1870-luku elegantteine röyhelölaahuksineen on ollut yksi lempikausistani aina, tai ainakin siitä asti kun herkässä iässä näin Martin Scorsesen "The Age of Innocence"-elokuvan. Kun aikanaan aloitin historiallisten vaatteiden tekemisen päädyin toiseen ikisuosikkiini, 1700-lukuun, ja kaverien kautta löysin melko pian myös myöhäiskeskiajan, ja näiden parissa vierähtikin useampi vuosi. Molemmista löytyisi vielä paljon tehtävää, mutta jossain kohtaa levoton mieleni alkoi haikailla viktoriaanisen estetiikan perään ja Pinterest-kansioni alkoivat täyttyä toinen toistaan ihanammista 1870-luvun muotipiirroksista. Lopulta innostuin ostamaan lipun Prior Attiren tanssiaisiin, ja vaatteiden teko oli viimein pakko oikeasti aloittaa. Luonnollinen aloituspiste oli tietenkin korsetti.




Olin valinnut ensimmäisen pukuni ajoitukseksi 1870-luvun lopun Natural Form-linjan. Koska en ollut varma mihin suuntaan tästä lähtöpisteestä inspiraatio seuraavaksi kuljettaisi päätin etten viitsisi olla orjallisen tarkka korsetin ajoituksesta, vaan pyrkiä jonkinlaiseen yleispätevään 1800-luvun loppupuolen korsettiin. Olennaisinta olisi kohtuullisen oikea siluetti. Natural Form-muodin etuna on toki se, että edes muotikuvissa puvuissa ei ole ihan niin hurjaa ampiaisvyötäröä kuin 1880-luvulla ja myöhemmin, joten korsetti olisi käyttömukavuudeltaan huomattavasti inhimillisempi.





Internetin syövereistä vastaani sukelsi tällainen H.S.Straussin korsettikaava. Ajoitus osui hyvinkin tarkasti yksiin suunnittelemani tanssiaispuvun kanssa, ja sitäpaitsi kaava näytti suhteellisen yksinkertaiselta ja helpolta muokata. Minulla oli mm. tästä mekkoprojektista valmiina varsin tiukka miehustan kaava, ja lähdin sen pohjalta askartelemaan Straussin korsetin mallisia kaavoja omille mitoilleni.




Kuten helposti arvata saattaa, rinnanympärystä sai pienentää reippaasti ja rinnankorkeutta vähän viilailla, mutta suurinpiirtein korsetin näköinen sovitusversio syntyi yllättävänkin kivuttomasti. 1700-luvun korsetteihin verrattuna viktoriaaninen malli on lopulta huomattavasti helpompi kaavoittaa ja sovittaa, koska se seuraa enemmän kehon luonnollista muotoa eikä yritä puristaa sitä kartioksi.




Päätin jättää vyötärön kiristyksen hyvin maltilliselle tasolle, vaikka kiusaus oli toki suuri tavoitella kunnon viktoriaanista tiimalasivartaloa. Vatsaongelmista kärsivänä kuitenkin päätin olla realisti, ja olla aiheuttamatta itselleni stressiä ennen joka tapahtumaa siitä mahtuuko puku tällä kertaa vai ei. Voisihan aina myöhemmin tehdä uuden, tiukemman korsetin mikäli se tuntuisi tarpeelliselta.

Kaavapatentissa on piirretty paikka suoralle blansetille, mutta koska lusikkablansetti ilmestyi korsetteihin hyvin pian tämän jälkeen päätin että voisin käyttää sitä. Belle Modestelta ostamani moderni lusikkablansetti ei kuitenkaan muotoilultaan poikkea lopulta valtavasti suorasta leveästä blansetista, ja tuntui mukavan tukevalta.





Luuna käytin 7mm leveää spiraaliluuta, paitsi takanyörityksen reunoissa jossa on teräsluut. Spiraaliluuta käytettiin kaudella kai lähinnä urheilu- ja ratsastuskorsetteihin, mutta pidän siitä koska se mukautuu hyvin kaarevaan muotoon ja tiheästi käytettynä antaa kuitenkin tarpeeksi tukea.

Korsetin materiaaliksi valitsin tietenkin tutun luottokankaani, perinteisen kalanruoto-coutilin. Jos olisin malttanut olla kaudelle vähän uskollisempi olisin jättänyt sen valkoiseksi tai värjännyt epämääräisen beigeksi tai luonnonvalkoiseksi, mutta nykysilmään se olisi ollut kamalan tylsää. Toisaalta taas riehakkaan väriset silkkikorsetit ovat enemmän 1880- ja 90-lukujen juttu, joten päädyin välimallin ratkaisuun värjätä coutil hillityn vaaleansiniseksi.



Korsetin rakenteita ja yksityiskohtia varten kahlasin läpi museomallien kuvia, ja erityisen paljon apua oli Before The Automobilen ihastuttavan vaaleanpunaisen korsetin esittelystä. Siitä sain mm. idean kokeilla yhden coutil-kerroksen tekniikkaa, joka olikin mielettömän näppärä, ja antaisi jopa vähän varaa mahdollisille sovitusmuutoksille.

Kevyen perusrakenteen vastapainoksi saumojen päällä on kolme luukujaa rinnakkain. Mikäli oikein tulkitsen Straussin korsetin kuvaa, se näyttäisi olevan tehty samoin. Arvelin, että tämä tuki riittäisi oikein hyvin minun kokoiseni daamin kurvien hallintaan, koska käytännössä esimerkiksi vyötärön kohdalla on lähestulkoon pelkkää luuta vieri vieressä. Poven kohta, lantion alue sivussa jossa on luita harvemmassa sekä keskietu- ja keskitakakappaleet on tehty kaksinkertaisina ja tuettu puuvillanyörillä täytetyillä kapeilla kujilla.




Korsetin ompeleminen oli valtavan hauskaa ja jopa rentouttavaa. 1700-luvun korsetteihin verrattuna se tuntui menevän hurjan nopeasti kun lähes kaiken sai tehdä koneella (puhumattakaan nyt metallisirkkanyörityksestä). Olen myös tutustunut tämäntyyppisiin modernimpiin korsetteihin hieman jo ennen historiallisiin vaatteisiin hurahtamista, joten aloituskynnys ei ollut niin korkea. Päätin jo heti alussa yrittää tehdä vain käytännöllisen aloituskorsetin ilman ylimääräistä perfektionismia ja kikkailua, joten en edes yrittänyt saada esimerkiksi nyörikujia millintarkoiksi.




Tekniikka, jossa korsetin pohja ommellaan yhdestä kerroksesta coutilia ja saumanvarat jätetetään oikealle puolelle, jossa ne peittyvät puolestaan luukujanauhojen alle oli suorastaan nerokas. Coutilista leikattujen luukujanauhojen saumanvarojen sujauttaminen pohjan saumanvarojen alle piti ne näppärästi suorassa ommellessa, ja lopputuloksesta sai helposti siistin.

Nurjalle puolelle olisi tietysti voinut lisätä irrallisen vuorin jos olisi halunnut, mutta mielestäni se oli tarpeeksi siisti ilmankin. Halusin minimoida kangaskerrokset myös käyttömukavuutta ajatellen.




Erityisen tyytyväinen olin siihen, että rinnan kohdan kaarevan, helposti kulmikkaaksi ja törröttäväksi jäävän sauman sai helpohkosti syötettyä aavistuksen kireälle jätettyyn leveään luukujakaitaleeseen niin, että sauma muotoutui kauniin pyöreäksi. Muutenkin nyörikujilla tuettu poven kohta on todella hyvän mallinen ja sopivasti tukeva.

Kasasin korsetin melko nopeasti päästäkseni pian kaavoittamaan itse pukua, joten valitettavasti en tullut ottaneeksi yhtään työvaihekuvaa. Toisaalta, internet on pullollaan korsettiblogeja, joista joku mahdollisesti teknistä lisäinfoa kaipaava löytää varmasti sitä enemmän kuin minun vähäisellä korsettikokemuksellani edes pystyisi tarjoamaan.




Ihan karun funktionaaliseksi en tietenkään malttanut korsettia jättää, vaan palasin sen pariin vähän myöhemmin ja lisäsin hieman koristelua: Yläreunaan puuvillapitsin ja luukujiin yksinkertaiset flossing-koristeompeleet, jotka samalla pitävät luut paikoillaan. Siitä tulikin oikein söpö. Ehkä sitten joskus, kun minulla on enemmän aikaa voin tehdä vielä sen koristeellisemmin ja monimutkaisemmin flossatun silkkisatiinikorsetin, mutta tämä esikoinen on oikein pätevä.





Korsetin pääpointtiin, istuvuuteen olen todella tyytyväinen, jopa iloisesti yllättynyt kun kyseessä oli kuitenkin se ensimmäinen versio. Sivuprofiili saisi olla vyötäröltä kaartuvampi, mutta kuten totesin, lusikkablansettini ei ole kovinkaan muotoiltu verrattuna kauden vastaaviin, ja lisäksi en uskaltanut sovittaa vyötäröä liian tiukaksi. Edestä katsottuna vyötärö kuitenkin erottuu hyvin, ja lantioltakin korsetti istuu sulavasti, mikä on tiukassa Natural Form-puvussa tärkeää.

Korsetti on mielettömän mukava päällä, jopa niin että 1700-luvun korsetit tuntuvat siihen verrattuna ahdistavilta. Kenties viktoriaaninen malli vain sopii vartalolleni luontevammin. Heti ensimmäisellä varsinaisella käyttökerralla tuli myös todettua, että korsetissa jaksoi hyvin tanssia koko illan!

Kuvissa korsetin alla oleva kombineesi on antiikkilöytö, joka on todennäköisesti korsettia hieman myöhäisempää tyyliä mutta näyttää kivalta.