Villajakku,
2020
En ole enää viime vuosina osallistunut
1700-luvun sotilasleireille enkä juuri markkinoillekaan, joten
arkisemmat vaatteet ovat jääneet vähemmälle käytölle.
Muotipukuja vaatimattomammissa vaatteissa on kuitenkin oma
viehätyksensä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut tämän
tyyppisestä asusta mm. Outlanderin alkukausien ja Liotardin
"Kaakaotyttö"-maalauksen innoittamana. Tulossa oleva pienehkö
tavernahenkinen illanvietto marraskuussa sai minut oikeasti
aloittamaan ompelun.
Jakun kangas oli puhdas inspiraatio-ostos
surullisenkuuluisan kesän 2020 ainoilta keskiaikamarkkoinoilta.
Oikeastaan heti nähtyäni pakan näin mielessäni tämäntyyppisen
jakun. Kangas on ohutta ja todella pehmeää villaa, ja väri on
suosikkisävyjäni. Sävyyn sopivia ompelulankoja löytyi siis
kaapista helposti.

Mallin valinta
Visioni oli
yksinkertainen, istuva jakku jossa saisi mielellään olla
etunyöritys. Se on paitsi jokseenkin klassinen yksityiskohta
myös oikeasti käytännöllinen koska se antaa tiukkaan
miehustaan huomattavasti säätövaraa. Etenkin tällaisessa
rennommassa vaatteessa korsettia on joskus mukava pitää hieman
löysemmällä.
Costume Close Up-kirjan (Baumgarten & Watson ja Carr)
jakun (nro 6) malli sopi mielikuvaani hyvin. Olen aiemmin
tehnyt tätä kaavaa mukaillen kukallisen puuvillajakun.
Tein tämän aiemman jakun melko kiireellä ja hyvin hätäisesti
sovittaen, joten siitä tuli hieman väljä, joskin
käyttökelpoinen. Asiassa on se hyvä puoli että lainavaatteita
tarvitaan usein, ja se onkin sopinut todella monelle, välillä
hakasiin kiinnitetyllä nyörityksellä jatkettuna. Itselleni se
on hyvä hätävara pahimpien turvotuspäivien varalle.
Päätin siis tällä kertaa paitsi korjata
tekemäni kaavan istuvuusvirheet myös muokata sen takaisin
alkuperäistä mallia paremmin vastaavaksi. Kavensin miehustaa
keskiedestä ja selkäsaumasta ja piirsin helman vielä tarkemmin
alkuperäisen kaavan malliseksi. Kukallisessa jakussa
sivulaskokset alkavat aavistuksen liian ylhäältä, varmaankin
koska tein jakun nimenomaan paksun toppahameen kanssa
pidettäväksi ja jätin varmuuden vuoksi sille liikaakin varaa.
Pidensin nyt miehustaa hieman vyötäröltä. Myös hihan kaavaa piti
hieman hienosäätää.

Ensimmäinen korsettini oli edestä
melko korkea, joten useimmissa varhaisissa vaatteissani oli
alunperin liian korkea pääntie. Niin myös kukkajakussa, joten
syvensin pääntietä edestä hieman. Kavensin etukappaleiden reunat
kapeaan nyöritykseen sopiviksi ja jätin etuhelmaan halkion,
jonka kukkajakussa olin korvannut kiilalla.
Olin alkuun kuvitellut että selviäisin kaavamuutoksista
näppärästi suoraan vanhaa jakkua sovittelemalla ja
neulailemalla, mutta lopulta päädyin taas kerran tekemään
sovitusversion. Etenkin hihan muokkauksessa se olikin
paikallaan.
Jakun ompelu
Villakangas oli normaalia kapeampi, mikä toi
kiinnostavan ulottuvuuden leikkausvaiheeseen. Kauden kankaathan
olivat nykykankaita huomattavasti kapeampia, mikä näkyy usein
vaatteissa liitossaumoina. Näin pienillä kappaleilla
leikkuusuunnitelman sai tehtyä aika tehokkaasti ilman suurempaa
palapeliä, mutta kuten kuvasta näkyy, kainalon alle tein
tyypillisen jatkepalan saadakseni leveyden riittämään paremmin.
Olin myös ajatellut alunperin leikata
etukappaleet yhtenäisenä ilman liitossaumaa, toisin kuin kirjan
alkuperäisessä jakussa, mutta tällä kankaan leveydellä jatkepala
leveässä etukappaleessa salli etu- ja takakappaleiden
leikkaamisen lomittain.
Leikkaussuunnitelmastani puuttui
kuitenkin vielä etumuspala, jonka olin laiskasti ajatellut
leikata lopuksi kun näkisin kuinka paljon etureunat valmiina
jäisivät auki. En siis kuitenkaan saanut yli jäävään kankaaseen
siistiä melko suoraa linjaa. Minulla ei ole vielä aavistustakaan
mitä siitä tulee, ostin vain kangasta reilusti koska se oli
edullista ja vajaa leveys vaikeutti menekin arviointia, mutta
eiköhän se lopulta paikkansa löydä.

Olin alunperin
päättänyt vuorittaa jakun kokonaan luonnonvärisellä pellavalla
jota löytyi sopivasti kaapista, mutta koska olen välillä
täysin neuroottinen minua alkoi suhteettomasti häiritä ajatus
vaalean vuorin näkymisestä helmalaskosten alapuolella.
Alkuperäisessä jakussa helma oli syystä tai toisesta
vuoritettu eri sävyisellä pellavalla, joten päätin käyttää
tätä tekosyynä vuorittaa helma mustalla pellavalla. Se oli
miehustan pellavaa huomattavasti jäykempää, joten se antaisi
myös helmalle ryhtiä ja tukisi venymiselle altista vyötärön
kohtaa.
Tässä jakun
päivitetyssä versiossa päätin kaavoituksen ohella pyrkiä
lähemmäs alkuperäistä mallia myös ompelutekniikoissa. Olin
vuorittanut kukkajakun koneella pussiin, tekniikka joka ei
nopeudestaan huolimatta ole tällaiseen vaatteeseen suinkaan
paras mahdollinen. Olin kuitenkin viimeistellyt reunat
käsintikkauksella, mikä tekee niistä paremman näköiset ja
eliminoi tekniikalle nimensä mukaisesti tyypillistä
pussitusta.
Tällä kertaa halusin hyödyntää enemmän käsinompelutekniikoita,
mutta olen kuitenkin vielä henkisesti niin kiinni
ompelukoneessa että päädyin yhä yhdistelmään molempia.
Ommeltuani muutamat päällyskankaaseen
tulevat liitossaumat koneella harsin päällyskankaan palat ja
vastaavat vuorin palaset yhteen. Olin valmistellut vuorin
palaset silittämällä niiden saumanvarat kääntymään reunoissa
nurjalle.
Etureunat olisi tietysti ollut kätevää viimeistellä kun
etukappaleet olivat vielä irrallaan, mutta toisaalta halusin
nähdä miten paljon valmis jakku jäisi edestä auki ennen niiden
lopullista muotoilua. Harsin siis kappaleet yhteen vähän matkan
päästä reunasta jättäen vuorin reunan vielä tasaamatta.

Kaarevassa
helmassa käytin apuna syötösommelta, jolla jäykkä pellava
kääntyi helpommin siistiksi kaareksi. Vinoon leikattuun
keskitakasaumaan ompelin puolestaan sauman viereen lyhyemmällä
tikillä ompelen joka toivon mukaan estäisi saumaa venymästä
silittäessä ja ommellessa. Pehmeä villa oli suhteellisen helppo taittaa
muotoon silitetyn reunan alle kohdistusmerkkejä seuraten,
tosin aivan takaliepeiden päissä turvauduin käsin ommeltuun
syötöslankaan.
Aloitin kiinnittämällä
päällisen ja vuorin yhteen käsin vuorin puolelta ommellen.
Kappaleiden reunoissa jätin viimeiset pari senttiä irralleen
jotta saisin saumat ommeltua.

Hihansuussa ompelin
kyynärpään muotolaskoksen päällyskankaaseen koneella ja
taittelin sitten vuorin saumanvarat paikoilleen. Tikkasin
sauman käsin etupistolla, jolloin vuori kiinnittyi paikalleen.
Sitten kiinnitin vuorin ja päällisen yhteen hihansuun
reunassa.
Alkuperäistä mallia seuraten
viimeistelin etukappaleen helmahalkion kanttauksella. Ompelin
ensin merkatun halkion ympäri tiheällä konetikillä
kiinnittääkseni kerrokset yhteen ja leikkasin sitten halkion
auki. Ollakseni ajanmukainen leikkasin kanttauskaitaleen suoraan
eikä vinoon. Ohut pehmeä villa taipui kuitenkin kauniisti
halkion pohjassa myös suoraan leikattuna.
Kaitaleella viimeistellystä halkiosta tuli yllättävänkin siisti
ja kauempaa katsottuna melko huomaamaton.
Kirjan
jakun saumat on tekstiosuuden mukaan ommeltu ensin
päällipuolelta paikoilleen taiteltujen päällikangaskerrosten
sekä toisen vuorikappaleen läpi jälkipistolla ja lopuksi
jälkimmäisen vuorikappaleen reuna oli ommeltu taittumaan
kaikkien saumanvarojen peitoksi. Lopputulos on tietenkin
kaunis niin oikealta kuin nurjaltakin, mutta minua hirvitti
hieman että ohuen villan ja pellavan yhdistelmässä vähänkin
vinoon leikatut saumat venyisivät ommellessa.
Päädyin siis feikkaamaan hieman
ja ompelemaan päällyskerrokset ja toisen vuorin reunan ensin
yhteen koneella, silittämään saumanvarat kääntymään samaan
suuntaan ja sitten tikkaamaan sauman käsin päältä pienellä
etupistolla. Lopuksi kiinnitin vuorin toisen reunan käsin
kuten alkuperäisessä.

Käytin tätä rakennetta
sivusaumoissa ja hihan saumoissa. Etenkin sivusaumoissa, joissa
helma lähtee kaatumaan miehustasta suorassa kulmassa tekniikka
jossa vuori ja päällyskangas kiinnitetään yhdessä antoi paljon
paremman lopputuloksen kuin tarkastikaan mitoitettu päällisen ja
vuorin kokoaminen erikseen.
Käänsin sivusaumojen vuorin takakappaleiden puolelle ja
kiinnitettyäni vuorin sauman päälle viimeistelin helman reunan
sauman kohdalta. Vahvistin myös vielä käsin hieman
helmalaskosten alkukohtaa, jossa saumanvarassa oli syvä
aukileikkaus.

Mikäli tulkitsin kirjan kuvausta
oikein, tätä samaa tekniikkaa olisi käytetty myös jakun
keskitakasaumassa. Koska sauma päättyy halkioon sen alareunaan
tulisi säätöä saumanvarojen kääntymisen kanssa, ja niiden syvä
aukileikkaus minun logiikkani mukaan heikentäisi jo ennestään
rasitukselle joutuvaa kohtaa.
Tähän kohtaan tuntui
houkuttelevammalta käyttää 1700-luvun lopun puvuissa käytettyä
tekniikkaa, jossa valmiiksi vuoritetut kappaleet kiinnitetään
saumassa yhteen kaikkien kerrosten läpi. Tällä tekniikalla
sauman päättyminen halkioon on sujuva ja erittäin siisti. En
nyt äkkiseltään ole varma, käytettiinkö näitä eri tekniikoita
yhdessä samassa vaatteessa, mutta päätin siitä huolimatta
toteuttaa jakun näin.
Olkakappaleet
puolestaan kiinnitin myös pukujen tapaan ompelemalla ensin
(koneella) vuorin etu- ja takakappaleisiin ja sitten
päällyskankaan käsin sen päälle peittämään saumat. Tässä
tapauksessa tosin kiinnitin hihat lopuksi erikseen koko
matkalta jättämättä hihan yläosaa olan kerrosten väliin.
Pääntiellä ompelin päällisen ja vuorin yhteen käsin kuten
muissakin reunoissa.

Hihojen
kiinnityksessä poikkesin taas kirjan ohjeesta. Hihojen ompelu
kaikkien kerrosten läpi ulkopuolelta kuulosti hankalalta saada
siistiksi ilman harjoittelua, ja sitäpaitsi moderni minäni
halusi jälleen näin rasitusalttiiseen kohtaan konetikkiä.
Kirjan mukaan miehustan vuori on lopuksi
ommeltu kädentien saumanvarojen peitoksi, mikä kuulosti
edelleen minusta hankalalta, jos kerran miehustan saumat piti
koota edellä kuvatulla tekniikalla. Päätin taas tehdä oman
pääni mukaan ja ommella viimeiseksi hihan vuorin, kuten olen
aiemmin tehnyt mm. Jarnon takeissa. Hihan vuori on mielestäni
helpompi jättää vähän matkaa irti saumasta kuin miehustan
vuori.

Ompelin siis hihan
päällyskankaan kiinni vuoritettuun miehustaan koneella (tiheä
jälkipisto olisi itseasiassa ollut vielä parempi tekniikka).
Sitten neulasin vuorin saumaan, merkkasin sauman linjan ja
ompelin poimutuslangan vuorin pyöriölle. Kavensin saumanvarat
noin senttiin ja kainalossa leikkasin aukileikkauksia melkein
ompeleeseen asti, jotta saumanvarat kääntyisivät hihan
puolelle. Sitten neulasin vuorin kädentielle uudestaan niin
että saumanvarat jäivät piiloon ja kiinnitin sen sauman päälle
käsin. Tämä ei välttämättä ole se oikea tekniikka
tämäntyyppiseen vaatteeseen, mutta ainakin se tuntui
toimivalta ja lopputulos on siisti ulko- ja sisäpuolelta.

Jakku oli nyt
etureunoja vaille valmis. Puin sen päälle ja neulasin
etureunat paikalleen. Kuten olin ounastellutkin, pehmeän
villan ja ohuen pellavan yhdistelmä antoi myöten sen verran
että jakun reunat menivät edestä kiinni enemmän kuin olin
kaavoittanut. Helmassa taas alkuperäinen linja oli hyvä, joten
viistotin etureunaa hieman ja silitin reunat kääntymään
sisään.
Ompelin vuorin käsin kiinni etureunoihin viimeistellen samalla
pääntien ja alareunan kulmat. Sitten ompelin vielä vuorin
puolelle reunaan tueksi jämäkän puuvillanauhan, jotta reuna
pysyisi muodossaan. Lopuksi ompelin vielä nyörinreiät 3cm
välein.

Olin
sovittaessa hahmotellut sopivat mitat etumuspalalle, ja
viimeiseksi leikkasin sen. Vuorina käytin mustaa pellavaa,
koska se oli luonnonväristä jäykempää ja pitäisi etumuksen
ryhdikkäänä. Nyöritys on lopulta melko kapea, mutta jätin
stomacheriin reilusti varaa sivuille. Kiinnitin vuorin muiden
kappaleiden tapaan reunoista käsin.
Hame
Minulla ei tietenkään ollut
visioimaani asuun sopivaa hametta, puuvillainen arkihameeni oli aivan
liian vaalea ja hempeä. Haaveilin alkuun tummasta
viininpunaisesta tai viininpunaiseen taittavasta ruskeasta,
joista tulisi kaunis väriyhdistelmä, mutta tietenkin kaupoissa
oli lähinnä mustaa, hommalla oli kiire ja budjetti rajallinen.
Lopulta päädyin palakorista löytämääni hyvin tummaan, lähes
mustaan grafiitin harmaaseen ohueen (oletettavasti)
villasekoitteeseen jossa oli kapea valkoinen raita. Pelkäsin
ensin että se olisi liian ohut ja hentoinen, mutta alushameen
päällä se näyttää ihan kohtuulliselta. Tumman hameen, sinisen
jakun ja valkoisten pellavien kontrasti on melko jyrkkä, mutta
toisaalta pidän siitä vastakohtana kesäisten arkivaatteideni
hempeydelle.
Jakun vastapainoksi ompelin hameen nopeasti helmapäärmettä
myöten koneella. Hameet nyt ovat vähän tylsiä tehdä, joten en
halunnut käyttää siihen sen enempää aikaa.
Asusteet
Asusteista osa löytyi
onneksi kaapista: hiukset lähes kokonaan peittävä
pellavamyssy, villakankaiset kynsikkäät ja Jarnolta
joululahjaksi saamani, Jarnon bändikaverin neulomat
villasukat. Tämä riittänee tekosyyksi tunnelmalliselle
säärenvilauttelukuvalle.
Sensijaan kaikki huivini
olivat läpikuultavan ohuita, joten päärmäsin vielä äkkiä
arkisemman huivin samasta pellavasta josta olin aikanaan
ommellut myssyn. Lopuksi tein vielä jakkuun sopivan pätkän
haarukkanyöriä.
Loppuarvio
Asusta tuli mielestäni oikein
onnistunut. Se on yleisilmeeltään vaatimaton, mutta siisti,
hyvin leikattu ja laadukkaista materiaaleista tehty. Asusteilla
ilmettä voi muokata lisää, esimerkiksi fiinimpi myssy ja
koristeellinen esiliina tekisivät kokonaisuudesta muodikkaamman.
Ohut villa oli todellinen löytö, se oli paitsi ihanaa
käsinommeltavaa myös keveydestään huolimatta yllättävän lämmin
koleassa syyssäässä. Asu on muutenkin oikein mukava päällä, ja
omalla vaatimattomalla tavallaan arvokas.
Lopulta kävi niin, että odottamani elävöitystapahtuma kuitenkin
peruttiin, kuten tänä vuonna on niin monta kertaa käynyt. Tämä
asu jää siis odottamaan seuraavaa tilaisuutta.