Seuraavaksi siirryin
liivin kimppuun. Olin leikannut leveät tukikangaskaitaleet
etureunoihin ja vahvistanut vielä reunat tukikappaleeseen
ommellulla suoralla juuttikaitaleella, napinläpien
puolella 2cm leveällä ja nappien puolella 4cm leveällä.
Tuin myös taskujen kohdat ja sivuhalkioiden reunan
etukappaleella. Liivin vuoriksi valitsin ohuehkon
luonnonvalkoisen pellavan. Aloitin takakappaleista, jotka tein kaksinkertaisesta pellavasta. Silkkiliivin tapaan lisäsin päällimmäiseen kerrokseen pukukankaasta olevat kappaleet takahalkion reunoihin ja niskaan, toisin sanoen kohtiin jotka saattaisivat vilahtaa takin alta. Tikkasin alempaan kerrokseen pellavaiset tukinauhat nyörityksen kohdalle. Ompelin selkäkappaleet pussiin koneella jättäen auki sivusaumat ja yläreunan, ja pakkasin ne viimeisteltäviksi käsintikkauksin ja nyöritysrei'in matkaompeluksena. Laiskistuttuani tehokkaimmasta vaiheestani viettämään suurimman osan työmatkoistani ja kahvitauoistani kirjojen (pahimmillaan tasoltaan varsin keskinkertaisten sellaisten) parissa yritin nyt taas suunnitelmallisesti aktivoitua koska puvun käsinompelumäärä vaatisi päivittäistä työskentelyä. Housujen ollessa loppusuoralla napinläpilankani oli viimein suureksi onnekseni saapunut Merlettoon. Ostin heti varmuuden vuoksi kaksi vyyhtiä ja aloitin liivin taskunläppien koristenapinlävet. |
|
Tällä
kertaa päätin kiinnittää vuorin ajanmukaisesti vasta
viimeiseksi napinläpien päälle. Ensin olin harsinut
päällyskankaan tukikankaan päälle, silittänyt reunat
kääntymään tukikankaan yli ja kiinnittänyt ne käsin.
Saatuani nyt vihdoin langan aloitin napinläpien ompelun
harsinlangoilla merkittyjen linjojen mukaan. Harvan
tukikankaan ja pehmeän päällyskankaan läpi neula
sujahteli paksummankin langan kanssa todella sutjakasti,
ja tiiviimpi vuori olisi ollut yksinomaan häiriöksi.
Lopuksi ompelin vuorin käsin reunoihin. Olin aiemmin
jättänyt läppien yläreunassa vuorin vielä irti ja
ommellut ne koneella paikalleen, ja askarrellut sitten
vuorin kiinni läpän alle, mutta nyt päätin vuorittaa
taskunläpät kerralla ja kiinnittää ne vain
käsintikkauksella jonka kuitenkin tekisin konetikin
lisäksi. Selkäkappaleiden ollessa taskunläppien ohella kannettavassa ompeluvaiheessa siirryin ompelupöydän ääressä isompien etukappaleiden kimppuun. Olin jo ensimmäistä pukua tehdessäni ollut jotenkin hämärästi tietoinen kauden tavasta tehdä napinlävet ennen vuoritusta ja ommella lopuksi vuori napinläpien reunoihin, mutta silloin ajatus oli tuntunut kauhean hankalalta ja työläältä. Nyt päätin kokeilla sitäkin takissa ja liivissä, etenkin kun suurin osa napinlävistä olisi vain koristeena, eivätkä napinläpien suttuiset nurjat puolet näyttäisi kovin hyviltä etenkään takin helmassa josta vuorin puolikin saattaisi vilahtaa. |
|
Kiinnitin tukikankaat
käsin ja aloitin sitten alimpien, avaamattomien
napinläpien työstämisen. Koska pikkuisen kotikoneeni
siksak alkoi olla aika löysää tein avattavien napinläpien
pohjustuksen vanhemmilla käydessäni äidin koneella, jolla
olen aikanaan opetellut ompelemaan. Päästessäni viimeistelemään niitä viskoosilangalla huomasin ikäväksi yllätykseksekseni että pohjustuksen leveyden vuoksi avattavista napinlävistä tuli huomattavasti alareunan kapeita napinläpiä leveämpiä. Pohjustusompeleita ei kuitenkaan viitsisi hirveästi kaventaa, koska pelkäsin isosidoksisen juutin lohkeavan irti reunasta liian kapealla huolittelulla. Tein avattavat napinlävet valmiiksi, tuijottelin liiviä hetken kriittisin silmin ja lopulta otin ratkojan kauniiseen käteen ja ratkoin alareunan napinlävet pois. Tein ne uusiksi vastaamaan avattujen leveyttä. |
|
Silmäni oli jo ehtinyt tottua sirompiin napinläpiin ja uudet näyttivät vähän turhan massiivisilta, mutta kuten sanottu, en uskaltanut kaventaa toimivia napinläpiä joten muiden leventäminen oli ainoa vaihtoehto. Jo valmiiden taskunläppien napinläpiä en sentään viitsinyt enää alkaa tehdä uusiksi, mutta koska ne eivät ole niin suoraan leveämpien vieressä ero ei pistä silmään niin pahasti. Onneksi törmäsin ongelmaan tässä vaiheessa takkia ajatellen. |
|
|
|
Takin ja liivin isommat napit olivat huomattavasti housujen pienempiä nappeja kivempia tehdä. Housujen taskunsuiden ohella toinen lankeamiseni liimattavaan tukikankaaseen oli nappien päällystyskappaleissa, joiden reunojen pelkäsin liestyvän ilman. Napin ja päällisen väliin tuli vielä kerros paksua villakangasta, joka pyöristi kauniisti napin reunat. Palasten kankaalle piirtämisessä, leikkelemisessä ja tukikankaiden kiinnityksessä vierähti siinäkin muutama tovi. |
|
Tein nappeja vähän
kerrassaan bussissa napinläpien ohessa. Kuviolliseen
kankaaseen sai kivasti kohdistettua poimutuslangan
tasaisesti, ja isompaan nappiin saumanvaratkin asettuivat
pikkunappia tasaisemmin. Napit ovat silti aika paksuja, ja
vain koristeeksi jäävät napit ompelinkin kiinni useammasta
kohdasta saumanvarojen reunasta jolloin ne asettuvat
napakasti. Taskujen valmistuttua olikin viimein aika vuorittaa etukappaleet. Koko puvun vuoritus oli tuottanut minulle paljon jahkausta ja päänvaivaa. Housut on käsitelty yllä, lähinnä päättämisen vaikeukseni kohdistuivat takkiin. Costume Close Upin mallina käyttämässäni puvussa, sekä monissa muissa lukemissani lähteissä takki on vuoritettu muuten silkillä mutta selkä (ja mahdollisesti hihat) pellavalla, koska se ei kumminkaan näkyisi kun takki on päällä. |
|
Ongelmaksi
nousi, mitä käyttää vuorituksen “silkkinä”.
Tekstiilituntemukseni kaudelta on siinä mielessä
hataraa, että olen tutustunut materiaaleihin livenä
varsin vähän ja aina lasin takaa, joten olen vähän
hukassa niiden ominaisuuksista, tiheydestä, paksuudesta
ja tunnusta muutenkin. Koska viskoosinen päällyskangas
ei ole kovin jämäkkää tuntui että vuorissa voisi olla
vähän tukevuutta. Budjetin vuoksi silkkitafti oli ilman
muuta poissa laskuista, kun päällyskangaskin oli
edullista viskoosia, polyesteritafti olisi jo ihan liian
peltiä, inhottavaa ommella ja lisäksi hiostavaa.
Moderneista vuorikankaista se tavallinen ohut on ihan
liian ohutta ja paksumpi satiinisidoksinen viskoosi
hieman hankalaa käsitellä. Harkitsin jotain
kombinaatiota pellavasta ja sen päälle tulevasta ohuesta
vuorikankaasta, mutta lopulta törmäsin kirpparilla
todella kivan tuntuiseen, tarpeeksi paksuun viskoosiksi
arvelemaani satiiniin. Se oli vieläpä täydellisen kerman
väristä. Päätin käyttää sitä, joko pellavalla tai ilman.
Siirsin takin vuorituksen lopullista päätöstä edelleen
ja keskityin liiviin. Costume Close Upin (myöhemmässä) liivissä etureunoissa ja helmassa on erilliset palat silkkiä pellavavuorin jatkeena. Idea tuntui fiksulta, koska etenkin pääntien kulma kääntyy helposti näkyviin ja silkki- tai satiinivuori näyttää toki hienommalta. Päätin soveltaa hieman ja tehdä satiinikaitaleet vain etureunoihin. |
|
Kirjan
kuvassa näkyy erittäin harmillisesti vain nappipuoli,
joten napinläpien vuorituksen yksityiskohdat jäävät
mysteeriksi. Olen lukenut lähinnä epämääräisiä kuvauksia
“vuorikankaan viiltämisestä auki napinläpien kohdalla ja
kiinnittämisestä napinläven reunoihin”, mikä kuulostaa
minusta rispaantumisen kosiskelulta. Onneksi mahtavassa
“At the
Sign of the Golden Scissors”-blogissa sattui
sopivasti olemaan postaus ratsastuspuvusta, ja erittäin
havainnollinen
kuva “pieced facing”-tekniikasta. Kiinnitin siis
vuorin paloina napinläpien väliin. Maailmassa, jossa kaikki kaavat ja mitat pitävät aina täsmällisesti paikkaansa palaset olisi varmaan voinut yhdistää koneella jättäen aukon napinläven aukeavalle osalle, mutta tässä todellisuudessa arvelin etteivät ne kuitenkaan osuisi kohdalleen ilman säätöä joten kiinnitin ne kokonaan käsin tukikankaaseen, napinläpien reunaan ja toisiinsa. Se vaati toki hieman näpertelyä, mutta neuroottisen siisti lopputulos oli todella palkitseva.
|
|
Silitin ja neulasin vuorin taittumaan etureunoissa pari milliä reunasta ja tikkasin sen kiinni käsin. Kuten housujenkin viimeistelyssä, tikkasin etupistolla suoraan reunojen läpi, koska se mielestäni jämäköittää reunan parhaiten. “Le point a rabattre sous la main”-pisto on myös hankala saada paksun tukikankaan läpi. Asettelin vuorin pellavaosuuden pakoilleen, silitin ja neulasin reunat ja kiinitin lopun vuorista käsintikkauksella. Olalla asettelin vuorin pituussuunnassa aavistuksen kireälle niin että se asettuisi olan muotoon paremmin, ja tikkasin koneella kerrokset yhteen olka- ja sivusaumoista. |
|
Jäljellä oli enää
valmiiden etu- ja takakappaleiden yhdistäminen.
Edellisessä silkkiliivissä olin viimeistellyt
valmiin takakappaleen sivu- ja olkasaumat
etukappaleen päällisen ja vuorin väliin, mikä oli
aiheuttanut massiivisen saumanvaramyökyn olalle. Nyt
kokeilin päinvastaista. Olin jättänyt selkäpuolen
sivusaumat ja olkasaumat sekä pääntien auki, ja
ompelin nyt etukappaleet kiinni selän
päällyskankaaseen. Silitin saumanvarat selän
puolelle ja samalla silitin pääntien saumanvarat.
Sitten neulasin vuorin taittumaan saumojen päälle
niin että se juuri peitti konetikin, ja niskassa jäi
vähän pääntien reunan sisäpuolelle.
|
|
Tikkasin ensin käsin niskan pääntien ja kiinnitin sitten vielä sen vahvistukseksi pätkän puuvillanauhaa. En ole varma tämän yksityiskohdan ajanmukaisuudesta, mutta se tuntui järkevältä. Lopuksi tikkasin sivusauman, kädentien ja olan saumanvarat selän puolelle käsin jolloin vuori kiinnittyi samalla. Lopputuloksesta tuli oikein siisti myös sisäpuolelta. | |
Liivi oli näin
onnellisesti paketissa. Kuten sanottu, olin pyrkinyt
tekemään liiviä kaavojen varassa hirveästi
sovittelematta, ja etenkin kun liivillä oli pohjana
onnistunut edeltäjä sitä ei ollut sovitettu missään
vaiheessa. Nyt valmiina paljastui, että olin
ilmeisesti sotkenut takakappaleen kaavat, ja tähän
projektiin kopioimassani ei näyttänyt olevan
juurikaan poistoa selkänyörityksen kohdalla koska se
meni melkein kiinni. Näyttäähän se tietysti
siistiltä, mutta koko nyörityksen idea, koon
säätövara meni vähän hukkaan. Jarno tosin vakuutti
ettei laihtuminen ole kovin todennäköistä. Muuten
liivi näytti ihan hyvältä.
|