Kesämekko,
2010
Tämän mekon opetus voisi olla, ettei projektia kannata jättää kesken liian pitkäksi ajaksi. Toisaalta, lopputulos saattaa olla yllättävänkin hyvä idean hieman hauduttua, mutta työtä muovikassista esiin kaivetussa keskeneräisessä tekeleessä riittää, etenkin kun on jo ehtinyt unohtaa millaiset saumanvarat sitä olikaan tällä kertaa leikannut. Tarina alkoi perinteisesti bongatessani ihanan
kankaan, Laura Ashleyn ohuen puuvillakankaan
toile-printillä. Minulla on jo ennestään
kiva paitis vastaavalla printillä,
tämänkertainen löytö oli
sinivalkoinen ja halusi selvästi kesämekoksi.
En ostanut sitä ihan heti, ja sitten se olikin jo
loppunut, mutta onneksi toisesta Eurokankaasta
löytyi vielä rulla – selvä merkki,
että tämä kangas on saatava. |
Alkuun mekosta piti tulla jotakin supersekavaa kuosien ja kenties pitsin yhdistelmää. Tämä idea ei päässyt ajatustasoa pidemmälle. Seuraava idea oli jotain kevyesti fiftarihenkistä isolla helmalla, yläosaan ajattelin neliskulmaista päätietä ja kevyesti rypytettyä raglanhihaa. Suunnittelin tähän söpöyteen vielä jonkinlaista korsettimaista leveää vyötä tummasta farkusta. Koska kangas ei jousta, kaavoitin mekon hieman reiluksi, ja koska halusin leveän helman viistotin kappaleita todella reilusti, ja alkoitin viistotuksen jo melko ylhäältä. |
|
Katkaisin
sivukappaleet vyötärön kohdalta
säästääkseni kangasta ja
pystyäkseni paremmin kontrolloimaan kuvioiden
asettumista, keskietu- ja takakappaleet on leikattu
yhtenäisinä. Kangasta piti olla reilusti, joten
leikkailin varsin hulvattomasti kohditaakseni kuviot
sopivasti, mikä mekon etupuolella onnistui, kun taas
takapuolella kankaan lopulta osoitettua rajallisuutensa
kuviot asettuivatkin lopulta helmassa aivan liian
rivimäisesti. Olin huolehtinut enemmän siitä
etteivät isot kuviot katkeaisi saumoissa, mikä ei
lopulta näkynyt helmassa paljonkaan. Sovituksen
koittaessa mekolla oli tarjottavanaan lisäksi muitakin
yllätyksiä... Pedanttinen tapani tehdä sovitusversioita olisi saattanut tässäkin kohtaa säästää aikaa. Sovituksessa ilmeni, että väljä mitoitukseni oli ollut hieman hysteerinen, ja näytti ohuessa mutta jäykähkössä kankaassa vain erittäin huonosti istuvalta. Väljyys voisi toki vyötäröllä jäädä suunnittelemani vyön alle, mutta mallatessani kangassuikaleella vyö-ideakin alkoi epäilyttää. Liian ylhäältä levenevä helma näytti ihan hirveältä. No, poishan aina saa, tuumin, ja otin saumoista hieman sisään jättäen ylimääräisen laskoksiksi. Röyhelöhelma vuorissa saisi luvan pelastaa loput. |
|
Röyhelö päätyi jo poimutettuun ja neulattuun asteeseen, mutta tässä kohtaa into mekkoon oli hieman laantunut, ja muutenkin täytyi siirtyä kiirreellisempien projektien pariin. Mielikuva huonosti istuvasta mekosta oli tässä kohtaa niin voimakas (kenties myös siksi että sovitus oli muutenkin sattunut yhdelle niistä päivistä jolloin kaikki näyttää hirveältä päällä) että mekonalkio päätyi tilkkuineen muovipussiin kaapin perälle. |
|
Koitti seuraava kevät. Pitkän, kylmän talven jälkeen ensimmäisenä aurinkoisina päivinä heräsi taas kesävaatekuume, ja jostain palasi mieleeni tämä mekko. Löysin muovipussin, ruttuisen mekon, siististi viikatun vuorikankaanpalan, vetoketjun ja vielä ruttuisemman röyhelön. Silitin mekkoa vähän ja vedin sen päälleni ihan kokeeksi. Istuvuus näytti edelleen pahalta, mutta ihastuin uudelleen kankaaseen ja päätin että kun kangas kerran on jo tuhottu voisin hyvin koittaa vielä pelastaa mekon, toivoton se ei missään tapauksessa ollut.
|
|
Olin ilmeisesti aavistuksen hoikistunut, koska sisään sai ottaa vielä paljon lisää. Tällä kertaa iso fiftarihelma ei enää houkutellut niin paljon, ja neulattuani entistä suuremmat laskokset niin että mekko oli tiukempi lantiolta ja leveni vasta siitä, nyt hieman maltillisemmin mekko alkoi lähestyä huolettomamman printtimekon fiilistä, joka viehätti minua kovasti. Päätin tämän uuden suunnan nimissä myös lyhentää helmaa aavistuksen fiftari-mitasta. Säädettyäni aikani saumoja mekko alkoikin istua oikein nätisti. Tässä vaiheessa
mekko oli vielä olaton, karkeasti raglanhihoja varten
leikattu, ja seuraavaksi aloinkin sommitella hihan kaavaa.
Sain aikaan jonkinmoisen hihan, mutta sovittaessa en
enää tykännytkään ideasta.
Päätinkin sensijaan haluta olkaimet.
Yksinkertaiset, kapean olkaimet olisi ollut helppo
lisätä, mutta innostuin tekemään
niistä leveämmät ja hieman muotoillut,
mikä tietysti vaati taas sovittelua ja kokeilua.
Pääntien viimeistely vaati vuoria. Olin miettinyt vähän tekisinkö lopulta vuoria ollenkaan, kangas kun on melko tiivis, mutta lopulta päätin että vuori vaaleassa mekossa on yleensä ihan tarpeellinen. Seuraavaksi piti siis arvailla päällyskankaan saumanvaroja ja jo vuosi sitten tehtyjä sovitusmuutoksia, joista osa löytyi kaavoista mutta osa ei. Vertailin kaavoja jo mahdollisesti sovittaessa venähtäneeseen mekkoon ja vannoin tästä lähin merkitseväni muutokset kaavoihin aina samantien. Projektin muotoutuminen sen edetessä on ihan jees niin kauan kun siihen ei tule vuoria eikä muotokaitaleita. |
|
Vuorikangasta (ihanaista
Harold-batistia) ei ollut kovin paljon, koska olin
suunnitellut helmaan röyhelöitä, joten
leikkasin vuorin niin pitkäksi kuin kangasta riitti,
jatkettahan voisi lisätä myöhemmin.
Vahingosta viisastuneen ostin muuten seuraavalla
kauppareissulla tätä luottokangastani kymmenen
metriä, ettei tarvisi aina hakea
pikkupätkiä kerrallaan. Ompelin vuorin
päätielle, siinä sivussa kiinnittäen
viimein muotonsa saaneet olkaimet. Koska mekon
kädentiet oli kaavoitettu alunperin raglanhihaa
varten ne vaativat melkoista kaartoa muotoutuakseen
nätisti olkainmekon malliin, ja niitä
kaarrettiinkin sitten pariinkin otteeseen, lisäillen
aina välillä tukikangasta uusiin reunalinjoihin.
|
|
Sain siis viimein yläosasta mieleiseni, ja oli suorastaan juhlava tunne surauttaa viimeistelevät päällitikkaukset. Keksin vielä askarrella pikku liuskat, jotka olkaimiin solmimalla mekkoon saa hauskan yksityiskohdan – samalla nuo solmukkeet kiinnittävät näppärästi liivinolkaimet niin etteivät ne valahtele omia aikojaan. Erilliset solmukkeet voi halutessaan jättää pois, ja saa myös hyvin silitettyä. |
|
Lisää vuorikankasta saatuani arvelin pääseväni helpoimmalla lisäämällä vuorin helmaan jatkeeksi röyhelön, joka ohuesta kankaasta tehtynä ei pöyhistäisi helmaa liikaa. Helma asettui lopulta jonnekin maltillisen ja leveän välimaastoon laskosten antaessa lisää volyymia liikkeessä. Yhden röyhelön silittäminen ei liene myöskään ylivoimaista, joten mekko säilytti siinäkin suhteessa toivotun huolettomuuden.
|