Kureliivi, 2012

Korsetti, a pair of stays, taikka kureliivi, tuo 1700-luvun ladyn toileten kulmakivi, jonka varassa lepää niin paljon koko olemuksen sulokkuudesta. Koska tekemällä oppii, oivalsin jonkin ajan kuluttua että ensimmäinen valkoinen kureliivini ei lopulta ollutkaan oikean mallinen. Toinen yritykseni, punainen silkkikureliivi oli jo hieman parempi, mutta sekä varsin kevytrakenteinen että materiaaliltaan arka jatkuvaan käyttöön, ja etenkin yhtään tiukempaan nyöritykseen. Se auttoi minua kuitenkin oivaltamaan, mikä kaikki oli pielessä valkoisessa kureliivissä, ja innosti yrittämään uudestaan paremman lopputuloksen toivossa.

Olin tehnyt periaatepäätöksen uudesta paremmin istuvasta korsetista jo aikaa sitten, ja päättänyt myös etten tekisi yhtään uutta pukua ennenkuin minulla olisi täydellinen korsetti niiden pohjaksi. Onnistuin tietenkin lykkäämään haastavaa korsettiprojektia keksimällä itselleni joukon korsetista riippumattomia väliprojekteja, mutta viimein keväällä 2012 se oli väistämättä edessä, mikäli aikoisin saada uuden puvun syyskuun tanssiaisiin. Tavoitteenani oli hyvin istuva ja melko tiukka selästä nyöritettävä korsetti, jota käyttäisin juhlavampien pukujen kanssa kevyemmän punaisen korsetin palvellessa edelleen rennommassa päiväkäytössä.
Mikä kaikki valkoisessa korsetissa oli sitten mennyt pieleen?

Olin pyrkinyt kaavoittamaan mallin ennemminkin historiallisten esikuvien kuin realistisen vartalokuvan pohjalta, eli tehnyt kapean vyötärön ja leveän rintakehän. Korsetillahan saa toki muokattua vartaloa, mutta satunnaisella korsetinkäytöllä ei enää lähes kolmikymppisenä tehdä kylkiluille yhtään mitään. Rasvakudos menee toki kasaan, mutta sitä minulla löytyy enemmän vyötärön ala- kuin yläpuolelta. Lopputulos oli se, että vyötärö oli optimistisen kapea eikä mennyt kiinni, ja yläosasta korsetti oli aivan liian iso. Olin ajatellut etten haluaisi litistää vähäistä rintavarustustani tippaakaan, enkä ollut tajunnut ettei se ilman mitään puristusta myöskään nouse tyrkylle, ei vaikka laittaisi alle olkaimelliset liivit. Heti rinnan alta korsetti taas jäi niin väljäksi, että vähäinen poveni tahtoi luisua korsetin sisään ja tällöin korsetin reuna paistaa vaatteista läpi aivan liikaa.

Istuvuusongelmaa todennäköisesti pahensivat vielä jäykät metalliluut, jotka olisivat sopineet paremmin kauttaaltaan tiukempaan korsettiin, ja kenties vielä runsasmuotoisemmalle henkilölle. Korsetoitu siluettini alkoi näyttää jatkuvasti enemmän siron keijukaisen sijasta jähmeältä ja tönköltä. Eikä epätasaisen kireä korsetti ole myöskään kovin mukava päällä.

Punaiseen korsettiin, josta halusin käyttötarkoituksen mukaan mukavamman olin suurentanut vyötäröä, jolloin korsetti toimi heti paremmin kun selkänyöritys sulkeutui tasaisesti. Eteen tein leveän nyörityksen erillisen etukappaleen päälle, mikä siinä sivussa toi etupuolelle paljon säätövaraa. Huomasin myös, että kun korsetin nyöritti tiukemmin juuri rinnan alta povi ei enää valunut alaspäin. Historiallinen kartiomalli on muokkaamattomalle nykyvartalolle vaikea saavuttaa koska kylkiluut ovat saaneet kasvaa normaalisti. Pyöreämmät daamit voivat kentes saavuttaa tämän ihanteen helpommin koska kuten todettu, pehmeä kudos menee paremmin kasaan. Korsetin oikeaa väljyyttä ja istuvuusongelmien problematiikkaa pohtiessani sain korvaamatonta apua La Couturiere Parisienne sivuston "fitting stays"-artikkelista.


Olin siis onnistunut luoman leveän etunyörityksen avulla viehättävän siluetin, joka myös tuntui miellyttävän tukevalta päällä. Kysymys kuului miten saada sama muotoilu edestä umpinaiseen korsettiin. Erinäköisiä kaavalähteitä tutkittuani havaitsin että viimeistään 70-luvulle tultaessa korsettien muoto muuttui kaartuvammaksi, mikä näkyy myös ajan maalausten ja muotikuvien siluetissa. Vaikka keskietu oli yleensä suora, etusivusaumoissa alkoi näkyä välillä voimakastakin kaarretta. Koska suunnittelin seuraavaksi 1770-80-luvun polonaisea, päätin lähteä kokeilemaan tämäntyyppistä kaavoitusta suoralinjaisen sijaan.

Kaavalähteinäni oli Norah Waughin "The Cut of Women's Clothes 1600-1900" ja Kyoto Costume Instituten kokoelmaa esittelevä kirjassa "Fashion - A History from the 18th to the 20th Century" esitelty korsetin kaava. Lisäksi mm. saumojen sijoituksen osalta tarkastelin paljon tätä Victoria & Albert Museumin kokoelmiin kuuluvaa korsettia. (Esine nro T.909-1913).
Aloitin punaisen korsetin kaavan muokkaamisen hahmottelemalla keskietusauman sen mukaan miten punainen korsetti hyvin nyöritettynä edestä kaartui. Loppujen lopuksi keskietusaumaa on kaarrettu yläreunasta 1cm, mikä tuo sivusiluettiin aavistuksen muotoa. Keskietusauman kaartoa näkee aikalaiskaavoissa joskus harvoin, sentti tuskin on vielä aivan ennenkuulumatonta, ainakin "The Cut of Women's Clothesissa" on keskietusaumasta kaarrettu kureliivi. Loput rinnan alle jäävästä poistosta kaarsin pois etusivukappaleen puolelta, joka on monissa kaavoissa hyvinkin kaareva.

Saadakseni edelleen paremman tuen povelle piirsin kädentien pari senttiä aiempaa ylemmäs jotta kiristys ulottuisi myös paremmin korotettuun rinnankorkeuslinjaan. Se hipoo jo kainaloa, mutta luukujat loppuvat alemmas eivätkä luut näin pääse painamaan.

Selän puolella halkaisin takakappaleen kahdeksi erilliseksi V&A:n korsettia mukaillen. Tämä mahdollisti pienen kaarron vyötärölle, joka oli vanhoissa korseteissa tiukasti nyöritettynä helposti painanut selästä. Lisäsin molempiin kappaleisiin 0,5cm. Tämän ansiosta korsetti sulkeutui aavistuksen paremmin myös vyötäröltä.

Muhkean lantionseutuni ansiosta alareunan kielekkeet aukeavat aina takana liikaakin, joten nyt piirsin takimmaisen levenemään reippaasti alareunasta. Sivumpaan takakappaleeseen nappasin V&A:n korsetin tapaan yhden kielekkeen entisen keskikappaleen puolelta. Edessä piirsin keskikappaleen alareunan tällä kertaa V&A:n korsetin tyyliin kulmikkaammaksi.

Lopuksi kavensin vielä olkaimia sisäreunasta sentin verran saadakseni jatkossa hieman avarampia päänteitä pukuihini.
Olin jo tehnyt uhkarohkean päätöksen yrittää vaihteeksi näkyviä luukujia, joten niiden malli oli mietittävä tarkkaan jo kaavoitusvaiheessa. Luuksi olin valinnut 8mm leveän nippusiteen. Se on metalliluuta joustavampaa, ja sanovat aidon valaanluun olleen itseasiassa melko joustavaa ja muovin tapaan ajan kanssa vartalon muotoon muokkautuvaa. Oikeastaan en ihmettele tätä lainkaan, sillä esimerkiksi vyötärön jyrkkä kulma vaatii luulta jo melkoista joustoa. Niin, ja tietysti nippuside on vielä halpaakin, mikä tuntuu tässä määrässä luita. Period-korsettien luu oli varsin kapeaa, joten 5mm leveämpi nippuside olisi sopinut sen puolesta paremmin, mutta se tuntui jo arveluttavan joustavalta vaikka olen kuullut muiden sitä menestyksekkäästi käyttävänkin.

En halunnut korsetista kuitenkaan aivan täysluitettua, koska en katso sen näillä muodoilla ja tällä kiristysasteella olevan tarpeellista enkä niinollen halua sulkea itseäni muovikuoreen. Päädyin jättämään luukujien väliin korkeintaan luukujan levyisen välin.


Keskietusauman molemmin puolin piirsin kaksi sauman suuntaista luukujaa. Loput luukujat hajotin aukeamaan viuhkamaisesti ylöspäin aiempien korsettien tapaan. Alareunan sivuihin lisäsin pari pikkuluuta. Olin ensimmäisen korsettini sovitusvaiheessa kokeillut rinnan kohdalle vaakasuuntaisia luita, mutta jättänyt ne pois hankalan tuntuisina. Nyt annoin niille toisen tilaisuuden, ja jälleen kerran totesin että 1700-luvun korsetintekijät kylä tiesivät mitä tekivät: nuo vaakaluut tukevat osaltaan povea ja tekevät yläreunaan kauniin kaarevan linjan. Muusta korsetista poiketen käytin vaakasuuntaisina luina hieman taipuisampaa 5mm leveätä nippusidettä.
Sivukappaleiden luut ovat ennenkin aiheuttaneet minulle päänvaivaa. Kielekkeiden lyhyet luut ovat aina joko törröttäneet hassusti tai painaneet yläreunasta vyötäröä, joten kahdessa edellisessä korsetissani olin jättänyt ne pois ja jatkanut vain sivukappaleiden pitkiä luita niin pitkälle kielekkeisiin kuin mahdollista. Esimerkiksi tässä V&A:n kevyesti luitetussa korsetissa on tehty samoin. Luita oli kuitenkin hankala saada tarpeeksi pitkälle, ja tiheämmin luitetussa korsetissa osa jää väkisin katkeamaan vyötärön kohdalle ja saattaa alkaa painamaan.

Tällä kertaa otin uuden yrityksen luitettujen kielekkeiden kanssa, mutta jouduin sovitusversiossa toteamaan että niiden yläreuna painoi vyötäröön ja näkyi kulmikkuutena korsetin pinnassa, jonka pitäisi tietysti olla linjakkaan sileästi kaartuva. Luukujamalli voisi tietysti toimia paremmin kapealla luulla toteutetussa täysluitetussa korsetissa. Mietiskelin mitä tehdä, kun juuri kreivin aikaan Sanna-Mari (Lydia G) esitteli blogissaan oman uuden kureliivinsä. Siinä kielekkeiden luukujat oli tehty jatkumaan pitkälle vyötärön yläpuolelle ristikkäin pitkien luitten kanssa. Konsultoin Sanna-Maria ja googlaamalla löysin muutaman alkuperäisen esimerkkikappaleen. Kokeiltuani tätä luukujamallia sovitusversiooni vakuutuin sen ylivertaisuudesta.
Takakappaleiden luukujat sommittelin enemmän tai vähemmän tasaisesti noin luukujan levyisellä välillä. Keskitakakappaleessa on lisäksi muutama vino kuja.

Korsetin pohjamateriaaliksi valitsin tällä kertaa Belle Modesten coutilin. Puuvillacoutil ei sinänsä ole autenttisin valinta 1700-luvun korsettiin, mutta muutaman viimeaikaisen korsettiprojektini myötä olin niin ihastunut siihen etten edes harkinnut muuta. Korsetin päälle olin jo oikeastaan ostanut vaaleansinisen dupion-silkin, mutta aloin kuitenkin arkailla silkkipäällystä peläten sen kuluvan käytössä liian äkkiä. Korsetin tekemisessä on kuitenkin sellainen vaiva ettei siihen viitsisi ruveta ihan joka vuosi. Belle Modestesta löytyi myös kaunis viskoosi-puuvilla jaquard-coutil, joka voisi olla pitkäikäisempi vaihtoehto. Koska aioin kuitenkin jättää luukujat näkyviin tukeva päällyskangas myös säästäisi yhden kangaskerroksen. Korsetin sisäpuolen vuoritin ohuella valkoisella pellavalla.

Valkoinen korsetti on vähän tylsä ja saattaisi sitäpaitsi käytössä ikävästi tummua, joten päätin uhkarohkeasti yrittää värjätä coutilin. Värillähän ei sinänsä ole väliä kunhan se on vaaleansininen, ja lisäksi aiemminkin käyttämäni sävy oli turvallinen valinta. En ole kovin hyvä värjäyksessä enkä uskaltanut käyttää siihen pesukonetta, joten paksun kankaan lopputuloksesta tuli vähän laikukas. Vaaleassa sävyssä se ei onneksi kovin pahasti näy. Olin taas ilmeisesti hätiköimässä vähän väsyneenä, koska vaikka jo kangasta väriliemeen upottaessani olin ihmetellyt miten sitä voi olla niin paljon, muistin vasta myöhemmin että olin tilannut coutilia samantien kahteen korsettiin, toisenhan voi värjätä vaikka eri väriseksi. No, nyt minulla on sitten paljon vaaleansinistä coutilia.

Olin ajatellut alkuun valkoista reunustusta, mutta vaikka se itse korsetissa on kivan raikas se hukkuu päällä ikävästi valkoiseen aluspaitaan. Erottuva reunustus on huomattavasti visuaalisesti kiinnostavamman näköinen, vaikka valkoinen tai joku muu neutraali sävy onkin 1700-luvulla tavallisempi. Harkittuani jopa väriskaalaani poikkeuksellista keltaista hurahdin lopulta lämpimän vaaleanpunaiseen viskoosinauhaan, etenkin kun löysin vielä samanvärisen saumojen peittoon sopivan punoksen.

Aloitin piirtämällä kappaleiden reunat ja kohdistusmerkit lyijykynällä päällyskankaaseen. Neulasin toisen coutil-kerroksen alle, tikkasin kappaleiden reunat ja saksin ne erilleen reiluilla saumanvaroilla. Takakappaleessa ompelin nyörityksen reunan pussiin alakerroksen kanssa ennen kappaleiden muiden reunojen piirtämistä. Sitten aloitin luukujien työstämisen.

Näkyvien luukujien merkkaaminen vaatii piiloon jääviä enemmän päänvaivaa. Ne olisi tietysti voinut piirtää nurjalle puolelle, mutta halusin tikata ne oikealta puolelta koska jälki oli siistimpää ja enemmän käsintikatun näköistä, joten merkkauksetkin piti saada päällyskankaaseen. Piirsin lyijykynällä kujien päät kappaleiden ulkopuolelle niin että kujat oli helpompi merkata niiden avulla. Yritin ensin piirtää niitä liidulla, mutta liitujälki suttaantui helposti. Sitten keksin vetää linjan nuppineulan kärjellä, josta painui hento ura satiinipintaiseen kankaaseen. Tekniikka olikin todella tarkka ja tikkausviivat erottuivat hyvin viimeistään työvaloa sopiviin kulmiin vääntelemällä, vaikka kuvioiden kohdalla joutuikin välillä vähän arvailemaan. Ainoa miinuspuoli oli se että innostuin naarmuttamaan kangasta muutamassa kohtaa vähän liian kovalla kädellä ja tämän johdosta kuviolangat ovat paikoin tikkauksen kohdalta katkeilleet.


Nostan hattua kaikille jotka ovat tehneet käsintikatun korsetin, minusta ei siihen olisi. Tikkasin luukujat koneella valkoisella tikkauslangalla. Aloitin helpoista takakappaleista ja siirryin sitten monimutkaisempiin sivu- ja etukappaleisiin. Koska sivukappaleiden luut tulivat alareunoissa ristiin ompelin kujat ristikoksi, joka tiesi kivasti lankojen päättelyä. Solmin muuten langanpäät myös kaikissa reunoissa, koska en luottanut täysin yhden tai kahden piston edestakaispäättelyyn paksumman tikkauslangan kyseessäollessa.

Etukappaleissa tikkasin ensin pystysuuntaiset luut. Haasteena oli saada viuhkamaiset luut alkamaan molemmissa etukappaleissa täsmälleen samalta kohdalta, ja päädyinkin laskemaan niiden alkamiskohdat keskiedun reunimmaisen pystysuoran luukujan pistoista. Saatuani kaikki pystyluukujat tikattua ompelin keskietusauman kiinni ja harsin yläreunaan erillisen coutil-kerroksen. Sitten tikkasin vaakasuuntaiset luukujat hypäten pystykujien yli. Näin vaakaluille muodostuivat kujat omaan kerrokseensa.

Risteyskohtiin jäi uskomaton määrä langanpätkiä pääteltäviksi, ja tikkauslanka kun vielä pitää vetää monta kertaa solmuun ennenkuin se pysyy. Tukevasta pellavavuorista huolimatta pujotin langanpäät vielä varmuuden vuoksi coutilkerrosten väliin. Niitä näpertäessä aloin jo miettiä, olisiko käsintikkaaminen ehkä sittenkin ollut tässä kohtaa kilpailukykyinen vaihtoehto. Saatuani kaikki langanpäät turvallisesti piiloon ompelin vielä coutilin reunan käsin kiinni.
Takakappaleiden valmistuttua askartelin nyöritysreiät. Tällä kertaa tein ihan oikean ajanmukaisen off-set-nyörityksen. Myös nyöritysreikien kiilaus onnistui coutiliin hyvin, ja lopputulos on näppärä nyörittää.

Saatuani tikkaukset viimein valmiiksi ompelin saumat kiinni. Jätin vielä reilusti varaa ylä- ja alareunaan. Saumanvarat silitin auki ja kiinnitin käsin niin että ne myös pysyisivät siististi.

Edelleen Sanna-Marin vinkin mukaan ratkaisin nippusiteiden lyhyyden ongelman yhdistämällä ne ohennetuista päistä teipillä pisimpiä luukujia varten. Hyödynsin ohennettuja päitä myös sivukappaleiden vyötäröllä jossa luut menevät ristiin siistimmän lopputuloksen toivossa. Hioin kaikki luun päät pyöreiksi ja pujottelin ne paikoilleen. Luukujien tasaisiksi saaminen vaatii kärsivällisyyttä, ja havaitsin taas kerran että siellä täällä oli liian tiukkoja kohtia. Onneksi silikonistick on keksitty, kuten Jarno kerran vinkkasi kiroillessani luiden pujotuksen kanssa.
Koska korsetti ulottuu melko ylös kainaloon ompelin vähän alemmas tikkauksen joka sulkee kujat niin etteivät luut pääse hiertämään kainalossa. Myös pääntien sivujen pisimpiin luukujiin on ommeltu stopparitikit. Harkitsin hieman koristetikkauksia etukappaleiden luiden väliin, mutta luovuin niistä koska tiheät tikkaukset olisivat vain korostaneet suotta luukujien massiivista leveyttä.

Leikkasin ja ompelin pellavavuorin ja kiinnitin sen takakappaleelle niin että jo aiemmin tehdyt nyöritysreiät jäivät näkyviin. Sitten tikkasin vuorin kiinni korsetin reunoihin. Leikattuani kielekkeiden väliset halkiot vahvistin niiden pohjia vielä tukitikkauksella.


Eräs yllättävän aikaavievä työvaihe oli saumoja peittävän koristepunoksen ompelu. Saumat olivat lyhyitä mutta punoksen kiinnittäminen jäykkään korsetiin, useimmiten luukujien päälle oli uskomattoman hidasta ja ärsyttävää hommaa, eikä siinä kuitenkaan viitsinyt oikoa hirveästi että korsetti kestäisi vielä käytössäkin. Punoksen hanakasti purkautuvat päät tikkasin kiinni tiiviillä tikillä, ne kun olivat kaiken huipuksi liian paksut nurjalle käännettäviksi. Huomasin muuten myös, että nauhojen korostaessa kauniisti saumojen muotoa kannattaa myös huolehtia ajoissa että saumat tosiaan ovat kauniin malliset. Tässä tapauksessa etusivusauman alareunan tiukka kulma ja mittasuhteet muutenkin jättävät paljon toivomisen varaa.

Projekti alkoi onneksi olla jo voiton puolella. Seuraavaksi pääsinkin jo alareunan kimppuun. Tuttuun tapaan huolittelin sen ensin pykäpistoilla ja kiinnitin sitten reunustusnauhan. Koska reunustukseni oli tällä kertaa period-korrektin joustamatonta sen kiinnitys oli myös työläämpää kuin olin kuvitellut. Saatuani viimein työllä ja tuskalla alareunan siististi pakettiin ja leikattuani ylöreunasta loput ylimääräiset varat pois korsettia pääsi viimein kunnolla sovittamaan.
Korsetti näyttikin oikein lupaavalta. Se jäi vielä selästä aika paljon auki, mutta aina parempi niin päin. Olkaimia täytyi vielä lyhentää entisestään. Ikävä kyllä olin jo ehtinyt tehdä nyöritysreiät, joita nyt tippa silmässä saksin pois. Korsetin yläreunan reunustus on yleensä rentouttavaa, mutta nyt siinäkin lensi ärräpäitä. Joustamatonta nauhaa piti neulailla ja kiristää jotta se asettuisi nätisti, ja kaikesta ähellyksestä huolimatta se kupruilee edelleen paikoin.

Tähän korsettiin upposi monessakin kohtaa enemmän aikaa kuin olin etukäteen ajatellut. Etenkään näkyvien luukujien työläyteen en ollut osannut täysin varautua. Toisaalta korsetilla ei sinänsä ollut kiire joten mitään paniikkia ei päässyt tulemaan. Helppojen, yksinkertaisten projektien välissä oli myös piristävää tehdä jotain jossa joutui vähän miettimään ja opettelemaan uutta. Suurtöiset mutta helpot työvaiheet taas sujuivat mukavasti äänikirjojen ja telkkarin seurassa. Luulen kuitenkin, etten ihan heti lähde tekemään uutta korsettia näkyvin luukujin, koska heittämällä nätin päällyskankaan ei-niin-tarkasti ommeltujen, edestakaistikillä pääteltyjen kujien päälle pääsee vain niin paljon helpommalla.

Lopputulos on istuvuudeltaan varsin hyvä, mikä olikin pääsyy koko projektiin ryhtymiseen. Siluetti ei kaavamuutoksistani huolimatta ole vieläkään kovin kaareva, mutta se taas johtuu pitkälti vartaloni mallista. Vaikka suorahko malli ei olekaan ehkä maksimaalisen imarteleva se sopii kauteen ja myös 70-lukua varhaisempiin pukuihin, ja on jokatapauksessa ensimmäistä korsettiani sirompi. Nyöritys jättää myös vielä vähän venymisvaraa, joten toivoakseni tämä on myös edeltäjiään pitkäikäisempi.


Mietin hieman olisiko etuluiksi pitänyt sittenkin laittaa metallia, sillä alareuna kaartuu nyt reippaasti ulospäin vähänkin tiukemmin nyöritettynä, mutta toisaalta sen jousto lisää huomattavasti käyttömukavuutta ja naamioituu enimmäkseen hameiden alle. Olisi tietysti kiva tehdä joskus todella tiukka pose-puku, mutta käytännössä tanssiaisissa haluan kuitenkin syödä ja tanssia, joten satunnaisena korsetinkäyttäjänä täytyy tehdä vähän kompromisseja ulkonäön ja mukavuuden välillä.

Visuaalisesti korsetista tuli oikein sievä. Luukujat ovat, kuten sanottu, aivan liian leveitä kunnon reproduktioon, mutta toimivat alkuperäisistä luukujamalleista innoituksen saaneena modernina sovelluksena. Väricombo tuo hauskan, karamellisen, hieman teatraalisen rokokoofiiliksen. Lämmin, lähes persikkaan vivahtava vaaleanpunainen ei ole varsinaisesti minun värini mutta toimii pieninä annoksina reunustuksessa. Luurankona kaapissani oleva viehtymys Sofia Coppolan Marie Antoinette-elokuvaan pulpahti esiin taas kerran, vaikka tulenkin joka katselukerralla tietoisemmaksi puvustuksen ottamista vapauksista.

Ainakin tällä hetkellä olen äärettömän tyytyväinen korsettiin, aika näyttää miten se kenties muovautuu ja kestää käyttöä.





<< Takaisin projekteihin