Hullujen päivien pukukilpailu palasi tauon jälkeen entistä paremmin palkinnoin: pääpalkintona oli jaossa vapaavalintaisesti joko iPad tai lahjakortti Aurinkomatkoille. Oitis tämän lupaavan tiedotteen ilmestyttyä hissin seinälle aloin visioida jo aiemmin kehittelemääni ideaa keskiaikahenkisestä asusta, joka oli jäänyt kangashankinnoista huolimatta ideatasolle kun syksyllä kilpailua ei ollutkaan.
Keskiaikateema ei liittynyt pelkästään viimeaikaiseen sca-harrastuneisuuden heräämiseen, vaikka silläkin lienee ollut osansa. Keltaisen ja mustan ärhäkkä yhdistelmä nyt vaan jotenkin tuo mieleen renesanssihenkisen satukirjan kuvituksen. Halusin myös tuoda Hullujen päivien klassisen haamumaskotin mukaan asuun, ja lopputuloksena siitä tulikin suorastaan heraldinen. Heraldiikkahan on myös kaikkien trademarkkien äiti.
Hihaton syrcotte oli kiva ja helppo toteuttaa, ja toimi hyvin tavallistakin tavallisemman poolopaidan päällä. Materiaali, collegeneulos jota en ole tainnut askarrella sitten seiskaluokan oli ihastuttava yhdistelmä trikoon ja kankaan hyviä puolia. On sanomattakin selvää, että autenttisen kokonaisuuden sijasta visioin nimenomaan satukirjamaista, hieman fantasiahenkistä pseudokeskiaikaista asua. Tällä tekosyyllä tein viiston vyötärösauman ja vieläpä vaihdoin mi-parti-kaksoisvärityksen yläosassa toisinpäin. Helma taas on leikattu yhteensä puolikellon muotoiseksi, koska siinä pääsi helpoimmalla.
Helman pienemmät haamut taas on vain neulattu paikalleen ja ommeltu kiinni huomattavasti harvemmalla siksakilla, koska en halunnut istua koko päivää koneen ääressä. Sommittelin ne kappaleelle mielestäni kivasti, minkä lopputulos oli että valmiissa helmassa ne harittavat minne sattuu.
Viimeistelin reunat tekoturkiskaistaleella, joka toi kivan pseudokeskiaikafiiliksen ja levitti ompeluhuoneen ja puoli valtakuntaa täyteen karvaa. Lopulta imuroin valmista syrcottea saadakseni karvanlähdön loppumaan. Ompelin vyötärölle ulottuviin sivuhalkioihin vielä muutaman napin ja nappilenkin.
Puvun kanssa piti tietenkin saada hassu hattu. Hassu päähine on yleensä naamiaispuvun näkyvin osa, joten siihen kannattaa satsata. Se on myös haasteellinen, koska hektisessä työssä käytettynä sen täytyy olla mukava ja käytännöllinen. Onneksi keskiaikaisissa päähineissä on paljon valinnanvaraa.
Aloitin näpertelemällä päänmyötäisen pohjamyssyn. Sen malli on Sarah Thursfieldin kirjasta "The medieval tailor's assistant", kirjan kaava oli tosin sellaisenaan minun päähäni vähän reilu. Kuten kuvasta näkyy, se kiristetään takaa nauhoilla, ja sivuille jäävistä koloista voi vetää letit läpi, mikä edelleen edesauttaa myssyn pysymistä tukevasti paikoillaan. Myssyn nimenomaan käyttötarkoitukseen kohdistettu high tech-materiaali on ohut pellava, joka hengittää kivasti.
Thursfield puhuu erilaisten hökötysten neulaamisesta myssyyn, mikä varmaan oli näppärää mikäli myssyä halusi silloin tällöin pestä. Minä ompelin sovituksen jälkeen korvaläpät tiukasti myssyyn kiinni. Koska ne ovat pään sivuilla, ne pysyivät ihan kivasti, joskin heiluivat vähän sinne tänne. Opin siis, ettei päälle isketty topattu rulla ollut välttämättä vain koristeellinen, vaan kenties myös stabilisoi sarvia tai korvalappuja - ainakin minun henninissäni.
Repäisin pätkän kangasta, tikkasin siihen vuorikangaskaitaleet (joiden reunat olin muuten kääntänyt sillä mainiolla pikku vinonauhankääntövekottimella), pistin sen vanulevypätkän päälle ja surautin reunat yhteen.
Lopuksi kiinnitin huntuna toimivan sifonkikappaleen rullan sisäreunaan niin että se peittää nätisti kaikki repsottavat saumanvarat.
Päähine oli todella onnekas projekti, sen kasaaminen sujui kuin tanssi, lähes kaikki meni kerrasta hyvin ja lopputulos oli hyvin paljon visioni mukainen.
Päähine oli myös todella kevyt, koska sen vähäinenkin paino jakautui tasaisesti pään sivuille. Myöskään hassujen hattujen yleisestä riesasta, kuumuudesta ei ollut murhetta, koska pään päällä oli vain pellavamyssy ja ohut huntu. Tietysti myssy venähti vähän käytössä, ja alkoi loppupäivinä tuntua vähän löysemmältä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Mekko taas puolestaan oli niin mukava, että suorastaan harmitti vaihtaa maanantaina takaisin normaaleihin työvaatteisiin.
Asun työnimi sekä virallinen nimi oli Haamulinnanneito. Sovitellessani keksin, että voisin olla myös luontevana jatkona viimekertaiselle Lumikille paha äitipuoli. Kuten yleensäkin, hassussa asussa töissä olo oli paljon kivempaa, ja lapset ihastelivat minua kovin.
Voittajan valinta tapahtui tällä kertaa työntekijöiden keskeisellä äänestyksellä. Kiitos kaikkien ihanien työkavereiden jotka antoivat äänensä minulle napsahti voitto kotiin. Tällä kertaa ihan päävoitto.
