Mekko, 2013 Kaikki alkoi taas kerran siitä, että koin tarvitsevani uuden mekon ystäväni Sarin häihin (kaapissahan ei tietenkään ole koskaan mitään sopivaa). Ajattelin myös että voisi olla hauskaa ommella välillä jotain nykyaikaista, pari viime vuotta kun on mennyt enimmäkseen historiallisten vaatteiden kanssa puuhatessa. Ylivoimaisen kiistämätön tekosyy uudelle juhlamekolle löytyi lopulta ajatuksesta tyhjentää hieman massiiviseksi paisunutta kangasvarastoani josta rakas aviomieheni silloin tällöin huomauttelee. Muistelin, että olin joskus jemmannut palakorista mustan organzan jossa oli kaunis samettipainatus. Olin visioinut siitä jotakin hieman 50-luvun henkistä hörsöunelmaa vaaleamman satiinin päälle. Kaiveltuani kellarissa hetken löysin organzan ja lisäksi ison kasan harmahtavan lilaa satiinia. Yhdistelmä oli tummempi kuin olin ajatellut, mutta gootahtavan hienostunut. |
Päädyin
eräänä päivänä puolivahingossa sovittelemaan tyllihameita
Tamperelaiseen Nitrobabeen,
lähinnä miettiäkseni vielä puvun mallia, mutta kun
sovittamani tyllihame oli kerrassaan täydellinen lähdinkin
kaupasta ison muovikassin kanssa. Omatuntoni kolkutteli
hieman tyllihameen ostamisesta valmiina, tylli kun on
niitä harvoja asioita jotka vielä ovat kangaskaupassa
halpoja, mutta toisaalta sen rypytys ei ole
lempiharrastuksiani ja siihen käytetylle ompeluajalle
löytyy kyllä muuta tekemistä jonoksi asti. Niin, ja
tulipahan kerrankin tuettua suomalaista käsityötä.
Nitrobaben tyllihamonen on niin pöyheä että se ihan
kirjaimellisesti seisoo pystyssä itsekseen, ainoa miinus
on sen vaatima tila täpötäydessä vaatehuoneessa. Alkuperäinen ideani organzan ostaessani oli muistaakseni ollut olaton mekko, mutta sitten keksin että kyynärpäämittaiset hihat voisivat olla tyylikkään viehkeät. Suureksi harmikseni jouduin kuitenkin luopumaan hihoista koska kangas ei oli millään riittänyt, tai oikeammin kutistin ne pikkuisiksi juuri olan peittäviksi hihakkeiksi. Halusin leikata hartiaosuuden täysvinoon jotta se istuisi paremmin ja toivon mukaan jousto antaisi myös hieman liikkumavaraa. Hihat täytyi kuitenkin leikata suoraan jotta pyöriö jäisi vinoon ja syöttyisi kauniisti. Helmasta tulisi tietysti täyskello, joten sen pituus määräytyi kankaan leveyden mukaan. Laskestelin että kankaasta saisi juuri sopivasti polvimittaisen helman. |
|
Yläosan
tueksi päätin tehdä nippusiteellä luitetun coutil-vuorin.
Kaapista löytyi sopivasti juuri riittävä pala mustaa
coutiliakin. Kuvittelin saavani kaavan suoraan jääkeiju-asuun
askartelemastani olattomasta topista, mutta ilmeisesti
olin ollut sen tehdessäni todella hoikassa kunnossa koska
nyt sovittaessani yläreunan yli pulpahtivat melkoiset
allit ja vetoketjua sai kiskoa kiinni väkisin. Päädyin siis taas kerran pitkälliseen kaavanmuokkaussessioon sovitusversion avustuksella. Minun piti oikeastaan vain väljentää yläreunaa rinnan leikkaussaumasta, mutta päädyin säätämään koko saumaa perusteellisesti. Lisäsin myös keskietusauman ja siihen hieman rintamuotolaskosta, mikä teki ihmeitä miehustan istuvuudelle ja toi heti korsettimaisemman fiiliksen. Koska kellohame lähtisi vyötäröltä tajusin että kerrankin alavatsaa ei tarvisi yrittää optimistisesti painaa lyttyyn, ja kaavoitin iloisesti etusaumoihin pienen ulospäinviistotuksen vyötäröltä alaspäin. Tiukasta miehustasta tuli heti paljon mukavampi, ja vyötärön pystyi jopa sovittamaan tiukemmaksi kun vatsa ei pannut vastaan. Syntynyt siluetti muistutti kivasti viktoriaanista korsettia. |
|
Saatuani
sovitusversiosta riittävän hyvän arvelin turvalliseksi
leikata coutilin. Kiinnitin heti alkuun keskitakareunoihin
hakasnauhan jotta tukivuorin pääsisi sovittamaan tiukaksi.
Sijoitin luukujat kaikkiin saumoihin sekä takahalkion
reunoihin. Tein luukujat saumojen päälle täysvinoon
leikatusta coutilista joka joustaa hieman sauman mukana. Päätin, ettei coutilkerros tarvitse erillistä vuoritusta, ja pyrin siksi jättämään luukujat päällisen puolelle, mutta lipesin tästä kuitenkin rintasaumojen kohdalla koska pelkäsin niissä luun kuultavan liikaa läpi armottomasta satiinista. No, jos organza aikoo kestää satunnaisen konepesun niin eiköhän huolittelematon vino coutilreunakin. Jätin sovitusta varten vielä sivusaumat ilman luukujaa jotta niitä voisi vielä säätää. |
|
Sovitusversiosta
huolimatta säädinkin sekä sivu- että etuleikkaussaumoja
vielä sovituksessa. Sovitusversiossa rinnan leikkaussaumat
olivat näyttäneet hyviltä, mutta jäykemmässä coutilissa ne
törröttivät Madonna-mallisesti, ja toivat deja-vu-takauman
äidilleni tekemän
korsetin vastaavasta ikävästä yllätyksestä. Raivokas
silitys ei auttanut, joten lopulta ratkoin luukujanauhat
irti, neulasin ne uudelleen varmaan puolitoista senttiä
lyhennettyinä ja survoin väkisin koneella takaisin.
Toiseen saumaan jäi pienenpieni vekki, mutta muuten
lopputuloksena oli kaunis poven kaari. Tämä oppimiskokemus
täytyy ehdottomasti pana korvan taakse. |
|
Koska
takakappaleella oli vain yksi leikkaussauma, coutil
rypistyi hieman vyötäröltä takasivukappaleen
keskivaiheilla (siitä kohtaa, johon tiukassa miehustassa
kannattaa aina kaavoittaa sauma jos mahdollista). Fiksasin
sen siedettäväksi lisäämällä vielä takasivukappaleen
keskelle ylimääräisen luukujan, joka tuki kappaletta
hyvin. Sivusaumoista sai poistaa vielä aavistuksen, kuten
tiukan miehustan sovituksessa usein käy. Saatuani
tukivuorin mieleisekseni kopioin sovitusmuutokset
kaavoihin ja siirryin organzan kimppuun. Olin jo tukivuorin kaavan muokkauksen yhteydessä kehitellyt kaavaa organzayläosaan. Hyödynsin muinaista puvun peruskaavaani sekä paitapuseron hihan kaavaa ja hahmottelin viitteellisen linjan tukivuorin yläreunaan. Tein yläosasta sovitusversion ohuesta mutta jäykähköstä halpislakanasta ja sovitin sen tukivuorin sovitusversion kanssa. Kaava tuntui pitävän aika hyvin paikkansa, joten jätin organzaa leikatessa vain sentin saumanvarat olalle ja hihaan, alareunoihin kuitenkin hieman reilummin. Leikkasin samalla täyskellon helman ja miehustan kappaleet. Koska kangasta ei ollut liiaksi en juurikaan kohdistellut kuvioita vaan yritin vain saada kaikki kappaleet mahtumaan mukaan. |
|
Puvun
rakenteita miettiessäni olin ajatellut ensin huolitella
organzan saumat ja reunat ohuella mustalla kanttauksella
tai mahdollisesti jollakin ihonvärisellä ohuella nauhalla,
mutta sitten tajusin että viime
kesäisen organzanpäärmäysurakan jälkeen pari pientä
käsin viimeisteltyä saumaa ei tuntuisi missään. Mustassa
materiaalissa pistojenkaan ei tarvitsisi olla pienenpieniä
kun eivät ne kuitenkaan näkyisi. Ensimmäiseksi suljin olkasaumat, viimeistelin ne käsin katesaumoiksi ja tein pääntielle kapean päärmeen. Päärmäsin myös hihansuut jo valmiiksi ennenkuin ne liestyisivät olemattomiin. Täysvinoon leikattuja juttuja on aina yllättävää työstää koska ne venyvät eri suuntaan kuin on tottunut odottamaan, ja tämä tuli todettua tässä projektissa moneen kertaan. Jos tukivuoria oli säädetty pitkään ja hartaasti, niin tehtiin myös näiden parin pienen organzanpalasen kanssa. Saatuani olan ja pääntien valmiiksi pyysin ystävääni Riikkaa barokkitreenien päätteeksi sovittamaan hartiakappaleen tukivuoriin ja neulaamaan hihat paikoilleen. |
|
Yllätys
numero yksi tuli siinä, että tukivuori olikin niin tiukka
että sen reunan yläpuolelle jäi niin sanottua löysää
allimateriaalia, sekä lisäksi vielä liikkumavaraa
tarvitseva lapaluu, joten organzaa piti syöttää saumaan
aika voimakkaasti. Kangas riitti juuri ja juuri, mutta
keskitakareunoihin jätetty päärmevara upposi siihen.
Alareunaan jäi myös ylimääräistä pituutta takana ja
edessä, minkä johdosta hihaa täytyi syöttää hieman enemmän
kuin olin suunnitellut. Myös alareunan muotoa etukappaleen
sivuissa täytyi säätää, se kääntyikin jyrkemmin alas kuin
paperilla. Sovituksen jälkeen harsin merkkilangat uusiin alareunojen linjoihin sekä vähän kohdistusmerkkejä. Sitten ompelin hihat kiinni. Tein sen vähän hätäisesti, koska jouduin ottamaan parista kohtaa uusiksi. En viitsinyt hihaa fiksaillessani purkaa koko pyöriön ommelta vaan pakittelin, mikä kiristi täysvinoon leikattua olkaa. En kiinnittänyt siihen vielä tässä kohtaa pahemmin huomiota. |
|
Tein
myös melkoisen huonon päätöksen viimeistellessäni
keskitakareunat organzakanttauksella, jonka jossakin
mielenhäiriössä leikkasin suoraan langansuuntaan jotta se
pitäisi vinon organzan sovituksessa määritellyssä mitassa. Sain ommella taka-alareunan tukivuoriin muutamaan kertaan ennen kuin onnistuin kohdistamaan syötöksen voimakkaimmin juuri tilaa vaativan lapaluun kohdalle. Olin kuvitellut täysvinon langansuunnan antavan liikkumavaraa, mutta kuten todettu, täysvino osaa helposti yllättää kokemattoman. Vaikka se venyikin vähän vaaka- ja pystysuuntaan, käsivarren liike aiheuttaa selkäkappaleelle myös diagonaalista vetoa, ja nythän siellä oli vastassa suora langansuunta. Kasattuani viimein lapaluun alle paljon syötöstä olka kiristi vähän vähemmän. |
|
Kun
aloin neulailla etukappaleen alareunaa, paljastui seuraava
ongelma. Ilmeisesti tukivuori oli jostain syystä ollut
sovituksessa pari senttiä liian ylhäällä, koska etureuna
ei tahtonut enää riittää millään. Kirosin taas kerran oman
hätäisyyteni sovituksissa, ja mietin mikseivät
hälytyskellot olleet alkaneet soida kun olin nähnyt
organzaan jäävät reilut ylijäämävarat. No, onneksi en
ollut vielä leikannut takakappaleelta ylimääräisiä
saumanvaroja pois, koska suoran reunan sai ommeltua niiden
kanssakin ja ilman aukileikkauksia. Ratkoin takareunan taas irti ja silittelin parhaani mukaan neulanjäljet pois organzasta. Onneksi ne lähtivät melko hyvin, ja lisäksi samettipainatus hämää silmää hieman niin ettei huomio kiinnity niihin. Sitten ompelin takareunan uudestaan reilun sentin alempaa. Nyt etureunakin alkoi jo riittämään. Etupuolella organzan ompelu kaarevaan reunaan oli vähän haasteellisempaa, ja sivuja joutui vielä vähän muutenkin säätämään. |
|
Haasteita
riitti silti vieläkin. Hartialinjan oli nyt siirtynyt
sovituksesta aavistuksen verran eteen, ja jo kiinnitetyt
hihat jäivät nyt edestä ilmaan ja kiristivät takaa.
Muutenkin hartia tuntui kiristävältä. En ollut onneksi
vielä huolitellut myöskään pyöriön saumanvaroja, joten
ratkoin hihat irti ja höyryttelin olan kiristävän ompeleen
jäljiltä takaisin normaalitilaan. Ilman hihoja hartia
tuntui heti sopivammalta. Halusin kuitenkin ehdottomasti
pitää hihat, joten aloin varovasti neulailla niitä
uudestaan. Olin poistanut syötöslangatkin koska ne
tuntuivat kiristävän pyöriötä liikaa. Pyöriöön oli
kuitenkin ompeleiden jäljiltä jäänyt vähän oikeaa muotoa,
joten nyt pystyin sovittamaan ne ilman syötöslankojakin.
Neulasin etupuolen itse ja Jarno työnsi pari viimeistä
neulaa taakse. Jarno oli muutenkin korvaamaton apu mekon
kanssa tapellessa, koska en pystynyt sulkemaan selän
hakasia itse tarvitsin vähän väliä apua. Onneksi satuimme
olemaan lomalla ja yhtä aikaa kotona. Uudelleen istutetuissa hihoissa oli vähemmän syötöstä ja ne eivät enää tuntuneet pahasti kiristäviltä. Jäljellä oli vielä yhden kämmin korjaaminen: Takahalkion suoraan leikattu kanttaus ei ollut alunperinkään ollut kovin hyvä, ja nyt pidennettyäni selkää se pussitti. Lapaluiden välissä, pitkin selkärankaa mitattuna selän mitta on taas lyhempi. Purin kanttauksen, leikkasin uudet nauhat vinoon ja silitin niistä ylimääräisen jouston pois jolloin ne myös kapenivat kauniimpaan leveyteen. Syötin organzan kaitaleisiin ja ompelin ne molemmilta puolilta käsin, koska kello oli jo sen verran ettei äänekkäällä teollisuusompelukoneella surraaminen ollut kerrostalossa enää suotavaa. Vinokantilla viimeistelty reuna on huomattavasti kauniimpi ja joustaa hieman päällä. Viimeistelin vielä hihan sauman käsin katesaumaksi, joka jatkui hihan alapuolella päärmeenä, ja lopuksi ompelin niskaan napin ja lankalenkin. Sitten siirryin harmaan satiinin kimppuun. |
|
Leikkasin
helman organzan mukaan ja miehustan kappaleet tukivuorin
kaavalla. Olin jättänyt organzakappaleisiin hieman
ylimääräistä saumanvaraa jos saumoja joutuisi vielä
kovasti säätämään, joten ne oli helppo lyödä
satiinikappaleiden päälle ja ommella saumanvaroista
yhteen. Tai, no, helppo ja helppo. Aloin olla jo tässä
vaiheessa hieman kypsynyt koko mekkoon, koska olin
optimistisesti kuvitellut heittäväni sen äkkiä kasaan ja
siirtyväni sitten muihin talvilomalle aikataulutettuihin
hommiin. Ja häätkin lähestyivät. Siispä tikkailin organzat
satiiniin vähän liiankin huolettomasti ja vedin saumat
äkkiä kiinni. Päätin tikata ne kapeasti sauman molemmin
puolin jotta saumanvarat pysyisivät auki ja päällinen
istuisi tukivuorin päälle jämäkämmin, ja lisäksi
tikkaukset korostaisivat korsettimaista fiilistä. |
|
Tikkasin
saumoja vähän kiireellä ehtiäkseni barokkitreeneihin, ja
onnistuin saumaa auki vetäessäni ompelemaan sormeeni.
Mekon kanssa tappelu jotenkin kulminoitui tuohon etusormen
läpi törröttävään neulaan, lankaan ja välittömästi
seuraavaan terhakasti pulppuilevaan verisuihkuun. Onni
onnettomuudessa oli se, että neula oli mennyt läpi
sormenpään reunasta osumatta luuhun, ja kynsikin repesi
vain vähän. Neula oli katkennut mutta ilmeisesti siitä ei
jäänyt mitään haavan sisään koska sormi parani ilmiömäisen
nopeasti. Mutta kuten sanottu, kun seuraavana aamuna iskin
taas paketoidun sormeni mekkoon, motivaationi oli lähinnä
saada se jotenkin säädyllisesti kasaan ja mieluummin pian. Tikkasin loput taka- ja etusaumoista, mutta sivusaumat olivat vielä tässä kohtaa auki. Sovittelin kappaleita tukivuorin päälle nähdäkseni mihin sivusaumat tarkalleen asettuisivat, tukivuorin koko oli kuitenkin saattanut muuttua kaavasta luiden ja toisaalta sovittelun myötä. Määriteltyäni sauman paikat vedin sivusaumat kiinni ja tikkasin nekin. Huomasin jo tässä vaiheessa, että organza ei kulkenut täysin tasaisesti satiinin päällä, etenkin rintasaumoissa (joita olin tukivuorin tapaan vähän syöttänyt) satiini jäi pussittamaan organzan alla aika pahasti. Aloin kuitenkin olla niin kypsä koko hommaan että päätin antaa niiden olla, etenkin kun olin jo ohentanut saumanvarat ja tikannut saumat. |
|
Ompelin
miehustan epätäydellisen päällisen tukivuorin yläreunaan
niin että organzayläosa jäi niiden väliin. Etukappaleen
kaarevassa reunassa jouduin muutamassa kohtaa purkamaan
vekkejä ja ompelemaan uudestaan. Napsittuani vähän aukileikkauksia silitin saumanvarat tukivuorin puolelle ja tikkasin ne vuorin puolelta kiinni. Olin vielä tässä vaiheessa jättänyt takahalkion reunat irtonaisiksi, koska hakasnauha ja luut monimutkaistivat viimeistelyä, ja silitin nyt taitteen päällisen reunoihin tsekaten samalla että päällinen oli varmasti oikean kokoinen myös vyötäröltä. Sitten aloin työstää helmaa. |
|
Kenties
jonkinlaisena kohtalon kompensaationa puvun yläosan
työläydestä helma syntyi todella kivuttomasti. Ompelin
helmakappaleisiin keskitaakse kapean vekin
vetoketjuhalkion alareunasta helmaan, satiiniin leveämmän
ja organzaan kapeamman. Leikkasin vekin auki vetoketjun
kohdalta organzassa vetoketjuhalkion päähän ja satiinissa
vähän pidemmälle niin että saumanvarat mahtuisivat
kääntymään auki. Leikkasin organzan saumanvarat auki
halkion pohjassa, käänsin ne taittumaan satiinin mukana ja
tikkasin satiinin reunoihin. Piilovetoketjukin meni ihan
kerrasta heittämällä siististi, ja arviolta leikkaamani
vyötärön ympärys oli juuri sopiva. Ompelin kerrokset
vyötäröltä yhteen ja kiinni miehustan päällisen
alareunaan, ja tikkasin ne vielä miehustan puolelle. Nyt mekkoa pääsikin jo sovittamaan tyllihameen kanssa lähes valmiissa muodossaan. Helma jatkoi hyvän karman linjalla näyttäen tyllihameen päällä suunnilleen tasamittaiselta, joten säästyisin työläältä helman tasailulta johon tarvitsisi vielä avustajankin. Miehustan kauneusvirheistä huolimatta kokonaisuus alkoi näyttää aika kivalta, mikä palautti vähän uskoani projektiin. |
|
Mielessäni
kävi jo päärmätä organza käsin siistimmän lopputuloksen
toivossa, mutta sitten muistin pahasti jäljessä olevan
lomaviikon to-do-listani, sekä sen että viimeisen päälle
tehty helmapäärme menisi hukkaan samassa vaatteessa
kurttuisen miehustan kanssa. Ompelin siis ensin
tuki/syötöslangan jotta saisin päärmeen kääntymään
kapeasti vinoistakin kohdista, mutta se kiristi niin
paljon että jouduin silityksen yhteydessä ratkomaan sen
melkein kokonaan pois. Päärmeestä ei tullut ihan niin
siistiä ja kapeaa kuin olisin toivonut, mutta toisaalta
tummaan helmaan kauneusvirheet naamioituvat aika hyvin. |
|
Vaikka
organza oli näyttänyt sovituksessa tasamittaiselta en
luottanut painavamman satiinin pysyvän venymättömänä
vinoista kohdistaan, joten ripustin mekon henkariin
odottelemaan. Muutaman tunnin päästä neulasin tyllihameen
mekon vyötärön sisään jotta helma ei olisi yhdessä kasassa
ja aloin pistellä neuloja satiiniin päärmätyn
organzakerroksen pituuteen. Leikkasin ylimääräisen pois
neulojen mukaan, ripustin mekon uudelleen henkariin ja
kiersin sitä ympäri saksien ylimääräisiä varoja pois.
Saatuani viimein satiinin joka kohdasta suunnilleen tasan
organzan kanssa vedin reunaan saumuritikin ja tikkasin sen
sitten kääntymään kapeasti nurjalle. Lopuksi kiinnitin vielä miehustan päällisen takahalkion reunoihin. Hakasten vuoksi tein tämän käsin etupistotikkauksella, johon silmäni on historiallisissa vaatteissa tottunut ja jota näkee nykyisin myös valmisvaatteiden viimeistelyssä. Harjoituksen myötä sen tekeminen tasaiseksi on myös helpottunut huomattavasti, ja kaikkien kerrosten läpi menevä tikkaus jämäköittää reunat hyvin. Miehusta on melkoi tiukka joten hakaset näkyvät vähän vaikka jätin päällisen reunat tulemaan osittain niiden päälle. |
|
En ole
vaatteen lopputuloksen läheskään tyytyväinen, vaikka
mekosta sinänsä tulikin mallina kaunis, koska miehustan
siisteysvirheet kieltämättä pistävät silmään. Jälkeenpäin
ajatellen miehustan organzakappaleet olisivat kenties
muotoutuneet satiinin päälle huomattavasti paremmin jos
olisin leikannut nekin täysvinoon, mutta kangas olisi
tuskin riittänyt siihen. Tottakai myös oman työskentelyni
huolellisuudessa kerroksia yhdistäessä oli parantamisen
varaa. Työskenneltyäni myös silkkiorganzan kanssa täytyy
myös todetan että laadukkaampi materiaali olisi ehkä
vähentänyt ongelmia, polyesteriorganza nyt on vaan todella
ärsyttävä materiaali työstää. Toisaalta ideani oli
nimenomaan saada halpa konepestävä mekko, joten silloin
polyesterin kanssa on jaksettava tapella. Miehustan lisäksi myös hartiaosuudessa on yhä hieman toivomisen varaa, kiiltävä organza näyttää kaikki vähänkin kiristävät tai pussittavat kohdat ja ensimmäisellä käyttökerralla huomasin myös pääntien hankaavan edestä ikävästi. Selkä myös pussittaa heti sauman yläpuolelta, koska vaikka organza syöttyykin saumaan ilman ryppyjä se kuitenkin jää pussille, etenkin kun samettipainatus jäykistää sitä. Tämän projektin opetus onkin kenties se, että täysvino leikkaus ei pienestä joustostaan huolimatta tarkoita trikoota. |
|
Olin
nykyajalla värivammaisena ajatellut yhdistää mekkoon
mustat asusteet, joita kaapeistani löytyy helposti, ja
lisätä vyötärölle samettipainatuksiin sopivan mustan
samettinauhan. Melkon yleisilme oli kuitenkin valmiina
tummasävyisempi kuin olin osannut odottaa valitessani
harmaanlilan satiinin. Lisäksi mustan organzan alla
satiinista jotenkin mystisesti katosi lila sävy (vaikka se
kuvissa, kiitos salaman, paremmin näkyykin), ja se näytti
enemmän grafiitinharmaalta. Tuskailin treeneissä voisiko tällaisessa pikkumustassa mennä sittenkään häihin, ja tanssimestarimme Petri, tuo tyylitaituri ehdotti mekon piristämistä punaisilla asusteilla. Niitä löytyy kaapistani vähän nihkeästi, ja olin jo tehnyt periaatepäätöksen olla ostamatta mikään uutta mekon seuraksi (olin tosin jo hairahtanut kynsilakkaan jonka lopulta jouduin hylkäämään liian tummana). Sitten keksinkin että vaaleanpunainen toimii mainiosti harmaan kanssa, ja löysin kotoa sekä tekoruusun, vyöksi sopivan nauhan että ylisöpön inspiraatio-ostos-kirppislaukun joka oli tähän asti odotellut sopivaa käyttötilaisuutta. Vaaleanpunaisen pastellisointivaikutus on äärettömän tehokas jo pieninä annoksina, ja asusta tulikin jo paljon soveliaampi. Boleron pidin edelleen mustana, koska vanha luottoboleroni sopi mekkoon niin hyvin. |
|
Hieman maltillisemman
version iltakäyttöön mekosta saa puolestaan mustilla
asusteilla. Kevyt helma laskeutuu kauniisti myös ilman
tyllihametta. Kampaus on taas tuttu 1770-luvun luottomallini ilman lisäosia. Pitäisi joskus opetella tekemään jotain vähän hienostuneempaakin... Ongelmista ja aikataulun venymisestä huolimatta olen kuitenkin sinänsä tyytyväinen että mekko tuli tehtyä, opin monta arvokasta asiaa vastaisen varalle ja lopputulos on kuitenkin käyttökelpoinen. Huonosti tehtyjen kaukoidästä laivattujen halpismekkojen täyttämässä maailmassa siinä kehtaa jotenkuten esiintyä, vaikka tietysti ompelijana vähän nolottaakin. << Takaisin projekteihin |