Tällä kertaa päätin kiinnittää vuorin ajanmukaisesti vasta viimeiseksi napinläpien päälle. Ensin olin harsinut päällyskankaan tukikankaan päälle, silittänyt reunat kääntymään tukikankaan yli ja kiinnittänyt ne käsin. Saatuani nyt vihdoin langan aloitin napinläpien ompelun harsinlangoilla merkittyjen linjojen mukaan. Harvan tukikankaan ja pehmeän päällyskankaan läpi neula sujahteli paksummankin langan kanssa todella sutjakasti, ja tiiviimpi vuori olisi ollut yksinomaan häiriöksi. Lopuksi ompelin vuorin käsin reunoihin. Olin aiemmin jättänyt läppien yläreunassa vuorin vielä irti ja ommellut ne koneella paikalleen, ja askarrellut sitten vuorin kiinni läpän alle, mutta nyt päätin vuorittaa taskunläpät kerralla ja kiinnittää ne vain käsintikkauksella jonka kuitenkin tekisin konetikin lisäksi.

Selkäkappaleiden ollessa taskunläppien ohella kannettavassa ompeluvaiheessa siirryin ompelupöydän ääressä isompien etukappaleiden kimppuun. Olin jo ensimmäistä pukua tehdessäni ollut jotenkin hämärästi tietoinen kauden tavasta tehdä napinlävet ennen vuoritusta ja ommella lopuksi vuori napinläpien reunoihin, mutta silloin ajatus oli tuntunut kauhean hankalalta ja työläältä. Nyt päätin kokeilla sitäkin takissa ja liivissä, etenkin kun suurin osa napinlävistä olisi vain koristeena, eivätkä napinläpien suttuiset nurjat puolet näyttäisi kovin hyviltä etenkään takin helmassa josta vuorin puolikin saattaisi vilahtaa.

Silmäni oli jo ehtinyt tottua sirompiin napinläpiin ja uudet näyttivät vähän turhan massiivisilta, mutta kuten sanottu, en uskaltanut kaventaa toimivia napinläpiä joten muiden leventäminen oli ainoa vaihtoehto. Jo valmiiden taskunläppien napinläpiä en sentään viitsinyt enää alkaa tehdä uusiksi, mutta koska ne eivät ole niin suoraan leveämpien vieressä ero ei pistä silmään niin pahasti. Onneksi törmäsin ongelmaan tässä vaiheessa takkia ajatellen.

Ompelin taskunsuun, vahvistin sen käsintikkauksella ja kiinnitin sitten taskupussin toisen puolen ja taskun läpän paikoilleen. Olin kaavoittanut tukikankaan erittäin tyhmästi niin että se loppui juuri ennen nappeja, jotka olisivat ohuessa kankaassa kaivanneet myös tukea, joten tuin napin kohdat nurjalta puolelta taitelluilla pellavanauhan paloilla.

Takin ja liivin isommat napit olivat huomattavasti housujen pienempiä nappeja kivempia tehdä. Housujen taskunsuiden ohella toinen lankeamiseni liimattavaan tukikankaaseen oli nappien päällystyskappaleissa, joiden reunojen pelkäsin liestyvän ilman. Napin ja päällisen väliin tuli vielä kerros paksua villakangasta, joka pyöristi kauniisti napin reunat. Palasten kankaalle piirtämisessä, leikkelemisessä ja tukikankaiden kiinnityksessä vierähti siinäkin muutama tovi.

Ongelmaksi nousi, mitä käyttää vuorituksen “silkkinä”. Tekstiilituntemukseni kaudelta on siinä mielessä hataraa, että olen tutustunut materiaaleihin livenä varsin vähän ja aina lasin takaa, joten olen vähän hukassa niiden ominaisuuksista, tiheydestä, paksuudesta ja tunnusta muutenkin. Koska viskoosinen päällyskangas ei ole kovin jämäkkää tuntui että vuorissa voisi olla vähän tukevuutta. Budjetin vuoksi silkkitafti oli ilman muuta poissa laskuista, kun päällyskangaskin oli edullista viskoosia, polyesteritafti olisi jo ihan liian peltiä, inhottavaa ommella ja lisäksi hiostavaa. Moderneista vuorikankaista se tavallinen ohut on ihan liian ohutta ja paksumpi satiinisidoksinen viskoosi hieman hankalaa käsitellä. Harkitsin jotain kombinaatiota pellavasta ja sen päälle tulevasta ohuesta vuorikankaasta, mutta lopulta törmäsin kirpparilla todella kivan tuntuiseen, tarpeeksi paksuun viskoosiksi arvelemaani satiiniin. Se oli vieläpä täydellisen kerman väristä. Päätin käyttää sitä, joko pellavalla tai ilman. Siirsin takin vuorituksen lopullista päätöstä edelleen ja keskityin liiviin.

Costume Close Upin (myöhemmässä) liivissä etureunoissa ja helmassa on erilliset palat silkkiä pellavavuorin jatkeena. Idea tuntui fiksulta, koska etenkin pääntien kulma kääntyy helposti näkyviin ja silkki- tai satiinivuori näyttää toki hienommalta. Päätin soveltaa hieman ja tehdä satiinikaitaleet vain etureunoihin.

Kirjan kuvassa näkyy erittäin harmillisesti vain nappipuoli, joten napinläpien vuorituksen yksityiskohdat jäävät mysteeriksi. Olen lukenut lähinnä epämääräisiä kuvauksia “vuorikankaan viiltämisestä auki napinläpien kohdalla ja kiinnittämisestä napinläven reunoihin”, mikä kuulostaa minusta rispaantumisen kosiskelulta. Onneksi mahtavassa “At the Sign of the Golden Scissors”-blogissa sattui sopivasti olemaan postaus ratsastuspuvusta, ja erittäin havainnollinen kuva “pieced facing”-tekniikasta. Kiinnitin siis vuorin paloina napinläpien väliin.

Maailmassa, jossa kaikki kaavat ja mitat pitävät aina täsmällisesti paikkaansa palaset olisi varmaan voinut yhdistää koneella jättäen aukon napinläven aukeavalle osalle, mutta tässä todellisuudessa arvelin etteivät ne kuitenkaan osuisi kohdalleen ilman säätöä joten kiinnitin ne kokonaan käsin tukikankaaseen, napinläpien reunaan ja toisiinsa. Se vaati toki hieman näpertelyä, mutta neuroottisen siisti lopputulos oli todella palkitseva.

Silitin ja neulasin vuorin taittumaan etureunoissa pari milliä reunasta ja tikkasin sen kiinni käsin. Kuten housujenkin viimeistelyssä, tikkasin etupistolla suoraan reunojen läpi, koska se mielestäni jämäköittää reunan parhaiten. “Le point a rabattre sous la main”-pisto on myös hankala saada paksun tukikankaan läpi.

Asettelin vuorin pellavaosuuden pakoilleen, silitin ja neulasin reunat ja kiinitin lopun vuorista käsintikkauksella. Olalla asettelin vuorin pituussuunnassa aavistuksen kireälle niin että se asettuisi olan muotoon paremmin, ja tikkasin koneella kerrokset yhteen olka- ja sivusaumoista.

Jäljellä oli enää valmiiden etu- ja takakappaleiden yhdistäminen. Edellisessä silkkiliivissä olin viimeistellyt valmiin takakappaleen sivu- ja olkasaumat etukappaleen päällisen ja vuorin väliin, mikä oli aiheuttanut massiivisen saumanvaramyökyn olalle. Nyt kokeilin päinvastaista. Olin jättänyt selkäpuolen sivusaumat ja olkasaumat sekä pääntien auki, ja ompelin nyt etukappaleet kiinni selän päällyskankaaseen. Silitin saumanvarat selän puolelle ja samalla silitin pääntien saumanvarat. Sitten neulasin vuorin taittumaan saumojen päälle niin että se juuri peitti konetikin, ja niskassa jäi vähän pääntien reunan sisäpuolelle.

Liivi oli näin onnellisesti paketissa. Kuten sanottu, olin pyrkinyt tekemään liiviä kaavojen varassa hirveästi sovittelematta, ja etenkin kun liivillä oli pohjana onnistunut edeltäjä sitä ei ollut sovitettu missään vaiheessa. Nyt valmiina paljastui, että olin ilmeisesti sotkenut takakappaleen kaavat, ja tähän projektiin kopioimassani ei näyttänyt olevan juurikaan poistoa selkänyörityksen kohdalla koska se meni melkein kiinni. Näyttäähän se tietysti siistiltä, mutta koko nyörityksen idea, koon säätövara meni vähän hukkaan. Jarno tosin vakuutti ettei laihtuminen ole kovin todennäköistä. Muuten liivi näytti ihan hyvältä.

Jatkuu seuraavalla sivulla >>