Pidän kanavatöistä. Ensimmäisen kanavatyöpohjani sain lahjaksi jo lapsena, ja lopputulos on tietenkin edelleen kehystettynä vanhempieni kotona kaikkine hellyttävine virheineen. Yläasteikäisenä löysin tekniikan uudestaan, ja siitä tuli eräänlainen turvaobjekti, vaikka se olikin oikeastaan noloa mummojen hommaa. Mutta minähän nyt olin vähän outo muutenkin. Asuin myös maaseudulla kaukana mistään, televisiossa näkyi hyvällä säälläkin vain muutama kanava, ja kun internetyhteys viimein saatiin se oli toivottoman hidas. Toisaalta, kaupungissa koulun vieressä oli kirjasto, tein käsitöitä, kävelin koiran kanssa ja kirjoittelin vähän, mikä nykyisin kuulostanee cottagecore-päiväunelta.

Myöhemmin elämäni vilkastui enkä oikeastaan myöskään halunnut kehystettyjä kanavatöitä seinilleni, suurin osa niistä oli joka tapauksessa jäänyt lapsuudenkotiin. Myös historiallisten pukujen harrastaminen karsi modernimmat käsityöharrastukset pois satunnaista neulomista lukuunottamatta koska aika ei vain riitä kaikkeen. Jossain kohtaa päästyäni viimein vanhemmista ajoista 1800-luvulle tajusin kuitenkin että yhtäkkiä eräs lempitekniikoistani olikin aikakaudelle sopiva.

Berlin work tai Berlin wool work - nimellä tuolloin tunnettu tekniikka oli ilmeisesti viktoriaaninen hittikäsityö, ja sen suosio on helppo ymmärtää. Varsin yksinkertaisella tekniikalla, valmista mallia seuraamalla saa aikaan kauniita kuvioita vaikka ei olisikaan äärimmäisen teknisesti taitava tai visuaalisesti lahjakas. Kemiallisten väriaineiden keksiminen 1850-luvulla räjäytti myös lankavalikoiman entistä kirkkaampaan loistoon.




Kodin sisustuksen ohella yksi suosittu kirjontakohde olivat aamutossut, joita tehtiin paljon lahjoiksi. Aloin vitsailla, että jonain jouluna mieheni saa vielä omin pikku kätösin kirjaillut ruusukuvioiset tossut. (Kyllä, miesten tossujen kuviomallit olivat usein samantyylisiä kukkakimppuja kuin naistenkin - joko herrojen maku oli vähemmän tylsä kuin nykyisin, tai sitten lahjan tekijä valitsi mallin oman makunsa mukaan vähän niin kuin villasukkien langat nykyisin.)

Aloin lopulta suunnittelemaan tossuja tosissani toisen uuden innostukseni, tupakkatakin ja aamutakin yhdistelmän oheen.






Monia alkuperäisiä kirjontamalleja löytyy internetistä, tosin vaihtelevan laatuisina digitointeina, joten mahdollisesti jo alkuperäisestä painojäljestä haalistuneet värit eivät aina ole aivan selkeitä. Kuten yllä mainittu, monet miesten tossuissa käytetyt mallit ovat nykysilmään melko hempeitä, joten vaikka Jarno pitääkin kirkkaista väreistä ruusut olisivat ehkä jo liikaa. Mietin hieman puhtaasti geometrisiä malleja, mutta toisaalta esittävä kuva olisi kiinnostava tehdä.

Lopulta löysin tämän kuviomallin, jonka marja- tai rypäleterttukuvion bacchus-symboliikka sopii mielestäni hauskasti illallisen jälkeiseen sikarien ja portviinin tunnelmaan. Mallista löytyi myös kohtuullisen selkeä skannaus, jonka värejä vielä hieman vahvistin puuväreillä.

En onnistunut löytämään kirjontamallille ajoitusta, joten projekti saisi olla epämääräisen yleisviktoriaaninen, vähän niinkuin aamutakkikin jossa sovelsin eri lähteitä ja oikaisin hieman materiaaleissa ja yksityiskohdissa.





Materiaalien etsiminen oli haaste sinänsä. Muliinilangalla tehtäviin ristipistotöihin tarkoitettu Aida ei toimi paksummalle villalangalle, ryijypohjat ja useimmat kanavakankaat taas olivat mittakaavaltaan liian isoja. Ylimääräinen haaste oli vielä sekin, että olin jo suunnitellut tekeväni joskus myöhemmin itselleni omat tossut, joiden pistomäärään kankaan tiheyden tulisi myös sopia.

Onneksi löysin Helsingin Hobby Pointista kanavakankaan jonka tiheys oli 8,8 ruutua sentillä. Kokeilin kotoa löytyvillä langoilla ja totesin että kahden langan yli tehdyllä pistolla tiheys oli sopiva normaalille kanavatyölangalle, ja yleensä aina 4-säikeisen langan varovasti halkaisemalla sai juuri yhden langan yli tehtyyn pistoon sopivan vahvuuden. Materiaalia voisi käyttää siis eri mittakaavan töihin.

Kangas oli melko jäykkää, hieman buckram-tyyppistä, ja arvelin että se olisi vain hyvä. Kanavakankaat yleensä pehmenevät jonkin verran käsitellessä ja valmiit tossutkin saisivat mielellään pysyä muodossaan. Se saattaisi sopia myös buckramin tapaan esimerkiksi hattujen valmistukseen mikäli joskus haluaisin kokeilla sitäkin.




Minulla oli nuoruusvuosiltani säästössä sekalainen kokoelma langanjämiä monista eri töistä, joten sävyjen valinta oli helppo aloittaa sieltä. Pidin paljon alkuperäisen mallin syksyisestä, hyvin harmonisesta värimaailmasta, mutta koska tässä vaiheessa olin jo löytänyt kankaan aamutakkiin halusin muokata tossujen värimaailmaa vielä paremmin sen sävyihin sointuvaksi.

Pidin rypäleissä alkuperäiset kullan ja oranssin sävyt, joihin löysin myös lankajemmastani valmiin sävysarjan. Taustan lehden päätin vaihtaa punaiseksi, jolloin se täsmäisi aamutakin tiilenpunaiseen. Värien vaihtaminen kirkkaammiksi ei viktoriaanisen estetiikan kontekstissa voi ikinä olla väärin.




Kirjontamallissa on tumma tausta, ja musta tausta olikin suosittu kauden töissä koska se korosti lankojen kirkkaita värejä. Vaihdettuani lehden värin punaiseen kontrasti mustaan olisi aika voimakas, ja lisäksi halusin pedanttisesti pysyä aamutakin sävyissä jottei kokonaisuudesta tulisi liian villiä. Minulla sattui olemaan tummanvihreää neulelankaa, joka täsmäsi todella hyvin aamutakin samettikauluksen ja hihansuiden sävyyn, ja ihastuin siihen heti. Punaisesta ja vihreästä tulee myös aina hehkuva vastavärikontrasti. Neulelanka on myös myös kestävää, mikä olisi tietysti hyvä tossujen kulutukselle alttiimmissa kohdissa, ja myös huomattavasti pieniä kirjontalankanippuja edullisempaa.

Jouduin lopulta kuitenkin ostamaan lehtien kaksi tummempaa punaisen sävyä, mutta oli joka tapauksessa mukava saada jotain hyödynnettyä kaapistakin.






Tossuprojektissa minua jännitti eniten se, miten saisin kirjaillut päälliset ikinä tossuiksi asti. “19th Century Embroidery Techniques”-kirjan mukaan kirjotut päälliset vietiin yleensä suutarille joka valmisti niistä tossut ammattitaidollaan ja välineillään. Osa museokokoelmien miesten aamutossuista onkin teknisesti kenkiä kunnon pohjalla ja korolla.




Yksi vaihtoehto olisi ehkä voinut olla purkaa vanhat kengät ja päällystää ne uudelleen, kuten olen monille omille kengilleni tehnyt. Toisaalta kuitenkin ajattelin että olisi helpompi tehdä vain mukavat pehmeät nahkapohjaiset tossut vaikka ne näyttäisivätkin vähän kotitekoisilta, koko tossuprojektin lähtökohta oli kuitenkin se että halusin nauttia kirjailusta. Uskottavan replican tuottaminen ei ollut niin olennaista.





Myös yksinkertaisemmin toteutettuja kotitossuja toki löytyi, tosin viimeistelyjälki oli ainakin tässä parissa huomattavasti huolitellumpaa kuin mihin pystyisin kotikonstein.

Jarnolla ei sattunut olemaan kevyitä istuvia aamutossuja joita hyödyntää kaavassa, joten ensimmäinen kaavakokeiluni modernien kenkien pohjalta oli auttamatta liian iso ja muutenkin melko surkuhupaisa. Olin joskus aikanaan aloittanut Jarnolle yksinkertaiset keskiaikakengät, jotka olivat sittemmin jääneet ikuisesti kesken kun kunnollisiakin sai valmiina, mutta hyöty tästä hairahduksesta oli se että olin sentään kokeillut jonkinlaista yksinkertaisen jalkineen kaavoittamista. Seuraava kaavoituskokeilu olikin piirtää ensin pohjan malli jalan mukaan pahville, lisätä arviolta sopivasti pituusvaraa ja muotoilla kangasta jalan päälle.




Alkuperäisissä malleissa tossujen kaava näyttää melko symmetriseltä, ja valmiiden yleensä tasa - tai pyöreäkärkisten tossujen mallikaan ei näytä suuresti eroavan oikean ja vasemman jalan välillä. Kaavaa muotoillessani ja testaillessani huomasin melko pian että Jarnon jalan malliin tämä ei kertakaikkiaan toiminut. Symmetrisempi malli olisi onnistunut ehkä paremmin tukevammissa oikealla pohjalla viimeistellyissä malleissa, mutta pehmeissä tossuissa tyhjäksi jäävä ulkoreuna vain näyttäisi pahalta ja pidemmän päälle tossut venyisivät kieroon.

Muotoilin siis suosiolla jonkinlaisen kompromissin ajanmukaisesta ja jalkaan istuvasta kaavasta. Kaksiosainen kuvio mahdollisti myös sauman jättämisen tossujen sivuun, mikä auttaisi vielä kasausvaiheessa tarvittaessa hienosäätämään istuvuutta.




Saatuani kaavan valmiiksi pääsin suunnittelemaan kuvion kohdistamista. Tässä kohtaa huomasin, että kirjontakangasta valitessani olin jotenkin onnistunut laskemaan mittakaavan perusteellisesti väärin. Olin luullut, että voisin käyttää Jarnon koon tossuissa paksumpaa lankaa ja tehdä piston kahden langan yli yhden sijaan, mutta tarkemmin laskiessani totesin että näin kuvio ei mahtuisi kaavaan ainakaan reunojen osalta. Jouduin siis lopulta tekemään kuvion pienemmässä mittakaavassa, jolloin se jäi suhteessa varsin pieneksi kärjestä. Tässä vaiheessa en kuitenkaan halunnut enää lähteä metsästämään uutta materiaalia, joten jouduin tyytymään tähän.

Ennen varsinaisen kirjailun aloittamista piirsin kaikki kappaleet pohjakankaalle lyijykynällä, ja piirsin myös merkkilinjat kuvioiden kohdalle aina kymmenen langan välein. Koska suurin osa langoista oli kirkkaan värisiä tai tummia apuviivojen kuultamisesta valmiissa työssä ei ollut juuri pelkoa. Piirsin ne silti himmeästi, ja lopulta sain vahvistaa niitä uudestaan työn edetessä koska ne kuluivat helposti pois.





Aloitin kärjen kuvioista. Ensimmäisenä tein tummimmat lehtijuonteet jotka antoivat hyvän viitteen muiden värien kohdistamiselle. Merkitsin ne ensin lyijykynällä, ja työn edetessä merkitsin muutenkin pistoja puuvärikynillä siellä täällä, etenkin uusia alueita aloittaessa.




Pienessä mittakaavassa pistojen laskemisessa tuli helposti virheitä. Huomasin kuitenkin, että toisaalta merkintävirheitä sattui myös värikynällä merkitessä, joten yritin tuplatsekkailla huolellisesti. Tästä huolimatta valmiissa työssä on tietysti pikkuvirheitä siellä täällä, mutta eiväthän ne kokonaisuudessa oikeastaan näy.




Lehtiruotien jälkeen tein rypäleet pääosin aloittamalla vaaleimmasta väristä, tekemällä seuraavaksi tummimman ja täyttämällä sitten välivärit näiden mukaan laskien.

Olisi ollut järkevintä tehdä molempia kärkikuvioita väri kerrallaan rinnakkain, jolloin kuvion koukerot olisivat ehkä painuneet muistiin ensimmäisellä kerralla ja toinen puoli olisi ollut helpompi, mutta parin ensimmäisen värin jälkeen kärsimättömyys voitti ja halusin mieluummin tehdä yhden kuvion valmiiksi nähdäkseni millainen siitä tulisi.

Saatuani rypäleet valmiiksi siirryin taustalehteen aloittaen reunojen vaaleimmasta väristä. Se löytyi vanhasta varastosta.




Olin lehden kahta keskisävyä valitessani unohtanut kirjailun kultaisen säännön olla valitsematta liian lähellä toisiaan olevia rinnakkaisia värejä, ellei työssä sitten ollut valtava määrä eri värivivahteita. Lehtiruoteja laskematta kolmella värillä toteutetuissa lehdissä keskisävyjen tummuusero olisi ehdottomasti saanut olla voimakkaampi jotta kuviosta olisi tullut elävämmän näköinen, nyt ne tietyssä valossa melkein sulautuvat yhteen kun taas lehtiruodit erottuvat todella voimakkaasti.




Kärkikuvioiden valmistuttua siirryin sivuihin. Aloitin taas lehtiruodeista, seuraavaksi lisäsin vaaleimman punaisen sävyn ja sitten oksan vihreät sävyt. Rypäleiden jälkeen täydensin lehden.




Minua on aina jostain syystä kiehtonut kanavatyön nurja puoli, jossa pistojen toinen, vaihtelevan suuntainen puoli, niiden yli hyppäävät tai ali sukeltavat langat sekä langanpäät muodostavat villin kokonaisuuden josta pystyy kuitenkin hahmottamaan epämääräisen kuvion.




Aloitin taustan hieman lomittain sivujen kuvioiden kanssa jotta se ei kävisi liian tylsäksi. Kuviot vaativat muutenkin tarkkaa keskittymistä, kun taas taustaa pystyi pistelemään väsyneempänäkin tai seurallisesti jutellen.

Senkin kanssa tuli kuitenkin ongelmia. Aloitettuani pari riviä huomasin, että käyttämäni neulelanka oli juuri hieman liian paksua ja venytti kangasta. Olisin tietysti voinut vaihtaa lankaa, mutta sitten aloin miettiä täyttöpiston vaihtamista. Kokeilin huvikseni pidempää kolmen langan yli menevää viistopistoa, joka toimi täydellisesti paksummalla langalla luoden tarpeeksi peittävän pinnan.





Oliko tämä ratkaisu sitten ajanmukainen? Hyvä kysymys. Olen nähnyt joitakin useampaa eri tyyppistä pistoa yhdistelevää kirjailutyötä, mutta en tossuissa. Täytyy toki myöntää, että aiheeseen tutustumiseni on ollut melko pinnallista. Vaaleita tossuja, joissa verkkomainen pohja on jätetty tyhjäksi toki oli, mutta se ei toimisi näihin väreihin.

Isommissa kirjontatöissä pienet yksityiskohdat, esimerkiksi hahmojen kasvot on usein tehty muuta työtä pienemmällä pistolla. Alkuperäinen ideani kirjailla kahden langan yli olisi siis ollut viistoa pistoa todennäköisempi vaihtoehto, mutta se taas ei niin helposti lomittuisi kuvioiden reunoihin.

Lopulta päädyin käyttämään viistopistoa, koska projektin ei muutoinkaan ollut tarkoitus olla tarkka replica. Toinen ilmeinen houkutin oli aikataulu. Tapahtuma johon olin päättänyt saada tossut käyttöön alkoi lähestyä, ja kuvion mittakaavan vaihtaminen oli sotkenut aikatauluni pahasti tuplaamalla pistomäärään. Alkukangertelun ja lankojen laskemisen jälkeen viistopisto peitti kankaan pintaa varsin nopeaan tahtiin. Pidin myös paljon sen kangasmaisesta, tasaisesta ja pehmeästä pinnasta.




Kaikkien kappaleiden kirjonnan viimein valmistuttua, juhlallisen viimeisen piston jälkeen irrotin kankaan kehyksestä. Se oli, ei kovin yllättävästi vääntynyt jonkin verran pistojen suunnan mukaan. Olin onneksi piirtänyt kärkikappaleiden keskilinjat, ja nyt piirsin vielä lisää kohdistusviivoja sekä vaaka- että pystysuoraan. Höyryttelin kankaan perusteellisesti ja pingotin sitten eristelevyn päälle suunnilleen oikeaan muotoon.







Kirjonnassa oli ollut omat takapakkinsa, mutta eniten minua jännitti tossujen kasaaminen valmiiseen muotoon. Olin kaavoitusvaiheessa yrittänyt arvioida kuinka paljon varaa tulisi lisätä kirjottuihin kappaleisiin, kuinka paljon pohjan sauma ja paksu vuori veisivät tilaa ja kuinka paljon pohjan kieroon vetämiseen tulisi varautua.

En ollut pingotuksesta huolimatta saanut pohjakangasta täysin suoraksi, etenkin kun minulla ei ollut aikaa pitää sitä pingotettua kuin muistaakseni parin yön yli. Irroitettuani kankaan piirsin kappaleiden reunat uudelleen. Tässä kohtaa sivusaumat tulivat korvaamattomiksi, koska niillä sai korjattua muotoa hieman.




Ensimmäiseksi ompelin kappaleiden saumareunojen yli kaksi kerrosta siksakkia jotta taustalangat eivät lähtisi irtoamaan.

Yläreunassa, joka viimeisteltäisiin nauhalla ompelin ensin yhden kerroksen siksakkia kirjonnan reunan päälle, sitten käänsin saumanvaran nurjalle ja kiinnitin sen toisella siksak-ompeleella.




Kaikkien reunojen huolittelun jälkeen kavensin saumanvarat ja ompelin taka- ja sivusaumat. . Silitin ne varovasti auki kostean harsoliinan läpi.

Seuraavaksi leikkasin ja ompelin vuorin. Käytin siihen väriltään loistavasti sopivaa puuvillasamettia jota olin käyttänyt myös tossujen pariksi tulevan aamutakin kaulukseen ja hihansuihin. Samettivuori oli myös ylellisen pehmeä ja pehmentäisi myös mahdollisesti paksuksi jäävien saumanvarojen tuntua jalkaan.

Leikkasin sivukappaleiden yläreunan ilman saumanvaraa, mutta kärkikappaleen läpän yläreunaan jätin reilun saumanvaran. Huolittelin kaikki reunat saumurilla ennen ompelua.




Neulasin vuorin paikoilleen päällisen sisäpuolelle ja varmistin vielä että se oli oikean kokoinen. Kärkiosan päällä harsin vuorin ja päällisen yhteen jotta ne pysyisivät kohdakkain kokoamisen ja edestakaisin kääntelyn ajan.




Seuraavaksi ompelin vuorin yläreunoista kiinni päälliseen. Sivuissa saumuriommel viimeisteli vuorin yläreunan, mutta etureunan kaarevan läpän ompelin kiinni tiheämmällä siksakilla leikaten sitten ylimääräisen kankaan pois. Sivusauman yläreunassa vahvistin vielä kulmaa ylimääräisillä tukiompeleilla yläreunan päältä.




Ennen pohjan kiinnitystä oli kätevä ommella yläreunan viimeistelyksi nauha. Nauhojen löytäminen on monesti hankalaa mikäli haluaa vältellä superkiiltäviä polyesterinauhoja tai arkisen näköisiä puuvillanauhoja. Usein leikkaan reunustusnauhat jostakin sopivasta kankaasta, etenkin kun vinokaitaleen ompeleminen kaareviin reunoihin on niin houkuttelevan helppoa silloinkin kun se ei ole oikeastaan ajanmukaista. Viktoriaaneilla se tosin jo oli.




Lopullinen materiaalivalintani sensijaan ei ollut ajanmukainen, mutta löydettyäni kaapista valmiiksi leikatun vinokaitaleen jämän täydellisesti sopivassa värissä päästin katsoa läpi sormieni sitä että se oli valitettavan myökkyistä dupionsilkkiä.




Ompelin ensin nauhan toisen reunan tossun ulkopuolelle koneella kaarevaa etuläppää ja kulmia lukuunottamatta, koska ne oli helpompi saada tasaisiksi ja symmetrisiksi ompelemalla nauhan reuna käsin. Sisäpuolen reunan ompelin käsin reunan läpi.




Jätin tässä kohtaa päällisen ja vuorin alareunan vielä irti toisistaan, koska suunnitelmani oli ommella päällinen ja pohja yhteen ja kiinnittää vuori jotenkin myöhemmin.

Minulla on kaiken muun epämääräisen roinan lisäksi varastossa kokoelma epämääräisiä nahkapaloja, joiden joukosta löytyi tukevahkoa tummanruskea nahkaa.





Leikkasin pohjat 0,5 cm saumanvaralla. Kiinnitin ne kohdistusmerkkien mukaan päälliseen muutamasta kohdasta parilla pistolla ja henkeä pidätellen aloin ommella niitä yhteen. Olin valmistautunut tarvittaessa ompelemaan pohjat kiinni käsin, mutta iloiseksi yllätyksekseni ompelukoneeni ompeli nahkaa todella helposti ja tasaisesti. Olin ommellut ohuempaa nahkaa samalla koneella ennenkin ja tietysti kokeillut ommella tämän nahan läpi etukäteen, mutta olin jännittänyt syöttäisikö kone nahan ja kirjotun kankaan yhdistelmää tasaisesti. Omituista kyllä, kuten toisinaan sattuu, etukäteen hankalimmaksi luulemani vaihe olikin lopulta lähestulkoon helpoin ja nopein.




Silitin varovasti kostean harsoliinan läpi saumanvaroja taittumaan hieman auki. Sitten käänsin tossut ympäri ja silittelin saumoin saumaa ulkopuolelta. Painelin myös kosteaa saumaa käsin aukeamaan paremmin.





Varovaisuudesta huolimatta onnistuin kuitenkin jättämään nahkaan pari kiiltävämmäksi kulunutta kohtaa, mutta muutoin lopputulos on kotitekoiseksi melko siisti. Tässä kohtaa oli varmasti myös hyvä, että reunoilla oleva kirjonta oli tehty kestävämmällä sukkalangalla jossa oli mukava hieman polyamidia. Se ei ainakaan näyttänyt lainkaan kuluvan ja huopuvan.

Yllätyin myös positiivisesti siitä kuin hyvin kirjottu päällinen muotoutui. Pohja oli tietysti harva ja lanka villaa, mutta kevyempi ja joustava viistopisto auttoi varmasti myös paljon.




Kenkäprojekteissa on se hyvä puoli, että niissä voi käyttää surutta liimaa. Tässä tapauksessa kaikki materiaalit olivat myös niin paksuja että suurta riskiä liiman läpi vuotamisesta ei ollut. Kiinnitin siis vuorin alareunan pohjaan kontaktiliimalla. Samalla se peitti kätevästi päällisen ja pohjan sauman.

Ennen liimausta vedin saumanvaran reunaa hieman kasaan poimulangalla kantapäästä ja kärjestä niin että se kääntyi paremmin paikoilleen.




Pohjan sisäpuolen huolitteluksi askartelin pohjalliset leikkaamalla samasta nahasta pohjan mallisen, sopivasti pienemmän kappaleen jonka päälle liimasin sametin. Myös sen reunat käänsin nurjalle poimulangan avulla ja liimasin paikoilleen. Lopuksi liimasin pohjallisen tossun sisäpuolelle. Se toimi oikein hyvin sekä sisäpuolen viimeistelyyn että antamaan pohjalle lisää jämäkkyyttä.





Koko tossuprojektissa olin jännittänyt eniten niiden kokoamisen ja viimeistelyn onnistumista, kaikkien kirjailuun käytettyjen tuntien jälkeen harmittaisi valtavasti pilata ne loppumetreillä. Huojennuksekseni lopputulos on ensimmäiseksi kokeiluksi yllättävän hyvä ainakin omaan silmääni. Lopullinen jännitysmomentti oli kuitenkin se, olisivatko tossut vielä oikean kokoiset.

Ilmeni, että olin jostain syystä tehnyt kärkiosasta melko pitkän ja suuaukosta vastaavasti lyhyen, joten tossuja saa hieman vääntää jalkaan, mutta muutoin ne ovat juuri sopivat ja kuulemma oikein mukavat (tosin aviomieheni ei tässä vaiheessa uskaltaisi ehkä valittaa).

Aikalaistossuja enemmän jalan mallia mukaileva muoto toki näkyy, mutta katson sen tarpeelliseksi kompromissiksi. Toisaalta isoin ongelma ei ehkä lopulta olekaan kärjen muoto vaan se että se jäi hyvin litteäksi. En uskaltanut jättää kaavaan kovin paljoa syötöstä, vaikka nyt jälkeenpäin todettuna kirjailtu kanavakangas muotoitui todella helposti.




Itse kirjailu oli todella antoisaa, vaikka välillä kiireen takia sekin meni nautiskelun sijaan suorittamikseksi. Kuten todettu, olen aina pitänyt kanavatöiden tekemisestä, mutta tämä projekti tarjosi sekä uusia haasteita että onnistumisia.

Piirroksen seuraaminen painetun kuvion sijaan on hitaampaa. Se on toki tuttua ristipistotöistä, mutta niitä olen tehnyt huomattavasti vähemmän. Toisaalta painetuissa kanavatyöpohjissa on usein ongelmana että kuvio ei lainkaan täsmää pistomäärään ja usein täytyy valita mitkä pistot kirjoo koska kaikki vierekäiset värit eivät kertakaikkiaan mahdu. Valmiista kuvasta tulee helposti sekä sekava että modernein termein häiritsevän pikselöitynyt.




Valmista mallia seuraten kuvio toistui kankaalle sellaisenaan, tosin joskus epäselvästä tulosteesta joutui myös hieman arvailemaan. Kankaan tiivis lankaluku ja pienet pistot olivat välillä hieman raskaat silmille, mutta lopputulos oli todella palkitseva. Kun pieneen alaan mahtuu paljon pistoja ja värejä lopputulos on etenkin kauempaa katsottuna todella elävä.




Tossujen tekeminen oli kiinnostava kokeilu, ja olen jo aloittanut toisen parin kirjailun itselleni. Työmäärään nähden tällaisille asusteille ei tietenkään ole kovin paljon käyttöä elävöityskontekstissa, mutta siinä missä muut yrittävät päästä rajoittavasta perfektionismista minä puolestani yritän aina välillä päästä rajoittavasta käytännöllisyydestä. Toisaalta, olen yhä niin käytännöllinen että en myöskään rohkaise Jarnoa käyttämään näitä tossuja arkikäytössä kotona jotteivät ne kuluisi tai likaantuisi.