Mekko, 2013

Kaikki alkoi taas kerran siitä, että koin tarvitsevani uuden mekon ystäväni Sarin häihin (kaapissahan ei tietenkään ole koskaan mitään sopivaa). Ajattelin myös että voisi olla hauskaa ommella välillä jotain nykyaikaista, pari viime vuotta kun on mennyt enimmäkseen historiallisten vaatteiden kanssa puuhatessa. Ylivoimaisen kiistämätön tekosyy uudelle juhlamekolle löytyi lopulta ajatuksesta tyhjentää hieman massiiviseksi paisunutta kangasvarastoani josta rakas aviomieheni silloin tällöin huomauttelee.


Muistelin, että olin joskus jemmannut palakorista mustan organzan jossa oli kaunis samettipainatus. Olin visioinut siitä jotakin hieman 50-luvun henkistä hörsöunelmaa vaaleamman satiinin päälle. Kaiveltuani kellarissa hetken löysin organzan ja lisäksi ison kasan harmahtavan lilaa satiinia. Yhdistelmä oli tummempi kuin olin ajatellut, mutta gootahtavan hienostunut.
Päädyin eräänä päivänä puolivahingossa sovittelemaan tyllihameita Tamperelaiseen Nitrobabeen, lähinnä miettiäkseni vielä puvun mallia, mutta kun sovittamani tyllihame oli kerrassaan täydellinen lähdinkin kaupasta ison muovikassin kanssa. Omatuntoni kolkutteli hieman tyllihameen ostamisesta valmiina, tylli kun on niitä harvoja asioita jotka vielä ovat kangaskaupassa halpoja, mutta toisaalta sen rypytys ei ole lempiharrastuksiani ja siihen käytetylle ompeluajalle löytyy kyllä muuta tekemistä jonoksi asti. Niin, ja tulipahan kerrankin tuettua suomalaista käsityötä. Nitrobaben tyllihamonen on niin pöyheä että se ihan kirjaimellisesti seisoo pystyssä itsekseen, ainoa miinus on sen vaatima tila täpötäydessä vaatehuoneessa.

Alkuperäinen ideani organzan ostaessani oli muistaakseni ollut olaton mekko, mutta sitten keksin että kyynärpäämittaiset hihat voisivat olla tyylikkään viehkeät. Suureksi harmikseni jouduin kuitenkin luopumaan hihoista koska kangas ei oli millään riittänyt, tai oikeammin kutistin ne pikkuisiksi juuri olan peittäviksi hihakkeiksi. Halusin leikata hartiaosuuden täysvinoon jotta se istuisi paremmin ja toivon mukaan jousto antaisi myös hieman liikkumavaraa. Hihat täytyi kuitenkin leikata suoraan jotta pyöriö jäisi vinoon ja syöttyisi kauniisti. Helmasta tulisi tietysti täyskello, joten sen pituus määräytyi kankaan leveyden mukaan. Laskestelin että kankaasta saisi juuri sopivasti polvimittaisen helman.
50's dress
Yläosan tueksi päätin tehdä nippusiteellä luitetun coutil-vuorin. Kaapista löytyi sopivasti juuri riittävä pala mustaa coutiliakin. Kuvittelin saavani kaavan suoraan jääkeiju-asuun askartelemastani olattomasta topista, mutta ilmeisesti olin ollut sen tehdessäni todella hoikassa kunnossa koska nyt sovittaessani yläreunan yli pulpahtivat melkoiset allit ja vetoketjua sai kiskoa kiinni väkisin.

Päädyin siis taas kerran pitkälliseen kaavanmuokkaussessioon sovitusversion avustuksella. Minun piti oikeastaan vain väljentää yläreunaa rinnan leikkaussaumasta, mutta päädyin säätämään koko saumaa perusteellisesti. Lisäsin myös keskietusauman ja siihen hieman rintamuotolaskosta, mikä teki ihmeitä miehustan istuvuudelle ja toi heti korsettimaisemman fiiliksen. Koska kellohame lähtisi vyötäröltä tajusin että kerrankin alavatsaa ei tarvisi yrittää optimistisesti painaa lyttyyn, ja kaavoitin iloisesti etusaumoihin pienen ulospäinviistotuksen vyötäröltä alaspäin. Tiukasta miehustasta tuli heti paljon mukavampi, ja vyötärön pystyi jopa sovittamaan tiukemmaksi kun vatsa ei pannut vastaan. Syntynyt siluetti muistutti kivasti viktoriaanista korsettia.
50's dress
Saatuani sovitusversiosta riittävän hyvän arvelin turvalliseksi leikata coutilin. Kiinnitin heti alkuun keskitakareunoihin hakasnauhan jotta tukivuorin pääsisi sovittamaan tiukaksi. Sijoitin luukujat kaikkiin saumoihin sekä takahalkion reunoihin. Tein luukujat saumojen päälle täysvinoon leikatusta coutilista joka joustaa hieman sauman mukana.

Päätin, ettei coutilkerros tarvitse erillistä vuoritusta, ja pyrin siksi jättämään luukujat päällisen puolelle, mutta lipesin tästä kuitenkin rintasaumojen kohdalla koska pelkäsin niissä luun kuultavan liikaa läpi armottomasta satiinista. No, jos organza aikoo kestää satunnaisen konepesun niin eiköhän huolittelematon vino coutilreunakin. Jätin sovitusta varten vielä sivusaumat ilman luukujaa jotta niitä voisi vielä säätää.

Sovitusversiosta huolimatta säädinkin sekä sivu- että etuleikkaussaumoja vielä sovituksessa. Sovitusversiossa rinnan leikkaussaumat olivat näyttäneet hyviltä, mutta jäykemmässä coutilissa ne törröttivät Madonna-mallisesti, ja toivat deja-vu-takauman äidilleni tekemän korsetin vastaavasta ikävästä yllätyksestä. Raivokas silitys ei auttanut, joten lopulta ratkoin luukujanauhat irti, neulasin ne uudelleen varmaan puolitoista senttiä lyhennettyinä ja survoin väkisin koneella takaisin. Toiseen saumaan jäi pienenpieni vekki, mutta muuten lopputuloksena oli kaunis poven kaari. Tämä oppimiskokemus täytyy ehdottomasti pana korvan taakse.
Koska takakappaleella oli vain yksi leikkaussauma, coutil rypistyi hieman vyötäröltä takasivukappaleen keskivaiheilla (siitä kohtaa, johon tiukassa miehustassa kannattaa aina kaavoittaa sauma jos mahdollista). Fiksasin sen siedettäväksi lisäämällä vielä takasivukappaleen keskelle ylimääräisen luukujan, joka tuki kappaletta hyvin. Sivusaumoista sai poistaa vielä aavistuksen, kuten tiukan miehustan sovituksessa usein käy. Saatuani tukivuorin mieleisekseni kopioin sovitusmuutokset kaavoihin ja siirryin organzan kimppuun.

Olin jo tukivuorin kaavan muokkauksen yhteydessä kehitellyt kaavaa organzayläosaan. Hyödynsin muinaista puvun peruskaavaani sekä paitapuseron hihan kaavaa ja hahmottelin viitteellisen linjan tukivuorin yläreunaan. Tein yläosasta sovitusversion ohuesta mutta jäykähköstä halpislakanasta ja sovitin sen tukivuorin sovitusversion kanssa. Kaava tuntui pitävän aika hyvin paikkansa, joten jätin organzaa leikatessa vain sentin saumanvarat olalle ja hihaan, alareunoihin kuitenkin hieman reilummin. Leikkasin samalla täyskellon helman ja miehustan kappaleet. Koska kangasta ei ollut liiaksi en juurikaan kohdistellut kuvioita vaan yritin vain saada kaikki kappaleet mahtumaan mukaan.
Puvun rakenteita miettiessäni olin ajatellut ensin huolitella organzan saumat ja reunat ohuella mustalla kanttauksella tai mahdollisesti jollakin ihonvärisellä ohuella nauhalla, mutta sitten tajusin että viime kesäisen organzanpäärmäysurakan jälkeen pari pientä käsin viimeisteltyä saumaa ei tuntuisi missään. Mustassa materiaalissa pistojenkaan ei tarvitsisi olla pienenpieniä kun eivät ne kuitenkaan näkyisi.

Ensimmäiseksi suljin olkasaumat, viimeistelin ne käsin katesaumoiksi ja tein pääntielle kapean päärmeen. Päärmäsin myös hihansuut jo valmiiksi ennenkuin ne liestyisivät olemattomiin. Täysvinoon leikattuja juttuja on aina yllättävää työstää koska ne venyvät eri suuntaan kuin on tottunut odottamaan, ja tämä tuli todettua tässä projektissa moneen kertaan.

Jos tukivuoria oli säädetty pitkään ja hartaasti, niin tehtiin myös näiden parin pienen organzanpalasen kanssa. Saatuani olan ja pääntien valmiiksi pyysin ystävääni Riikkaa barokkitreenien päätteeksi sovittamaan hartiakappaleen tukivuoriin ja neulaamaan hihat paikoilleen.
Yllätys numero yksi tuli siinä, että tukivuori olikin niin tiukka että sen reunan yläpuolelle jäi niin sanottua löysää allimateriaalia, sekä lisäksi vielä liikkumavaraa tarvitseva lapaluu, joten organzaa piti syöttää saumaan aika voimakkaasti. Kangas riitti juuri ja juuri, mutta keskitakareunoihin jätetty päärmevara upposi siihen. Alareunaan jäi myös ylimääräistä pituutta takana ja edessä, minkä johdosta hihaa täytyi syöttää hieman enemmän kuin olin suunnitellut. Myös alareunan muotoa etukappaleen sivuissa täytyi säätää, se kääntyikin jyrkemmin alas kuin paperilla.

Sovituksen jälkeen harsin merkkilangat uusiin alareunojen linjoihin sekä vähän kohdistusmerkkejä. Sitten ompelin hihat kiinni. Tein sen vähän hätäisesti, koska jouduin ottamaan parista kohtaa uusiksi. En viitsinyt hihaa fiksaillessani purkaa koko pyöriön ommelta vaan pakittelin, mikä kiristi täysvinoon leikattua olkaa. En kiinnittänyt siihen vielä tässä kohtaa pahemmin huomiota. 

Tein myös melkoisen huonon päätöksen viimeistellessäni keskitakareunat organzakanttauksella, jonka jossakin mielenhäiriössä leikkasin suoraan langansuuntaan jotta se pitäisi vinon organzan sovituksessa määritellyssä mitassa.

Sain ommella taka-alareunan tukivuoriin muutamaan kertaan ennen kuin onnistuin kohdistamaan syötöksen voimakkaimmin juuri tilaa vaativan lapaluun kohdalle. Olin kuvitellut täysvinon langansuunnan antavan liikkumavaraa, mutta kuten todettu, täysvino osaa helposti yllättää kokemattoman. Vaikka se venyikin vähän vaaka- ja pystysuuntaan, käsivarren liike aiheuttaa selkäkappaleelle myös diagonaalista vetoa, ja nythän siellä oli vastassa suora langansuunta. Kasattuani viimein lapaluun alle paljon syötöstä olka kiristi vähän vähemmän.
Kun aloin neulailla etukappaleen alareunaa, paljastui seuraava ongelma. Ilmeisesti tukivuori oli jostain syystä ollut sovituksessa pari senttiä liian ylhäällä, koska etureuna ei tahtonut enää riittää millään. Kirosin taas kerran oman hätäisyyteni sovituksissa, ja mietin mikseivät hälytyskellot olleet alkaneet soida kun olin nähnyt organzaan jäävät reilut ylijäämävarat. No, onneksi en ollut vielä leikannut takakappaleelta ylimääräisiä saumanvaroja pois, koska suoran reunan sai ommeltua niiden kanssakin ja ilman aukileikkauksia.

Ratkoin takareunan taas irti ja silittelin parhaani mukaan neulanjäljet pois organzasta. Onneksi ne lähtivät melko hyvin, ja lisäksi samettipainatus hämää silmää hieman niin ettei huomio kiinnity niihin. Sitten ompelin takareunan uudestaan reilun sentin alempaa. Nyt etureunakin alkoi jo riittämään. Etupuolella organzan ompelu kaarevaan reunaan oli vähän haasteellisempaa, ja sivuja joutui vielä vähän muutenkin säätämään.

Haasteita riitti silti vieläkin. Hartialinjan oli nyt siirtynyt sovituksesta aavistuksen verran eteen, ja jo kiinnitetyt hihat jäivät nyt edestä ilmaan ja kiristivät takaa. Muutenkin hartia tuntui kiristävältä. En ollut onneksi vielä huolitellut myöskään pyöriön saumanvaroja, joten ratkoin hihat irti ja höyryttelin olan kiristävän ompeleen jäljiltä takaisin normaalitilaan. Ilman hihoja hartia tuntui heti sopivammalta. Halusin kuitenkin ehdottomasti pitää hihat, joten aloin varovasti neulailla niitä uudestaan. Olin poistanut syötöslangatkin koska ne tuntuivat kiristävän pyöriötä liikaa. Pyöriöön oli kuitenkin ompeleiden jäljiltä jäänyt vähän oikeaa muotoa, joten nyt pystyin sovittamaan ne ilman syötöslankojakin. Neulasin etupuolen itse ja Jarno työnsi pari viimeistä neulaa taakse. Jarno oli muutenkin korvaamaton apu mekon kanssa tapellessa, koska en pystynyt sulkemaan selän hakasia itse tarvitsin vähän väliä apua. Onneksi satuimme olemaan lomalla ja yhtä aikaa kotona.

Uudelleen istutetuissa hihoissa oli vähemmän syötöstä ja ne eivät enää tuntuneet pahasti kiristäviltä. Jäljellä oli vielä yhden kämmin korjaaminen: Takahalkion suoraan leikattu kanttaus ei ollut alunperinkään ollut kovin hyvä, ja nyt pidennettyäni selkää se pussitti. Lapaluiden välissä, pitkin selkärankaa mitattuna selän mitta on taas lyhempi. Purin kanttauksen, leikkasin uudet nauhat vinoon ja silitin niistä ylimääräisen jouston pois jolloin ne myös kapenivat kauniimpaan leveyteen. Syötin organzan kaitaleisiin ja ompelin ne molemmilta puolilta käsin, koska kello oli jo sen verran ettei äänekkäällä teollisuusompelukoneella surraaminen ollut kerrostalossa enää suotavaa. Vinokantilla viimeistelty reuna on huomattavasti kauniimpi ja joustaa hieman päällä.

Viimeistelin vielä hihan sauman käsin katesaumaksi, joka jatkui hihan alapuolella päärmeenä, ja lopuksi ompelin niskaan napin ja lankalenkin. Sitten siirryin harmaan satiinin kimppuun.



Leikkasin helman organzan mukaan ja miehustan kappaleet tukivuorin kaavalla. Olin jättänyt organzakappaleisiin hieman ylimääräistä saumanvaraa jos saumoja joutuisi vielä kovasti säätämään, joten ne oli helppo lyödä satiinikappaleiden päälle ja ommella saumanvaroista yhteen. Tai, no, helppo ja helppo. Aloin olla jo tässä vaiheessa hieman kypsynyt koko mekkoon, koska olin optimistisesti kuvitellut heittäväni sen äkkiä kasaan ja siirtyväni sitten muihin talvilomalle aikataulutettuihin hommiin. Ja häätkin lähestyivät. Siispä tikkailin organzat satiiniin vähän liiankin huolettomasti ja vedin saumat äkkiä kiinni. Päätin tikata ne kapeasti sauman molemmin puolin jotta saumanvarat pysyisivät auki ja päällinen istuisi tukivuorin päälle jämäkämmin, ja lisäksi tikkaukset korostaisivat korsettimaista fiilistä.

Tikkasin saumoja vähän kiireellä ehtiäkseni barokkitreeneihin, ja onnistuin saumaa auki vetäessäni ompelemaan sormeeni. Mekon kanssa tappelu jotenkin kulminoitui tuohon etusormen läpi törröttävään neulaan, lankaan ja välittömästi seuraavaan terhakasti pulppuilevaan verisuihkuun. Onni onnettomuudessa oli se, että neula oli mennyt läpi sormenpään reunasta osumatta luuhun, ja kynsikin repesi vain vähän. Neula oli katkennut mutta ilmeisesti siitä ei jäänyt mitään haavan sisään koska sormi parani ilmiömäisen nopeasti. Mutta kuten sanottu, kun seuraavana aamuna iskin taas paketoidun sormeni mekkoon, motivaationi oli lähinnä saada se jotenkin säädyllisesti kasaan ja mieluummin pian.

Tikkasin loput taka- ja etusaumoista, mutta sivusaumat olivat vielä tässä kohtaa auki. Sovittelin kappaleita tukivuorin päälle nähdäkseni mihin sivusaumat tarkalleen asettuisivat, tukivuorin koko oli kuitenkin saattanut muuttua kaavasta luiden ja toisaalta sovittelun myötä. Määriteltyäni sauman paikat vedin sivusaumat kiinni ja tikkasin nekin. Huomasin jo tässä vaiheessa, että organza ei kulkenut täysin tasaisesti satiinin päällä, etenkin rintasaumoissa (joita olin tukivuorin tapaan vähän syöttänyt) satiini jäi pussittamaan organzan alla aika pahasti. Aloin kuitenkin olla niin kypsä koko hommaan että päätin antaa niiden olla, etenkin kun olin jo ohentanut saumanvarat ja tikannut saumat.

Ompelin miehustan epätäydellisen päällisen tukivuorin yläreunaan niin että organzayläosa jäi niiden väliin. Etukappaleen kaarevassa reunassa jouduin muutamassa kohtaa purkamaan vekkejä ja ompelemaan uudestaan.

Napsittuani vähän aukileikkauksia silitin saumanvarat tukivuorin puolelle ja tikkasin ne vuorin puolelta kiinni. Olin vielä tässä vaiheessa jättänyt takahalkion reunat irtonaisiksi, koska hakasnauha ja luut monimutkaistivat viimeistelyä, ja silitin nyt taitteen päällisen reunoihin tsekaten samalla että päällinen oli varmasti oikean kokoinen myös vyötäröltä. Sitten aloin työstää helmaa.

Kenties jonkinlaisena kohtalon kompensaationa puvun yläosan työläydestä helma syntyi todella kivuttomasti. Ompelin helmakappaleisiin keskitaakse kapean vekin vetoketjuhalkion alareunasta helmaan, satiiniin leveämmän ja organzaan kapeamman. Leikkasin vekin auki vetoketjun kohdalta organzassa vetoketjuhalkion päähän ja satiinissa vähän pidemmälle niin että saumanvarat mahtuisivat kääntymään auki. Leikkasin organzan saumanvarat auki halkion pohjassa, käänsin ne taittumaan satiinin mukana ja tikkasin satiinin reunoihin. Piilovetoketjukin meni ihan kerrasta heittämällä siististi, ja arviolta leikkaamani vyötärön ympärys oli juuri sopiva. Ompelin kerrokset vyötäröltä yhteen ja kiinni miehustan päällisen alareunaan, ja tikkasin ne vielä miehustan puolelle.

Nyt mekkoa pääsikin jo sovittamaan tyllihameen kanssa lähes valmiissa muodossaan. Helma jatkoi hyvän karman linjalla näyttäen tyllihameen päällä suunnilleen tasamittaiselta, joten säästyisin työläältä helman tasailulta johon tarvitsisi vielä avustajankin. Miehustan kauneusvirheistä huolimatta kokonaisuus alkoi näyttää aika kivalta, mikä palautti vähän uskoani projektiin.
Mielessäni kävi jo päärmätä organza käsin siistimmän lopputuloksen toivossa, mutta sitten muistin pahasti jäljessä olevan lomaviikon to-do-listani, sekä sen että viimeisen päälle tehty helmapäärme menisi hukkaan samassa vaatteessa kurttuisen miehustan kanssa. Ompelin siis ensin tuki/syötöslangan jotta saisin päärmeen kääntymään kapeasti vinoistakin kohdista, mutta se kiristi niin paljon että jouduin silityksen yhteydessä ratkomaan sen melkein kokonaan pois. Päärmeestä ei tullut ihan niin siistiä ja kapeaa kuin olisin toivonut, mutta toisaalta tummaan helmaan kauneusvirheet naamioituvat aika hyvin.

Vaikka organza oli näyttänyt sovituksessa tasamittaiselta en luottanut painavamman satiinin pysyvän venymättömänä vinoista kohdistaan, joten ripustin mekon henkariin odottelemaan. Muutaman tunnin päästä neulasin tyllihameen mekon vyötärön sisään jotta helma ei olisi yhdessä kasassa ja aloin pistellä neuloja satiiniin päärmätyn organzakerroksen pituuteen. Leikkasin ylimääräisen pois neulojen mukaan, ripustin mekon uudelleen henkariin ja kiersin sitä ympäri saksien ylimääräisiä varoja pois. Saatuani viimein satiinin joka kohdasta suunnilleen tasan organzan kanssa vedin reunaan saumuritikin ja tikkasin sen sitten kääntymään kapeasti nurjalle.

Lopuksi kiinnitin vielä miehustan päällisen takahalkion reunoihin. Hakasten vuoksi tein tämän käsin etupistotikkauksella, johon silmäni on historiallisissa vaatteissa tottunut ja jota näkee nykyisin myös valmisvaatteiden viimeistelyssä. Harjoituksen myötä sen tekeminen tasaiseksi on myös helpottunut huomattavasti, ja kaikkien kerrosten läpi menevä tikkaus jämäköittää reunat hyvin. Miehusta on melkoi tiukka joten hakaset näkyvät vähän vaikka jätin päällisen reunat tulemaan osittain niiden päälle.
En ole vaatteen lopputuloksen läheskään tyytyväinen, vaikka mekosta sinänsä tulikin mallina kaunis, koska miehustan siisteysvirheet kieltämättä pistävät silmään. Jälkeenpäin ajatellen miehustan organzakappaleet olisivat kenties muotoutuneet satiinin päälle huomattavasti paremmin jos olisin leikannut nekin täysvinoon, mutta kangas olisi tuskin riittänyt siihen. Tottakai myös oman työskentelyni huolellisuudessa kerroksia yhdistäessä oli parantamisen varaa. Työskenneltyäni myös silkkiorganzan kanssa täytyy myös todetan että laadukkaampi materiaali olisi ehkä vähentänyt ongelmia, polyesteriorganza nyt on vaan todella ärsyttävä materiaali työstää. Toisaalta ideani oli nimenomaan saada halpa konepestävä mekko, joten silloin polyesterin kanssa on jaksettava tapella.

Miehustan lisäksi myös hartiaosuudessa on yhä hieman toivomisen varaa, kiiltävä organza näyttää kaikki vähänkin kiristävät tai pussittavat kohdat ja ensimmäisellä käyttökerralla huomasin myös pääntien hankaavan edestä ikävästi. Selkä myös pussittaa heti sauman yläpuolelta, koska vaikka organza syöttyykin saumaan ilman ryppyjä se kuitenkin jää pussille, etenkin kun samettipainatus jäykistää sitä. Tämän projektin opetus onkin kenties se, että täysvino leikkaus ei pienestä joustostaan huolimatta tarkoita trikoota.
Olin nykyajalla värivammaisena ajatellut yhdistää mekkoon mustat asusteet, joita kaapeistani löytyy helposti, ja lisätä vyötärölle samettipainatuksiin sopivan mustan samettinauhan. Melkon yleisilme oli kuitenkin valmiina tummasävyisempi kuin olin osannut odottaa valitessani harmaanlilan satiinin. Lisäksi mustan organzan alla satiinista jotenkin mystisesti katosi lila sävy (vaikka se kuvissa, kiitos salaman, paremmin näkyykin), ja se näytti enemmän grafiitinharmaalta.

Tuskailin treeneissä voisiko tällaisessa pikkumustassa mennä sittenkään häihin, ja tanssimestarimme Petri, tuo tyylitaituri ehdotti mekon piristämistä punaisilla asusteilla. Niitä löytyy kaapistani vähän nihkeästi, ja olin jo tehnyt periaatepäätöksen olla ostamatta mikään uutta mekon seuraksi (olin tosin jo hairahtanut kynsilakkaan jonka lopulta jouduin hylkäämään liian tummana). Sitten keksinkin että vaaleanpunainen toimii mainiosti harmaan kanssa, ja löysin kotoa sekä tekoruusun, vyöksi sopivan nauhan että ylisöpön inspiraatio-ostos-kirppislaukun joka oli tähän asti odotellut sopivaa käyttötilaisuutta. Vaaleanpunaisen pastellisointivaikutus on äärettömän tehokas jo pieninä annoksina, ja asusta tulikin jo paljon soveliaampi. Boleron pidin edelleen mustana, koska vanha luottoboleroni sopi mekkoon niin hyvin.

Hieman maltillisemman version iltakäyttöön mekosta saa puolestaan mustilla asusteilla. Kevyt helma laskeutuu kauniisti myös ilman tyllihametta.

Kampaus on taas tuttu 1770-luvun luottomallini ilman lisäosia. Pitäisi joskus opetella tekemään jotain vähän hienostuneempaakin...

Ongelmista ja aikataulun venymisestä huolimatta olen kuitenkin sinänsä tyytyväinen että mekko tuli tehtyä, opin monta arvokasta asiaa vastaisen varalle ja lopputulos on kuitenkin käyttökelpoinen. Huonosti tehtyjen kaukoidästä laivattujen halpismekkojen täyttämässä maailmassa siinä kehtaa jotenkuten esiintyä, vaikka tietysti ompelijana vähän nolottaakin.





<< Takaisin projekteihin