Hypätessäni 1870-luvun muodin maailmaan aloitin uhkarohkeasti tanssiaispuvusta, koska satuin tarvitsemaan sellaisen. Minun oli oikeastaan pitänyt jo kauan aloittaa jollain helpohkolla päiväpuvulla, mutta en nyt vaan koskaan ollut päässyt suunnitelmaa pidemmälle. Päiväpukua tulisin kuitenkin varmasti tarvitsemaan, joten se oli heti seuraavana listalla.

Jo ennen tanssiaispuvun aloittamista kangaskaupan alepöydästä oli löytynyt rulla, joka suorastaan huusi tulla unelmankeveillä röyhelöillä kuorrutetuksi elegantiksi Natural Form-puvuksi. Myös hinta, 5€ metriltä mahdollistaisi osaltaan paljon röyhelöä. Seuraava projektini tulisi siis olemaan Tissot'n "The Gallery of HMS Calcutta (Portsmouth) (1876)"  -maalauksen henkinen kesäisen kevyt päiväpuku.




Kangaslöytöni ei tietenkään ollut ihan tarkasti kaudelle sopiva. Materiaalitietoja ei löytynyt, mutta todennäköisesti se on puuvilla-polyesterisekoite, mahdollisesti mukana myös viskoosia. Se myös joustaa aavistuksen, eli kenties siinä on jopa jokunen prosentti elastaania. Tähän hintaan se ei kuitenkaan minua haitannut.




Kapea raitakuosi oli elegantti ja kalpea ruiskukan sininen väri kaunis ja tarpeeksi hillitty, jotta kokonaisuus röyhelöineen ei tulisi olemaan liian imelä. Väri ei ole myöskään niin arka kuin kevyissä puvuissa suosittu valkoinen. Kangas oli ohut, mutta ei varsinaisesti läpikuultava, joten aivan hentoinen sheer dress-tyyppinen puku siitä ei onnistuisi. Kuitenkin se on tarpeeksi ohut taittuakseen tiheään laskostukseen, joka on yksi Natural Form-kauden leimallinen piirre.




Ajattelin että tanssiaispuvun jälkeen olisi kiva tehdä jotain kaavoituksellisesti helppoa: yksinkertainen hame ja polonaise-yläosa, jonka voisi nostaa muutamalla strategisesti sijoitetulla napilla takaa puhville. Löysin useammankin hyvän kuvalähteen, mm. "The Art of Mantua-Maker: 1870-1879"-kirjaan kootuista kauden muotipiirroksista. Erityisesti Peterson's Magazinessa kesäkuussa 1878 julkaistu "Afternoon dress for the Country" näytti hurmaavalta. Polonaisen helmaa ja pääntietä kiertävät laskostetut kaitaleet ja hihansuissa on laskostetut tuplaröyhelöt. Hameen helmassa röyhelöitä on pari kerrosta, ja laahus on maltillisen mittainen.




Myös Auguste Tolmouchen maalauksissa "Girl and Roses (1879)" ja "A Garden Stroll (1877)" esiintyvä valkoinen, samantyyppinen puku oli yksi inspiraationlähteistäni.





Optimistisen alun jälkeen totesin, että kaavoitus ei ollut sittenkään niin helppoa - eihän mikään uusi ole koskaan helppoa.

Aloitin hameesta. Polonaisen sulavalinjaisuutta ajatellen päätin koota takakappaleen väljyyden vyötärölle isolla tuplalaskoksella rypytyksen sijaan, mikä näyttikin sovituksessa ihan kivalta. Sen sijaan en ollut varma hameen sopivasta leveydestä (halusin siitä edestä melko kapean) ja laahuksen laskeutumista oli hankala hahmottaa lakanakankaasta tehdystä sovitusversiosta ilman kunnon tukirankenteita. Viimein päädyin jotenkuten toimivan oloiseen kaavaan.




Polonaisen pohjana oli tanssiaispukua varten tekemäni pitkän prinsessalinjaisen miehustan peruskaava. Tanssiaispuvun miehustassa selkäpuolelle oli jäänyt pahat rypyt lapaluun kohdalle, joten yritin korjata tätä kohtaa kaavassa. (Jollain mystisellä tavalla, joka johtunee hihasta, valmiissa puvussa on silti edelleen ryppyä lapaluun kohdalla)

Hihan kaavan pohjana käytin 1700-luvun kaksiosaista hihan kaavaani, jonka muokkasin suunnilleen kauden kaavojen tyyppiseksi ja säädin vähän sovitusversiossa. Se onnistui yllättävän kivuttomasti.




Miehustan peruskaavaa oli sinänsä helppo jatkaa helmasta vähän tanssiaispuvusta mallia katsoen, joskin sopivaa väljyyttä piti vähän hakea. Etukappaleiden pitäisi olla tarpeeksi kapeat jotta taakse tuleva rypytys vetäisi helmaan juuri sopivat laskokset, mutta ei kuitenkaan ihan niin tiukka kuin tanssiaispuvun helma. Puhville nostettua takakappaletta varten kaavoitin keskitakakappaleen takareunoihin kymmenisen senttiä laskosvaraa joka kääntyisi vastalaskokselle.

Olin kuvitellut helman noston olevan helppo juttu, mutta se olikin kaikkea muuta. Kokeilin neulata takasivusaumoja tukinauhaan, mutta muodostunut puhvi näytti aina jotenkin väärältä. Jos laskoksia oli vähän, helman sivuun ei muodostunut kunnon vedoksia, jos taas paljon puhvista tuli jäykkä ja jotenkin tökerön näköinen. Kappaleiden laskostaminen erikseen saumaan olisi tietysti antanut muotoiluun enemmän vaihtoehtoja, mutta halusin mieluummin pesua, silitystä ja pakkausta varten helposti suoraksi purettavan puhvin.




Katsottuani tarkemmin Tissot'n maalausta huomasin, että etenkin valkoisen puvun helman röyhelö alkaa niin ylhäältä ettei se voi millään kuulua polonaisen saumoista hieman nostettuun helmaan. Tissot on sommittelussaan hyvin ikävästi jättänyt tuolin puvun takaosan eteen niin että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Tulkintani mukaan näytti kuitenkin vähän siltä, kuin polonaisen takakappale olisi halkaistu keskeltä, mahdollisesti koottu laskoksille ja reunustettu röyhelöllä. Päätin nyt sitten kokeilla tätäkin kun en enää muuta keksinyt, ja leikkasin takakappaleen keskeltä halki.

Tällä niksillä tökerö puhvi muuttui hetkessä pehmeästi aaltoillen laskeutuviksi liepeiksi jotka miellyttivät silmääni kovasti, mutta arkailin hieman kokeilla tätä pukuun koska en ollut törmännyt juuri yhteenkään kuvalähteeseen joiden leikkaus olisi selkeästi juuri tällainen.





Kahlattuani läpi muotikuvia ja kaavoja uudemman kerran löysin muutaman esimerkin joissa takasauma oli ilmeisesti jätetty auki ja helma laskostettu jostain kohtaa. Ne ajoittuvat myös melko tarkasti Tissot'n maalauksen aikaan. En siltikään ollut vielä ihan varma olisiko tämä hyvä idea, joten päätin aluksi leikata takakappaleen yhtenäisenä ja kokeilla laskeutuisiko puhvi paremmin kevyessä pukukankaassa kuin sovitusversioon käyttämässäni lakanakankaassa. Jos ei, se olisi helppo leikata auki.







Laskettuani vielä varmuuden vuoksi että kangas riittäisi sekä puvun kappaleisiin että laskostettuihin kaitaleisiin pääsin leikkaamaan. Pesin varmuuden vuoksi kankaan ennen leikkaamista. Se ei ollut välttämättä kovin hyvä idea, pesun jälkeen hulpioreunat tuntuivat mystisesti venähtäneen ja lisäksi kankaaseen oli tullut sitkeitä pesuryppyjä joita en saanut ikinä silitettyä kunnolla pois. No, se oli todellakin ollut halpa kangas.

Ohuen, liukkaan, raidallisen kankaan kohdistaminen oli tietenkin ärsyttävää hommaa. Myös venähtäneet reunat toivat oman hankaluutensa.





Aloitin ompelun hameesta. Harkitsin pitkään tarvitsisiko hentoinen kangas vuorituksen koko matkalle, mutta lopulta päätin vuorittaa vain helman laskosten alta. Harsin merkkilangat takakappaleen laskosten kohdalle ja silitin laskokset paikalleen noin polven korkeudelle asti. Ompelin saumat pussisaumoina ja askartelin toiseen takasivusaumaan hakasilla suljettavan halkion. Siitä ei valitettavasti tullut kovin siistiä, eikä se tahdo edes pysyä kunnolla kiinni pienillä hentoisilla hakasilla, mutta onneksi se jää polonaisen alle piiloon. Ehkä hakasia olisi saanut olla tiiviimmässä. Harsin helmaan puuvillavuorin ja ompelin vyötärökaitaleen kiinni.




Tähän asti kaikki näytti hyvältä, mutta sovituksessa pieni laahus ei tuntunut asettuvan kunnolla. Ehkä hame oli sittenkin loppujen lopuksi liian kapea. Lyhensin laahusta vähän ja ajattelin kokeilla vielä tehdä siihen suunnittelemani leveän laahuksen muodon mukaan leikatun balayeusen ja katsoa tukisiko se helmaa leviämään paremmin.

Käytin muutaman illan soman pienen balayeusen askarteluun, ja kokeilin neulata sen hameen helmaan. Lopputulos oli lähinnä katastrofaalinen. Jäykähkö balayeuse kangisti ohuen helman muhkuraiseksi, ja röyhelöt eivät suinkaan tukeneet helmaa vain saivat sen rullautumaan reunoista ja kiipeämään ylöspäin jättäen balayeusen näkyviin. Kiroilin aikani yrittäen neulailla sitä paremmin, ja lopulta jouduin luopumaan hameeseen kiinnitettävästä leveästä balayeusesta kokonaan.




Olin kuitenkin nähnyt sen askarteluun jonkinverran vaivaa, joten päätin vielä kokeilla miltä se näyttäisi alushameen helman jatkona. Neulasin röyhelöhässäkän alushameen helmapäärmeeseen, ja vähän hassusta muodostaan huolimatta se istui siihen varsin hyvin. Lisää tästä patentista löytyy alusvaatesivulta.

Tämän yhdistelmän päällä hame laskeutui jo huomattavasti paremmin, mutta jouduin silti lyhentämään laahusta vielä lisää jotta se mahtuisi aukeamaan kauniisti. Lopulta päätin että helman muoto saisi kelvata ja viimeistelin helman vinokaitaleella.




Askartelin myös helman suojaksi koko helman kiertävän 13cm leveän laskostetun balayuese-röyhelön, joka toimikin oikein hyvin. Siinä on laahuksen kohdalla takana kolme pari kiinnitysnauhoja, jotka solmitaan alushameen irtolaahukseen niin että se pysyy paikallaan helman suojana.

Hameen takaosa ei vieläkään ollut kovin hyvä, laskostettu keskitakakappale tuntui jotenkin liian pitkältä suhteessa leveyteen ja olisi kenties tarvinnut levennyskiilan alaosaan. Näin jälkeenpäin ajatellen tanssiaispuvussani oli tietenkin kolmen sauman laskostuksen ansiosta paljon enemmän väljyyttä takana joten tätä ongelmaa ei ilmennyt vaikka laahus oli huomattavasti pidempi.

Toisaalta tanssiaispuvun helma oli myös rypytetty polven korkeudelta, josta laahus levisi kauniisti auki. Lopulta kokeilinkin kiinnittää laskosvarat alimpaan vaakasuuntaiseen tukinauhaan, jolloin takalaskokset jäivät hieman puhville.




Laahus sai heti enemmän ryhtiä ja levisi tasaisemmin pikkuiseksi viuhkaksi. Hienosäädin vähän kiinnityskohtien paikkaa ja lisäsin helman nurjalle puolelle vaakasuuntaisen puuvillanauhan joka toivon mukaan tukisi hieman kiinnityskohtaa. Ompelin sen kiinni laskosten kohdalta kankaan raitojen suuntaisilla pystyompeleilla ja laskosten alapuolelle ompelin nauhalenkit joiden läpi hameen vaakasuuntainen kiinnitysnauha pujotetaan. Keskellä on nappi, joka napitetaan kiinnistynauhan napinläpeen.

En muuten tiedä, oliko kaudella käytössä napinläpikuminauhaa, mutta se nyt vaan on kauhean kätevää. Lopuksi lisäsin vielä vyötärökaitaleeseen pitkän kiinnitysnauhan, jonka päähän edellämainittu nappi kiinnittyy.



 
Minua huoletti toki hieman tämän kiinnityspatentin mahdollisesti aiheuttama rasitus hameen ohuelle kankaalle, mutta en oikein keksinyt enää muutakaan niksiä jolla hameen saisi toimimaan. Olisi varmaan pitänyt tajuta laittaa hameeseen koko matkalle kevyt tukivuori.

Kuten kuvasta näkyy, laahus jää edelleen helposti kasaan röyhelöiden yläpuolelta, mutta toisaalta polonaise-yläosan runsaat röyhelöt naamioivat tätä hieman.

Olin kuvitellut hameen olevan melko helppo nakki, mutta ainakin opin taas uutta. Seuraavan hameen testaan kunnolla ennen leikkaamista.





Polonaise lähti käyntiin lupaavammin. Koska kangas ei ollut varsinaisesti läpinäkyvä päätin että sitä ei keveydestään huolimatta kannattaisi kasata "sheer dress"-tyyliin kate- tai pussisaumoilla (mikä etukappaleen muotolaskoksissa olisikin hankalampaa), vaan mieluummin lisätä miehustaan lantiolle ulottuva kevyt tukivuori ja silittää saumanvarat auki.




Kangas kuulsi kuitenkin läpi juuri sen verran, että pelkäsin vuorin valkoisen puuvillabatistin rajan näkyvän hametta vasten. Päädyin värjäämään vuorin siniseksi. Koska värjäys on arvaamatonta, siitä tulikin tummempi kuin olin aikonut, mutta se ei varsinaisesti haittaa. Heitin värjäykseen mukaan myös pätkän vinokaitaletta pääntien viimeistelyyn, vähän kanttinauhaa sekä vielä testimielessä muutaman silkkipalan. Silkki värjäytyikin niin kauniisti pukukankaan väriin sopivaksi että päätin käyttää sitä rusetteihin.

Leikkasin värjätystä vuorikankaasta kappaleet, silitin alareunoihin käänteet ja kiinnitin ne kevyesti käsin. Sitten harsin vuorin miehustan kappaleisiin ja lopuksi harsin vielä tarvittavat merkkilangat.




Ompelin ensin muotolaskokset, olkasaumat ja takakappaleiden saumat, sekä keskietusauman etuhalkiosta alaspäin. Sitten ompelin sivusaumat pitkällä tikillä ja sovitin puvunraakiletta alusvaatteiden, korsetin ja hameen päälle.

Etureunoihin tarvittiin aavistuksen verran lisää, mutta onneksi olin leikannut hyvin varaa. Selässä olin sittenkin suoristanut lapaluun kohdalla olevaa kaarretta liikaa, nyt kädentielle jäi selvästi ylimääräistä. Madalsin takasivukappaleen yläkulmaa ja sain selän suunnilleen istuvaksi.




Tasasin saumanvarat ja huolittelin ne ompelemalla käsin kapean vinokaitaleen ohuesta silkistä. Se oli hieman työlästä, mutta lopputulos on kaunis eikä kuulla läpi oikealle puolelle. Kevyt etupisto myös joustaa koneommelta enemmän niin etteivät kaarevat saumanvarat kiristä.




Takasivusaumat ompelin vuorin alareunasta alaspäin pussisaumoina siltä varalta että päätyisin sittenkin takahalkioon, jolloin saumat saattaisivat näkyä helmassa. Keskietusaumassa halkion alapuolella silitin saumanvarat auki ja tikkasin ne koneella, koska konetikki kuitenkin peittyisi röyhelön alle.

Hihat jätin vuorittamatta, koska kyseessä oli kuitenkin mahdollisimman kevyt puku. Ompelin saumat pussisaumoina.




Ehkä olin ollut kaavoitusvaiheessa liian varovainen tai sitten pussisaumoissa hankalasti arvioitavat saumanvarat olivat olleet liian leveät, koska hihat näyttivät sovituksessa aivan liian väljiltä. Vuosikymmenen puolenvälin hihat ovat tietysti vielä huomattavasti väljempiä kuin 80-luvun äärimmäisen tiukat hihat, mutta jotenkin ne silti häiritsivät silmääni muuten melko kapealinjaiseksi muodostuneessa puvussa. Kavensin hihoja reilusti kunnes ne olivat melko tiukat, ehkä lopulta liiankin.




Etuhalkion reunat käänsin nurjalle värjäämälläni vinonauhalla. Sitten ompelin halkion reunoihin hakaset 2cm välein. Hakasten ompelu ei ole maailman jännintä puuhaa, mutta tiheässä olevat hakaset pitävät etuhalkion yllättävänkin siististi kiinni. Tai, no, tietysti juuri kuvauksessa muutama hakanen oli auennut, minkä voi nähdä kuvista tarkasti katsomalla. Täytyy olla jatkossa tarkempi pukiessa.




Takakappaleen laskokset toteutin silitystä ja pakkausta varten helposti purettavalla napituspatentilla. Ompelin takasivusauman saumanvaraan yhteensä 8 nappia takalaskoksen kohdalta alkaen alaspäin 6cm välein. Sitten askartelin kanttinauhasta kaitaleen, johon napitetuna napit asettuivat 2cm välein ja vetivät helman laskoksille. Leikkelin vielä 3 napinläpikuminauhan pätkää, jotka liittävät kaitaleet yhteen niin että helma pysyy taakse vedettynä.

Kevyessä kankaassa napeilla kootut laskokset asettuivat kauniimmin kuin sovituskankaassa, kuten hieman ennakoinkin. Niiden väliin jäävä puhvi oli silti edelleen jotenkin aneeminen. Ehkä laskosvaraa olisi saanut olla enemmän, jotta puhvi olisi saanut runsautta. En kuitenkaan uskaltanut vieläkään päättää mitä sen kanssa lopulta tekisin, joten lykkäsin päätöstä edelleen. Ompelun ohessa työstin myös runsasta laskostusta.



Kuten jo aiempana mainittu, halusin pukuun nimenomaan kaudelle tyypilliset tiheällä veitsilaskostuksella toteutetut röyhelöt, period-termillä "kilting". Puolen sentin laskostus liukkaaseen kankaaseen olisi melko haasteellista tehdä ilman apuvälineitä, ja Perfect Pleater kuulosti houkuttelevalta vaihtoehdolta. Se olisi kuitenkin melko hintava, joten askartelua paremmin hallitsevien ystävien ja You Tube-tutorialien rohkaisemana uskaltauduin yrittämään tehdä itse ja säästää.

Materiaalit (aletapetti, jämäkangaspala ja liima) eivät paljon maksaneet, laskosten merkkaamiseen ja taittelemiseen meni muutama ilta. En tässä selosta tarkemmin askartelun yksityiskohtia, koska siihen löytyy hyviä ohjeita muualta. Ainoa vinkki joka minulla on antaa on tämä: Muistathan tarkistaa, että tapettirullan pää on suorassa kulmassa. Minä naivisti kuvittelin että näin olisi, ja huomasin vasta merkkaamisen jälkeen että eipä ollutkaan.




Minun puutteellisella askartelukokemuksellani (olen hyvä vain kankaiden ja lankojen parissa, tosin liimankäsittelytaitoni on kehittynyt jo hieman siitä mitä se aiemmin oli) pitkän ja tiheästi laskostetun tapettisuikaleen käsittely oli hieman haasteellista, etenkin taustakankaan kiinnitysvaihe, ja lopputulos ei olekaan aivan tasainen eikä myöskään suora. Toisaalta valmiissa laskostuksessa pieniä epäsäännöllisyyksiä ei juuri huomaa.




Ensimmäisen laskostetun testikaitaleen heitin pesukoneeseen nähdäkseni kestäisivätkö prässätyt laskokset pesua. Valitettavasti ne tietenkin aukesivat, ja vaikka ne saikin joten kuten silitettyä takaisin lopputulos ei enää ollut niin siisti ja tasainen. "The Art of the Mantua-Maker"-kirjan ote kauden lehdestä suositteleekin pestäviin pukuihin poimutettuja röyhelöitä laskostuksen sijaan.

Olin tietysti vähän haaveillut että vaaleasta, laahuksellisesta puvusta saisi pestävän, koska se olisi erittäin käytännöllistä, mutta toisaalta en ollut valmis luopumaan laskostuksesta. Kangas toki sinänsä kestää pesua, joten ehkä sitä voisi yrittää tarvittaessa puhdistaa ainakin paikallisesti erittäin varovaisella käsinpesulla ja silittää laskokset märkinä takaisin ojennukseen.




Röyhelöihin upposi yhteensä noin 30 kankaan leveyttä (jouduin leikkaamaan venyneistä reunoista vähän pois) eli noin 4 metriä kangasta. Laskostettavaa kaitaletta oli siis noin 43 metriä, ja sen päärmääminen otti aikaa jopa koneella. Hameen kaksi alinta röyhelöä ja hihojen alemmat röyhelöt on onneksi yläreunasta vain huoliteltu saumurilla ennen laskostusta, muut röyhelöt päärmätty molemmista reunoista.




Kankaassa raidat olivat kuteen suunnassa, ja leikkasin laskoskaitaleet raidan suuntaan, mikä oli tietysti hirveän nopeaa ja näppärää. Lisäksi reunan kapea päärme oli hyvin huomaamaton kun konetikin sai osumaan kirjavan raidan kohdalle. Yhdistin kaitaleet kapeilla katesaumoilla, jotka viimeistelin käsin - vaikka konetikki naamioitui lähes täydellisesti raidan suuntaan, raitojen poikki mennessään se pisti ärsyttävästi silmään. 




Pleaterin avulla itse laskostaminen oli todella näppärää. Suihkutin pleateriin laskostetun kankaan päälle etikalla hieman terästettyä vettä ja silitin pitkään ja hartaasti harsokankaan läpi kunnes suurin osa kosteudesta oli haihtunut. Sitten jätin kankaan pleateriin kuivumaan kunnolla, yleensä yön yli. Laskostus eteni näin hitaasti mutta varmasti päivä kerrallaan, ja laskosten silittelemistä alkoi jo muodostua mukava iltarutiini.

Liitossaumat osuivat siihen kohtaan kuin osuivat, osa huomaamattomasti ja osa ei. Päätin sietää siellä täällä näkyviä epäsäännöllisyyksiä koska ne tuskin erottuisivat kovin kauas valmiissa puvussa.




Ompelin laskokset kiinni koneella, sekin oli raidallisessa kankaassa helppo tehdä tasaiselle etäisyydelle. Kaikkien röyhelöiden valmis leveys on 10cm, mikä helpotti leikkaamista ja päärmäämistä kun ei tarvinnut aivan tarkkaan laskea kunkin kohdan tarvitsemaa kaitalemäärää - tein vain pitkän pätkän, kiinnittelin sitä pukuun ja katkaisin ja yhdistelin siinä kohtaa kun tarvitsi. Teoriassahan kilting-laskostus tarvitsee 3 kertaa valmiin laskostuspätkän mittaisen kaitaleen, mutta käytänössä näin pienessä laskostuksessa suhde heittää helposti sen mukaan miten tarkkaan laskokset pleateriin sulloo ja syöttääkö niitä kiinnitysommelta ommellessa.

Röyhelöiden leveys on hameessa hyvä, mutta pääntiellä ja keskietusaumassa ehkä aavistuksen massiivinen. Niiden luomaa ilmettä oli yllättävän vaikea arvioida etukäteen, vaikka yritinkin neulailla testipätkääni sovitusversioon.




Hameen kaksi alinta röyhelöä ompelin kiinni helmaan saumuroidusta yläreunasta, jonka peitoksi ompelin pukukankaasta leikatun vinokaitaleen. Yhdistin röyhelökaitaleen päät aina sivusauman kohdalla. Ylin röyhelö on koottu kiinitysompeleella 2cm yläreunasta ja ommeltu kiinnityslinjan kohdalta helmaan. Ennen sen ompelua viimeistelin vielä helman tukivuorin yläreunan.

Ylempien röyhelöiden alareuna ulottuu aina 3cm alemman röyhelön yläreunan päälle. Alimman röyhelökaitaleen reuna ulottuu juuri helman reunaan, ei yli jotta tukinauhalla ja vuorilla vahvistettu helma suojaisi ohutta röyhelöä.




Saatuani röyhelöt kiinni lisäsin vielä pienen laahuksen kantolenkin ylimmän röyhelön alle piiloon toiseen sivuun. Sen saa juuri sujautettua sormeen, tai sitten siihen voi kiinnittää tanssiaispuvustani tutun vähän pidemmän nostolenkin.

Hameen helmassa laskokset kulkevat aina samaan suuntaan, mutta polonaisessa törmäsin ongelmaan: miten niiden tulisi mennä pääntien reunoissa, entä hihansuissa? Lopulta päätin että laskosten tulisi kulkea peilikuvana aina alaspäin, ja käänsin suuntaa niskassa. Myös hihansuiden röyhelöt on tehty peilikuvina.




Hihansuun alempi röyhelö on hameen helman tapaan ommeltu kiinnitysreunasta hihansuuhun, ja kiinnitys on viimeistelty vinonauhalla. Päällimmäisen, keskeltä kiinni ommellun röyhelön ompelin aivan vinokaitaleen yläreunaan.




Pääntien röyhelön neulasin ensin sovitusta varten paikalleen, onneksi näin koska yllättäin leveä röyhelö peitti pääntien lähes kokonaan. Kuten jo edellä todettu, helmassa sopivan levyinen röyhelö olikin pääntiellä melko massiivinen. Kokeilin neulata sitä vähän kauemmas reunasta, jolloin vaikutelma oli aavistuksen kevyempi.

Kiinnitin röyhelön pääntien osuudelta koneella, samoin etusauman päälle helmassa, mutta etuhalkion osuus piti ommella hakasten takia käsin. Muutoin laskostettujen ja koottujen röyhelöiden kiinnitys kävikin äkkiä.




Lopulta melkein kaikki laskoskaitaleet oli ommeltu paikoilleen ja puuttui enää polonaisen helman viimeistely. Tässä vaiheessa päätöstä takapuhvin kohtalosta ei voinut enää lykätä. Takapuhvi ei vaan edelleenkään näyttänyt hyvältä. Tönkön sovitusversion sijaan ohuessa kankaassa se näytti jotenkin säälittävän vajaalta. Ehkä takakappaleen olisi tosiaan pitänyt olla paljon leveämpi.

Otin siis sakset käteen, leikkasin helman keskitakalinjaa pitkin halki ja pyöristin alareunaan jääviä kulmia hieman. Lopputulos kepeine spiraalimaisesti kieppuvine liepeineen oli ainakin nykysilmällä kerrassaan hurmaava. Olen edelleen aavistuksen epävarma oliko tämä ratkaisu lopulta kuinka oikea periodille, mutta pidän siitä paljon, joten päätin olla siihen tyytyväinen.




Viimeistelin helman ompelemalla kapean päärmeen kääntymään oikealle puolelle ja röyhelökaitaleen sen päälle, koneella kiinnitystikkauksen linjaa seuraten. Päärmeen alareunan kiinnitin laskoksiin käsin. Kulmissa röyhelöä sai syöttää melkoisesti, joten niiden kohdalla kiinnitin röyhelön kokonaan käsin, samoin takahalkion pohjukassa.

Polonaiseen kuuluu tietysti vielä kauden fashion fad, koristeellinen tasku joka oli useimmiten vain toisella puolella. Olin sovitusversiovaiheessa niin laiska että en tullut testaanneksi sitä, vaan ajattelin askarrella sen lopuksi kankaanjämistä mikäli niistä vain riittäisi ja hakea sopivan kohdan jossakin sovituksessa.




Jätin taskun todellakin ihan viimeiseksi. Katseltuani muotikuvia päädyin viuhkamaisesti laskostettuun malliin. Päärmäsin sopivan kokoisen kangassuikaleen ylä- ja alareunoista käsin ja silitin siihen laskokset melko vapaalla kädellä. Noin 3cm yläreunasta ompelin laskosten pohjat kiinni kapeaan kuminauhaan pienillä pystyompeleilla jotka jäävät laskosten alle piiloon. Näin taskunsuu joustaa tarvittaessa mtta ei repsota.

Tasku on kiinnitetty kahdella ompeleella niin että saumanvara jää pussiin niiden väliin. Ensimmäisen ompeleen ompelin oikealta puolelta koneella, sitten ompelin taskun reunan saumanvarojen peitoksi käsin. Alareunassa laskokset on ommeltu kiinni n.3cm alareunasta niin että taskun pohja sulkeutuu.

Taskun valmis korkeus on 24cm ja leveys yläreunasta 9cm. Se olisi ehkä voinut olla vähän isompikin, mutta olin ilmeisesti turhan varovainen mitoituksessa.





Söpöt, runsaat rusetit ovat tärkeä osa etenkin Tissotin maalauksen puvun ilmettä. Itse asiassa niitä voisi olla vielä enemmänkin, mutta jopa minun hyvin kehittyneellä hörsönsietokyvylläni on rajansa. Ensireaktioni oli yhdistää valkoraitaiseen kankaaseen luonnonvalkoiset rusetit, mutta katseltuani läpi muotikuvia ja maalauksia totesin melko pian että pukujen koristerusetit ovat aina joko pukukangasta tummempaa sävyä tai kontrastiväriset, valkoisia ei juuri näkynyt.

Testailin kankaan päälle erilaisia kaapista löytyviä sinisiä nauhoja, mutta suurin osa niistä näytti liian tummilta. Tummat koristerusetit ovat sinänsä hyvin viktoriaanisen estetiikan mukainen juttu, mutta kankaan kalpea väri tuntui huuhtoutuvan näkymättömiin vähänkään voimakkaamman värin vieressä. Sitäpaitsi kankaan sininen sävy oli hieman erikoinen, hyvin hento, harmahtava ja aivan aavistuksen liilaan taittava, joten suurin osa sinisen sävyistä näytti sen rinnalla vihertäviltä. (Osassa kuvista puku näyttää valosta johtuen lämpimämmän siniseltä kuin luonnossa, todellisuudessa sen väri on hyvin kalpea)




Lopulta nauhaongelma ratkesi puolivahingossa. Löysin vuorin värjäämiseen pukukankaaseen hyvin sointuvan valmisvärin, ja heitin kokeeksi sekaan muutamia muitakin kangastilkkuja, mm. ohutta luonnonvalkoista silkkiä. Se värjäytyi  todella kauniisti lähes täsmälleen puvun sinisen raidan sävyiseksi, joten päätin tehdä rusetit värjätystä silkistä. Se olisi sitä paitsi kätevä budjettiratkaisu, koska rusetteja tulisi paljon ja vähänkään laadukkaammat nauhat ovat kalliita.

Päätin leikata nauhat täysvinoon jolloin ne laskeutuisivat kauniimmin. Päätin myös päärmätä ne ennen värjäystä luonnonvalkoisella silkkilangalla järkeillen että näin lanka värjäytyisi myös ja ompeleet olisivat mahdollisimman huomaamattomia.




Testailin vähän nauhojen sopivaa pituutta ja asettelua. Lopulta päädyin nauhoihin joiden valmis leveys olisi 6cm ja pituus 55cm, paitsi hihansuissa joissa nauhat olivat 5cm lyhemmät. Etureunoihin tulisi yhteensä 7 rusettia 15cm välein. Takahalkiota varten leikkasin kaksi 10cm levyistä ja 135cm pitkää nauhaa. Myöhemmin päätin laittaa taakse vain yhden nauhan, joten toinen näistä päätyikin lopulta hattuun.

Silitin reunoihin kapeat päärmeet ja ompelin ne käsin. Kangas oli niin hentoista että käytin helmineulaa, jonka kanssa yhden langan poimiminen oli melkoista näperrystä. Rusettien päärmäilyssä vierähtikin muutama tovi.




Kun lopulta sain kaikki nauhat (ja yhden ylimääräisen varalle) päärmättyä, tuli jännittävä hetki heittää ne värin kanssa pesukoneeseen. Lisäsin mukaan vielä ylimääräisen kaitaleen silkkiä hatun koristeluun. Testivärjäys oli mennyt täydellisesti, mutta kuten kaikki tiedämme, värjäys on välillä arvaamatonta hommaa. Pesukoneen luukun avatessani olinkin melko järkyttynyt huomatessani että suurella vaivalla päärmätyt rusetit olivat yhtäkkkiä violetit.

Kiroilin hetken ja mietin mitä ihmettä tekisin. Ensin yritin tietysti pestä rusetteja pariin kertaan, mutta eihän väri tietenkään mihinkään lähtenyt. Lopulta ostin uuden paketin väriä ja päätin yrittää värjätä ne uudestaan, vaikka sitten tummemmiksi, jos violetti edes vähän peittyisi. Tällä kertaa värjäsin ne vadissa käsin (niinkuin olisi ehkä pitänyt tehdä ensimmäiselläkin kerralla vaikka väri periaatteessa pesukoneväri olikin), jolloin sävyä pääsi paremmin tarkkailemaan ja koneeseen mahdollisesti jääneiden värijäämien vaikutus eliminoitui.




Rusetit muuttuivat hyvin nopeasti lähes musteensinisiksi, ja panikoin jo että niistä tulisi sittenkin ihan liian tummat. No, ainakin violetti peittyi. Väri kuitenkin onneksi haalistui huomattavasti kuivuessaan, ja lopputulos on itseasiassa oikein hyvä.

Ruseteista tuli tummemmat kuin olin alunperin suunnitellut, mutta juuri ja juuri tarpeeksi vaaleat etteivät ne haalista liikaa puvun hentoa väriä. Ne erottuvat kokonaisuudesta enemmän kuin sulautuvat siihen, toisin kuin alkuperäisessä visiossani, mutta toisaalta selvästi erottuvat rusetit ovat varsin kauden estetiikan mukaiset. Myös rusettien väri sinänsä on todella kaunis.




Olin jo alkuvaiheessa päättänyt että haluaisin ruseteista irrotettavat, muun muassa siksi että alkuun kuvittelin että puvusta voisi tulla pestävä. Näin ei sitten käynytkään, mutta arvelin että irrotettavat rusetit voisivat olla silti näppärät. Askartelin siis rusettien kiinnityskohtiin parin hieman vinoon sijoitettuja, pykäpistoin päällystettyjä lankalenkkejä joihin nauhat voi pujottaa.

Patentti on kätevä etenkin matkustaessa, kun rusettinauhat saa rullattua siististi pieneen tilaan pahvirullan ympärille, eivätkä ne rypistu laukussa puvun mukana.





Jotta kokonaisuus näyttäisi viimeistellyltä, puku tarvitsi tietenkin vielä pitsikoristeiset röyhelöt pääntielle ja hihansuihin. Yritin aluksi selittellä itselleni että jokin neutraalin näköinen moderni pitsi riittäisi oikein hyvin pariin röyhelöön, jotka olivat melko pieni yksityiskohta asussa, mutta toisaalta ihan oikea nyplätty tyllipitsi olisi vaan niin upea. Olin jo aiemmin Robe a la Francaisen leveitä hihapitsejä puurtaessani miettinyt välillä että jokin kapea, melko yksinkertainen pitsi olisi hirveän mukavaa vaihtelua. Lopulta en voinut vastustaa kiusausta vaan aloitin vielä pitsinkin.



 
Malli on kirjasta "Raumanpitsien aatelia" (Helena Honka-Hallila ja Pirjo Vänni, 2017), A 9081. 15 parin ja yhden laanaparin tyllipitsimalli on 1830-luvun näytekirjasta, ns. Grönholmin kokoelmasta. Se on ehkä hieman vanhanaikainen 1870-luvulle, mutta erittäin viehättävä, joten halusin välttämättä kokeilla sitä. Siihen oli myös hyvä käyttää hihapitseistä jääneitä eriasteisen vajaita nypylöitä.




2 cm leveä 15 nypyläparin pitsi oli ihana nyplätä. Kaikki nypylät mahtyivat kerralla levälleen tyynylle ilman kerrostamista ja alkuun päästyäni lyhyttä mallikertaa syntyi kuin itsekseen. Pitsin tekeminen tosin jäi vähän viime tippaan, ja vaikka se sinänsä sujui joutuisasti nypläys on parhaimmillaankin hidasta ja onnistuinkin pääsiäispyhien nypläysmaratonin seurauksena saamaan melko tuskallisen olkapääjumin.




Varsinaiset röyhelöt tein unelmankevyestä, läpikuultavasti puuvillaorgandista. Päärmäsin reunan käsin ja laskostin kaitaleet puvun laskostuksiin käyttämälläni pleaterilla, mutta käyttäen vain joka toista laskosta niin että väliin jäi suora pätkä. Näin kankaan läpinäkyvyys pääsi paremmin oikeuksiinsa, pitsi ei rypistynyt liikaa jolloin kaunis kuvio olisi hukkunut kokonaan, ja sitäpaitsi pitsiä olisi pitänyt nyplätä vielä enemmän.




Ompelin valmiit pitsit käsin päärmeen päälle valmiiksi laskostettuihin kaitaleisiin. Hihansuissa olin nyplännyt pitsit valmiiksi renkaaksi, ja ommellessani syötin pitsiä tarvittaessa vähän niin että sain laskostetun kaitaleen sauman kohdistettua siististi laskoksen alle. Laskostus aukesi hieman pitsiä kiinnittäessä, mutta valmiina silitin sitä varovasti takaisin muotoonsa painamatta kuitenkaan taitteita pitsiin. Ompelin vielä röyhelöiden alareunaan kanttinauhan, ja lopuksi harsin ne paikalleen.

Röyhelöistä tuli todella kaunis yksityiskohta, johon olen hyvin tyytyväinen.





Asu täydentyi lopulta vielä hatulla, jonka askartelu olikin oma seikkailunsa. Lisää siitä löytyy täältä.




Askartelin myös asuun sopivan pikku retikyylin, joka värinsä puolesta sopii myös muihin asuihin. Sormikkaat puolestaan ovat lahja pomoltani ja kuuluneet aikanaan hänen äidilleen. Kengät taas ovat täysin moderni kirppislöytö, joiden arvelin olevan riittävän sopivat. Kaikki asusteet valmistuivat lopulta ajoissa tämän vuoden Bathin matkalle, joten pääsin osallistumaan tanssiaisten lisäksi myös seuraavan aamun brunssille.





Materiaali osoittautui toimivaksi etenkin matkaolosuhteissa kuten olin arvellutkin. Puku oli kevyt ja mahtui pieneen tilaan, ei rypistynyt matkalaukussa juuri ollenkaan ja laskokset pysyivät hyvin muodossaan. Muutenkin kangas on mielestäni edelleen todellinen löytö, ainoa vika on se että sen joustavuus tuee hieman esiin esimerkiksi tiukoissa hihoissa ja istuessa. Haaveilen toki edelleen joskus tekeväni oikean silkkipuvun, mutta näillä halpismateriaaleilla on mukavampi harjoitella.

Pukuprojekti oli työläämpi kuin olin alkuun kuvitellut, mutta toisaalta lopputulos on tavanomaisia pikkuvirheitä lukuunottamatta aivan hykerryttävän ihana. Kuten tanssiaispuvustani, tästäkin tuli heti ensimmäisellä käyttökerralla fiilis että tämän puvun olen aina halunnut.