Yksi pitkään haudottujen unelmapukujeni listalla Natural Form- kaudelle on ollut elegantti illallispuku. Jo melko varhain mielessäni oli epämääräinen mielikuva 1880-luvun alun puvusta, jossa olisi jotain 1700-luvun henkistä - monissa kauden puvuissa on avoin pääntie ja puolipitkät hihat pitsiröyhelöin, ja usein vielä sivupuhveille nostettu päällyshame. Tavallaan se edusti paluuta siihen, mistä 1700-lukuinnostukseni ensimmäiset kipinät olivat joskus muinoin tulleet, epämääräisistä leffapuvustuksista jotka usein näyttivät kaavoituksellisesti enemmän viktoriaanisilta kuin 1700-luvulta. Niissä on omalla tavallaan jotain hurmaavaa.
 




Ensin illallispuvusta piti tulla vadelmanpunainen, koska muistelin kellarissa olevan lahjaksi saamani vadelmanpinkit samettiverhot, joihin voisi yhdistää samansävyistä silkkiä tai satiinia. Ikävä kyllä kaivettuani verhot esiin totesin, että ne olivat paikoin huonossa kunnossa, joten niistä riittäisi korkeintaan pieniin somistuksiin. Aloin siis etsiä uutta kangasta, värivaihtoehtoinani viininpunainen ja tummansininen, koska koin että hienovaraisten pastellisävyjen vastapainoksi halusin välillä tehdä jotakin tummempaa ja ehkä aavistuksen gootahtavaa.



Eräs vahva suosikkini puvun malliksi oli tämä The Metropolitan Museumin kokoelmissa oleva puku, jossa on kaunis malli ja herkullinen yhdistelmä brokadia ja satiinia. Myös muutama muotipiirros saman tyyppisestä puvusta oli kovasti mieleeni.






Saatuani Tissot-henkisen päiväpuvun valmiiksi minulla oli useampikin vaihtoehto seuraavaksi projektiksi ilman selkeää tapahtuma-deadlinea erityisesti millekään. Päädyin illallispukuun, koska materiaalit olivat valmiina ja olin jo pyöritellyt sitä mielessäni melkoisesti. Sitäpaitsi pienten illallisten järjestäminen olisi hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa, joten sille voisi tulla käyttöä piankin.

Aikani mietittyäni pukusuunnitelma tarkentui hieman. Halusin ehdottomasti hameeseen mallipuvun tyyppisen rypytyskoristelun kun olin kerran löytänyt siihen sopivan silkinkin, samoin hameen materiaalia toistavat laskostukset pääntielle ja hihansuihin. Pääntien mallin halusin kuitenkin muuttaa kulmikkaaksi edelleen 1700-luvun henkeä tavoitellen, koska muutenkin pidän mallista, ja sitä paitsi vedostus olisi todennäköisesti helpompi toteuttaa kulmikkaaseen muotoon.

Päätin myös, että erillinen yläosa antaisi paitsi polonaise-mallia siromman linjan, myös mahdollisuuden tehdä pukuun useampi yläosa kauden tapaan. Olin ostanut edullista brokadia reilusti, ja ainakin tanssiaispuvun yläosa tulisi melko pienestä kangasmäärästä. Sitäpaitsi kahden prinsessalinjaisen puvun jälkeen minun olisi korkea aika opetella tekemään kunnollinen 1800-luvun yläosa.






Luottokirjassani "Fashions of the Gilded Age" oli parikin pukua, joiden kaavat saattaisivat sopia visioimaani malliin. Päädyin 2-osan "Velvet and brocaded gauze evening dress"-malliin (Harper's Bazaar 1882). Puku oli elegantin kapea ja sivupuhvit pienehköt. Mallissa oli tanssiaispuvun yläosa, mutta sen voisi helposti vaihtaa samantyyppisesti leikattuun hihalliseen yläosaan, ja kenties hyödyntää tanssiaismiehustan kaavaa myöhemmin.




Aloitin tekemällä hätäisen lakanaproton laahusosasta ja puhvista. Sivupuhvista tuli jotenkin omituinen, joten päädyin muotoilemaan sitä alareunasta leveämmäksi ja muutenkin hieman erilaiseksi. Alkuperäisen mallin kankaaksi ilmoitetaan sametti, joten valuvan pehmeä silkkisametti saattaisi laskeutua hyvinkin eri lailla ja näyttää hyvin toisenlaiselta. Olin tässä vaiheessa vähän laiska, ja tein kaavan vain siihen vaiheeseen asti että se tuntui jotenkuten toimivan ja olevan suunnilleen oikean kokoinen. Lopulliset laskosten paikat voisi muotoilla varsinaiseen vuoritettuun versioon joka ehkä käyttäytyisi ja laskeutuisi hieman eri lailla.

Laahusosa kaikessa yksinkertaisuudessaan, muutamalla laskoksella ja kiinnityksellä oli suorastaan nerokas, ja näytti hyvältä jo lakanakankaassa. Se oli näyttävä olematta liian massiivinen, ja arvelin että jäykähkö mutta kevyt brokadi ryhdistäisi mallia ennestään. Lopputulos ei kuitenkaan täysin vastannut kirjan kuvaa jossa laahus näyttää huomattavasti pidemmältä, jopa ottaen huomioon että olen todennäköisesti hieman kauden keskivertoladya pidempi.




Seuraava kysymys olikin sitten, miten laahuksen, panierien ja hameen yhdistelmä käytännössä toimisi. Olin aiemmin kuvitellut että erilaiset kerrokset ja puhvirakennelmat varsinaisen hameen päällä oli yleensä koottu omaan vyötärökaitaleeseensa vähän niinkuin päällyshameeksi. Kirjan lähdeteksti totesi vain lyhyesti: "Join the panniers and back drapery to the bottom of the bodice and to the foundation skirt."

Panierien ja laahuksen kiinnittäminen miehustan alareunaan kuulosti itseasiassa hetken hämmennyksen jälkeen loogiselta. Natural Form-muodin kaudella vyötärölle osuvia kangaskerroksia pyrittiin vähentämään kaikilla mahdollisilla keinoilla istuviksi muotoilluista alusvaatteista lähtien, joten rypytetty sametti haluttiin luonnollisesti jättää miehustan alta pois siinä määrin kuin mahdollista. Sitäpaitsi ainakin muotikuvissa monet panierit näyttivät hyvin huolellisesti laskostetuilta, ja sekä laskokset että itse panierit varmasti pysyivät paremmin paikallaan mikäli ne oli ommeltu kiinni juuri miehustan reunasta.

Tämä kiinnitysrakenne tietenkin tekisi miehustan vaihtamisen työläämmäksi, mutta ei mahdottomaksi, mikäli viimeistelisin miehustan omaksi vaatekappaleekseen ja vain harsisin laahuksen ja panierien yhdistelmän sen alareunaan sisäpuolelle.




Laahusosan kiinnitys hameeseen oli sinänsä myös loogista, mikäli sen halusi pysyvän kuvan mukaisesti kapeaksi koottuna hameen takana. Tulkitsin kuvasta, että se olisi todennäköisesti paras kiinnittää hameen suoran takakappaleen reunoihin, jolloin noihin saumoihin kiinnitetyt kuminauhat hameen alla pitäisivät myös päällyskerroksen muodossaan. Mutta kuinka kiinteästi brokadilaahus pitäisi kiinnittää? Aivan alas helmaan asti vai irtoamaan ylempänä? Vai pitäisikö hameessakin olla vastaava laahus? Ja miten tämä koko komeus puettaisiin ja varastoitaisiin?

Muotikuvien perusteella muutamissa muissa sanatyyppisissä puvuissa eri kankaasta tehty laahus selvästi laskeutui hameen laahuksen päälle, ja oli todennäköisesti kiinnitetty siihen kevyesti sieltä täältä. Tämä vaihtoehto kieltämättä näytti hyvältä, mutta vaatisi huomattavasti enemmän kangasta kuin minulla oli käytettävissä.




Kokeiltuani lakanaprotoani Tissot-puvun hameen päälle totesin lopulta, että jos vain panierien takareuna tulee tarpeeksi alas se riittää peittämään hameen pukemishalkion takakappaleen sivussa, ja laahuskappaleen voi kiinnittää saumaan tästä alaspäin. Pukuun pääsee kyllä juuri ja juuri kiemurtelemaan sisälle vaikkei se kovin elegantti suoritus olekaan. Olin kuitenkin edelleen sitä mieltä, että puvun säilytyksen ja mahdollisen puhdistuksen kannalta paras mahdollisuus olisi saada laahus ja panierit irrotettaviksi. Janet Arnold mainitsee yhden puvun yhteydessä laahuksen kiinnityksen hakasilla, jotka kyseisessä puvussa sopivasti peittyivät pitsin alle, mutta se kuulosti kovin huteralta ainakin tavallisilla hakasilla. Voihan olla että tekstissä mainittu "patent hooks" olikin jokin turkishakasten tyyppinen kiinnityssysteemi. Päätin, kuten yläosankin kohdalla, tehdä laahus-panieri-combon erilliseksi ja vaikka sitten harsia sen paikoilleen käyttöä varten.

Laahusosa saisi mielellään myös ulottua helmaan asti ihan jo siksi, että se mahdollistaisi hameen takakappaleen tekemisen kokonaan eri materiaalista, silkkiä kun ei ollut yhtään ylimääräistä.




Sinänsä perusmallisen miehustan kaavassa olennaisempaa oli oikeastaan saavuttaa hyvä istuvuus kuin seurata pilkuntarkasti kauden kaavoja. FOTGAn ykkösosassa oli kuitenkin muutama samaan ajoitukseen osuva illallispuvun miehustan kaava varmistukseksi. Lähdin siis työstämään yläosan kaavaa omasta peruskaavastani näitä kaavoja konsultoiden. Sivun 263 "Basque Bodice with round neck"-kaavassa oli sopiva terävä nirkko sekä edessä että takana, sivun 257 "Basque bodice with square neck" taas nimensä mukaisesti haluamani pääntien malli.




Tein sovitusversion jämäkästä kankaasta, jotta se vastaisi edes hieman paremmin miehustan lopullista olemusta eikä venähtäisi sovitellessa. Tässä vaiheessa piti tietenkin päättää kumpi olisi ensisijaista, turhamaisuus vai kulinaariset nautinnot, toisin sanoen kuinka kapeaa vyötärölinjaa tavoittelisin käyttömukavuuden kustannuksella. Päädyin johonkin puoliväliin. Onneksi mallin sivupuhvit loisivat mielikuvaa kapeasta vyötäröstä jo kohtuullisella korsetin kiristysasteella.

Kaavaan piirtämäni pääntie näytti hyvältä sellaisenaan, etumuotolaskoksia ja alareunan muotoilua piti hieman säätää. Kädentie pussitti kuitenkin vielä hieman etupuolella, joten kokeilin poistaa siitä väljyyttä muotolaskoksella. Kaavassa käänsin tämän muotolaskoksen ensimmäkseen vyötärön muotolaskoksiin, irrallisessa yläosassahan niitä saattoi levittää alareunasta mielin määrin. Mietin jo hieman, aiheuttaisiko sivusaumaan päätyvä vinous jo ongelmia, mutta koska lopputulos näytti toistaiseksi päällä hyvältä päätin mennä sillä.

Hiha vaati tietenkin hieman säätämistä kädentien muokkauksen jälkeen, mutta asettui lopulta yllättävän hyvin paikoilleen.





Olin päättänyt tehdä hameesta täysin laahuksettoman, koska se tuntui kätevimmältä ja kangasta säästävimmältä ratkaisulta, ja mallikuvan perusteella myös todennäköiseltä. Halusin siitä mahdollisimman kapean, joten tein yhtenäisen kaavan koko etu- ja sivuosalle iltapukuni kaavan pohjalta. Suorassa takakappaleessa on hieman enemmän volyymia, joka voisi mahdollisesti jopa hieman tukea laahusta. Lisäsin kappaleen sivuihin vielä ylimääräiset laskokset jotta se jäisi hieman puhville. En ole itseasiassa törmännyt tähän itse hameessa, ainoastaan päällyskerroksissa, mutta innostuin silti kokeilemaan.

Aloitin ompelun hameesta. Leikkasin etukappaleen lakanapuuvillasta, jonka arvelin olevan sopiva pohja silkkirypytykselle.

Olin arvioinut rypyslinjojen keskikohtien sopivaksi väliksi 10cm, se olisi myös helppo laskea ja merkitä. Vaakasuunnassa leikkasin silkin kaksi kertaa valmiin kappaleen pituiseksi ja pystysuunnassa jätin rypytyslinjojen väliin 0,5cm ylimääräistä väljyyttä. Tein pari pientä testiä, mutta silti rypytyksen lopullisen ulkonäön ja käyttäytymisen arviointi oli vähän hankalaa.




Merkitsin kankaan nurjalle puolelle liidulla rypytysompeleiden linjat (3 ommelta 1cm etäisyydellä toisistaan) sekä vielä pystylinjat 10cm välein varmistaakseni että kangas pysyisi suorassa linjassa. Pystylinjoihin harsin vielä merkkilangat harvalla pistolla niin että ne näkyisivät myös oikealle puolelle.

Kuten kuvasta näkyy, yksi syy siihen että sain mukavan alennuksen pakan lopusta oli se että pää oli todella ryppyinen ja paikoin tahriintunut. Tahrat näkyivät pahemmin nurjalla, mutta kuulsivat ikävästi myös oikealle puolelle. Sijoitin tahrakohdat rypytyksen sivuun, jossa ne peittyisivät sopivasti panierien alle.

Merkitsin vastaavat vaaka- ja pystylinjat lyijykynällä etukappaleen tukivuoriin. Ompelin jo tässä vaiheessa myös muotolaskokset, koska niiden päät jäisivät silkkirypytyksen alle. Sitten ompelin silkkiin rypytysompeleet, missä vierähti tietysti hetki.




Sitten neulasin silkin paikoilleen kohdistaen pystylinjat sekä rypytyslinjat kohdalleen. Tässäkin vierähti hetki, mutta laineille neulattu silkki oli oudolla tavalla kiehtovaa katseltavaa.

Lisäsin vielä yhdet neulat kohdistuslinjojen väleihin, nyt siis 5cm välein, ja aloin sitten varovasti kiristellä rypytyslankoja. Muutaman kerran lanka katkesi, mutta selvisin enimmäkseen solmimalla sen kiinni mahdollisimman pian ja lisäämällä käsin poimutuslangan purkautuneeseen kohtaan.




Rypytystä sai kiskoa ja tasoitella huolellisesti että se asettuisi tasaisesti eikä kiristäisi pohjakangasta. Rypytin aina pari linjaa kerrallaan ja sitten ompelin koneella rypytyslinjojen päältä. Lopuksi rypytin vielä ylä- ja alareunan ja tikkasin ne paikoilleen.

Olin leikannut pohjakerroksen reilun levyiseksi siltä varalta, että rypytys vetäisi sitä kasaan. Rypytyksen valmistuttua tasasin kappaleen kaavan mukaiseksi, ompelin silkin kiinni saumojen kohdalta ja saumuroin reunat. Lopuksi askartelin vielä sivuista jääneistä jämäpaloista vinokaitaleet viimeistelemään rypytyksen ala- ja yläreunan. Alareunassa silkkiosuus tarvitsi muutaman kriittisen sentin lisää kappaleen kuitenkin mentyä hieman kasaan myös pystysuunnassa, koska helmalaskostuksen irtonaisen yläreunan alla olisi vielä kiva olla silkkiä.



Päällystin vielä helman alaosan ohuella mustalla puuvillasatiinilla siltä varalta että helmaan myöhemmin tuleva koristelaskostus vahingossa nousisi paljastaen helman.

Leikkasin takakappaleen suorana n. 90cm leveänä kaitaleena mustasta puuvillapopliinista. Ompelin sen kiinni etukappaleen sivuihin ja askartelin toiseen sivuun hakashalkion. Laskostin takakappaleen vyötäröltä pienille laskoksille n. 14cm pituuteen ja kiinnitin vyötärökaitaleen.

Sovituksessa tsekkasin vielä hameen istuvuuden ja tasasin helman. Käänsin sekä etu- että takakappaleen helmat erikseen tukevalla nauhalla. Sitten lisäsin sivusaumaan pätkät napinläpikuminauhaa hameen takakiinnityksiä varten ja huolittelin saumanvarat vinokaitaleella. Toiseen saumaan ompelin napit kiinnityksiä varten.

Huomasin myös vähän jälkikäteen että hieno ideani lisätä vaakalaskos takakappaleen sivuihin saadakseni siihen vähän volyymia aiheutti tietenkin sen, että takana helma putosi keskeltä alemmas ja tarttui kenkiin. Lisäsin siis vielä rivin nauhalenkkejä alimman kiinnityskuminauhan korkeudelle ja pujotin kuminauhan niiden läpi.

Olin periaatteessa laskenut leikkuusuunnitelman hameesta jäljelle jääneelle silkille, mutta halusin vielä tehdä lopulliset kaavat miehustan silkkikoristeille ennen lopun silkin leikkaamista. Tämän vuoksi lykkäsin laskostuksen tekemistä hameen helmaan ja siirryin brokadin kimppuun.





Hameen vastapainoksi laahuskappale oli nopea nakki. Vuoritin sen samalla mustalla puuvillapopliinilla, joka oli kevyt mutta antaisi hieman lisää ryhtiä ja suojaisi brokadia laahuksessa. Vuoritin laahuksen osuuden koneella pussiin. Noin viisi senttiä hameen helmalinjan yläpuolella saumanvarat kääntyvät ulos ja kappaleen yläosassa brokadi ja vuori kulkevat yhtenä kappaleena. Saumuroin reunat heti tasattuani ne, koska brokadi liestyi helposti.

Ompelin nurjalle puolelle solmimisnauhat laskosten kohtiin. Kiinnitysompeleet naamioituivat todella hyvin tummaan brokadiin. Ompelin kiinni sivujen ja yläreunan laskokset ja huolittelin sivut pari senttiä leveällä kaitaleella.




Kuten edellä jo mainitsin, panierien kaava oli vielä viimeistelyä vailla leikatessani ne. Olin saanut panierien leveyden suurinpiirtein riittäväksi, joten suurin kysymys olisi laskosten muotoilu. Jätin kuitenkin varmuuden vuoksi miehustan ja laahuksen yläosan alle jäävään takareunaan sovitusvaraa.

Vuoritin myös panierit puuvillapopliinilla. Vuoritin alareunan pussiin lisäten brokadista kapean muotokaitaleen. Ylä- ja takareunassa tasasin päällisen ja vuorin, ompelin ne yhteen ja saumuroin reunan.

Hahmottelin alustavasti laskostusta ja kiinnitystä laahuskappaleeseen, harsin takimmaisten laskosten linjat ja kokeilin neulata etuosan pienempiä laskoksia. Lopulta päätin kuitenkin tässä vaiheessa jättää panierit odottamaan miehustan valmistumista, jolloin voisin sovittaa kaikki osat kerralla yhteensopiviksi.





Miehusta oli todennäköisesti pukuprojektin työläin vaihe, mutta samalla mukavin. Hyvin sovitetun kaavan pohjalta tuntui turvalliselta lähteä liikkeelle. Drapeeraukset ja laahukset saattavat käyttäytyä kokemattomalle täysin ennakoimattomasti, mutta istuva yläosa korsetin päällä tarjoaa yleensä vähemmän yllätyksiä sovitusversion jälkeen. Toisaalta on tietysti totta, että yläosa on se, johon huomio helposti kiinnittyy ja pienetkin virheet erottuvat selvästi, kuten olin kahden edellisen pukuni selän istuvuuden ongelmista huomannut.




Käytin miehustan tukivuorina tukevahkoa puuvillatwilliä. Aloitin piirtämällä sille miehustan kappaleet lyijykynällä. Merkitsin kappaleiden reunat, saumalinjat, muotolaskokset ja kohdistusmerkit.

Olin tanssiaispuvussa kokeillut kauden ohjeiden mukaan jättää vyötärön kohdalle tukivuoriin pystysuuntaista väljyyttä, mutta sitä oli ollut hieman liikaa ja ryppy kuulsi ikävästi läpi. Tällä kertaa lisäsin pystyväljyyttä n. 0,5cm.

Olin sovittanut sovitusversion todella napakaksi, joten varmuuden vuoksi lisäsin muutaman millin sovitusvaraa keskitakasaumaan ja etureunoihin. Paksummat saumanvarat ja luut voisivat myös viedä tilaa, joten lisäsin muotolaskoksiin ja saumoihin vyötärön kohdalle myös aavistuksen verran väljyyttä.

Seuraavaksi leikkasin brokadin. Kankaan kudontajälki ei ollut ihan tasaista, joten kuvioiden kohdistaminen oli hieman haasteellista. Eihän se lopulta paljon näkyisi, mutta yritin kuitenkin leikata keskitakakappaleet yhdistymään peilikuvina ja muissa kappaleissa kuvion jatkuvaan suunnilleen samalla korkeudella vyötäröllä.




Neulasin brokadikappaleet tukivuorin kappaleisiin tasoittaen vyötärön väljyyden n 10-15cm matkalle. Etukappaleen olalla puolestaan jätin tukivuorin aavistuksen lyhemmäksi niin että se kaartuisi sopivasti olan mukana.

Harsin saumanvarat, muotolaskosten keskikohdan ja ympäryksen sekä pystysuuntaiset harsinompeleet selkäkappaleiden keskelle, ja vielä vaakasuuntaisen harsinompeleen etukappaleelle rinnankorkeuslinjan kohdalle.




Harsimisen määrä saattaa kuulostaa hieman liioitellulta, mutta ei siihen lopulta kauheasti aikaa mennyt ja se oli mukavan rentoa hommaa. Kappaleiden jatkokäsittely ainakin oli helppoa kun kankaat ikään kuin sulautuivat yhteen yhdeksi kerrokseksi.

Harsin vielä eri värisellä langalla kohdistusmerkit, kädentien ja pääntien linjan, alareunan ja etureunat.




Aloitin ompelun selän pystysaumoista ja etukappaleiden muotolaskoksista. Tein saumanvaroihin aukileikkaukset ja muotoilin ne pyöreiksi. Olin miettinyt aiemmin pitäisikö liestyvän brokadin saumanvarat huolitella Tissot-pukuni tapaan vinokaitaleella, mutta lopulta päätin että yliluottelupisto saisi luvan riittää. Pukua tuskin tulisi lopulta oikeasti pidettyä hirveän paljon.

Käytin yläosaan kapeaa muoviluuta. Ompelin luukujat puuvillanauhasta vähän luuta pidemmäksi ja kiinnitin ne käsin saumanvaroihin. Kiinnitettyäni osan luista päätin että oli aika varmuuden vuoksi sovittaa.




Halusin edelleen työstää etu- ja takakappaleita erillisinä, koska se oli paljon näppärämpää, joten ompelin sivu- ja olkasaumat sovitukseen pitkällä tikillä. Sovituksessa ilmeni, että olin liioitellut pahasti saumanvarojen ja luiden viemän tilan, ja miehusta olikin selvästi väljä.

Ratkoin siis kiinnittämäni luukujat irti ja ompelin osan saumoista uudestaan. Keskitakasaumasta sain poistaa lisäämäni väljyyden kokonaan, ja muista selkäsaumoista ottaa sisään vyötäröltä ja alareunasta. Etukappaleella säädin muotolaskoksia hieman ja etureunoissa jätin vain reunat menemään hieman enemmän päällekkäin.




 Näiden muutosten myötä alareunan linja tietysti hieman rikkoontui, joten harsin myös sen uusiksi.

Saatuani väljyyden suunnilleen kuntoon ratkoin sivusaumojen ompeleet pois ja siirryin etukappaleiden pariin. Lisäsin etureunoihin vielä kaitaleet puuvillatwillia napituksen tueksi ja kavensin saumanvarat. Huolittelin etureunat nurjalta ohuella puuvillasatiinilla.




Nappien suhteen helpoin ratkaisu oli päällystää ne miehustan kankaalla. Valitsin läpimitaltaan 19mm kokoiset nappipohjat, ja tein napinlävet 3cm välein.

Tapani mukaan ompelin ensin napinläpien reunat koneella, leikkasin ne auki yksi kerrallaan ja viimeistelin käsin silkkilangalla. Pidän napinläpien ompelusta, mutta tumma lanka tummalla brokadilla oli ajoittain melko rasittava yhdistelmä, etenkin kun molemmat kiiltelivät valossa jota ilman ei taas nähnyt tehdä mitään. Jätin vielä ylimmäisen napinläven tekemättä, koska en ollut varma tarvittaisiinko sitä pääntien silkkilaskostuksen alle, samoin alimmaisen, koska kapea alanirkko pitäisi viimeistellä ensin.

Oikeastaan kaikki napinlävet olisi voinut tehdä vasta valmiiseen yläosaan, mutta teen aina mieluummin ainakin suurimman osan napinlävistä ja nyöritysreistä irtonaisiin kappaleisiin mikäli se suinkin on mahdollista.




Ompelin toiseen etureunaan napit ensimmäistä ja viimeistä lukuunottamatta. Koska yläosan pitäisi olla vyötäröltä mahdollisimman tiukka mutta toisaalta napitukselle ei olisi hyvä asettaa liikaa rasitusta, viktoriaaneilla oli ratkaisu tähänkin: Napituksen alle tuleva hakaskiinnitys.

Askartelin museopukujen kuvista näkemääni malliin kaksinkertaisesta puuvillapopliinista 16cm korkeat paneelit, jotka kiinnitin käsin keskimmäisten muotolaskosten saumanvaroihin. Laiskuuttani käytin etureunoihin valmista hakasnauhaa, josta saikin mukavan tiiviin ja tukevan kiinnityksen.




Kun napitus oli valmis, olikin aika taas sovittaa. Tapani mukaan jätin viimeisen väljyyden tsekkausmahdollisuuden sivusaumojen varaan. Olin tässä vaiheessa neulannut alustavasti laskostetut panierit laahuskappaleeseen ja neulannut laahuskappaleen hameeseen, jotta näkisin miten miehustan takanirkko laskeutuisi niiden päälle.

Hieman yllättäen olkasaumoista täytyi hieman päästää, etenkin toiselta puolelta. Vielä isompi yllätys oli se, että jostain mystisestä syystä sivusauman vyötärölinja oli pari senttiä ylempänä kuin piti.

Ihmettelin vähän aikaa ja lopulta kaarsin sivusauman uuteen muotoon. Ompelin olka- ja sivusaumat lopulliseen muotoonsa lyhyemmällä tikillä, huolittelin saumavarat ja kiinnitin luukujat sivusaumoihin. Lisäsin myös vyötärölle keskitakasaumaan kiinnitetyn tukinauhan.




Alareuna terävine etu- ja takanirkkoineen jännitti minua hieman etukäteen. En ollut aiemmin kokeillut kaudelle tyypillistä terereunaa, mutta pitihän se tietenkin opetella.

Ompelin ensin tereen täysvinoon leikatusta brokadisuikaleesta jonka sisään laitoin kaksi kerrosta paksua puuvillalankaa. Harsin sen paikoilleen seuraamaan merkkilangalla harsimaani reunan linjaa ja ompelin sitten kapeasti aivan lankakujan vierestä. Kokeilin varovasti muutamasta kohtaa kuinka se kääntyisi, ja sitten neulasin ja harsin paikoilleen facing-kaitaleen mustasta puuvillasatiinista. 



Olin suunnitellut facingin levenemään takasaumaa kohti niin, että voisin harsia panierien yläreunan siihen. Kiristin facing-kappaletta takana niin että se kääntyisi siististi miehustan sisäpuolelle. Kavensin saumanvarat ja tein tarvittavat aukileikkaukset, sitten käänsin facing-kaistaleen paikoilleen nurjalle puolelle ja etureunoissa tereen päät sen alle.

Olin jättänyt alimmaisen napinläven vielä ompelematta, mutta jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut jättää myös toisiksi alin. Hieman kikkailemalla sain kuitenkin facing-kaitaleen ommeltua paikoilleen, ja viimeiseksi lisäsin puuttuvan napinläven.




Yllätyksekseni alareunan viimeistely onnistui varsin kivuttomasti, todennäköisesti siksi että maltoin harsia kunnolla. Tietysti myös tummassa kankaassa ylimääräiset tukiompeleet eivät jääneet näkyviin eivätkä pienet epätasaisuudet tereen leveydessä korostuneet.

Koska laskostettu silkkikaitale peittäisi pääntien reunan se ei tarvinnut terettä. Käänsin sen yksinkertaisesti vinokaitaleella nurjalle.

Tapani mukaan tein myös hihat valmiiksi ennen kiinnitystä, koska niitä oli helpompi työstää irrallisina. Ompelin saumat koneella ja vuoritin hihat pussiin ohuella puuvillasatiinilla. Ompelin pyöriöille syötöslangat ja sovitin hihaa varovasti sen verran, että näin sen olevan jokseenkin oikean kokoinen ja mallinen.

Sitten oli viimein aika iskeä sakset siihen, mitä silkistä oli jäljellä.




Aloitin muotoilemalla lakanakankaasta summittaiset kaavat pääntien ja hihansuiden kaitaleille. Hihansuun koristekaitaleet olivat lähinnä suorat renkaaksi ommellut kaitaleet, pääntien laskostuksessa oli hieman enemmän haastetta. Halusin laskostuksen kapenevan niskaa kohti ja nousevan takaa kaulusmaisesti koholle. Päädyin toteuttamaan pääntien kulmat vain taittamalla laskostetun kaitaleen nurkassa sopivaan kulmaan, ylimääräinen kangas jäi alle.

Sommittelin jäljellä olevalle silkille laskostuskaitaleiden täysvinoon leikatut kaavat sekä rusettikaitaleet niin, että hameen helman koristeluun jäisi vielä kangasta. Mikäli mahdollista, pienen palan voisi jättää vielä mahdollisen tanssiaismiehustan koristeluun.

Edelleen silkkiä säästääkseni vuoritin laskostetut kaitaleet puuvillasatiinilla. Se antoi myös mukavasti ryhtiä ohuelle silkille. Silitin laskokset hyvin kevyesti niin että ne jäivät pehmeän näköisiksi. Pääntielle olin harsinut niille linjat valmiiksi, hihansuissa muotoilin laskokset silmämääräisesti symmetrisiksi.





Kiinnitin laskoskaitaleet käsin laskosten pohjasta sekä pääntien että hihansuiden reunasta nurjalta puolelta. Pääntiellä kiinnitin pääntien reunan yli nousevia laskoksia kevyesti toisiinsa. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänyt leikata pääntie hieman takaa nousevaksi vastaamaan niiden linjaa, jolloin miehustan reuna olisi tukenut ja suojannut niitä paremmin.

Pääntiellä toisen puolen laskostus vetää valmiina hieman, mikä on hieman ärsyttävää, mutta vika saattaa olla jo vuorituksessa joten en lähtenyt enää valmiina tekemään sille mitään.





Kuten tiedämme, hyviä pitsejä voi olla hankala löytää. Olin itseasiassa jo tilannut pukuun hentoa valkoista pitsiä, mutta kun se saapui aloin vielä epäröidä sopisiko se juuri tähän pukuun. Pitsi oli 5cm leveää, eli ehkä hieman kapeaa hihansuihin. Se oli myös lähes puhtaan valkoista, ja loi aika rajun kontrastin puvun mustaan taittuvan sinisen kanssa. Viktoriaanit kuitenkin suosivat paljon kerman- ja ecrun sävyjä. Sinänsä pitsi oli hyvin kaunista, ja aloinkin miettiä pitäisikö se kuitenkin säästää 1700-luvulle.




Kaapista löytyi myös ennestään leveää kermanväristä konekirjailtua tyllipitsiä, jonka olin joskus aikaa sitten ostanut 1700-lukua ajatellen mutta jota en ollut vielä raaskinut käyttää, etenkin kun hurahdin nypläämään Robe a'la Francaisen pitsit itse. Konekirjottu tyllipitsi sopisi hyvin 1880-luvun alkuun, pitsiä riittäisi juuri sopivasti hihansuihin, mutta mitäpä pääntielle? Pitäisikö niiden olla samanlaiset?



 
Kaapista löytyi yksi mahdollisuuksien rajoissa oleva vaihtoehto tähänkin, sävyltään vain hieman vaaleampi pitsi joka oli oikeastaan vain reunasta kirjailtua tylliä. Se oli toisaalta viehättävän kevyt eikä tekisi pääntietä liian raskaan näköiseksi, toisaalta mietin olisiko se liian yksinkertainen ja liian hihansuupitseistä poikkeava.

Yritin muutamasta kaupasta etsiä jotakin hihansuupitsiin sopivaa kapeampaa pitsiä, mutta tuloksetta. Olin kuitenkin tässä vaiheessa jo niin ihastunut potentiaaliseen hihansuupitsiin, että minun oli vaikea enää luopua siitä. Sitäpaitsi se olisi kuitenkin joskus käytettävä johonkin, ja se sopi 1880-luvulle huomattavasti paremmin kuin 1700-luvulle.




Päätin siis että olisi kaikin puolin järkevää käyttää sopivan mittaiset pätkät kaapista pois vaikka ne eivät olleetkaan samaa paria. Muutaman muotokuvan perusteella vakuutin kuitenkin itseni siitä että pitsit saattoivat hyvin olla ainakin eri levyiset pääntiellä ja hihoissa. Koska puvun alaosassa ei ollut pitsiä lainkaan voisin käyttää mahdolliseen tanssiaisyläosaan taas jotakin aivan muuta.




Laskostin molemmat pitsit pienillä laskoksilla sopivan mittaisiin puuvillanauhoihin, jotka sitten kiinnitin paikoilleen käsin. Alkuperäinen ajatukseni oli ollut että näin ne olisi mahdollista, joskin hieman työlästä irroittaa tarvittaessa puhdistukseen tai lainata toiseen pukuun, mutta pääntiellä totesin kuitenkin että siisteimmän lopputuloksen sain jättämällä puuvillanauhan laskostuskaitaleen ja miehustan väliin.




Pitsivalintani tuntui lopulta kuitenkin ainakin omasta mielestäni onnistuneelta. Leveät pitsit hihansuissa ovat kerrassaan hurmaavat, ja pääntiepitsi näytti lopulta epäilyksistäni huolimatta hyvältä. Läpikuultavuudessaan se säilyttää pääntien avonaisuuden viimeistellen sen kuitenkin kauniisti. Myös värisävy oli kirkkaamman valkoista parempi, jopa nämä valkoisten pitsien rinnalla lämpimän kermanvalkeat muuttuvat puvun sinistä vasten todella valkoisiksi. Sitäpaitsi hihoissa puhtaampi valkoinen saisi hansikkaani näyttämään vieläkin kellastuneemmilta ja kuluneemmilta kuin ne jo ovat.

Tämäntyyppisissä puvuissa näyttää usein olevan pääntien ja hihansuiden lisäksi pitsiröyhelö myös panierien alareunassa. Jätin sen kuitenkin pois useammastakin syystä. Pidin puvun kapeahkosta, tummasta ja katkeamattomasta linjasta, jonka pitsi olisi katkaissut.




Saatuani sekä pääntien että hihansuiden koristelun valmiiksi ompelin viimein hihat kiinni, mikä sujui onneksi ongelmitta. Lopuksi tein vielä rusetit ja harsin ne kiinni pääntielle ja hihansuihin. Lisäsin myös etureunojen yläosaan silkkikaitaleiden kohdalle kiinnityshakaset.





Helman laskoskaitaleen toteutuksen määritti yläosasta jäljelle jäänyt silkki. Tiheään yhdensuuntaiseen laskostukseen siitä ei riittäisi, mutta olin saanut tanssiaispukuunkin ihan kivan laskostuksen melko vähästä kankaasta.

Samantyyppiset leveät tuplalaskokset voisivat sopia tähänkin, vaikka olikin tavallaan mielikuvituksetonta käyttää samaa elementtiä kahdesti.




Leikkasin ja yhdistelin silkistä vähän reilusti kaksi kertaa etukappaleen levyisen kaitaleen. Samoin kuin tanssiaispuvussa, vuoritin sen puuvillasatiinilla niin että yläreunassa silkkiä jäi nurjalle puolelle leveämpi reunus. Sommittelin laskoksia kaitaleeseen ja laskeskelin menekkiä kunnes sain mieleiseni suunnitelman. Tällä kertaa sain laskoksista syvemmät ja tiheämmin asetellut kuin tanssiaispuvussa.




Silitin laskokset kaitaleeseen ja kiinnitin sen käsin helmaan 3,5cm yläreunasta. Lopuksi käänsin vielä päällimmäisten vastalaskosten yläreunan taittumaan alas ja kiinnitin ne kulmista muutamalla pistolla. Tällä äärimmäisen yksinkertaisella niksillä laskoskoristelu sai paljon kiinnostavamman ilmeen. Laskokset eivät kaikesta huolimatta ole aivan tasaiset, mutta tummassa kokonaisuudessa se ei juuri ota silmään.




Seuraavaksi kaivoin taas esiin laahuksen ja panierit. Neulailin ja harsin panierien laskoksia ja sovittelin niitä miehustaan kunnes olin jotenkuten tyytyväinen. Panierien muoto elää kuitenkin hieman päällä ja liikkeessä, joten ehkä niiden suhteen ei kannata olla liian perfektionisti. Tunnustan silti, että en tehnyt niiden kanssa niin paljon töitä kuin olisin ehkä voinut.

Huolittelin panierien yläreunan vinokaitaleella. Sitten ompelin ne takaa kiinni laahuksen laskostettuun yläreunaan ja neulasin kiinni miehustaan sovittelua varten.




Olin jo aiemmin sovittanut alustavasti kohdan johon asti laahuskaitale olisi sivuista kiinni hameen sivusaumassa ja merkinnyt sen molempiin merkkilangalla. Se näytti edelleen sopivalta jättäen laahuksen yläosalle ja paniereille riittävästi tilaa, eikä mikään kiristänyt eikä myöskään pussittanut.

Testailtuani miten laahus toimi ja pysyi liikkuessa kiinni noin 9cm välein sijoitetuilla nuppineuloilla kiinnitettynä päätin, että sen lopullinen kiinnitys tulisi olemaan napitus. Koska kaitaleella huoliteltu laahuskappaleen reuna oli todella jämäkkä arvelin ettei se hirveästi repsottaisi nappien välistä, ja tämä olisi huollon ja säilytyksen kannalta ehdottomasti helpoin vaihtoehto. Tein siis reunoihin napinlävet 9cm välein ja ompelin hameeseen napit. Laahuskappale irtoaa hieman hameesta aivan helmassa, mutta se ei näy paljon (helman laskoskaitale jatkuu hieman sivusauman yli), ja itseasiassa helpottaa laahuksen nostamista.




Paniereihinkin olisi ehkä teoriassa voinut rakentaa jonkinlaisen napitussysteemin, mutta päätin että varmin kiinnitys olisi kuitenkin harsiminen. Olin jättänyt alareunan viimeistelevän puuvillasatiinikaitaleen melko leveäksi varsinkin takaa, ja panierit oli hyvä harsia siihen.

Miehusta, panierit ja laahus jäivät nyt siis käytännössä yhteen, mutta koska brokadi ei ole kovin helposti rypistyvää ne pystyy silti vielä varastoimaan kohtuullisen järkevästi. Laahus ja panierit eivät myöskään paina hirveästi, joten ne eivät suotta rasita miehustaa ripustettaessa, hameen kanssa painoa tulisi jo huomattavasti enemmän.

Kuten jo edellä mainittu, kokeilin myös laahuksen nostoa, joka on käytännössä välttämättömyys. Hieman alareunasta irtoavan laahuksen onnistui nostamaan pitkän lenkin varaan lopulta yllättävänkin näppärästi. Ainoa miinus oli se, että tällöin hameen takakappaleen helma saattaa hieman pilkahtaa. Mikäli laskoskaitale olisi riittänyt helman ympäri asti tämä ei olisi ongelma, ja nytkään tumma kangas ei näy liian häiritsevästi. Ehkä täytyy kuitenkin yrittää koota silkinrääppeistä jonkinlainen reunus viimeistään mahdolliseen tanssiaisversioon.




Muun muassa tämän ongelman vuoksi mietin miten toteuttaa balayeuse-helmasuojus sisäpuolelle. Olin ensin visioinut hameen helmaan kiinnitettävää koko laahuksen peittävää balayeusea tanssiaispukuni tyyliin, mutta ounastelin että hameen ja laahuksen erillisyys voisi tuottaa ongelmia. Laahus laskeutui kuitenkin kivasti itsekseen ja voisi yhtenäisen balayeusen myötä alkaa pussittaa. Sitä paitsi tumma, mustalla tiivillä puuvillalla vuoritettu laahus ei itsessään tarvinnut niin paljon suojausta, kevyt balayeuse olisi melkeinpä arempi.




Lopulta päädyin siihen kaikista helpoimpaan versioon, kapeaan röyhelöön niin hameessa kuin laahuksen reunassakin. Käytin siihen ohutta harsomaista puuvillaa. Halusin tällä kertaa tehdä balayeusesta hieman juhlavamman, joten ompelin siihen rivin hiuslaskoksia. Elegantin detaljin lisäksi ne myös ryhdistivät hentoa kangasta. Reunustin balayeusen samalla pitsillä jota olin käyttänyt tanssiaispuvussa, sitä kun oli vielä reilusti jäljellä.

Laskostin balayeusen 0,5cm pleaterillani. Laskostuksesta ei tullut aivan tasaista, kuten ei myöskään hiuslaskoksista, mutta päätin antaa niiden olla sellaiset kuin ovat - pesussa laskokset kuitenkin kärsisivät. Tärkkäsin valmiit balayeuse- kaitaleet, oioin ne parhaani mukaan kuivumaan, silitin ja ompelin hameen ja laahuksen helmaan.



Puvun asusteista hansikkaat ja viuhka löytyivät jo valmiina kaapista. Samettikaulanauhassa on Jarnon joskus matkatuliaisena tuoma antiikkirintasolki, joka on ehkä aavistuksen massiivinen mutta sopii puvun sävyyn. Korvakorut ovat muutaman euron alelöytö. Näiden yhdistäminen oli kenties jonkinlainen vääryys. Muutamaa vuotta myöhemmin löysinkin toiset korvakorut, jotka ovat myös nykyajan työtä mutta sentään tsekkiläistä kristallia.




Olin myös kaukaa viisaana jo ennen puvun aloittamista hankkinut siihen sopivat kengät. Ne olivat modernit mutta muotoilultaan kaudelle sopivat Chantanan mustat satiinikengät maltillisella korolla. Askartelin leveän nauhan peitoksi isot satiinirusetit ja niihin helmistä ja rautalangasta koristesoljet. Rusetit loivat kenkiin heti vanhanaikaisen ilmeen, ja niistä tulikin kerrassaan hurmaavat.




Viime tipassa askartelin vielä myös pienen kirjaillut retikyylin sopivan kokoisesta samettipalasta.



 

Valmiissa puvussa on pikkuvikoja, jotka olisin ehkä voinut ehkäistä huolellisemmalla suunnittelulla, kaavoituksella ja testailulla. Olin kieltämättä joissakin vaiheissa vähän hätäinen, etenkin kun kesken projektin ilmeistyi deadline toivottujen illallisten muodossa. Siinä on kuitenkin paljon elementtejä joista pidän, ja kokonaisuus on kaunis.

Jossain kohtaa mietin kovasti olisiko voimakkaammin kuvioitu brokadi sittenkin ollut paremman näköinen, ja sulautuisivatko valitsemani kankaat liikaa yhteen. Vaikka monissa kauden puvuissa yhdistetyillä materiaaleilla on usein voimakas kontrasti, hienovaraisempi lopputulos miellytti lopulta omaa silmääni enemmän kuin olisin uskonut.

En usko että innostun tekemään toista yläosaa kovin pian, koska minulla on jo vain kaksi kertaa käytetty tanssiaispuku josta pidän kovasti, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Ainakin mikäli joskus päädyn tanssiaisiin joissa aikarajoitus on selkeästi 1880-luvun puolella niin tämä sopisi siihen selkeästi prinsessalinjaista, leimallisesti 1870-luvun loppupuolen tyylistä pukua paremmin.