Vanutikattu liivi & karttuunihame, 2012 Luuton tai vain kevyesti luitettu liivi, jumps, oli mukavampi vaihtoehto korsetille. Ilmeisesti säätyläisdaamikin saattoi käyttää niitä kotioloissa. Vanutikattuja jumpseja saatettiin käyttää myös korsetin alla lämmikkeenä.

Ihasteltuani kauan ystäväni Riikan vanutikattua puuvillaliiviä aloin hinkua omaa. Paitsi että jumpsit ovat söpöt, rennompi ja käytännöllisempi asu voisi myös olla silloin tällöin tarpeen. Kopioin kaavan suoraan Riikan liivistä sovittaen vain sitä vähän omiin mittoihini. Visionani oli nopea, enimmäkseen koneella ommeltu projekti. Koska kukallisesta polonaisestani oli jäänyt kangasta yli päätin hyödyntää sitä. Vuoriinkin löytyi kellarin kätköistä sopiva pala tukevampaa kangasta. Riikka myi minulle yli jääneen palan puuvillavanua, joka silittäessä liimautuu kevyesti kankaaseen molemmilta puolilta - suorastaan ylikätevää. Myös tikkaussabluuna on lainattu Riikalta.
Aloitin piirtämällä kappaleet lyijykynällä pohjakankaaseen. Piirsin myös tikkauskuvion sabluunalla. Leikkasin kappaleet irti reiluilla saumanvaroilla ja silitin kiinni vanun ja päällyskankaan, jotka oli myös jätetty vielä reilun kokoisiksi kappaleiksi. Sitten alkoi tikkausurakka. Saatuani ensimmäisen kappaleen valmiiksi tulin ajatelleeksi että tikkaus voisi olla tiheämpikin (alkuperäiset tikkausmallithan olivat yleensä hyvin tiheitä), ja hoksasin että sabluunan voikin asettaa vielä limittäin. Siitä vain lyijykynä taas heilumaan ja tuplaamaan työmäärää.
Olin kuvitellut tikkaavani kappaleet nopeasti koska niiden pinta-ala oli kuitenkin lopulta melko pieni ja tikkausmalli helppo, siitä selvisi pelkillä kaarevilla viivoilla. Päädyin kuitenkin istumaan ompelukoneen ääressä melkoisen tovin. Se ei varsinaisesti haitannut, koska homman valmistumisella ei ollut mikään kiire ja tykkään ommella koneella. Tulin kuitenkin hieman toisiin ajatuksiin kauan haaveilemani vanutikatun hameen suhteen.
Jatkoin tikkausta varmuuden vuoksi vähän kappaleiden reunojen yli siltä varalta että sovituksessa tulisi vielä muutoksia. Lopuksi tikkasin vielä kappaleiden reunalinjat, ja vihdoin leikkasin kappaleet, tosin jättäen vielä jonkinverran sovitusvaraa. Se olikin ihan hyvä juttu, koska napakan pohjakankaani ansiosta liivi oli sovittamaani Riikan liiviä vähemmän venyvä, ja tietysti tikkauskin veti sitä hieman kasaan, joten jouduinkin lisäämään etureunoihin vähän. Päädyin myös kaartamaan etureunaa vähän jotta se istuisi paremmin - en tosin tiedä onko tämä aivan ajanmukaista.
Huolittelin saumanvarat tikkaamalla ommeljuovaan nauhan, joka peitti saumanvarat nurjalla. Ompelin sen reunat pohjakankaaseen käsin. Reunustuksen tein päällyskankaasta leikatulla vinonauhalla, jonka ompelin kokonaan koneella. Luuttomassa liivissä tämän onnistuikin myös alareunan halkioiden osalta.
Liivi valmistui suunnitelmieni mukaan äkkiä (vaikka tikkaamiseen menikin enemmän aikaa kuin olin kuvitellut), ja oli mainio pieni terapiaprojekti. Tein vielä nyöritysreiät myöhemmin bussi/hengailukäsityönä. Kuten sanottu, todella pidän koneompelusta, ja välillä on kiva heittää jotain kasaan nopeasti. On toisaalta hieman ristiriitaista kaiken näkyvän konetikin hysteerisen välttelemiseni jälkeentehdä periodvaate jossa konetikki paistaa silmiin (ja sitten kuitenkin näpertää nyöritysreiät käsin), mutta toisaalta käsintikattua liiviä olisin tuskin ikinä tullut tehneeksi. Outoa kyllä, konetikilläkin toteutettuna vanutikattu vaate näyttää jotenkin viehättävän 1700-lukuiselta. Vaaleassa kankaassa tikkauksen luoma kolmiulotteisuus tulee myös kivasti esiin. Liivin pariksi löytyi kiva raidallinen puuvilla miellyttävällä hinnalla 3€/metri, joka vieläpä sointui liivin kuvion sävyihin erinomaisesti. Tein siitä perushameen, jonka helman jätin käytännöllisen lyhyehköksi. Pikaprojektin hengessä ompelin tällä kertaa helmapäärmeenkin koneella, koska eihän se edes paljon näy. Olin suunnitellut jumpsit käytettäväksi ilman korsettia, mutta koska painavien hameiden kapeat vyötärönauhat eivät nekään ole kovin mukavat olen käyttänyt niitä loppujen lopuksi myös löyhästi nyöritetyn korsetin päällä.
Lopputulos on maanläheisempi mutta oikein sievä asu, jota Paronitar saattaa käyttää kotioloissa tai eksyessään mahdollisesti joskus kyökin puolelle. Varsinaiseksi rahvaan vaateparreksi en sitä kuitenkaan luokittelisi jo jumpsien kukallisen puuvillan, aikansa ylellisyysmateriaalin vuoksi, vaikka toisaalta kalliitkin kankaat saattoivat kiertää eteenpäin käytettyjen vaatteiden kaupassa. Asu sai ensiesiintymisensä kievari-henkisessä tapahtumassa, ja olen käyttänyt sitä myös sotilasleirillä. Röyhelömyssystä löytyy lisää 1700-luvun päähinesivulta. Kiitokset: Riikalle kaavasta ja neuvoista Seitsemisen kansallispuistolle ja Koveron perinnetilalle idyllisestä kuvauspaikasta << Takaisin projekteihin