Olin tietysti ollut jo kauan tietoinen siitä että tekeillä olevaa Robe a'la Francaiseani varten minun olisi jossain vaiheessa askarreltava kunnolliset hihansuuröyhelöt. Vanhat ovat ihan okei, mutta kuitenkin vähän feikin näköiset. Tähän varsinaisesti liittymättä päätin keväällä 2015 toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja mennä pitsinnypläyskurssille, alkuun ilman sen kunnianhimoisempia suunnitelmia kuin päästä vähän kokeilemaan tekniikkaa jotta osaisin paremmin arvostaa kuinka työlästä se on. No, nälkä kasvaa syödessä ja melko pian alkuun päästyäni sain jonain hulluna hetkenä päähäni että hihansuuröyhelöiden reunustuspitsi olisi oikein hyvä nypläysprojekti.




Idea oli itseasiassa massiivisesta työmäärästä huolimatta sinänsä ihan hyvä. Pitsiröyhelöt ovat niin oleellinen osa Robe a la Francaisen ilmettä että niihin kannattaa toki panostaa. Sitäpaitsi Francaisen pitsit ovat irroitettavat ja harvemmin käytössä joten ne eivät joutuisi kovalle kulutukselle eikä niitä tarvitsisi toivottavasti pestä usein, joten niihin ehkä raaskisikin käyttää oikeaa omin pikku kätösin nyplättyä pitsiä.




Monet oikeat kauden pitsit ovat tietenkin huikean monimutkaisia, ja sekä liian vaikeita että työläitä aloittelevalle nyplääjälle. Löysin kuitenkin kirjasta “100 Traditional bobbin lace patterns” (Stott & Cook 1982) mallin “Caroline”, joka oli mielestäni kaunis, minun taidoilleni mahdollisuuksien rajoissa (olin jo harjoitellut saman kirjan kapeammalla nenäliinapitsillä) ja riittävästi 1700-luvun jälkipuoliskon henkinen. Mallista ei ollut kirjassa sen kummempia ajoitustietoja, mutta Buckingham Point-pitsen tekniikka sinänsä on ollut käytössä ainakin 1700-luvun loppupuolella. Okei, tutkimus ei ole vahvimpia puoliani, tälläkin kertaa vain päätin tehdä jotain mikä näyttää kivalta.




Ajattelin alkuun hihapitsejä jonkinlaisena jatkuvana ikuisuusprojektina, mutta toisaalta olisi aika kivaa saada ne käyttöön uuden Francaisen kanssa heti kuvaukseen. Francaise oli tietenkin tässä vaiheessa myös aika alkutekijöissään. Koska olin realisti ajankäyttöni suhteen, päätin nopeuttaa urakkaa suurentamalla mallia 120% ja kaventamalla pitsiä hieman reunan tylliosuudesta. Näin sain muutaman nypyläparin pois, mutta toisaalta lisäsin muutaman parin molempien reunojen liinalyöntireunaan saadakseni niistä tukevammat.




Muutaman ensimmäisen mallikerran läpi tapeltuani nyplääminen alkoi yllättävän pian sujua joutuisammin, ja se oli mielettömän koukuttavaa, etenkin äänikirjojen seurassa. Haasteina oli lähinnä pitsin suurehko nypylämäärä, jonka liikuttelu kerroksittain oli melko työlästä. Nypläystä tuli tehtyä yllättävän hyvään tahtiin, koska sen ääreen oli niin helppo istua illalla töistä tullessa ja vain jatkaa siitä mihin oli jäänyt liikoja miettimättä.

Olen muutenkin huomannut, että nykyisin minulla tylsistymistä huomattavasti suurempi ongelma on aloittamisen vaikeus, ja pienikin ongelmanratkaisutilanne voi jäädyttää projektin kesken pitkäksi aikaa. Tutun mallin nyplääminen oli juuri sopivaa tekemistä arki-iltojen aina enemmän tai vähemmän väsyneeseen olotilaan, ja oli hienoa huomatta että projekti eteni koko ajan hitaasti mutta varmasti.




En oikeastaan tiedä, olivatko kauden hihapitsit vakiomittaisiksi nyplättyjä (mitä pidän periaatteessa mahdollisena, koska nehän ovat aina suunnilleen saman mittaisia), tai minkälainen liitossauma niissä oli. En suoraan sanottuna tutkinut asiaa hirveän perusteellisesti tätä projektia varten. Kaarevaan muotoon nyplättyjä pitsiröyhelöitähän näkyy museoissa ja ne ovat selvästi tiettyyn muotoon nyplättyjä.




Päätin lopulta modernilla estetiikalla tehdä liitoskohdasta mahdollisimman huomaamattoman, joten yhdistin metrin mittaiset pätkät renkaaksi. Reunan tyllipohjassa nypläsin muutaman päällekkäisen kerroksen ja ompelin ne yhteen. Liitoskohta on melko huomaamaton.




Saatuani viimein pitsin valmiiksi ompelin ohuesta pellavasta varsinaiset röyhelökaitaleet, joiden reunaan tuli kapea päärme. Tärkkäsin sekä ne että pitsit perunajauhotärkillä, ja ompelin sitten pitsin päärmeen päälle. Näin jälkeenpäin ajateltuna pitsi olisi saanut olla vieläkin pidempi, jotta sitä olisi voinut poimuttaa enemmän röyhelökaitaleen kaarevaan ulkoreunaan.

Valmiit röyhelöt ovat myös hieman pitkät, mutta toisaalta niihin voi myöhemmin tehdä toisen lyhemmän päällyskerroksen. Useimmissa maalauksissa tämäntyyppisissä hihakoristeissa röyhelöitä on 2-3 kerrosta, mutta näin alkuun yksi riittänee.




Robe a la Francaisen pääntie on usein myös koristeltu pitsillä. Kun hihansuupitsit alkoivat lähestyä maalia tajusin, että ehtisin ehkä vielä nyplätä jotain pääntielle - samaan asuun nyplätyn pitsin kanssa kun ei viitsisi laittaa modernia halpispitsiä. Toisaalta halusin myös säilyttää pääntien avaran ilmeen. Onneksi tarkemmin muotokuvia taas kerran selatessani tajusin, että usein pääntiellä olikin pitsi vain etureunassa, ja sekin melko suora eikä röyhelöksi poimutettu. Stomacherin yläreunaan voisi kiinnittää lyhyen pätkän pitsiä, ja minun poveni verhoamiseen ei todellakaan tarvita paljon!




Pääntien pitsi saisi olla hihojen pitsiä kapeampi, joten valitsin samasta kirjasta mallin "Diana", joka oli mielestäni kaunis ja sopi hihapitseihin. Kopioin myös sen hieman alkuperäistä suuremmaksi, mutta se jäi silti aavistuksen tiiviimmäksi kuin hihojen ilmava pitsi.

Pääntiepitsiin riitti 25cm pätkä, sopivasti 5 mallikertaa. Pienemmällä nypylämäärällä pitsi tuntui valmistuvan lähes hujauksessa, suorastaan ennen aikojaan, kiinnostavia jippoja sisältävää mallia olisi ollut kiva nyplätä pidempäänkin. Voihan pitsiä toiste toki jatkaa vielä pääntien ympäri, mikä ei välttämättä olisi huono idea koska korsetin olkaimet pyrkivät vilkkumaan ikävästi pääntien sivuista...




Ompelin valmiin tärkätyn pitsin kiinnitysreunan ja päiden tueksi puuvillanauhakanttaukset. Sitten harsin pitsin stomacherin yläreunaan. Onneksi sovitin stomacheria päälle, koska suorana ommeltu pitsi jäi päällä tököttämään pääntieltä ulospäin. Ratkoin pitsin päät irti ja ompelin ne uudestaan kaartumaan stomacherin reunoissa alaspäin. Tämä auttoi pitsiä asettumaan hieman siistimmin poven verhoksi. Päiden puuvillakanttaukset voi myös neulata korsettiin tai puvun pääntiehen, mikä myös auttaa pitsiä pysymään paikallaan.




Kapea pääntiepitsi oli lopulta mielestäni oleellinen lisä asun kokonaisuuteen, ja luo tärkeän vastapainon hihapitsien runsaudelle. Francaisen asustamisenhan saisi pitsiä uppoamaan loputtomasti, joten hiharöyhelöiden ja pääntienpitsin setti on lähinnä starttipaketti.




Pitsiprojekti oli kaikenkaikkiaan todella antoisa. Olin itsekin yllättynyt että todella sain pitsin valmiiksi puvun kuvaukseen, mutta toisaalta kyllähän niihin kulutettu tuntimäärä taas osaltaan hidasti Francaisen valmistumista. Nypläys oli kuitenkin ajanvietteenä mielettömän terapeuttista, ja pitsien valmistuttua todella kaipasin nypläystä, tuolloin kun ei ollut vähään aikaan mahdollisuutta aloittaa uutta projektia kiireellisempien juttujen painaessa päälle. Edelleen, käytettyyn tuntimäärään suhteutettuna antiikkipitsin ostaminen ei olisi ollut kovinkaan hullu idea, mutta milloinkas harrastusprojekteissa on kustannustehokkuutta mietitty.