Kaisan ensimmäiseksi 1700-luvun puvuksi mietimme jotakin kaunista ja monikäyttöistä, ja päädyimme 1780-luvulle tyypillisen roundgowniin. Yksinkertaisen mallin koristukseksi tulisi leveät pitsiröyhelöt pääntielle ja hihansuihin.

Yksi Kaisan toive oli se että puvussa olisi hieman säätövaraa pienien painon vaihteluiden varalta, etu- ja takanyörityksellä varustetussa korsetissahan sitä on hyvinkin. Alkuun tämä kuulosti mahdottomalta ujuttaa roundgownin kiinteään yläosaan, mutta sitten bongasin Arnoldin “Patterns of Fashion”-kirjasta roundgownin jossa oli etunyöritys. Se oli hyvin kapea ja ennemminkin koristeellinen, mutta järkeilin että nyörityksellä saattaisi kuitenkin saada edes aavistuksen säätövaraa, ja lisäksi se tuo pukuun kivan yksityiskohdan.

Kangasostoksilla Kaisa ihastui kirkkaimman vihreään kankaaseen joka vain löytyi – itse asiassa oli hankalaa löytää yhtä kirkkaan sävyistä lankaa. Sävy ei ole varsinaisesti period-korrekti, mutta hetken epäluulon jälkeen ihastuin itsekin absinttikeijumaiseen visioon kirkkaanvihreästä puvusta. Muuten kangas oli ompelijalle erittäin miellyttävä, helposti käsiteltävä puuvillatwill, jossa oli kaunis himmeä kiilto.

Nykyisin helposti tarjolla olevan pitsivalikoiman tuntien autenttisen pehmeästä ja hienosta pitsistä sai vain haaveilla, mutta leveä ja kevyesti kuvioitu pitsi onneksi löytyi, vaikka se olikin valitettavan jäykkää. Paperinvalkoinen värikin toimi kirkkaanvihreän kankaan kanssa.

Aloin työstää kaavaa Kaisan korsetin kaavan pohjalta. Arnoldin kaavan tapaan piirsin takasaumat kaareviksi, mutta siitä poiketen jätin kuitenkin sivusauman. Kaavan tekeminen korsetin pohjalta oli aika hataraa, ja ensimmäiseen sovitusversioon tulikin todella paljon muutoksia, mm. kainalo oli aivan liian korkealla ja sivusaumaan piti saada enemmän muotoa. Toinen sovitusversio istui jo paremmin, ja siinä pääsikin jo viilaamaan yksityiskohtia, kuten pääntien muotoa ja nyörityksen linjaa edessä. Muotoilin myös sovitusnauhaa neulaamalla takakappaleiden keskelle koristesaumat.

Hihan pohjana käytin oman ensimmäisen polonaiseni hihan kaavaa Kaisan mittoihin muokattuna. Madalsin pyöriötä ja lyhensin hihaa kyynärvarresta, ja levensin sitä sekä koko pituudelta että vielä erikseen pyöriötä isommaksi kaartaen. Sovitusversio paljasti että sitä sai lyhentää vielä vähän lisää, pyöriö tarvitsi edelleen lisää väljyyttä ja etureunaakin piti vähän säätää. Korjattu otos hihasta näytti jo hyvältä, ja pääsin merkkaamaan laskosten paikat ja kädentien linjan miehustaan.

Suureksi ilokseni myös vasta valmistunut korsetti oli ilmeisen mukava, koska Kaisa jaksoi hengailla siinä useamman tunnin minun tuhertaessani, silputessani ja teipatessani kasaan kaavoja ja pilkkoessa lakanoita sovituskappaleiksi, ja otti jopa päiväunet. Sain miehustan ja hihojen kaavat kuntoon samana päivänä, mikä oli loistavaa koska Kaisa pääsee nykyisin käymään harvemmin, ja kaavoituksen sujuvuus oli iloinen ja helpottava yllätys kun Jarnon takin kanssa tappelu oli vielä muistissa. Ehdimmepä vielä illalla lenkille ja katsomaan herttaisen period-leffankin.

Muotoilin miehustaa sovittaessa paljolti mutu-tuntumalla, ja myöhemmin kaavoja katsellessani tajusin että se oli lopulta melko erilainen kuin Arnoldin roundgownin kaava, ja muistutti oikeastaan kirjan edellisen, hieman vanhemman puvun muotoilua: Hihat eivät tulleet niin syvälle takana kuin mallipuvussa ja selän saumat asettuivat leveämmälle. Niin, ja sitten vielä sen sivusauman olemassaolo, jota ei voinut enää poistaakaan koska siihen oli päätynyt jonkinverran kaartoa. Päätin kuitenkin ettei sinänsä toimivaa kaavaa ollut enää aihetta sorkkia, eivätkä edellisen vuosikymmenen vaikutteet voi teoriassa olla niin kovin väärin? Kenties joskus perehdyn paremmin oikeaan 80-luvun loppupuolen leikkaukseen.

Halusin miehustan rakenteesta melko pitkälle koneella työstettävän. Oman raidallisen polonaiseni miehustan rakenne vuorin päälle yksitellen ommeltuine kappaleineen oli kiva, mutta vähän työläs.

Käytin miehustan vuorina tukevaa mutta ei kovin paksua puuvilla-polyesteria. Ompelin ensin vuorin ja päällisen yhteen selän kappaleissa (toteutin myös koristesauman alkuperäisestä poiketen oikeana saumana enkä laskoksena) ja ompelin sitten saumat molempien kerrosten läpi. Silitin saumanvarat auki ja ompelin niihin kujat luille. Olin suunnitellut välttäväni käsinompelua, mutta en silti jotenkin pystynyt saumuroimaan saumanvaroja vaan kiinnitin ne vuoriin käsin.

Olkakappaleissa ompelin päällyskankaan ja vuorin pussiin olalla. Oikeaoppisesta 1700-luvun tekniikasta poiketen päätin ommella hihat kiinni valmiikseen olkaan samalla lailla kuin ensimmäisessä polonaisessani, enkä olan vuorin ja päällisen väliin.

Kirjan kuvan perusteella alkuperäisen puvun etunyöritys oli toteutettu lisäämällä etukappaleille erilliset kapeat kaistaleet joihin nyöritysreiät oli tehty, puvun etureunat ulottuivat keskelle eteen asti. Kenties nyöritys oli jonkinlainen perusmiehustaan lisätty yksityiskohta? Koska halusin nyörityksen nimenomaan tuovan säätövaraa, päätin toteuttaa sen tekemällä nyöritysreiät sivumpaan jääviin etureunoihin ja lisäämällä erillisen kapean etumuksen.

Toinen nyörityksessä minua suuresti askarruttava yksityiskohta oli nyöritysreikien asettelu tasaisesti vastakkain, toisin kuin 1700-luvulle tyypillisessä spiraalinyörityksessä. Kirjan kuvassa puku oli kuitenkin nyöritetty yhdellä nyörillä, ja epäilin vahvasti että reunat eivät tosellakaan näin asettuisi nätisti linjaan, etenkin kun nyöritysreikien väli oli melko harva. Kenties alkuperäinen puku sulkeutui oikeasti hakasilla edestä ja nyöritys oli vain koristeena? Päätin kuitenkin toteuttaa nyöritysreikien asettelun uskollisesti mallin mukaan ja katsoa sitten päällä toimisiko se alkuunkaan.

Vuoritin etureunat pussiin ja jätin vuorin puolelle niin reilun saumanvaran että siihen sai ommeltua luukujan nyörityksen tueksi. Pääntiellä ompelin päällisen ja vuorin yhteen kiristäen sitä vähän reunoista, samoin etunirkon reunat viimeistelin käsin. Hihat vuoritin ohuella puuvillabatistilla ja harsin sovitusta varten kiinni.

Sovituksessa miehusta näytti ihan hyvältä ja hihatkin asettuivat etureunan pientä säätöä lukuunottamatta ihan kivasti paikoilleen. Otin vielä aavistuksen verran sisään sivusaumojen alaosasta saadakseni selän istumaan tiukemmin. Sommittelimme myös pitsiä paikalleen ja päätimme sopivan leveyden. Sovituksen jälkeen viimeistelin loput saumanvarat, ompelin hihat kiinni ja askartelin nyöritysreiät etureunoihin.

Helmaan käytin kolme kankaan leveyttä, yhden eteen ja kaksi taakse. Olin sovituksessa mittaillut minkä mittainen helma saisi olla mistäkin kohdasta muhkean bumrollin kanssa. Aloitin laskostamalla etukappaleen vyötärönauhaan jättäen kuten yleensäkin keskelle eteen pätkän ilman laskoksia. Loput kaksi kankaanleveyttä leikkasin ottamieni mittojen mukaan kaartumaan yläreunasta kirjan kaavan tapaan, ja laskostin ne miehustan vyötärölle n. 1cm leveiksi laskoksiksi. Keskelle taakse jätin vielä isomman laskoksen jonka kiinnitin erikseen miehustan nipukkaan.

Sovituksessa puimme vielä irrallisen etuhelman ensin, ja puettuamme puvun sen päälle neulasin sivusaumat yhteen. Harmikseni huomasin että etuhelman vyötärökaitale jäi näkyviin miehustan alta etunirkon sivuilta. Miehusta jää helposti pitkäksi ja rypistyy ikävästi kun sen pukee kaikkien hamekerrosten päälle, joten nyt olin näköjään varovaisesti jättänyt sen liiankin lyhyeksi. Kun saumanvaratkin olivat pienet asialle ei ollut tässä vaiheessa tehtävissä mitään, mutta naamioin asiaa vähemmän silmiin pistäväksi purkamalla etuhelman valkoisen vyötärönauhaan ja vaihtamalla sen vähän leveämpään pukukankaasta tehtyyn malliin.

Muuten sovituksessa kaikki näytti hyvältä. Kaisa oli kesällä hieman laihtunut, joten etureunat menivät melko tiiviisti kiinni, ja reilusti mitoitettu etumus oli aivan liian leveä. Olin jättänyt etumuksen kevyksi luuttomaksi malliksi, joten sitä oli helppo kaventaa. Säätövaraa ajatellen toteutin tämän huolittelemalla nykyiset reunat härskisti saumurilla jotta ne jäisivät ohuiksi, silittämällä leveän taitteen ja harsimalla ylimääräiset varat kiinni käsin jotta leventäminen kävisi tarvittaessa helposti. Useimmille meistä synkän talvikauden tuoma painonvaihtelu on kuitenkin tuttua.

Kysäisin asiasta vielä Rococo Atelierin Sannalta, joka tietää valtavasti 1700-luvun loppupuolen muodista ja tutkii kuvamateriaalia huomattavasti aktiivisemmin kuin minä. Hän arveli myös ettei ristinyöritys olisi aivan ennenkuulumaton, ja lupasi ilmoittaa heti jos kuvalähde sattuisi vastaan. Pari viikkoa myöhemmin facebook-seinälleni ilmestyikin muotokuva Lady Elizabeth Fosterista puvussa, jonka miehustassa on ilmiselvä ristinyöritys. Kausi on oikea, ja puvun malli hyvin samantyyppinen. Olin tietysti jo päättänyt pitää ristinyörityksen koska se toimi käytännössä, mutta oli mahtavaa saada myös dokumentaatio mieltäni askarruttaneesta asiasta. Valtavat kiitokset Sannalle!

Jäljellä oli enää helmakäänteen ompelu ja pitsien kiinnitys. Pitsien kuuluisi kenties oikeasti olla kiinni paidassa, mutta käytännössä satunnaisen elävöittäjän kannattaa jättää paita mahdollisimman monikäyttöiseksi, ja leveät pitsit eivät välttämättä toimisi jonkun muun pukumallin alla, ainakaan pitkien hihojen. Toki paitojenkin hiharöyhelöt olivat yleensä irrotettavia, mutta ompelua inhoava Kaisa tuskin harsii niitä uudelleen kovin mielellään, kun minäkään en usein tahdo viitsiä.

Olin jo koepessyt palan pitsiä pukukankaan kanssa varmistaakseni ettei pitsi värjäydy. Tein kuitenkin pitseistä irrotettavat mikäli se joskus olisi tarpeen laskostamalla ja ompelemalla ne nauhoihin jotka sitten harsin puvun hihoihin ja pääntielle. Etuna oli tietenkin myös se, että pitsin laskostaminen nauhaan on huomattavasti näppärämpää kuin sen äheltäminen valmiiseen painavaan pukuun, ja valmiin röyhelön harsiminen kiinni puolestaan on nopea homma.

Edessä jätin röyhelöiden päät irti niin että ne voi neulata kiinni etumuksen yli. Tämän peitoksi ja koristeeksi askartelin vielä rusetin, jonka toiselle puolelle on kiinnitetty hakaneula.

Puvusta tuli varsin soma. Sen olisi toki voinut tehdä vielä ajanmukaisemmilla rakenteilla, mutta modernit oikotiet eivät kuitenkaan pistä pahasti silmään. Istuvuus on sovituskertojen vähäisyyden huomioiden hyvä (lukuunottamatta etuhelman vyötärön pilkottamista), ja etenkin selän saumojen muotoon olen visuaalisesti todella tyytyväinen vaikka ne ovat ehkä hieman vanhanaikaiset puvun malliin. Mikä tärkeintä, Kaisa pitää puvusta kovasti ja viihtyy siinä hyvin.

<< Takaisin projekteihin