Hartiahuppu on mainio 1300-lukuinen asuste. Se on sekä söpö että käytännöllisen lämmin. Lainattuani kerran Hannan (Joanne Pekantyttären) huppua päätin oitis askarrella seuraavaan tapahtumaan oman.

Kaavan kopion suoraan Hannan hupusta, mutta koska se kinnasi aavistuksen hartioista lisäsin olalle kiilat.

Kellarista löytyi jo useamman vuoden jemmaamani alevillasekoite, josta oli joskus pitänyt tulla takki, mutta koska tätä tuskin lähiaikoinakaan tapahtuisi päätin hyödyntää kankaan huppuun. Sen marjapuuromainen väri sopi myös nätisti vaaleansiniseen kirtleen, ja löysin kellarista vieläpä viininpunaisen villakangaskaistaleen koristeluun.




Harkitsin hieman vuorittaa hupun samaisella marjapuuron värisellä villasekoitteella kun sitä kerran riitti, mutta toisaalta halusin erivärisen vuorin. Löysinkin aivan ihanan kermanvärisen kasmirvillan, jolla sitten valitettavasti oli hintaakin. Toisaalta se oli ihanan pehmeä ja tekisi hupusta todella lämpimän, vaikka tuntuikin hassulta käyttää upein materiaali vuoriin. Mutta eipä sitä toisaalta raaskinut olla ostamattakaan.

Ompelin hupun saumat koneella, samoin hartiaosan etureunat pussiin. Hupun etureunassa ja hartiaosan helmassa ompelin vain kerrokset yhteen, leikatut reunat jäisivät reunustuksen sisään.

Koska hartiaosan muoto oli kiilan myötä muuttunut jouduin muokkaamaan sitä hieman sovituksessa. Lyhensin helmaa hieman olalta ettei se näyttäisi liian raskaalta.

Sovittelin huppua lyhytnäköisesti ilman huntua, joten pellavakasan päälle puettuna se kinnaa tietenkin vähän kaulasta eivätkä ylimmät napit mene kiinni.




Hupun reunaan päätin askarrella 1300-luvulla hyvin muodikkaan lehväkuvion. Piirsin liidulla kuvion sabluunan avulla kaksinkertaiseen villakangaskaistaleeseen, tikkasin kuvion reunat ja leikkasin sitten kapeasti ompeleen vierestä. Periodimpi ratkaisu olisi ollut joko yksinkertainen leikattu tai pykäpistoilla huoliteltu reuna. Ensimmäiseen vaihtoehtoon villa oli liian löyhäsidoksista ja toinen oli liian työläs, joten kehitin tämän kompromissiratkaisun. Aika näyttää sen keston, jos se alkaa rispata pahasti voin koittaa huolitella reunaa lisää tai vaikka irrottaa reunuksen kokonaan

Lehvät kenottavat hieman sinne tänne koska liitu ei tahtonut millään pysyä villan pinnassa, ja niin ompelujälkenikin oli melko epätasaista. Kokonaisuudessa se ei kuitenkaan näy kovin pahasti, paitsi nyt pahemmin vinksahtaneessa hiipan päässä johon en jaksanut enää tehdä uutta siistimpää kaitaletta.

Kaitaleen yläreunan leikkasin päällipuolelta harkkomaiseksi, alareunaan silitin taitteen. Harkkoreunan kiinnitys oli yllättävän joutuisaa pehmeään villaan jossa pistot eivät pahemmin näkyneet. Hupun etureunaan leikkasin kapeamman kaitaleen, jonka molempiin reunoihin leikkasin harkkokuvion.




Napinlävet ompelin vuoriin sointuvalla silkkilangalla, päällisen väristä kun ei löytynyt. Viininpunaisesta villasta riitti vielä sopivasti pallonappeihin. Huppu oli mukavan kokoinen mukana kuljetettavaksi, ja teinkin suurimman osan käsinompelusta työmatkabussissa.

Hupusta tuli oikein hauska ja lämmin, ja se on koleina iltoina suorastaan korvaamaton.




Luettuani myöhemmin Thursfieldini hieman tarkemmin opin, etteivät naiset kuulemma sittenkään käyttäneet lehväreunuksisia napitettuja huppuja, vaan ainoastaan pieniä edestä avoimia huppuja. Tästäkin huolimatta aion edelleen käyttää huppuani, koska pidän siitä kovasti, ja keskiaikastailauksiini kuuluu varmasti paljon muutakin anakronistista. Kenties jossain vaiheessa harrastusta muutun tarkemmaksi päästyäni paremmin sisälle kauden estetiikkaan.

Kiitokset Hannalle kaavasta!