Hattu, 2021
Innostuin taannoin tekemään noin vuoden 1906 asun,
ja sen olennainen osa oli tietenkin näyttävä hattu.
Käsitykseni kauden hatuista oli hieman hatara, ja ymmärsin
pian että haaveilemani valtavat tylliharsoon ja höyheniin
käärityt hatut olivat pari vuotta myöhempi juttu. Paremmin
asuni kauteen sopivissakin hatuissa tuntui olevan tyylejä
vähän joka lähtöön, eikä minulla ollut kovin tarkkaa
mielikuvaa siitä mitä olin lopulta kiireessä lähdössä
tekemään. Laakea leveä hattu pienellä kuvulla vaikutti
kuitenkin olevan turvallinen lähtökohta.

Hatun pohjana oli paperiolkihattu, jonka kuvun purin ja
ompelin uudelleen pienemmäksi. Paperiolki on hattumateriaalina
hieman pehmeää ja vetelää mutta ainakin helppoa ommella.

Ensimmäinen inspiraatio-kuvani oli ollut tämä hurmaava luomus,
mutta arvelin että se voisi olla asuani myöhäisempi, vaikka
eräs pinterest-ajoitus olikin ca 1905. Koristelun väriskaala
oli kuitenkin ihastuttava, joten päätin kokeilla yhdistellä
sitä hieman aiempaan tyyliin.

Seuraava ideani oli Le Coquet-lehden malli vuodelta 1906.
Valitettavasti löysin vain pienen pätkän sopivan sävyistä
vihreää nauhaa. Se riitti juuri kuvun ympäri, ja arvelin että
isomman rusetin voisi korvata lisäämällä kukkia. Se ei
kuitenkaan näyttänyt kovin luontevalta.

Les
Modes, August 1904. Photo by Ed. Cordonnier.
(Kuvaa rajattu)
Sitten löysin valokuvan jossa hatun lieri oli takana nostettu
ylös, ja malli viehätti minua kovasti. Tämä muotoilu alkoi
näyttää jo paremmalta. Koristelin hatun tekokukilla, ja
alkuperäisen visioni lisäksi päätin vielä lisätä isomman
viininpunaisen kukan tasoittamaan tumman hameen kontrastia.
Kun kaapista löytyi vielä pätkä hattuverkkoa lisäsin senkin
muun päälle.



Hattu oli välttävä, mutta jotenkin se näytti kuitenkin liian
sekavalta. Tylli oli todennäköisesti liikaa ja olisi sopinut
paremmin 1910-luvun isoon hattuun. Myöhemmin löysin myös kuvia
hattumalleista jotka näyttivät paremmilta, joten seuraavaan
kesään siirtynyttä kuvausta varten päätin purkaa hatun
koristeet ja aloittaa alusta.

Les Modes (Paris)
June 1905 chapeau par Alphonsine
Hatun kupu oli ehkä vähän liian kapea ja korkea, mutta en
viitsinyt kuitenkaan enää purkaa sitä. Lierin ryhdistämiseksi
tungin hatun reunan väliin metallilangan jonka jätin vähän
kireälle jotta pystyisin taivuttelemaan sitä kauden tyyliin.
Halusin edelleen nostaa yhden reunan, mutta käänsin sen tässä
vaiheessa uuden mallikuvani tyyliin sivulle. Lopulta päädyin
kuitenkin kiepauttamaan valmiin hatun hieman eri kulmaan.

Olin pitänyt edellisessä versiossa kovasti roosan sävyisten
kukkien ja niiden vihreiden lehtien yhdistelmästä, joka
tietenkin sopi hyvin vihreään hameeseen. Valokuvan tapaan
ajattelin kuitenkin tällä kertaa painottaa enemmän
nauhakoristelua. Onneksi olin taannoin ostanut reilun määrän
hailakan vaaleanpunaista silkkiä koska olin tarvinnut sitä
toiseen projektiin ja arvellut sen muutenkin olevan
monikäyttöinen materiaali.

Ompelin
silkistä kaksinkertaisen täysvinon 10cm leveän nauhan, jonka
kiedoin kuvun ympärille, vedin ylös kaarretun lierin reunan
yli ja viimeistelin neljän lenkin ruusukkeeksi lierin juureen.
Vaihdoin kukkakoristeita vaaleampaan sävyskaalaan, lisäsin
isot kermanväriset kukat ja runsaasti lehtiä. Taivuttelin
lopuksi vielä lieriä kaartumaan hieman ylöspäin ja muutamalle
pienelle mutkalle kauden hieman omituisen muotioikun
mukaisesti.

Hatun toinen versio oli ainakin omasta mielestäni
harmonisemman näköinen. Myös uusi versio kampauksestani oli
hieman onnistuneempi kuin ensimmäinen kiireellä kyhäämäni, ja
tällä kertaa asettelin hatun reilusti kenolleen jolloin se sai
heti enemmän ilmettä.