Projekti Jarnon puku 1700-luvun puolivälin kieppeiltä, osa liivi.

Polvihousujen alkaessa olla jotenkuten kasassa siirryin liivin kimppuun. Alunperin olin suunnitellut koko puvun olevan samaa mustaa villakangasta, mutta tässä kohtaa Jarno, jonka olin olettanut sulattavan helpommin miehekkään mustan kokonaisuuden ilmaisi toiveensa että liivissä voisi kuitenkin olla jotain näyttävämpää. Niin, vuosienkin päästä on turha kuvitella lukevansa puolison ajatuksia... Totesin filosofisesti että mustalle villakankaalle löytyy aina muuta käyttöä, tai ainakin  sitä riittää ruhtinaallisesti jos joskus pääsen takkiin käsiksi. Ja onhan kevyempi liivi toki viileämpi. Suuntasin siis uudelleen kangaskauppaan.

Tässä kohtaa minun täytyi hylätä vaalimani ajatus pitäytyä puvussa mahdollisimman pitkälle luonnonmateriaaleihin. Ajatus kalliista silkistä joka mahdollisesti tahriintuisi ei oikein innostanut, sopivaa villakangasta ei löytynyt eikä aikaa materiaalijahtiin ollut rajattomasti. Valitsin siis jäykähkön, himmeäkiiltoisen sisustusviskoosin joka näytti hyvältä sekä minun että Jarnon mielestä. Ilokseni se osoittautui myös yhteistyökykyiseksi työstettäväksi. Takakappaleeseen ja vuoritukseen käytin takkia varten ostamaani ohutta pellavaa.




Kaavan pohjana on aikanaan koulussa Jarnolle piirtämäni liivin kaava, jota ei tosin koskaan oltu kokeiltu. Päivitin sitä nykyhetken mittoihin ja aloin sitten muokata sitä 1750-luvun malliin. Lähteinä olivat Helsingin Wanhan Waruswäen asepuvun kaavat , La Couturiere Parisienne -sivuston  materiaali aiheesta, sekä Waughin "The Cut of Men's Clothes 1600-1900", josta tunnustan häpeillen omistavani pdf-piraattitiedoston, tosin rauhoittelen omatuntoani sillä että naisten vaatteiden versio löytyy hyllystäni ihan laillisesti ostettuna. Katselin myös maalauksia ja laadukkaampia filmatisointeja. Kaavoitukseen toi haasteensa se, että museovaatteista tehdyt kaavat ovat yleensä huomattavasti pienempää numeroa, sekä se että miesten kaavoitus (vaikka se onkin tavallaan yksinkertaisempaa kuin naisten) on minulle niin vierasta sekä teoriassa että käytännössä. Lakanakangasversioiden avulla se muotoutui viimeiseltään tähän muotoon.

Mietin kauan tekisinkö autenttisen selkänyörityksen vai en, mutta lopulta jätin sen pois, kenties laiskuuttani. Arvelin optimistisesti, että jos Jarnon mitat radikaalisti muuttuisivat, keksisin kenties jonkinlaisen patentin takakappaleen koon korjaamiseksi.




Liivin valmistus alkoi taskujen kansista, jotka tuin pellavalla ja vuoritin ohuella puuvillakankaalla. Napinläpien askartelussa vierähti mukavasti muutama tovi. Koska olin heittänyt  luonnonmateriaaliperiaatteen yli laidan jo kangasvalinnassa, en viitsinyt enää nipottaa autenttisuudesta törmätessäni viskoosiseen kiiltävään virkkauslankaan, joka sopi kankaan kuvion sävyyn täydellisesti. Edullinen lankalöytö osoittautui käteväksi myös siksi, että silkkistä napinläpilankaa paksumpana sillä sai huomattavasti nopeammin valmista, vaikka välillä se kiertyikin todella ärsyttävästi. Napinläpipistoihin se ei yhtä notkeasti taipunut, joten päätin käyttää pykäpistoja, etenkin kun osa napinlävistä oli pelkästään koristeellisia. Taskunläppien napinlävet esimerkiksi eivät aukea lainkaan.





Taskunkansien valmistuttua leikkasin muut kappaleet. Tuin etukappaiden etureunat ja taskun kohdan tukevalla pellavalla. En ole aiemmin käyttänyt käsin kiinnitettyä tukikangasta, ja epäilin etukäteen sen kuultavan läpi kiiltäväpintaisesta kankaasta, mutta yllätyksekseni lopputulos on valmiissa liivissä todella huomaamaton - takin kankaaseen tukikankaan saa varmasti harsittua vielä tukevamminkin. Etukappaleen reunassa harsitun tukipellavan kiinnittää lopullisesti reunan  viimeistelevä käsintikkaus.




Askartelin taskupussit paikoilleen harsimieni merkkilankojen mukaan, ja vahvistelin taskunsuiden reunoja käsintikkauksilla. Olin jättänyt taskunkansien yläreunat vielä auki, ja ompelin nyt yläreunan vuoria lukuunottamatta paikalleen, käänsin saumanvarat vuorin alle ja kiinnitin vuorin saumanvaraan.




Koska viimeisin lakanaversio oli näyttänyt jo todella lupaavalta päätin kerrankin kasata liivin yhdeltä istumalta valmiiksi ilman välisovituksia - osittain myös siksi, että Suomenlinnan historiaviikonloppuun ei ollut enää paljonkaan aikaa. Takakappale on kaksinkertainen, ja ompelin kaiken huolettomasti ja modernisti pussiin. Onneksi liivi sopi kuin sopikin oikein hyvin.




Sitten olikin aika ottaa taas silmäneula kauniiseen käteen. Vahvistin hieman taka- ja sivuhalkioiden pohjia käsin, ja viimeistelin etureunat käsintikkauksella, kuten jo edellä mainittiin. Muiden reunojen tikkaukset jäivät osittain odottelemaan vähemmän kiireistä aikaa. Varsinaisessa käytössä olevat napinlävet pohjustin ompelulangalla pykäpistoilla avatulta n. 3cm osuudelta. Viskoosisen napinläpilangan kestosta minulla ei ole mitään tietoa, mutta eipä tätä nyt varsinaisesti joka päivä käytetä.




Viimeisenä oli vielä jäljellä nappien hankinta. Halusin liiviin päällystetyt napit, mutta tajusin että käsityöliikkeessä teetettyjen puristettujen nappien muovitausta loistaisi kauas. Miksi askarrella napinlävet käsin jos napit näyttävät moderneilta? Jostain syystä olin kuvitellut nappien päällyksen jotenkin kovin työlääksi hommaksi, mutta lopulta siihen ruvettuani ja ensin muutaman kokeilun jälkeen hyvän malliset pohjanapit löydettyäni se oli itseasiassa yllättävän helppoa ja näppärää. Kiireisen aikataulun vuoksi tein kokeilunappia lukuunottamatta kaikki töissä tauoilla ja bussimatkoilla, laukussa kun kulki helposti mukana pieni nappitehdaspussukka tarvikkeineen. Nappien kesto jää nähtäväksi, mutta ainakin uusia saa tarvittaessa helposti.




Kreivin aikaan valmistuneeseen liiviin olen varsin tyytyväinen. En ole edelleenkään aivan varma, pitäisikö alareunaan lisätä vielä yksi napinläpi, mutta ainakaan vielä en ole viitsinyt sitä tehdä. Ensimmäisellä käyttökerralla ilmeni, että taskuissa ei oikeasti kannata pitää juuri mitään, koska ne vetävät helposti. Samoin etukappaleen vuorin alaosaan taskua ajatellen jättämäni väljyys pullottaa liikaa, ja suunnittelenkin korjata sen joskus. En ole varma siitäkään, onko liivi lopulta enemmän kliseinen kuin uskottava, mutta puhtaan esteettisesti pidän siitä todella paljon, ja myös Jarno on ollut tyytyväinen.