Neulemekko, 2003

Koulun koneneulekurssin kunnianhimoinen tekele: Neulemekko jotakin ihmeellistä kertosilmukkaneuletta ohuella villalangalla.

Koneneule jo sinänsä on ihan oma juttunsa - homma jossa mikä vain voi milloin vain mennä pieleen ilman mitään näkyvää syytä. Muutaman kurssin tunaroinnista huolimatta viimeisellä kurssilla iski jokin suuruudenhullu päähänpisto tehdä mekko, jossa olisi kangasvuori ja päällinen neuletta. Jostain syystä keksin vielä tehdä todellakin paljon saumoja sisältävän vuoren, vetoketjulla, enkä mitään helppoa trikootuubia. Sitten pitikin kehitetellä kaava siihen päälle tulevaan neuleeseen, vinoa helmaa myöten...

Taisteltuani aikani neulekoneen kanssa, ja huomattuani ettei ohuen langan työtä voi riuhtoa kuten paksumpaa, sain kappaleet kasaan. Hauskana anekdoottina kerrottakoon että muotoilin rinnan kohdan kosteaan pingotettuun neuleeseen olkatoppausten ja kangassilpun avulla.

Vuorin helmassa on salmiakin muotoon leikattuja, kulmista pyöristettyjä sifonkikappaleita. Niiden päärmääminen oli haaste sinänsä, lopulta tein ne aivan kapealla siksakilla reunakäänteen päällä, ja leikkasin ylimääräiset varat pois. Leikkasin niin usein vähän liikaa, että kappaleista noin joka toinen päätyi lopulta mekkoon. Ohuet kankaat ovat tunnetusti akilleen kantapääni.

Mekolle kävi lopulta hieman surullinen kohtalo. Saatuani sen syksyllä valmiiksi pistin sen kaappiin odottamaan kevättä ja päättäjäisiä, tosin jossain vaiheessa kevättalvesta otin oheiset kuvat näyttöportfoliota varten. Sillä välin mekon neule eli kaapissa omaa elämäänsä ja meni pituussuunnassa hieman kasaan, ja vuorin helma alkoi ikävästi pilkottaa. Asiaa ei yhtään auttanut myöskään se, että onnistuin jossain vaiheessa lihomaan kriittisen muutaman kilon, joita en koskaan saanut karistettua. Sinnikkäästi pidin mekkoa päättäjäisissä, mutta sittemmin se on jäänyt auttamattomasti pieneksi. Suoraan sanottuna tällainen 20-luvun henkinen juttu ei kyllä ollut minun vartalolleni paras mahdollinen edes noissa muinaisissa mitoissa (kuva on otettu erittäin imartelevasta kulmasta) - korsettien ja röyhelöhameiden suosimiseen on muitakin kuin makuasiallisia syitä...

Vaatehuoneessa mekko näyttää kuitenkin yhä kovin kauniilta.
neulemekko1

neulemekko2
<< Takaisin projekteihin