Jakku, 2011 Ystäväni Ida tarvitsi pikaisella aikataululla mustan 1700-luvun jakun larppiin, jossa hänen hahmonsa oli kartanon palvelijatar. Mustavalkoinen sisäkön univormu on oikeastaan enemmän viktoriaaninen juttu, mutta tokihan pelinjohtajien visiolle täytyy tehdä vähän myönnytyksiä. Ida kuitenkin arveli ettei tulisi juurikaan käyttämään synkeän mustaa jakkua 1700-luvun tapahtumissa, joten hän toivoi kääntöjakkua jonka toinen puoli olisi jotain muuta. Hän löysikin upean vaaleanharmaan villakankaan, josta tulisi jakun paraatipuoli. Vuoriksi hän osti mustaa pellavaa, josta hänen mummonsa ompeli myös jakkuun sopivan hameen.
Jakun helman takaa somaksi pyrstöksi pitenevä malli on bongattu Linda Baumagartenin "Costume Close-Up"-kirjasta, tosin toteutimme sen vähän maltillisemmalla kellotuksella. Muutimme sen myös edestä yhtenäisiksi, hakasilla sulketuvaksi, ja etukappaleen helman halkion korvasin kiilalla. Hihat teimme lämpimyyttä ajatellen pitkiksi, tosin hihansuut voi kääntää muodikkaiksi puolipitkiksi hihoiksi. Koska Ida tarvitsi jakun jo seuraavaksi viikonlopuksi en ehtinyt hirveästi paneutua kaavoitukseen, mutta onneksi välttävä kaava syntyi melko helposti. Hihaan käytin ratsastuspukuni kahden kappaleen hihan kaavaa vähän muokattuna. Aikataulun vuoksi tein myös koneella kaiken mahdollisen. Vuoritin koko jakun pussiin niin että hihan pyöriö jäi siistiksi molemmin puolin. Napsin kainalon saumanvaroihin tiheästi aukileikkauksia ja silitin ne huolellisesti auki etteivät ne kiristäisi kummallakaan puolella. Ompelin myös päällisen ja vuorin saumanvarat yhteen pyöriöltä, kainalosta ja sivusaumasta helman kellotuksen juuresta. Koska harmaa puoli suunniteltiin pääasialliseksi paraatipuoleksi silitin reunoissa saumanvarat kääntymään aavistuksen vuorin puolelle. Halusin pitää harmaan puolen jotenkuten period-uskottavan näköisenä joten tukitikkasin reunat vain vuorin puolelta, missä ommel hukkuukin hyvin mustaan kankaaseen. Tämäkin puolinainen tikkaus kuitenkin auttaa reunoja pysymään edes vähän ryhdissään.
Pääntielle ompelin päällisen ja vuorin saumaan nauhanpätkät kiristämään sitä vähäsen, koska pääntie jää korsetin reunan yläpuolelle. Period-ratkaisu, jota olen myöhemmin alkanut kiltisti käyttää, olisi nauhakuja, joka on eksaktin säädettävyytensä takia huomattavasti toimivampi. Tukinauhani on vähän liiankin kireällä, kuten kuvista näkyy pääntien ryppyisyytenä. Olin jättänyt etureunat kääntöaukoksi vuorituksessa. Lopuksi ompelin niihin valmiin hakasnauhan, käänsin saumanvarat sisään ja ompelin mustan vuorin käsin paikalleen. Se olikin ainoa käsinompelupätkä jonka tähän projektiin tein. Lopputulos ei ole istuvuudeltaan aivan täydellinen, etukappaleella on liikaa pituutta  ja vyötärö on vähän tiukka kuten kuvista näkyy, varmaan siksi että muistaakseni teimme klassisen mokan sovittelemalla tätä pelkän korsetin päälle ilman hameita. Jakku on kuitenkin siihen käytettyyn aikaan nähden ihan kelpo vaate, ja Ida on käyttänyt sitä ahkerasti.
Olen perinteisesti suhtautunut vähän ennakkoluuloisesti kääntövaatteen toimivuuteen, joten oli hyvä joutua kokeilemaan sen tekemistä ja mukava huomata että molemmille puolille saa kuitenkin kohtuullisen siistin lopputuloksen. Huolellisemmin tehty ja käsin vuoritettu versio olisi varmaan vieläkin siistimpi, nyt siellä täällä näkyy pientä pussitusta. Onhan kääntöjakku toki loistava tapa saada vaihtelua asuun paisuttamatta garderobia, jonka varastointi on nykyajan ahtaissa loukoissa asustaville wannabe-säätyläisille joskus ongelmallista. Kuvauksessa totesimme myös, että alunperin vain larppiin tarkoitettu musta asu onkin itseasiassa ihan pätevän näköinen ja ilman arkista esiliinaa varsin arvokas, pellava on kuitenkin melko tasaista ja kiiltävää laatua. 1700-luvullahan musta oli vielä kalliimpi ja arvokas väri. << Takaisin projekteihin