Kureliivi, 2013 Neljän oman kureliiviparin jälkeen uskaltauduin aloittamaan asiakasprojektinkin - tai oikeastaan oli pakko, koska ystäväni Idan vanha ahkerassa käytössä ollut korsetti veteli viimeisiään. Viimeisimmässä omassa korsetissani olin jo tuudittautunut mukavuusalueen pehmoiseen keveyteen käyttämällä vanhaa hyväksihavaittua kaavaa, joten oli oikeastaan ihan hyvä päästä uusien haasteiden äärelle.

Idan vanha korsetti oli tehty alun perin hovipuvun yläosaksi toiselle henkilölle, ja päätynyt sittemmin hieman muokattuna Idalle. Ida halusi myös uudesta korsetista täysluitetun, mutta onneksi luukujat saivat jäätä päällyskankaan alle piiloon jolloin niiden tikkaaminen olisi huomattavasti nopeampaa. Ida halusi myös säilyttää kauniin leveän etunyörityksen, eikä mukavuudenhaluisella ja mielellään varman päälle pelaavalla ompelijattarella toki ollut mitään sitä vastaan, se kun antaa mukavasti säätövaraa. Selkä päätettiin puolestaan tehdä umpinaiseksi, koska lahjakas barokkitanssivirtuoosi Ida saattaisi joskus käyttää korsettia myös näkyvästi pastoraali-henkisessä esiintymisasussa, ja selkänyöritys ei näyttäisi niin kauniilta. Laiskalle ompelijattarelle sopi tämäkin, sillä vähentäisihän se nyöritysreikien väkertämistä. Projekti alkoi sovittamalla vanhaa korsettia ja arvioimalla tarvittavia muutoksia. Kuten edellä mainittu, se oli alun perin tehty toiselle henkilölle, ja Ida oli nyörittänyt sen tiukemmalle niin että selkä oli turhan leveä ja edessä etusivukappaleet tulivat niin eteen etteivät ne tukeneet povea kunnolla sivusta. Myös vyötärössä oli hieman kaventamisen varaa.
Korsetissa oli vyötärölle kapeneva keskitakakappale ja leveä yhtenäinen sivukappale, jonka luitetussa vuorissa oli sivusauma jossa oli hieman muotoa. Päädyin piirtämään korsetin pohjalta kolmen kappaleen ja etumuksen kaavan omien korsettieni tyyliin, koska olen kokenut sen toimivaksi ja ymmärrän paremmin sen logiikkaa. Tein keskitakakappaleen vanhan mukaan kaventaen sitä vain koko matkalta pari senttiä ja piirsin sivukappaleeseen vinon sauman vyötäröltä nyörityksen reunasta kainaloon. Väliin jäävää kylkikappaletta supistin säteittäin vyötäröltä yhteensä 3cm, ja piirsin alareunan kielekkeet uusiksi. Vanha korsetti oli luitettu kokonaan 5mm leveällä metalliluulla, ja siihen tottunut Ida toivoi samaa materiaalia myös uuteen korsettiin. Olin tehnyt ensimmäisen korsettini metalliluulla, ja päiden viimeistely niin etteivät ne rikkoisi kangasta oli tuntunut työläältä, joten ensi alkuun ajatus täysluitetusta korsetista metallilla hirvitti. Aina yhtä neuvokkaalla ystävällämme Riikalla oli onneksi jemmassa sekä edullista metalliluuta että metallisia suojapäitä, ja hän vieläpä opasti kädestä pitäen miten metallisuoja kiinnitetään näppärästi ja kestävästi kaksia pihtejä käyttäen.
Luukujien piirtäminen täysluitettuun korsetiin vaati sensijaan vähän enemmän paneutumista. Sitä helpotti tietysti vähän se, etteivät ne näkyisi päälle, joten vähän saattoi fuskata, mutta piirtelin silti niitä aika tovin. Otin mallia etusivukappaleeseen ja keskitakakappaleeseen vanhasta korsetista. Etukappaleessa on nyörityksen reunassa suorat luukujat ja muut on ommeltu sivusauman suuntaan. Takakappaleessa on samoin keskellä suoria luita niin kauan kunnes vyötärön poisto tulee vastaan, loput on tehty viistoon takasivusauman suuntaan. Yhtenäisen takakappaleen alaosa halkeaa kahdeksi kielekkeeksi. Saadakseni niiden vaatiman reunan luukujan viereen jätin takakappaleen keskimmäisen luukujan päättymään vyötärölle, ja kaarsin takasivusaumaa molemmilla kappaleilla niin että vyötärölle tuli vajaa puoli senttiä lisää. Se paitsi antaa tilaa kielekehalkiolle on myös ainakin omassa tiukemmassa korsetissani osoittautunut hyväksi käyttömukavuuden kannalta. Kylkikappaleiden luukujat olivatkin sitten projekti sinänsä. Aikani ihmeteltyäni päädyin yksinkertaistamaan hommaa hieman halkaisemalla kylkikappaleesta erillisen takasivukappaleen vaaleansinisen korsettini tyyliin. Luitin sen takakappaleen tapaan saumojen suuntaisilla luilla jättäen vyötäröllä välin alareunan kielekkeiden halkiota varten. Sitten palasin ihmettelemään kylkikappaletta.
Olin omassa vaaleansinisessä korsetissani kokeillut sovitusversioon kylkikappaleelle luitettuja kielekkeitä joiden luut päättyvät vyötärölle kauden korsettien malliin. Se ei toiminut, mutta järkeilin silloin että täysluitetussa korsetissa tämänmallinen luukuja-asettelu saattaisi toimia paremmin, koska vieri vieressä olevat luut muodostaisivat kiilamaisen harkotuksen. Päätin siis kokeilla tätä metodia Idan korsetin sovitusversioon, sitä vartenhan sovitusversiot ovat. Olisin mieluiten käyttänyt Sanna-Marin vinkkaamaa, hyväksi havaitsemaani tekniikkaa viedä kielekkeiden luut pitkälle ristiin pitkien luiden kanssa, mutta se taas ei oikein onnistu täysluitetussa korsetissa. Olin kuitenkin senverran skeptinen että päätin luittaa toisen puolen kylkikappaleen jotenkin muuten. Kirjoja selailtuani järkevän tuntuinen vaihtoehto löytyi Norah Waughin "The Cut of Women's Clothes 1600-1900"- kirjasta korsetista joka oli ajoitettu vuosisadan puoliväliin. Siinä etusivukappale näyttää suunnilleen saman malliselta kuin kaavassani, ja on myös luitettu samantyyppisesti. Kylkikappaleessa puolestaan on kaksi etusauman suuntaista luuta, ja loput luut ovat suunnilleen pystysuuntaisia jatkuen yhtenäisinä reunakielekkeisiin. Pystyluitten pujottaminen saattaisi vaatia vähän säätöä, mutta hommassa oli kumminkin tietty logiikka joten päätin tehdä toisen kylkikappaleen tällä mallilla. Vinoimpiin kielekkeisiin lisäsin vielä muutaman ylimääräisen pikkuluun.

Ensimmäisen sovitusversio oli siis lähes kokonaan luitettu pystyluiden osalta, tosin vaakasuuntaiset luut puuttuivat vielä. Luiden katkomisessa Jarno oli korvaamaton apu, minä puolestani napsuttelin metallipäitä paikoilleen. Tein sovitusversioon vielä selkänyörityksen säätövaraksi. Sovitin sitä vanhan etumuksen kanssa. Pääosin sovituskorsetti näytti oikein kehityskelpoiselta. Korotettu etureuna tuki povea paremmin ja muutenkin korsetti loi jämäkän, kauniin kartiomaisen muodon. Ida myös vakuutti sen tuntuvan päällä hyvältä. Kuten olin vähän ounastellutkin, kylkikappale jossa luut katkesivat vyötärölle sekä jätti vyötärön linjan epätasaiseksi että painoi ikävästi päällä. En tiedä onko perimmäinen ongelma jäykässä metalliluussa, luun leveydessä vai kujien asettelussa, mutta homma ei vain toiminut. Toinen kylkikappale oli huomattavasti mukavampi, mutta valitettavasti metalliluu oli niin jäykkää ettei vyötäröön tullut kovin paljon kaarta. Päädyimme kuitenkin valitsemaan sen turvallisempana vaihtoehtona. Kapeampi takakappale tuki paremmin yläselkää ja antoi käsille enemmän liikkumavaraa, mutta vyötäröllä nyöritys jäi enemmän auki. Päädyin siis leventämään kaavaa vyötäröltä takaisin alkuperäiseen leveyteen ja piirtämään luukujat uusiksi. Takakappaleen yläosan muututtua olkaintakin piti luonnollisesti muotoilla vähän uudestaan. Etupuolella ilmeni että etusivukappale saisi olla vieläkin hieman korkeampi, ja se tuntui myös jäävän tällä kertaa aavistuksen liian sivuun. Koska vyötärö oli sopiva, päätin kokeilla lisätä varovaisen 1,5cm kaartoa kappaleen sivuun yläosaan vuosisadan viimeisen neljänneksen korsettien tyyliin saadakseni vähän lisätilaa povelle. Ja ei, valitettavasti tälläkään kertaa sovitusversiosta ei ole kuvamateriaalia, mikä olisi ollut kovin hyödyllistä. Jotenkin kameran muistaa aina vasta jälkeenpäin.

Seuraavaan sovitusversioon tein lisäykset etusivukappaleelle ja tein uuden yhtenäisen takakappaleen ja toisen pystysuuntaan luitetun kylkikappaleen. Pystysuuntaiset kylkikappaleiden luut olivat olleet selkeästi paremmat, mutta tässäkin mallissa muutama luu loppui kesken kielekkeen ja näytti kaivautuvan ikävästi kylkeen. Kielekkeiden välisen halkion yläpuolelle loppuvat luut taas eivät näyttäneet haittaavan mitään. Päätin siis piirtää luukujat vielä kertaalleen uusiksi. Tällä kertaa hajotin niitä hieman niin että kaikki luut joko loppuivat halkion yläpuolella tai ulottuivat kielekkeiden pohjaan asti. Tämä ei tietenkään toimisi näkyvillä luukujilla, mutta piilotetuissa sai aikataulusyistä luvan kelvata. Alkuperäisessä korsetissa kielekkeet olivat vinommat, jolloin yhtenäinen luittaminen onnistui paremmin, mutta tässä mallissa täytyy vain käyttää jotain muuta tekniikkaa. Varsinaisen korsetin aloittaminen venyi entisestään ompelukoneen varaosaa odotellessa, mutta tulipahan ainakin kerrankin tehtyä etukäteen kunnolla valmistelutyötä. Leikkasin vuorin, piirsin kappaleet ja luukujat coutiliin, leikkasin vinonauhan reunustukseen sun muuta. Kun varaosa sitten lopulta löytyi, saatoinkin vain ruuvata sen kiinni ja istahtaa tikkaamaan. Itse luukujien tikkaaminen sujui yllättävänkin äkkiä, koska kujien ei tarvinnut olla esittelykelpoisia.
Yhdistin kylkikappaleen ja takasivukappaleen yhtenäiseksi kylkikappaleeksi ja tikkasin saumanvarat luukujatikkausten mukaan auki. Sitten aloin pujottaa luita paikalleen. Suurimman osan luista olin pätkinyt Jarnon avustuksella jo sovitusversioon, mutta sovitusmuutosten myötä kujat ja osittain myös luiden pituudet olivat hieman muuttuneet. Etumukseen ei myöskään ollut vielä luita, ja sivukappaleilla olin jättänyt ne ilman päitä sovitusmuutosten varalta. Lisäksi vaikka olin yrittänyt piirtää kujat mahdollisimman tarkasti, osa viistoista kujista oli sittenkin mystisesti päätynyt eri mittaisiksi.
Vaihdoin ensin sovitusversiosta varsinaisiin kappaleisiin ne luut jotka sopivat suoraan, ja sitten levittelin kaikki syystä tai toisesta kodittomat pareittain työpöydälle ja aloin sovitella niitä tyhjiin kujiin. Aikani sommiteltuani ja metallipäitä napsuteltuani onnistuin saamaan lähes kaikki luut sopimaan johonkin, osittain hieman trimmaillen tai useammaksi lyhyemmäksi luuksi pätkien. Loput yhä puuttuvat luut leikkasin sitten erikseen, samoin myöhemmin lisättävät vaakasuuntaiset luut. Tässä humahti melkoisesti aikaa, ja taas kerran tuli todistettua vanha viisaus siitä että prototyyppi on kaikkein työläin: Jos olisin työskennellyt valmiilla kaavalla ilman sovitusmuutosten vaaraa olisin voinut mitata, pätkiä, päätellä ja pujottaa luut johonmukaisesti yhdellä kertaa, mikä olisi käynyt paljon nopeammin. No, ehkä sitten ensi kerralla. Valmiissa korsetissa on 141 luuta ja yhteensä noin 27,6 metriä metalliluuta.
Tikkasin vielä luukujat sulkevat tikkaukset kappaleiden reunoihin ja kainalossa pari senttiä alemmas. Sitten asettelin kappaleet päällyskankaalle. Idan valitsema päällysmateriaali oli sopivan kokoisena alepalana löytynyt kaunis brokadi, joka on todennäköisesti polyesteria. Koska se vaikutti hanakasti liestyvältä olin yrittänyt silittää siihen tukikankaan, mutta tukikangas ei oikein suostunut tarttumaan liukkaaseen pintaan joten luovutin. Pala oli sen verran lyhyt että johonkin oli pakko tehdä jatkesauma. Harkittuani ensin keskitakakappaleen vyötäröä päädyinkin sijoittamaan sen etupaneeliin, koska hoksasin sen naamioituvan melko hyvin tiiviin nyörityksen alle. Ompelin päällyskankaan etunyörityksen reunoihin pussiin ja muutoin kiinni luitettujen kappaleiden reunoihin. Saumoissa tasasin noin sentin saumanvarat ja huolittelin kerrokset yhteen siksakilla, edelleen päällyskankaan liestyvyyden vuoksi. Ylä- ja alareunan jätin vielä reiluiksi.
Seuraavaksi olivat vuorossa nyöritysreiät vielä irtonaisiin etusivukappaleisiin. Olen perinteisesti pyrkinyt työstämään nyöritysreikiä vähän kerrassaan käsilaukkukäsityönä, mutta tällä kertaa tein ne aikataulusyistä parin päivän sisään. Sitten siirryin takakappaleen kimppuun. Yhdistin takakappaleet kylkikappaleisiin, olkaimet kiinni ja ompelin kiinnitin saumanvarat käsin.
Olin leikannut coutilista erilliset nauhakujat yläselkää tukeville vaakaluille, silittänyt saumanvarat kääntymään alle ja tikannut reunat ja päät koneella. Neulasin ne paikoilleen ja kiinnitin käsin luitettuun pohjaan. Tässä auttoi kummasti kun viimein hetken jo äherrettyäni tajusin vääntää yhden tukevan neulan kaarevaksi. Etumukseen lisäsin samoin kolme vaakasuuntaista luuta poven tueksi ja kaksi alemmas. Niihin käytin sivuvannekoreista yli jääneitä luunpätkiä joita pyöri sopivasti kaapissa. Lisäsin vielä pienet luunpätkät etusivukappaleen yläosaan tukemaan povea sivusta. Kun kappaleissa ei ollut enää mitään erikseen näperrettävää ompelin myös etusivukappaleet kiinni. Korsetin saumoihin käytin paksumpaa lankaa ja ompelin ne parilla ompeleella. Ihan luukujan viereen ei luonnollisesti päässyt, mutta toisaalta pari milliä lisäväljyyttä ei varsinaisesti haitannut koska luut veisivät kumminkin niin paljon tilaa. Olen aiemmin saksinut saumanvarat päättymään kielekehalkioihin, mutta jo edellisessä omassa korsetissani olin kokeillut jättää ne jatkumaan kielekkeisiin ja taittumaan reunojen yli. Tein niin nytkin arvellen ettei se ainakaan heikentäisi rakennetta.

Korsetti oli nyt jo yhtenä kappaleena, mutta toisaalta alkoi jo kaikkine luineen olla jäykkä ja painava pyöritellä. Seuraavaksi kasasin pellavavuorin ja neulasin sen paikoilleen. Tikkasin reunat kaikkien kerrosten läpi, mikä alkoi paikoin olla jo haastavaa korsetin paksuuden vuoksi, kääntyillessä vuori tarrasi helposti syöttäjän uriin ja rypistyi. Leikkasin reunat muotoonsa ja kielekehalkiot auki, vain etusivukappaleen yläreunaan jätin vielä sovitusvaraa.
Olen perinteisesti huolitellut korsetin reunat ennen reunustusnauhan kiinnitystä pykäpistolla, mutta nyt päätin aikataulusyistä kokeilla saisinko siihen väännettyä siksakin. Kyllähän se korsettia kovasti pyörittelemällä onnistui jopa parhaat päivänsä nähneellä kotikoneella. Vaikka pykäpistoreunustuksen työstäminen on sinänsä kivaa hommaa, voi olla että tulen käyttämään tätä pikakonstia toistekin. Kielekehalkioiden pohjat toki vahvistin kuitenkin vielä käsin tikkauslangalla. Sitten koitti jännittävä sovitus. Tässä kohtaa korsetille ei tietenkään olisi enää kauheasti tehtävissä. Kuten minun olisi pitänyt osata ennakoida, korsetti oli sovituskangasta paksummasta ja varmaan myös venymättömämmästä coutilista tehtynä mennyt vähän kasaan luiden vuoksi. Etusivukappaleen yläkulma pyrki sen johdosta taas jäämään liian sivuun painaen kainaloon. Kavensin sitä vielä aavistuksen, sen minkä luilta nyt pystyi. Etumuksen leveys riitti yläreunasta juuri ja juuri, mutta päätin tehdä siihen vielä jämätilkuista pienet levennyskiilat jotka jäisivät enimmäkseen nyörityksen reunojen alle. Muuten saatoin huokaista helpotuksesta (tai niin ainakin silloin luulin), korsetti näytti oikein kauniilta.
Käytin reunustukseen brokadiin kauniisti sointuvaa morsiussatiinia jota sattui sopivasti pyörimään nurkissa ystäväni Sarin morsiuspuvun leikkausrippeinä. Arvelin myös toiveikkaasti sen olevan valmista, ohuempaa vinonauhaa kestävämpää. Leikkasin ja yhdistelin kaitaleita vähän kiireessä ja väsyneenä ja hoksasin vasta alkaessani silittää niitä että saumat olivat mikä mihinkin suuntaan, ja vain pari niistä asettui nätisti. Purkamisen, uudelleen pätkimisen ja saumaamisen jälkeen sain viimein aikaan pari kaunista yhtenäistä vinokaitalepätkää tiheillä mutta todella huomaamattomilla jatkesaumoilla. Tulipahan ainakin opittua perusteellisesti mihin suuntaan satiinivinonauhan saumat kannattaa leikata.
Kiinnitin nauhan alareunaan käsin mutta suorempaan yläreunaan koneella. Toisen puolen pingotin neuloilla ja tikkasin ommeljuovasta, vaikka tietenkään kapea vinokaitale ei paksuimmista kohdista kiinnittynyt. Viimeistelin ne sitten käsin. Lopuksi askartelin vielä nyöritysreiät etukulmiin ja olkainten päähän. Tähän asti olin tehnyt korsettia tarkasti ja huolella, etenkin koska se oli asiakasprojekti, mutta kuten usein käy, loppuvaiheessa kiire ja jo tietysti tietynlainen puutuminenkin houkuttelevat oikopoluille kohti kuvainnollisen aidan matalimpia kohtia. Tämä pätee etenkin silloin kun pitää alkaa projektin loppuvaiheessa paikkailemaan omia virheitä. Tästä johtuen tähän asti siistin etumuksen yläreunojen levennyspalat eivät ole kovin siististi integroidut, eivät etenkään alapuolelta. Iskin ne kiinni melko hätäisesti ja vedin vinokantin etumuksen ympäri, oltiinhan jo tanssiaisviikon puolella.
Onneksi nuo melko rumat levennykset tekivät funktionaalisen tehtävänsä eivätkä edes hirveästi näkyneet. Sovitimme valmista korsettia pikaisesti ennen tiistain tanssitreenejä. Ida sanoi sen painavan hieman vyötäröstä, mutta arveli silloin vain hameen vyötärön jääneen kurttuun alle tai vatsan olevan vähän liian turvoksissa, ja lupasi sovitella korsettia kotona paremmin. Seuraavana iltana ilmeni että korsetti ei tahtonut mennä vyötäröltä kiinni ilman rankkaa kiristystä, mikä taas haittaisi jo tanssimista. Koska kyseessä olivat naamiaistanssiaiset, Ida esiintyisi pastoraalihenkisesti korsetti näkyvillä, ja korsetin alle näinollen tungetut hameet veivät ilmeisesti kriittisen pari senttiä liikaa tilaa. Lopulta ratkoin perjantai-iltana reunustukset irti ja askartelin äkkiä yläreunan tyyppiset lisälevennykset voimakkaasti kapenevaan alareunaan.
Harmitti todella paljon koskea siististi tehtyyn etumukseen ja vielä kiireellä, mutta onneksi lisäsentit toivat helpotusta. Saapuessani lauantaina perhosia mahassa juhlapaikalle kohtasin ilokseni iloisen korsetoidun Idan joka vakuutti ettei todennäköisesti tulisi illan aikana pyörtymään. Jatkesaumat tukitikkauksineen jäivät näkyviin, mutta onneksi nyöritys hämäsi hieman niin ettei niihin ehkä kiinnitä hirveästi huomiota. Korsetin jäädessä vaatteiden alle pienet kauneusvirheet eivät tietysti ole niin vakavia.
Näin jälkeenpäin hoksasin että sovitin sovitusversiota tietenkin alkuperäisen korsetin etumuksen kanssa, kopioin sitten mallin siitä, mutta en ottanut huomioon että luut kutistaisivat sitäkin. Kaiken kaikkiaan en osannut täysin varautua täysluitetun korsetin luiden viemään tilaan. Vaikka olen käyttänyt coutilia jo muutaman kerran, sen laadukkuus osaa silti yllättää, yleensä olen tottunut siihen että korsetti venähtää aina käytössä vähän heti alkuun. Etumuksen kohdalla virhearvio harmittaa sikäli, että se olisi ollut hirveän helppo tehdä vähän leveämmäksi heti alkuun, päällyskangastakin olisi riittänyt hyvin. Kenties varoin liikaa vastakkaista ongelmaa, joka ainakin punaisen silkkikorsettini kanssa on tullut - siinä taas korsetin venähdettyä etumuksen reuna alkaa vilkkua ikävästi kielekkeiden välistä jos korsetin kiristää yhtään kireämmälle. No, tämäkin oli tietenkin arvokasta oppia.
Väljyyden ongelmia ja etumuksen hätäratkaisulevennystä lukuunottamatta olen melko tyytyväinen korsettiin. Toiselle tekeminen on aina jännittävää, etenkin korsetin tyyppisen monimutkaisen vaatteen jonka sopivuus paljastuu lopullisesti vasta käytössä. Myös sopivan väljyyden arvioiminen on hankalaa kun ei pääse itse korsetin sisään. Ideaalitilanteessa minun olisi tietysti pitänyt tehdä Idalle kunnon kankaasta tehty sovituskorsetti ja pyytää häntä pitämään sitä päällä vähän pidempään, mutta nyt aikataulu osaltaan painosti nopeisiin päätöksiin. Toisaalta voi myös ajatella että ensimmäinen korsetti on koekappale sinänsä ja seuraavasta tulee ehkä sitten se täydellinen. Täysluitettu korsetti oli projekti, joka oli kiinnostava tehdä. 1700-luvun vaatteiden harrastajalle se on oikeastaan juttu, mikä pitää joskus tehdä, ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että itselleni en olisi ihan heti sellaista ryhtynyt vääntämään, joten ihan hyvä että ystävyys potki minut yrittämään tätäkin. Okei, tietyllä tavalla päällyskankaalla verhottu täysluitettu korsetti on vähän fuskausta, mutta kylkikappaletta lukuunottamatta luukujien asettelu oli melko pitkälle hiottu ja voisi sinänsä jäädä näkyviinkin kunhan tikkaukseen panostaisi enemmän. Tuo kylkikappaleen luittaminen jäi edelleen ratkaisemattomaksi arvoitukseksi, johon kenties saatan joskus vielä palata.
Henkilökohtaisesti en edelleenkään lämmennyt metalliluulle, vaikka suojapäät ja kunnon kiinnitystekniikan opetteleminen tekivätkin niiden kanssa työskentelystä helpompaa. Aika puolestaan näyttää miten ne tulevat pysymään tiukan korsetin sisällä. Vierastan metalliluussa kuitenkin yhä sen jäykkyyttä, joka ei tahdo joustaa tarpeeksi jyrkästi vyötärön sivuissa, vaikka myönnänkin että se toki tukee hyvin runsaampaa povea. Metalliluu myös pitää edustan napakampana kuin muoviluu, joka taipuu reippaasti vyötäröstä, mutta kauden ratkaisu litteään vatsaan olikin puinen tai metallinen täysin joustamaton lastikka. Mutta kuten sanottu, runsaammille muodoille metalliluu on kenties lopulta parempi vaihtoehto. Sensijaan täysluitettu korsetti, joka on tähän asti jäänyt minulle vieraaksi koska en ole itse kokenut maksimaalista tukea tarvitsevani, alkoi tuntua yllättävän kiinnostavalta. Voi olla, että vielä joskus innostun kokeilemaan sellaista itsellenikin, ehkä sitten siihen hovipukuun johon on jo kangaskin kaapissa... << Takaisin projekteihin