Kirtle, 2011 Hairahdukseni 1700-luvulta keskiaikaan ei käynyt aivan yllättäin. Pohjan tälle romantisoidun historiaharrastuksen hyvin romantisoidulle haaralle päätymiselle valoi neito-iässäni ahkerasti kuluttamani Kaari Utrion tuotanto. Syksyllä 2010 uskaltauduimme renessanssitanssikurssille kohentelemaan olematonta tanssitaitoamme, ja pari päivää myöhemmin löysimme itsemme paikallisen SCA:n osaston tutustumisillasta. Paluuta ei ollut. Aikamatka von Manheimin suvun uljaaseen menneisyyteen oli alkanut... "Keskiaika" on muuten noin tuhat vuotta kestänyt ajanjakso. Pikaisella tutustumisella sen minua henkilökohtaisesti kiinnostavimmaksi puvustukselliseksi kaudeksi valikoitui kauden loppupuoli, 1300-1400 luku. Ja minne vaateinspiraatio näyttää, sinne von Manheimit matkaavat. |
Visioni oli aloittaa oma
keskiaikaharrastukseni tanssin ohella pellavapaidasta ja
jostakin melko yksinkertaisesta perusmekosta.
Pöyhiessäni villakangaspöytää
Eurokankaassa vastaani sattui sopivasti vaaleansininen
(aina hyvä juttu) villaflanelli, sopivan ohut ja
sopivan hintainen. Rullassa ei ollut materiaalitietoja,
joten villan prosenttimäärää en
tiedä, mutta melko villaiselta se ainakin tuntui.
Kangas oli paikoin tahriintunut, etenkin hulpioista,
mikä tietysti selitti alle kympin metrihinnan. Aikani
jahkattuani päätin ottaa kankaan pesemisen
riskin, ostin pakan lopun jossa oli jonkinverran
enemmän kuin arvelin tarvitsevani, joten voisin
leikata pahempia tahroja väistellen tai ainakin
sijoittaa ne helmaan. Suureksi ilokseni kangas paitsi kesti konepesun (mikä oli hyvä tietää jatkoakin varten, kun kerran pitkähelmaista vaaleaa pukua olin tekemässä), myös tahrat haalistuivat juuri sen verran etteivät ne näkyneet enää pahasti oikealle puolelle. Lisäksi pakan pää oli pahimmin likaantunut, joten melko puhdasta kangasta oli jäljellä paljon. Malliksi valitsin yksinkertaisen, tiukasti istuvan kirtlen, eli aluspuvun. Villakankainen aluspuku saattaa kuulostaa kovin talviselta, mutta keskiajalla olikin myös sisätiloissa varsin kylmä, joten vaatekertoja oli paljon. Villakangaskirtle lienee kuitenkin historianelävöittämiskäytössä aivan asiallinen vaatekappale myös yksinään käytettäväksi, ja sen päälle voi myöhemmin askarrelta myös jonkin päällyspuvun. Jokatapauksessa yksinkertainen, istuva ja leveähelmainen puku tuntui ajatuksena viehättävältä. |
![]() |
Keskiaikaprojektieni
pääasiallinen kirjalähde on Sarah
Thursfieldin "The Medieval tailor's assistant", jonka
tilasin kaverin kehujen perusteella. Se onkin
selkeydessään ja informatiivisuudessaan ompelijan
unelmateos. Sen ohella googlailin myöhäiskeskiajan
istuvien pukujen kaavoituksesta. Kankaan muotoilu suoraan
päälle ei oikein sopinut minulle, koska haluan
mieluiten tehdä koko prosessin mahdollisimman
pitkälle itse, joten päätin yrittää
muokata omaa puvun peruskaavaani keskiajan malliin. Kirtlen leikkaus poikkeaa nykyisestä merkittävästi siinä, että saumoja on vain sivuissa, keskiedessä ja takana, eikä muotolaskoksia ilmeisesti käytetty. Suoraan sanottuna minun oli näkemistäni reproduktiokuvista huolimatta vaikea uskoa että yläosasta saisi neljällä saumalla ilman muotolaskoksia kovin hyvin istuvaa, vaikka etusaumakin olisi muotoiltu. Skeptisyyteni osoittautui kuitenkin vain tietämättömyydeksi. |
![]() |
Aloitin peruskaavan muokkaamisen
siirtämällä
vyötärömuotolaskokset kokonaan sivu- etu-
ja takasaumoihin. Rintamuotolaskos oli hankalampi pala.
Hajotin sen aukeamaan pääntielle,
kädentielle, keskietuun,
vyötäröön, ja varmaan vähän
sivusaumaankin. Vertasin syntyneen kaavan mallia
netistä löytämistäni kaavoista ja
Thursfieldin malliksi esittämästä personal
pattern blockista. Niissä näkee aika hurjiakin
sivusauman kaaria, mikä sovituksessa ei tuntunut
toimivan ainakaan minulla, vaan jouduin oikeaisemaan
paljon laskennallisesti siirretyn poiston aiheuttamista
kurveista. Sensijaan etusaumaan sai melko luontevasti
ujutettua hyvinkin muotoa, ja kun miehusta vain oli
tarpeeksi tiukka se istui yllättävänkin
hyvin. Rintojen kohdalle jäi eniten vaakasuuntaista
ryppyä, mutta kun nyt kerran valmis puku tulisi
villakankaasta päätin fuskata vähän ja
turvautua syötöslankoihin etureunassa. Minua
muhkeammalla rintavarustuksella siunatuilla
kanssasisarillani on tosin varmasti huomattavasti
enemmän haasteita istuvan yläosan
aikaansaamisessa. Olen muuten sittemmin nähnyt 1400-luvun kirjonnan, jossa näyttäisi olevan kovasti modernia prinsessaleikkausta muistuttavat leikkaussaumat. Mikäli joku tietää aiheesta lisää, olen hyvin kiinnostunut. Neljän sauman leikkaus toimii minun kropallani ihan kiitettävästi, mutta aina on kiva oppia uutta. |
Hihan
kaavan piirsin puolestaan Thursfieldin ohjeiden
perusteella. Keskiajan pyöriö ulottuu
nykyistä ylemmäs ja tulee olkapään
yli. Siksi ihmettelinkin hieman miksei Thursfield
lisää hihaan lähes lainkaan
syötöstä. Oli tämä historiallinen
fakta tai ei, minä jätin omaan kaavaani
enemmän olan syötöstä. Hiha asettuu
myös kainalossa melko korkealle, ja lopputulos on
yllättävänkin hyvin liikkuva tiukka hiha
tiukassa vaatteessa. Pitkän, tiukan, rystysiin asti
ulottuvan hihan muotoilua saikin
säätää ja sovittaa hetken aikaa. Thursfieldin kirjasta poiketen leikkasin myös kappaleet lantiolta alaspäin suorana ja tein helman viistotuksen ajanmukaisen taloudellisesti kiiloilla. Helman valmis leveys on vähän reilu 3m. Aloitin kasaamisen kiilojen liittämisen jälkeen takasaumasta. Sen jälkeen huolittelin pääntien pellavauhalla. Ompelin vähän leveämmän pellavanauhan myös etureunoihin, höyryttäen ja syöttäen kangasta lyhempään nauhaan rinnan kohdalta niin että vaakarypyt hävisivät. Tässä kohtaa olisivat muuten rinnankorkeusviivaa merkkaavat merkkilangat olleet kullankalliit, sillä nauhan kiinnityksen kanssa sählätessäni ja saumanvaroja ohennellessani hävitin hakkimerkkini, ja lopputulos on se että pääntiellä reunat eivät aivan kohtaa. Kiinnitin nauhan toisen reunan käsin ja näpertelin nyöritysreiät. |
![]() |
Saatuani
etunyörityksen toimintavalmiuteen surautin sivusaumat
kiinni ja sovitin pukua nyöritettynä. Ilmeni,
että sivuista saisi hyvin ottaa vielä pari
senttiä sisään. Koska villa joustaa hieman,
miehusta istui nyt nyöritettynä ja paidan kanssa
jo uskomattoman hyvin. Myönnän avoimesti olleeni
aivan liian skeptinen epäluulossani muotosaumattoman
istuvuuden näennäistä paradoksia kohtaan. Puvun ollessa nyt melko pitkälle kasassa siirryin hihoihin. Tuin napitushalkion pellavanauhalla (leveämällä napinläpien puolelta) ja vuoritin hihansuun pellavalla ranteeseen asti, mikäli hihansuita pitäisi kääntää ylös. Olin muuten askarrellut peukalon kohdalle kiilan saadakseni ranteen mahdollisimman istuvaksi, en tiedä onko moisesta mitään näyttöä mutta ainakin kiilojen tunkeminen sinne missä muotoilua tarvittiin näyttää olleen sinänsä perin aikalainen metodi. Pikkuisen kiilan tehosta tosin hupeni osansa saumanvaroihin, mutta tulipahan näperreltyä. Tämän jälkeen hihat kulkivat laukussani aikansa kunnes molemmissa oli 13 näpinläpeä. Perfektionistina vielä tein muutaman uudestaan, jotta niistä tulisi tasakokoisempia. Söpöt pallonapit askartelin kankaanjämistä. |
![]() |
Sitten vain hihat kiinni ja helman tasaus. Jätin helman käytännöllisen mittaiseksi, hieman irti maasta. Kirtlen helma saakin ilmeisesti olla päällyspukua lyhempi, ja lisäksi tanssiminen on huomattavasti helpompaa vähän lyhemmällä helmalla. | ![]() |
Muutamia Vuoltsun
pukutanssiharkkoja lukuunottamatta kirtle sai
ensiesiintymisensä Hämeenlinnan
keskiaikamarkkinoilla 2011. Käyttökokemus oli
äärettömän miellyttävä.
Kirtle oli paitsi todella mukava päällä,
myös vilpoinen auringonpaisteessa sekä
kohtuullisen lämmin vielä illan
viiletessäkin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se
oli myös vaatimattoman kaunis, ja kaiken kaikkiaan
oivallinen "peruskeskiaikapuku", joka tulee varmasti
ahkeraan käyttöön tulevaisuudessakin. Kuvan vyö on moderni, nahkainen pussukka ostettu keskiaikamarkkinoilta. Nyöri on haarukkanyöriä. << Takaisin projekteihin |
![]() |