa joten se tukee nyöritystä paremmin. Rinnan kohdan vaakasuuntaisissa luukujissa käytin kevyttä 5mm leveää nippusidettä.

Puinen lastikka on minun totuttuun mukavuustasooni aivan liian jäykkä, ja mielestäni ei myöskään haittaa kovin paljon jos etureuna kaartuu ulospäin vyötärön alapuolella koska se jää melko hyvin hameiden peittoon. Vaaleansinisessä kureliivissä etureuna kaartui tiukalle nyöritettynä todella paljon.




Päätin tällä kertaa jonkinlaisena puolivälin mallina kokeilla lisätä keskietusauman luiden alle erilliset luukujat ja laittaa niihin 1cm leveät teräsluut. Ne taipuvat myös, mutta vähemmän kuin muoviluu. Ainakin testiversiossa niiden tuoma lisätuki näytti hyvältä eikä ahdistanut liikaa.




Etukappaleissa on aiempien kureliivien tapaan kapeammat vaakasuuntaiset luut lisätukena rinnan kohdalla. Tällä kertaa kokeilin myös lisätä alemmas viiston luun joidenkin museokappaleiden tyyliin (esim. Kyoto Costume Instituten ruskea kureliivi). En ole ihan varma miten sen pitäisi vaikuttaa, ehkä tukea rinnan sivua, mutta eipä siitä mitään haittaakaan ole ja se on hauska yksityiskohta.




Etusivukappaleella olin ensimmäisessä sovitusversiossa testannut kolmiomaisesti vyötäröllä risteäviä kielekkeiden ja miehustan luita, mutta en tälläkään kertaa saanut tätä mallia toimimaan sulavalinjaisesti. Ehkä se toimii vain täyluitetussa mallissa kapealla luulla.




Edellisissä kureliiveissäni olen ommellut sivukappaleiden luukujat ristikkomaisesti niin että eri suuntaiset luut risteävät vyötärön yläpuolella. Tämä toimii sinänsä hyvin, mutta on ilmeisesti hieman myöhempi malli. Nyt päädyin suunnittelelemaan luukujat risteämään vyötäröllä sahalaitamaisesti niin että vain niiden päät risteävät.

Takakappaleella luukujien malli on suunnilleen sama kuin vaaleansinisessä kureliivissä. Sen sijaan alareunasta muokatun takasivukappaleen luukujat oli mietittävä kokonaan uudelleen.




Ylöspäin voimakkaasti kapeneva kappale oli luukujien asettelun suhteen melko haasteellinen puoliluitetussa kureliivissä. Päädyin asettelemaan luukujat kahden vierekkäisen kujan nippuina joiden väliin jää vyötäröllä enemmän tilaa. Näin sain kaksi luuta mahtumaan kaikkiin kolmeen kielekkeeseen. Sovituksessa huomasin, että muoviluu taipuu aavistuksen sivusuunnassa, joten hyödynsin tätä kaartamalla reunimmaisia kujia aavistuksen vyötärön yläpuolelta saadakseni ne kaartumaan paremmin kielekkeisiin.






Hyväksi toteamani tekniikan mukaan piirsin ensimmäisenä kappaleet lyijykynällä coutiliin. Sitten neulasin sen alle toisen coutil-kerroksen ja päällyskankaaksi tulevan puuvillatwillin ja ompelin koneella kappaleiden reunat. Vasta tämän jälkeen leikkasin kappaleet irralleen, mutta jätin niihin varaa reunoihin siellä missä se oli leikkuusuunnitelman puitteissa mahdollista.





Poikkeuksena tästä tekniikasta olivat keskitakakappaleet, joissa ompelin päällystwillin ensin coutiliin, silitin sen kääntymään coutilin päälle ja coutilin taittumaan kaksinkertaiseksi takareunassa ennen kappaleen merkitsemistä ja reunojen ompelua.





Muutaman näkemäni museomallin mukaan näytti, että kureliivin vyötärölle oli toisinaan ommeltu nurjalle erillinen vahvistuskappale. Lara Corsets-sivulla yksityiskohtaisesti esitellyssä antiikkikureliivissä tämä näkyy selvästi. Etenkin etusivukappaleessa kielekkeiden yläreuna on niin vinossa langansuunnassa ja tähän kohtaan kohdistuu käytössä paljon painetta, että päätin kokeilla lisävahvistusta. Ompelin nurjalle puolelle käsin puuvillanauhan heti kielekkeiden yläpuolelle.




Tikkasin luukujat paksummalla langalla. Valitettavasti ompelukoneeni nikotteli jo paksusta ylälangasta vaikka kuinka yritin säätää sitä, joten jouduin käyttämään alalankana normaalivahvuista ompelulankaa ja toivomaan että se kestäisi käytössä.




Haittapuoli tässä oli tietenkin myös se, että olisi ollut paljon helpompaa merkitä luukujat coutiliin terävällä lyijykynällä kuin päällyskankaaseen liidulla, joka helposti pyyhkiytyy pois. Toisaalta liidulla on myös tapana jämähtää kiinni silloin kun sillä piirtää viivan väärään kohtaan.

Osan kujista merkitsin ja ompelin yksi tai pari kerrallaan tarkistellen välillä että kujan leveys pysyi vakiona ja vastaavien kappaleiden luiden asettelu symmetrisenä. Etenkin etukappaleiden viuhkamaisesti aseteltujen luukujien päädyt sivusaumoissa piti merkitä tarkasti jotta ne pysyisivät samalla korkeudella.




Yksi käyttämäni niksi oli yhden kappaleen tikattuani asetella se toisen puolen kappaleen kanssa tarkasti päällekkäin ja painaa parsinneulalla merkkikohta alempaan kappaleeseen.

Etu- ja etusivukappaleiden luiden risteyskohdille olin tehnyt paperikaavaan kolot, joiden näpi sai merkittyä tarkan kulman kohdan. Kaikesta tästä huolimatta etenkin loppuvaiheessa keskittymiseni hieman herpaantui, ja luukujien leveydessä on jonkin verran vaihtelua.




Aiemman kureliivin tapaan ompelin etukappaleilla ensin pystysuuntaiset luukujat, ja sen jälkeen harsin nurjalle puolelle ylimääräisen coutil-kerroksen ennen vaakasuuntaisten luukujien tikkaamista. Näin luiden väliin jäi kangaskerros ja risteyskohdista ei tullut liian paksuja.






Tällä kertaa kokeilin samaa myös etusivukappaleella, jossa kielekkeiden ja miehustan luut risteävät päistään. Aiemmin käyttämissäni nippusiteissä oli se hyvä puoli, että niiden päät ovat valmiiksi ohennettuja, mikä on kätevää risteävien kujien kohdalla. Vaikka tällä kertaa käyttämäni muoviluu oli jo valmiiksi hieman ohuempaa kuin paksu nippuside, halusin silti risteyskohdista sileät.

Totesin kätevimmäksi lisätä koko kappaleelle ylimääräisen coutil-kerroksen. Ompelin ensin kielekkeiden luukujien takareunat, sitten lisäsin ylimääräisen kerroksen ja ompelin loput kujat.






Näin miehustan luut pääsivät risteämään päistään kielekkeiden luiden kanssa. Myöhemmin luita pujottaessani viilasin vielä niiden päitä ohuemmiksi.




Näkyvissä luukujissa ei voinut monessakaan kohdassa turvautua normaaliin edestakaispäättelyyn eikä ommella samasta kohdasta kahteen kertaan, niin kätevää kuin se esimerkiksi etukappaleiden yläosassa olisi ollutkin. Reunustusnauha olisi myös niin kapea, että en juuri luottanut edestakaispäättelyyn kappaleiden ylä- ja alareunoissakaan, etenkin kun paksumpi lanka on hanakkaa purkautumaan. Niinpä solmin useimmat langanpäät ja pujottelin ne neulalla kerrosten väliin. Tässä kesti luonnollisesti pieni ikuisuus.

Tässä kohtaa, takakappaleiden ollessa vielä kätevästi irrallaan tein myös nyöritysreiät.




Palatakseni etukappaleeseen, etusauman ompelun jälkeen lisäsin nurjalla puolelle sauman molemmille puolille puuvillanauhasta taitellut erilliset luukujat teräsluille. Ne kiinnittyivät päällyskerroksen luukujien tikkaukseen, jotka tein vasta tässä vaiheessa. Jätin luukujat yläreunasta lyhemmiksi jotta jäykempi teräsluu ei painaisi poven kohtaa liikaa, lähinnä se oli tarkoitettu vatsan tukemiseen. Myöhemmin, luiden pujotuksen jälkeen ompelin kujien yläreunan kiinni käsin.
 



Halusin tällä kertaa kokeilla ajanmukaista tekniikkaa kiinnittää vuori vasta viimeiseksi valmiiseen reunustettuun kureliiviin. Ilmeisesti aikanaan tällä oli tarkoituksena mahdollistaa vuorin vaihtaminen helposti mikäli se kuluisi puhki nopeammin kuin muu kureliivi. Omassa satunnaisessa käytössäni tämä ei todennäköisesti tulisi olemaan ongelma, etenkin kun käyttämäni vuoripellava oli myös paidoissa osoittautunut todella kestäväksi. Toisaalta olin huomannut että etenkin kureliivin olkaimet saattavat käytössä likaantua jos paita pääsee luisumaan niiden alta pois. Tällöin vuorin vaihtaminen ainakin paikoitellen voisi olla kätevä vaihtoehto.




Muitakin etuja tässä tekniikassa riitti. Ensinnäkin kapean reunustuksen alla olisi yksi kangaskerros vähemmän. Ideani lisätä ylimääräiset metalliluut erillisiin nauhakujiin myös mahdollistaisi niiden poistamisen pienellä ratkomisella mikäli joutuisin joskus pesemään koko korsetin. Ratkominen olisi paljon helpompaa jos vuori ei olisi reunustusnauhan alla. Sekä tietenkin se, että rakastan vaatteiden viimeisteltyä sisäpuolta silloinkin kun se ei olisi välttämätöntä.

Ennen vuoritukseen pääsemistä oli kuitenkin edessä vielä paljon työtä.




Kureliivin alareunassa ompelin lyhyellä konetikillä kaksi riviä tukitikkauksia kielekkeiden sivuihin, sekä kielekkeiden pohjassa vielä vähän edestakaisia lisäpistoja. Jätin kielekkeiden päät vielä auki luiden pujotusta varten. Seuraavaksi leikkasin ylämääräisen kankaan kielekkeiden sivuista.




Tukitikkaukset olisivat ehkä jo riittäneet rispaantumisen hillitsemiseen, mutta minulla on ollut vielä tapana huolitella reunat pykäpistolla ennen reunustusta. Joskus olen tehnyt tämän myös siksakilla, mutta koska käsinompelu on mukavaa puuhaa päädyin nytkin ompelemaan pykäpistoja.




Saumaan päättyvissä kielekkeiden reunoissa leikkasin varovasti coutilin kielekkeen reunaa myöten, paitsi aivan sauman lähellä jätin siihenkin pienen saumanvaran. Saumojen ompelun jälkeen käänsin päällyskankaan reunan yli ja tikkasin sen kapeasti paikoilleen.




Silitin saumat auki ja tikkasin ne kapeasti niin että ommel jäisi päällystysnauhan alle piiloon. Tämäkin oli tietenkin moderni niksi, mutta samalla sai kätevästi vahvistettua kielekehalkion päättyvien saumojen pään edestakaistikillä. Samalla kiinnitin myös saumojen päälle tulevan nauhan päät.




Tässä kohtaa pujotin suurimman osan luista paikoilleen. Niiden leikkaaminen ja päiden muotoilu kappaleiden muotoon sopivaksi oli melkoinen homma. Etenkin takasivukappaleiden reunimmaisen, pitkällä matkalla kapenevat luut olivat haasteellisia.




Hioin kaikkien luiden päät reunoista pyöristetyiksi jotta ne eivät hankaisi kangasta rikki. Muoviluu on tosin niin pehmeää, että riski tuskin on suuri.




Kuten jo aiemmin mainittu, etusivukappaleen vyötäröllä risteävien luiden päät hioin ohuemmiksi jotta ne asettuisivat sileämmin päällekkäin.

Pääntielle jääviin päihin jätin tässä kohtaa vielä aavistuksen ylimääräistä pituutta siltä varalta että yläreunaa täytyisi vielä korottaa tai muuten muokata.




Ompelin vielä saumanvarat yliluottelupistolla kiinni pohjaan jotta ne pysyisivät sileästi paikallaan. Sitten ompelin saumojen päälle kaksinkerroin silitetyn reunustusnauhan.




Nauhan kiinnitys oli melko helppoa kohdissa joissa leveys täsmäsi saumojen aukitikkausompeleisiin, hankalaa ja hidasta kohdissa joissa nauhan reuna osui luun päälle. Olin yrittänyt olla sekä luukujia tikatessani että saumoja ommellessani tarkka kohdistuksesta, mutta etenkin jälkimmäinen oli kangaskerrosten paksuuden vuoksi vähän haasteellista. Siksi jossain kohdin luukujien tikkaukset eivät asettuneet täysin symmetrisiksi, ja pyrin korjaamaan tätä joissakin paikoissa ompelemalla päällystysnauhan tarvittaessa vähän sivuun.

Saumojen viimeistelyn jälkeen leikkasin ylimääräisen kankaan kielekkeiden alareunoista, tikkasin ne kapeasti kiinni ja viimeistelin pykäpistolla. Sitten ompelin reunustusnauhan alareunaan.




Useammassa kureliivissä olen käyttänyt reunustukseen vinonauhaa, mikä ei toki ole 1700-luvun tekniikka. Aiemmassa vaaleansinisessä kureliivissä käytin ohutta taftinauhaa, jonka ompelu oli painajaismaista. Tämänkertainen reunustus, väljäsidoksinen kapea puuvillanauha muotoutui tiukkoihin kulmiin varsin hyvin. Aika näyttää miten se tulee kestämään käytössä.




Saatuani alareunan valmiiksi sovitin kureliiviä. Olin jättänyt yläreunaan vielä varaa, etenkin pääntielle. Tässä kohtaa kureliiviä pystyi jo kunnolla kiristämään jolloin pääntiekin asettuisi lopulliseen kohtaan. Sen malli näytti ja tuntui edelleen hyvältä, joten tasasin yläreunan ja olkaimet. Alareunan tapaan huolittelin ne pykäpistolla ennen reunustusnauhan ompelua.




Kuten aiemmin mainittu, yksi syy miksi olin halunnut kokeilla helposti irrotettavaa vuoria oli olkainten mahdollinen likaantuminen. Tämä koskisi tietenkin myös reunustusnauhaa, joten tein siihen jatkokohdan olkaimen saumaan kädentien reunaan. Näin olisi teoriassa mahdollista melko helposti ratkoa irti vuori ja reunustusnauha ja vaihtaa molemmat, reunustunauhaa jäi joka tapauksessa yli. Aika näyttää tuleeko tämä tarpeelliseksi vai päädynkö ehkä joskus pesemään koko kureliivin.

Ennen erillisen vuorin lisäämistä pidin kureliiviä päällä muutaman tunnin verran parina päivänä nähdäkseni miten se mahdollisesti muotoutuisi käytössä. Pääntien nurkkiin, joiden reunat ovat vinossa langansuunnassa lisäsin vielä ihan varmuuden vuoksi palan harvaa pellavanauhaa olkainten nyöritysreikien tueksi.




Aloitin vuorin kiinnityksen kielekkeistä. Reunojen kiinnityksen jälkeen harsin palojen yläreunat kiinni vyötärölle niin, että pituus riitti hyvin vaikka kielekkeitä taivuttaisi ulospäin reilustikin. Sitten ompelin vuorin olkaimiin.




Ompelin vuorin sivusauman koneella, ja harsin yhdistetyt sivukappaleet reunoista kiinni saumanvaroihin. Sitten ompelin alareunan vyötärölle kielekkeiden vuoripaloihin ja yläreunan kädentielle.



Viimeiseksi lisäsin vuorin etu- ja takakappaleille, ja ompelin taitetut reunat käsin sivukappaleiden reunaan ja takana nyörityksen viereen.

Lopuksi tein vielä nyöritysreiät olkainten päihin ja pääntien reunoihin.






Olen todella tyytyväinen valmiiseen kureliiviin. Muutaman käyttökerran perusteella se on aiempaa mukavampi, tosin todennäköisesti vasta pidemmässä käytössä selviää ilmeneekö siinä uusia ongelmia. Myös eri coutil-laadun ja uuden luumateriaalin toimivuus ja kesto paljastuvat tietysti vasta ajan kanssa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna erikseen kiinnitetty vuori oli sittenkin yllättävän työläs, tai ehkä se johtui vain siitä että loppuvaiheessa ompelua käy usein kärsimättömäksi. Tavallaan näin kiinnitetty vuori on kuitenkin viehättävän huolitellun näköinen.




Päivitetty kaava muuttui muodoltaan selvästi, mutta kokeiltuani kureliiviä vanhojen pukujeni kanssa ne vaikuttavat edelleen istuvan. Suurin muutos oli vyötäröltä levennetyssä takasivukappaleessa, mutta koska myös kaarsin voimakkaammin etukappaleen reunaa mitattu vyötärönympärys säilyi lopulta samana. Ero käyttömukavuudessa on siinä, että alaselän lihakset eivät mene kovin helposti kasaan, pehmytkudos vartalon etupuolella alimpien kylkiluiden ja ylimpien lantioluiden välillä sen sijaan menee helpommin.

Myös rinnanympärys säilyi samana, kureliivin pääntie on vain edessä hieman matalammalla. Hieman levennetty etureuna ei vielä ala painaa kainalosta kuten alkuun hieman pelkäsin, vaan ennemminkin tukee povea paremmin sivusta.

Etusivukappaleen vyötärön luiden sommitteluratkaisu tuntui myös toimivan, ja vyötärön kaari on sulava eivätkä luiden päät paina. Aika näyttää tässäkin taipuuko luu käytössä.




Kureliivi on todella tiukka, ja kuten kuvista näkyy, takareunojen väli jää leveäksi. En ollut aivan varma venyisikö tällä kertaa käyttämäni aiempaa pehmeämpi coutil käytössä, joten tein kureliivin tarkoituksella aika napakaksi. On mahdollista että se elää vielä käytössä. Toisaalta tarkoitukseni oli nimenomaan tehdä todella tiukka kureliivi juhlavimpien pukujeni kanssa käytettäväksi, väljempien vaatteiden kanssa käytän edelleen vaaleanpunaista kevyesti luitettua kureliiviä.




Visuaalisesti kureliivistä tuli viehättävä, joskaan ei aivan ajanmukainen. Malli on jossain määrin hybridi eri kaavoista ja vuosikymmenistä, ja olen tietoisesti poiminut elementtejä sieltä täältä enimmäkseen toimivuutta ja käyttömukavuutta ajatellen. Kuten jo edellä moneen kertaan mainittu, en halunnut kokeilla hirveästi uutta vaan pysyä tutulla polulla pienin päivityksin. Esimerkiksi 1780-luvulle tyypillisen yläosan etunyörityksen jätin pois lähinnä koska siitä olisi ollut lisätyötä.

Värillinen päällyskangas valkoisin tikkauksin on sinänsä ajanmukainen, mutta pinkki reunustusnauha on ennemminkin taiteellinen valinta. Pidän kuitenkin 1700-luvun kureliivien mallista kielekkeineen niin paljon, että oli hankala vastustaa kiusausta korostaa sitä erottuvalla värillä.