En ole enää viime vuosina osallistunut 1700-luvun sotilasleireille enkä juuri markkinoillekaan, joten arkisemmat vaatteet ovat jääneet vähemmälle käytölle. Muotipukuja vaatimattomammissa vaatteissa on kuitenkin oma viehätyksensä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut tämän tyyppisestä asusta mm. Outlanderin alkukausien ja Liotardin "Kaakaotyttö"-maalauksen innoittamana. Tulossa oleva pienehkö tavernahenkinen illanvietto marraskuussa sai minut oikeasti aloittamaan ompelun.

Jakun kangas oli puhdas inspiraatio-ostos surullisenkuuluisan kesän 2020 ainoilta keskiaikamarkkoinoilta. Oikeastaan heti nähtyäni pakan näin mielessäni tämäntyyppisen jakun. Kangas on ohutta ja todella pehmeää villaa, ja väri on suosikkisävyjäni. Sävyyn sopivia ompelulankoja löytyi siis kaapista helposti.






Visioni oli yksinkertainen, istuva jakku jossa saisi mielellään olla etunyöritys. Se on paitsi jokseenkin klassinen yksityiskohta myös oikeasti käytännöllinen koska se antaa tiukkaan miehustaan huomattavasti säätövaraa. Etenkin tällaisessa rennommassa vaatteessa korsettia on joskus mukava pitää hieman löysemmällä.

Costume Close Up-kirjan (Baumgarten & Watson ja Carr) jakun (nro 6) malli sopi mielikuvaani hyvin. Olen aiemmin tehnyt tätä kaavaa mukaillen kukallisen puuvillajakun.

Tein tämän aiemman jakun melko kiireellä ja hyvin hätäisesti sovittaen, joten siitä tuli hieman väljä, joskin käyttökelpoinen. Asiassa on se hyvä puoli että lainavaatteita tarvitaan usein, ja se onkin sopinut todella monelle, välillä hakasiin kiinnitetyllä nyörityksellä jatkettuna. Itselleni se on hyvä hätävara pahimpien turvotuspäivien varalle.

Päätin siis tällä kertaa paitsi korjata tekemäni kaavan istuvuusvirheet myös muokata sen takaisin alkuperäistä mallia paremmin vastaavaksi. Kavensin miehustaa keskiedestä ja selkäsaumasta ja piirsin helman vielä tarkemmin alkuperäisen kaavan malliseksi. Kukallisessa jakussa sivulaskokset alkavat aavistuksen liian ylhäältä, varmaankin koska tein jakun nimenomaan paksun toppahameen kanssa pidettäväksi ja jätin varmuuden vuoksi sille liikaakin varaa. Pidensin nyt miehustaa hieman vyötäröltä. Myös hihan kaavaa piti hieman hienosäätää.




Ensimmäinen korsettini oli edestä melko korkea, joten useimmissa varhaisissa vaatteissani oli alunperin liian korkea pääntie. Niin myös kukkajakussa, joten syvensin pääntietä edestä hieman. Kavensin etukappaleiden reunat kapeaan nyöritykseen sopiviksi ja jätin etuhelmaan halkion, jonka kukkajakussa olin korvannut kiilalla.

Olin alkuun kuvitellut että selviäisin kaavamuutoksista näppärästi suoraan vanhaa jakkua sovittelemalla ja neulailemalla, mutta lopulta päädyin taas kerran tekemään sovitusversion. Etenkin hihan muokkauksessa se olikin paikallaan.





Villakangas oli normaalia kapeampi, mikä toi kiinnostavan ulottuvuuden leikkausvaiheeseen. Kauden kankaathan olivat nykykankaita huomattavasti kapeampia, mikä näkyy usein vaatteissa liitossaumoina. Näin pienillä kappaleilla leikkuusuunnitelman sai tehtyä aika tehokkaasti ilman suurempaa palapeliä, mutta kuten kuvasta näkyy, kainalon alle tein tyypillisen jatkepalan saadakseni leveyden riittämään paremmin.

Olin myös ajatellut alunperin leikata etukappaleet yhtenäisenä ilman liitossaumaa, toisin kuin kirjan alkuperäisessä jakussa, mutta tällä kankaan leveydellä jatkepala leveässä etukappaleessa salli etu- ja takakappaleiden leikkaamisen lomittain.

Leikkaussuunnitelmastani puuttui kuitenkin vielä etumuspala, jonka olin laiskasti ajatellut leikata lopuksi kun näkisin kuinka paljon etureunat valmiina jäisivät auki. En siis kuitenkaan saanut yli jäävään kankaaseen siistiä melko suoraa linjaa. Minulla ei ole vielä aavistustakaan mitä siitä tulee, ostin vain kangasta reilusti koska se oli edullista ja vajaa leveys vaikeutti menekin arviointia, mutta eiköhän se lopulta paikkansa löydä.




Olin alunperin päättänyt vuorittaa jakun kokonaan luonnonvärisellä pellavalla jota löytyi sopivasti kaapista, mutta koska olen välillä täysin neuroottinen minua alkoi suhteettomasti häiritä ajatus vaalean vuorin näkymisestä helmalaskosten alapuolella. Alkuperäisessä jakussa helma oli syystä tai toisesta vuoritettu eri sävyisellä pellavalla, joten päätin käyttää tätä tekosyynä vuorittaa helma mustalla pellavalla. Se oli miehustan pellavaa huomattavasti jäykempää, joten se antaisi myös helmalle ryhtiä ja tukisi venymiselle altista vyötärön kohtaa.

Tässä jakun päivitetyssä versiossa päätin kaavoituksen ohella pyrkiä lähemmäs alkuperäistä mallia myös ompelutekniikoissa. Olin vuorittanut kukkajakun koneella pussiin, tekniikka joka ei nopeudestaan huolimatta ole tällaiseen vaatteeseen suinkaan paras mahdollinen. Olin kuitenkin viimeistellyt reunat käsintikkauksella, mikä tekee niistä paremman näköiset ja eliminoi tekniikalle nimensä mukaisesti tyypillistä pussitusta.

Tällä kertaa halusin hyödyntää enemmän käsinompelutekniikoita, mutta olen kuitenkin vielä henkisesti niin kiinni ompelukoneessa että päädyin yhä yhdistelmään molempia.




Ommeltuani muutamat päällyskankaaseen tulevat liitossaumat koneella harsin päällyskankaan palat ja vastaavat vuorin palaset yhteen. Olin valmistellut vuorin palaset silittämällä niiden saumanvarat kääntymään reunoissa nurjalle.

Etureunat olisi tietysti ollut kätevää viimeistellä kun etukappaleet olivat vielä irrallaan, mutta toisaalta halusin nähdä miten paljon valmis jakku jäisi edestä auki ennen niiden lopullista muotoilua. Harsin siis kappaleet yhteen vähän matkan päästä reunasta jättäen vuorin reunan vielä tasaamatta.





 Kaarevassa helmassa käytin apuna syötösommelta, jolla jäykkä pellava kääntyi helpommin siistiksi kaareksi. Vinoon leikattuun keskitakasaumaan ompelin puolestaan sauman viereen lyhyemmällä tikillä ompelen joka toivon mukaan estäisi saumaa venymästä silittäessä ja ommellessa. Pehmeä villa oli suhteellisen helppo taittaa muotoon silitetyn reunan alle kohdistusmerkkejä seuraten, tosin aivan takaliepeiden päissä turvauduin käsin ommeltuun syötöslankaan.

Aloitin kiinnittämällä päällisen ja vuorin yhteen käsin vuorin puolelta ommellen. Kappaleiden reunoissa jätin viimeiset pari senttiä irralleen jotta saisin saumat ommeltua.




Hihansuussa ompelin kyynärpään muotolaskoksen päällyskankaaseen koneella ja taittelin sitten vuorin saumanvarat paikoilleen. Tikkasin sauman käsin etupistolla, jolloin vuori kiinnittyi paikalleen. Sitten kiinnitin vuorin ja päällisen yhteen hihansuun reunassa.

Alkuperäistä mallia seuraten viimeistelin etukappaleen helmahalkion kanttauksella. Ompelin ensin merkatun halkion ympäri tiheällä konetikillä kiinnittääkseni kerrokset yhteen ja leikkasin sitten halkion auki. Ollakseni ajanmukainen leikkasin kanttauskaitaleen suoraan eikä vinoon. Ohut pehmeä villa taipui kuitenkin kauniisti halkion pohjassa myös suoraan leikattuna.

Kaitaleella viimeistellystä halkiosta tuli yllättävänkin siisti ja kauempaa katsottuna melko huomaamaton.




Kirjan jakun saumat on tekstiosuuden mukaan ommeltu ensin päällipuolelta paikoilleen taiteltujen päällikangaskerrosten sekä toisen vuorikappaleen läpi jälkipistolla ja lopuksi jälkimmäisen vuorikappaleen reuna oli ommeltu taittumaan kaikkien saumanvarojen peitoksi. Lopputulos on tietenkin kaunis niin oikealta kuin nurjaltakin, mutta minua hirvitti hieman että ohuen villan ja pellavan yhdistelmässä vähänkin vinoon leikatut saumat venyisivät ommellessa.

Päädyin siis feikkaamaan hieman ja ompelemaan päällyskerrokset ja toisen vuorin reunan ensin yhteen koneella, silittämään saumanvarat kääntymään samaan suuntaan ja sitten tikkaamaan sauman käsin päältä pienellä etupistolla. Lopuksi kiinnitin vuorin toisen reunan käsin kuten alkuperäisessä.




Käytin tätä rakennetta sivusaumoissa ja hihan saumoissa. Etenkin sivusaumoissa, joissa helma lähtee kaatumaan miehustasta suorassa kulmassa tekniikka jossa vuori ja päällyskangas kiinnitetään yhdessä antoi paljon paremman lopputuloksen kuin tarkastikaan mitoitettu päällisen ja vuorin kokoaminen erikseen.

Käänsin sivusaumojen vuorin takakappaleiden puolelle ja kiinnitettyäni vuorin sauman päälle viimeistelin helman reunan sauman kohdalta. Vahvistin myös vielä käsin hieman helmalaskosten alkukohtaa, jossa saumanvarassa oli syvä aukileikkaus.




Mikäli tulkitsin kirjan kuvausta oikein, tätä samaa tekniikkaa olisi käytetty myös jakun keskitakasaumassa. Koska sauma päättyy halkioon sen alareunaan tulisi säätöä saumanvarojen kääntymisen kanssa, ja niiden syvä aukileikkaus minun logiikkani mukaan heikentäisi jo ennestään rasitukselle joutuvaa kohtaa.





Tähän kohtaan tuntui houkuttelevammalta käyttää 1700-luvun lopun puvuissa käytettyä tekniikkaa, jossa valmiiksi vuoritetut kappaleet kiinnitetään saumassa yhteen kaikkien kerrosten läpi. Tällä tekniikalla sauman päättyminen halkioon on sujuva ja erittäin siisti. En nyt äkkiseltään ole varma, käytettiinkö näitä eri tekniikoita yhdessä samassa vaatteessa, mutta päätin siitä huolimatta toteuttaa jakun näin.

Olkakappaleet puolestaan kiinnitin myös pukujen tapaan ompelemalla ensin (koneella) vuorin etu- ja takakappaleisiin ja sitten päällyskankaan käsin sen päälle peittämään saumat. Tässä tapauksessa tosin kiinnitin hihat lopuksi erikseen koko matkalta jättämättä hihan yläosaa olan kerrosten väliin. Pääntiellä ompelin päällisen ja vuorin yhteen käsin kuten muissakin reunoissa.



Hihojen kiinnityksessä poikkesin taas kirjan ohjeesta. Hihojen ompelu kaikkien kerrosten läpi ulkopuolelta kuulosti hankalalta saada siistiksi ilman harjoittelua, ja sitäpaitsi moderni minäni halusi jälleen näin rasitusalttiiseen kohtaan konetikkiä.

Kirjan mukaan miehustan vuori on lopuksi ommeltu kädentien saumanvarojen peitoksi, mikä kuulosti edelleen minusta hankalalta, jos kerran miehustan saumat piti koota edellä kuvatulla tekniikalla. Päätin taas tehdä oman pääni mukaan ja ommella viimeiseksi hihan vuorin, kuten olen aiemmin tehnyt mm. Jarnon takeissa. Hihan vuori on mielestäni helpompi jättää vähän matkaa irti saumasta kuin miehustan vuori.

 


Ompelin siis hihan päällyskankaan kiinni vuoritettuun miehustaan koneella (tiheä jälkipisto olisi itseasiassa ollut vielä parempi tekniikka). Sitten neulasin vuorin saumaan, merkkasin sauman linjan ja ompelin poimutuslangan vuorin pyöriölle. Kavensin saumanvarat noin senttiin ja kainalossa leikkasin aukileikkauksia melkein ompeleeseen asti, jotta saumanvarat kääntyisivät hihan puolelle. Sitten neulasin vuorin kädentielle uudestaan niin että saumanvarat jäivät piiloon ja kiinnitin sen sauman päälle käsin. Tämä ei välttämättä ole se oikea tekniikka tämäntyyppiseen vaatteeseen, mutta ainakin se tuntui toimivalta ja lopputulos on siisti ulko- ja sisäpuolelta.
 



Jakku oli nyt etureunoja vaille valmis. Puin sen päälle ja neulasin etureunat paikalleen. Kuten olin ounastellutkin, pehmeän villan ja ohuen pellavan yhdistelmä antoi myöten sen verran että jakun reunat menivät edestä kiinni enemmän kuin olin kaavoittanut. Helmassa taas alkuperäinen linja oli hyvä, joten viistotin etureunaa hieman ja silitin reunat kääntymään sisään.

Ompelin vuorin käsin kiinni etureunoihin viimeistellen samalla pääntien ja alareunan kulmat. Sitten ompelin vielä vuorin puolelle reunaan tueksi jämäkän puuvillanauhan, jotta reuna pysyisi muodossaan. Lopuksi ompelin vielä nyörinreiät 3cm välein.




Olin sovittaessa hahmotellut sopivat mitat etumuspalalle, ja viimeiseksi leikkasin sen. Vuorina käytin mustaa pellavaa, koska se oli luonnonväristä jäykempää ja pitäisi etumuksen ryhdikkäänä. Nyöritys on lopulta melko kapea, mutta jätin stomacheriin reilusti varaa sivuille. Kiinnitin vuorin muiden kappaleiden tapaan reunoista käsin.



Minulla ei tietenkään ollut visioimaani asuun sopivaa hametta, puuvillainen arkihameeni oli aivan liian vaalea ja hempeä. Haaveilin alkuun tummasta viininpunaisesta tai viininpunaiseen taittavasta ruskeasta, joista tulisi kaunis väriyhdistelmä, mutta tietenkin kaupoissa oli lähinnä mustaa, hommalla oli kiire ja budjetti rajallinen. Lopulta päädyin palakorista löytämääni hyvin tummaan, lähes mustaan grafiitin harmaaseen ohueen (oletettavasti) villasekoitteeseen jossa oli kapea valkoinen raita. Pelkäsin ensin että se olisi liian ohut ja hentoinen, mutta alushameen päällä se näyttää ihan kohtuulliselta. Tumman hameen, sinisen jakun ja valkoisten pellavien kontrasti on melko jyrkkä, mutta toisaalta pidän siitä vastakohtana kesäisten arkivaatteideni hempeydelle.

Jakun vastapainoksi ompelin hameen nopeasti helmapäärmettä myöten koneella. Hameet nyt ovat vähän tylsiä tehdä, joten en halunnut käyttää siihen sen enempää aikaa.





Asusteista osa löytyi onneksi kaapista: hiukset lähes kokonaan peittävä pellavamyssy, villakankaiset kynsikkäät ja Jarnolta joululahjaksi saamani, Jarnon bändikaverin neulomat villasukat. Tämä riittänee tekosyyksi tunnelmalliselle säärenvilauttelukuvalle.

Sensijaan kaikki huivini olivat läpikuultavan ohuita, joten päärmäsin vielä äkkiä arkisemman huivin samasta pellavasta josta olin aikanaan ommellut myssyn. Lopuksi tein vielä jakkuun sopivan pätkän haarukkanyöriä.



Asusta tuli mielestäni oikein onnistunut. Se on yleisilmeeltään vaatimaton, mutta siisti, hyvin leikattu ja laadukkaista materiaaleista tehty. Asusteilla ilmettä voi muokata lisää, esimerkiksi fiinimpi myssy ja koristeellinen esiliina tekisivät kokonaisuudesta muodikkaamman.

Ohut villa oli todellinen löytö, se oli paitsi ihanaa käsinommeltavaa myös keveydestään huolimatta yllättävän lämmin koleassa syyssäässä. Asu on muutenkin oikein mukava päällä, ja omalla vaatimattomalla tavallaan arvokas.

Lopulta kävi niin, että odottamani elävöitystapahtuma kuitenkin peruttiin, kuten tänä vuonna on niin monta kertaa käynyt. Tämä asu jää siis odottamaan seuraavaa tilaisuutta.