Kuten tavakseni on jo Natural Form- muodin kanssa puuhaillessani muodostunut halusin tälläkin kertaa uuteen pukuuni oman hatun, siitäkin huolimatta että modistin taitoni ovat melko heikot.

Hatun pääväri tulisi olemaan tumma sininen muutamalla vaaleamman sävyisellä yksityiskohdalla. Koska olen aina pitänyt paljon sinisestä, minulla oli jo laatikoiden uumenissa valmiina useampiakin mahdollisia materiaaleja hatun koristeluun. Hatun pohja olisi luonnollisesti samaa tummansinistä samettia kuin puvussa.





Kauden muotipiirroksista on toisinaan vaikeaa hahmottaa päähineiden perusmallia ja rakennetta kaiken koristelun alta. Muutamat ovat onneksi selkeämpiä. Pukuni pääinspiraatioksi valitsemani muotipiirroksen kuvassa (Directoire Habit Bodice, Petersons Magazine 1877) oli ohessa olkihattu, jonka perusmalli näytti melko yksinkertaiselta. Siinä oli pienehkö kupu ja takaa kapeampi lieri, ja hattu oli puettu takakenoon. Tämä malli vaikutti hyvältä ja melko turvalliselta lähtökohdalta.



En ole vielä koskaan tehnyt oikeaa metallilangalla tuettua kovikekangashattua, mutta sitä täytyy joskus vielä päästä kokeilemaan. Nyt kuitenkin tyydyin tuttuun ja turvalliseen hattuolkeen, etenkin kun minulla oli valmiiksi varastossa sekä ehjiä että jo osittain purettuja halpis-olkihattuja joita saattoi hyvin hyödyntää. Niistä purettu olkipunos on melko paksua ja sen reunat kuultaisivat varmasti ohuemman päällysmateriaalin läpi, mutta ajattelin että paksu sametti ehkä tasoittaisi pintaa tarpeeksi.




Oljen työstämisen haaste, etenkin mainittua paksua punosta käyttäessä on saada hatun muoto symmetriseksi joka puolelta. Kaavoja enemmän täytyy luottaa mittailuun ja silmämääräiseen arviointiin. Hieman epätasaisen muodon voi toki aina naamioida tarpeeksi runsaalla koristelulla jälkeenpäin. Toinen haaste on saada eri osien liitoksista siistejä, ja koneella ommellessa jo pelkkä tarvittavan kohdan vääntäminen paininjalan alle on ajoittain ylivoimaista. Tämän vuoksi päädyin kokoamaan vaalean kävelypukuni olkihatun käsin, ja paksusta oljesta huolimatta siitä tulikin melko siisti. Tällä kertaa onneksi kuitenkin ompelujälki peittyisi päällyskankaan alle, joten se saisi näyttää vaikka kuinka hirveältä kunhan ei rikkoisi olkea liikaa.





Olkinen hattupohja oli varsin tukeva, mutta varmuuden vuoksi lisäsin vielä lierin reunaan paksun metallilangan jotta sen mallia voisi halutessaan hieman taivuttaa. Ompelin ensin metallilangan ympärille vinokaitaleen ja kiinnitin sen sitten käsin lierin reunaan sijoittaen viistot pistot olkipunoksen väleihin.




Kuten jo aiemmin mainitsin, olin melko varma ettei olkipohjan rakenne kuultaisi päällyskankaan yli, mutta varmuuden vuoksi lisäsin vielä välikerroksen lakanakankaasta osittain ommellen ja osittain liimaten. Sen toinen tarkoitus oli toimia pohjana päällyskankaan kiinnitysompeleille.




Kiinnitin välikerroksen ensin kuvun päälle, sitten sen reunoihin ja viimeisenä lieriin. Kuten kuvasta näkyy, olkipunos kuultaa vielä tässä vaiheessa läpi etenkin kuvun reunoista, joihin kiinnitin sen liimalla. Ommellen kiinnitetty lieri on siistimpi.





Sitten työstää kiinnittää samettipäällistä. Olin tehnyt päällisen kappaleille viitteelliset kaavat, mutta jätin leikatessa vielä reilusti saumanvaraa. Ensimmäiseksi taitoin kuvun reunan päällisen ylä- ja alareunan ja sovitin sitä hatun päälle. Taittelin reunaa uudestaan tarpeen mukaan ja tarkistin kappaleen pituuden. Sitten silitin reunat valmiiseen muotoon ja ompelin sauman kiinni, mutta en vielä kiinnittänyt sitä hattuun.




Seuraavana oli vuorossa lieri. Kavensin hyvin varovasti sisäreunan saumanvaraa vähän kerrassaan testaillen milloin sen saisi vedettyä kuvun yli paikoilleen. Jouduin tietenkin tekemään jonkin verran aukileikkauksia, mutta varoin tarkasti tekemästä niistä liian syviä. Sitten ompelin päällisen kiinni aivan kuvun reunasta paksulla langalla pitkin takapistoin.





Kuten kuvasta näkyy, lierin ulkoreunassa olin kääntänyt välivuorin kääntymään pitkälle lierin alapuolelle ja tikannut sen lierin läpi kiinni. Näin siihen oli helppo kiinnittää samettipäällisen saumanvarat.





Sitten kiinnitin kuvun päällyspalan saumanvarat välikerrokseen. Tämän jälkeen neulasin kuvun reunuksen päällisen paikoilleen ja ompelin sen taitetun yläreunan kuvun yläreunaan. Koska sametin saumanvarat jäivät väkisinkin paksuiksi kokeilin lisätä kuvun reunaan niiden välille ohuen vanulevyn, jonka kiinnitin lähinnä liimalla. Sen jälkeen vedin reunuksen päällisen paikoilleen ja ompelin sen alareunan lierin juureen.




Lierin alapuoleen halusin rypytetyn silkkivuorin. Olin varannut pukukankaasta kaksi kertaa lierin ympäryksen mittaisen täysvinon kaitaleen. Harsin siihen merkkilankoja tasaisin välimatkoin saadakseni rypytyksen kohdistettua tasaisesti. Vaaleaan kävelypukuuni tekemässäni hatussa olin ommellut vuorin poimulangat koneella ja sitten manaillut niiden katkeillessa, joten nyt päätin ommella ne käsin vähän paksummalla langalla vaikka siinä menikin enemmän aikaa.




Merkitsin neuloilla lierin reunaan kankaan kohdistusmerkkejä vastaavat kohdat nuppineuloilla, ja neulasin kohdistumerkkien kohdat paikoilleen. Sitten tasailin vuoria näiden väliin puolittamalla aina molemmat mitat.




Sitten kiristin reunimmaisen poimulangan varovasti oikeaan pituuteen ja ompelin poimutuksen kohdan kiinni samettiin. Seuraavaksi kiristin toisen poimulangan ja asettelin poimut osoittamaan suoraan kohti lierin sisäreunaa. Viimeiseksi kiristin lierin sisäreunan poimulangan ja ompelin sen kiinni kuvun alareunaan.




En ollut ihan varma pitäisikö vuorin ulottua lierin ulkopuolelle, päättyä aivan reunaan vai vähän reunan alle. Päädyin turvalliseen keskitiehen ja kiinnitin sen juuri reunan alapuolelle, tai ainakin luulin tekeväni niin. Käytännössä kuitenkin poimulankoja kiristäessä ja vuorin sisäreunaa ommellessa vuori jotenkin liukui hieman sisäänpäin ja jäi lähes puoli senttiä reunan alle, mikä jättää sen melko piiloon.




Seuraavaksi pääsin lopulta koristelemaan hattua. Sen pitäisi periaatteessa olla se herkullisin osuus, mutta käytännössä useimmiten minulle se hankalin ja turhauttavin. Jostain syystä aivoni on ilmeisesti  asennettu hakemaan kaikessa symmetriaa, koska hallitun ja tasapainoisen epäsymmetrisyyden luominen on minulle todella vaikeaa.

Materiaaleista ei ainakaan ollut pulaa. Ensinnäkin minulla oli jo vuosia sitten ostettuja isoja paperimassamustikoita, jotka oli maalattu todella kauniisti. Ne olivat olleet ehdoton ykkösvalinta hattuun alusta asti. Nauhoista puolestaan löytyi useampiakin vaihtoehtoja. Parhaiksi vaihtoehdoiksi valikoituivat satiininauha kauniilla kudotulla ruusukuviolla sekä todella tumman sininen leveä ja tukeva viskoosinen hattunauha. Ajattelin ensin käyttää molempia sekaisin, mutta sitten tuli mieleen kokeilla voisiko ne yhdistää yhdeksi nauhaksi. En ole ihan varma onko eri nauhojen ompeleminen päällekkäin ajanmukainen vaihtoehto, mutta esimerkiksi taannoisessa Tirelli Costumin näyttelyssä vaikutuin suuresti eri koristenauhojen ja pitsien luovasta yhdistelystä ja sen luomista upeista efekteistä. Kokeilin siis ommella kapeamman satiininauhan leveämmän viskoosinauhan päälle, ja lopputuloksesta tuli ainakin omaan silmääni todella hyvä: Satiininauha yksinään on näyttävä mutta niin kevyt että saattaisi helposti jäädä ryhdittömäksi, viskoosinauha puolestaan muodostaa näyttävät isot rusettilenkit mutta on yksinään melko tumma ja samettipohjaan uppoava.




Alkuperäinen visioni oli helppo ja turvallinen: iso rusetti keskelle eteen, par ylimääräistä lenkkiä sen taakse molemmille sivuille ja mustikkapuska rusetin keskelle. Se näytti ihan toimivalta, mutta sitten piti vielä keksiä mitä nauhan päillä tekisi. Minun teki melkein mieli vetää ne keskelle taakse ja solmia pienemmälle rusetille, mutta se olisi jo aivan liian tylsä vaihtoehto. Päädyin kiinnittämään nauhat toiselle sivulle rusetille, josta jäi pitkät päät, ja työnsin sen taakse vielä toisen kimpun mustikoita. Efekti oli kiva, mutta hatun toinen puoli jäi tyhjän näköiseksi.




Olin miettinyt jo aiemmin laittaa hattuun mahdollisesti myös höyheniä - ne luovat upean ja ylellisen ilmeen, mutta toisaalta olin ensin halunnut kokeilla hienovaraisempaa koristelua kapealla väriskaalalla. Höyhenet olisivat kuitenkin kätevät hatun toispuoleisen koristelun täydentämiseksi, ja kun vaaleammaksi väriläiskäksi suunnittelemani vuorikin jäi piiloon enemmän kuin olin kuvitellut hattu tarvitsisi ehkä vähän enemmän ilmettä.

Minulla oli varastossa valkoisia strutsinsulkia, joten päätin kokeilla värjätä niitä. Värjäys tuntuu olevan kokemukseni mukaan aina jonkinlainen yllätyssektori, eikä kaikki mennyt nytkään ihan suunnitelmien mukaan.




Ensin ostin väripaketin jota olin käyttänyt Tissot-polonaiseni vuoriin, josta oli tullut juuri oikean värinen, mutta värjätessäni myöhemmin puvun silkkirusetteja samalla värillä niistä olikin yllättäen tullut aivan eri värisiä. Olisin tietysti voinut olla vähän fiksumpi ja olla toistamatta samaa virhettä, mutta kuvittelin optimistisesti että jokin oli vain mennyt vikaan rusettien värjäyksessä. Värin luvattu siniharmaa sävy olisi kuitenkin ollut höyheniin aivan täydellinen.

No, höyhenistä tuli tietenkin violetit. Tämän huomatessani jätin lisäämättä värin kiinnittävän etikan ja huuhdoin ne hyvin, jolloin ne jäivät vain aavistuksen lilaan ja harmaaseen taittavaksi valkoiseksi. Väri oli sinänsä viehättävän johonkin muuhun, joten jätin ne varastoon ja otin kaapista seuraavn setin väripataan uhrattavia höyheniä. Seuraavalla ostamallani värillä taas sain pirteän turkoosinsinisiä höyheniä. Värjäsin niiden päälle vielä tummemman sinisen sävyn, joka laimensi turkoosin vähän neutraalimmaksi. Väri sinänsä ei ole paha, tosin paljon kirkkaampi kuin olin suunnitellut. Se sointuu puvun silkkiin valosta riippuen parhaimmillaan kohtuullisesti ja huonoimmillaan huonosti. Voi olla, että joskus kokeilen uudestaan höyhenten värjäystä ja vaihdan nämä höyhenet odottamaan vuoroaan johonkin muuhun joka omaan tai jonkun kaverin kaappiin, mutta tässä vaiheessa en enää ehtinyt tehdä asialle mitään.




Saatuani höyhenet vihdoin värjättyä sähläsin vielä yrittäessäni taivuttaa niitä kauniin kaartuviksi. Teoriassa tiedän että vartta voisi vain varovasti taivuttaa, mutta keksin kokeilla rullata ne märkänä putken ympärille. Lopputulos jäi todellakin tiukalle rullalle, joten kastelin höyhenet äkkiä uudestaan ja kuivattelin hiustenkuivaajalla takaisin pöyheiksi. Lopulta taivuttelin vain vähän höyhenten päitä kuivana. Saatuani ne viimein valmiiksi kiinnitin ne päistä eturusetin lenkkien taakse piiloon ja asettelin kaartumaan hatun toisen sivun peitoksi. Vaikka en olekaan värjäystulokseen ihan tyytyväinen, pirteän väriset höyhenet kieltämättä antavat hatulle ilmettä.




Hattu näytti nyt moderniin silmääni aika lailla valmiilta, mutta päätin kuitenkin vielä kokeilla lisätä lierin alle pätkän pitsiä. Se toisi hattuun vielä hieman lisää kivaa kontrastia, ja antaa aikakauden ilmeen vaikkei kaudelle välttämätön olekaan. Varastossa sattui olemaan sopista juuri ja juuri riittävä jämäpätkä kirjailtua tyllipitsiä, jonka rypytin ja ompelin lierin juureen. Sitten ompelin vielä kuvun vuorin paikoilleen.




Pitsi peittää entisestäänkin silkkivuoria joka oli yksi lempparikohdistani hatussa, ja suoraan sanottuna melkein nelikymppinen nainen pitsibonetissa alkaa näyttää period-draamojen tätihahmolta. Toisaalta huomasin jollain oudolla tavallani pitäväni tästä tyylistä, vaikka se nykysilmään ehkä vaikuttaakin liian hörsöiseltä ja pikkutyttömäiseltä.




Kaiken kaikkiaan olin tällä kertaa yllättävänkin tyytyväinen hattuprojektin lopputulokseen. Hatun kupu nyt ehkä voisi olla vähän pienempi, mutta se menettelee. Hattu sopii hyvin puvun kanssa johon se on ensisijaisesti suunniteltu, ja voi hyvinkin saada tulevaisuudessa muutakin käyttöä.