Pistokkaat, 2012 Kun tekee tai ostaa jotain uutta, keksii yleensä pian jotain muutakin mikä sopisi kivasti kyseisen vaatekappaleen kanssa, ja sehän on saatava myös. Kauan kaivattu uusi kureliivini kaikessa pastellisessa hempeydessään johti ajatukseni jotenkin mm. Boucherin maalauksissa näkyviin suloisiin pikku pistokkaisiin, jotka olisivat paronittaren budoaarissa oikein paikallaan. Toisin sanoen niillä ei siis olisi mitään oikeaa käyttöä, mutta pitihän ne nyt edes kuvaukseen saada. Kenkien tuunaaminen on myös hauskaa hommaa ompelun vastapainoksi, ja harjoittelu ei tekisi pahaa mahdollisia tulevia jalkineprojekteja ajatellen.
Sopiva pohja kengille löytyi vihdoin huuto.netistä: Avokkaat, joissa oli kapea kärki ja kivasti kaarrettu korko. Arvelin jo huutaessani että ne saattaisivat olla vähän pienet, mutta edullisen hinnan ja harvinaisen hyvän mallisen koron vuoksi päätin ottaa riskin. Olin ollut ihan oikeassa, en saanut kenkiä edes jalkaan, mutta niistähän oli tarkoitus tullakin pistokkaat, jotka voivat olla vähän pienetkin jos niitä ei varsinaisesti käytä kävelyyn. Ainakin tämän kuvalähteen mukaan juuri ja juuri jalassa pysyvät kengät olivat turhamaisille rouville ja neitosille tuttuja.
Ensimmäiseksi otin keittiösakset käteen ja veistelin kannan pois. Leikkasin myös kengän etureunaan pienen halkion niin että jalka mahtuisi vähän syvemmälle. Reunoja saksin pariinkin kertaan kunnes kenkä alkoi olla suunnilleen haluamani mallinen. Kengät oli koottu samaan tapaan kuin ensimmäisen kenkäprojektini avokkaat, eli pohja ja koron sisäreuna olivat samaa kappaletta joka irtosi höyryllä ja ruuvimeisselillä. Tällä kertaa sain sen irti kokonaan, mikä helpotti jatkokäsittelyä. Korkolappua en uskaltanut tälläkään kertaa ruveta repimään kokonaan irti, mutta sain nostettua sitä niin että väliin jäi parin millin rako. Yksi kenkien tärkeimmistä ulkonäöllisistä elementeistä on korko. 1700-luvulle tyypillistä pompadour-korkoa ei kovin usein nykykengistä löydy ainakaan tarpeeksi korkeana. Takaa ja sivuilta kaarrettuja korkoja löytyy jonkinverran, mutta koron alakaarre on yleensö pehmeästi pitkälle jalkaterän alle kaartuvaa 1700-luvun mallia huomattavasti kulmikkaampi. Olin jo aiemmin pohdiskellut voisiko valmista korkoa muotoilla, ja päätin tehdä näistä kengistä pioneeriprojektin.
Ideanani oli siis täyttää koron sisäkaarretta enemmän pompadour-malliseksi. Käytin tähän milliput-epoksimassaa, joka olikin oikein miellyttävä tuttavuus. Muovailuvahamainen massa oli helppoa käsitellä ja toi nostalgisesti mieleen lapsuuden - olipa muovailuvahan vaivaaminenkin hyvä taito opetella aikanaan. Lisäsin massaa vähän kerrassaan suoraan korkoon ja pohjaan sormin painellen ja muotoilin kaarteen silmämääräisesti. Korot eivät ole täysin symmetriset molemmissa kengissä, mutta en suhtautunutkaan tähän projektiin kovin perfektionistisesti vaan ennemminkin rennon kokeilevasti.
Korkojen kuivuttua yön yli siirryin kärjen kimppuun. Leikkasin jäljelle jääneen kärkiosan alkuperäisestä reunasta vielä noin sentin kaistaleen pois saadakseni alkuperäisen napakan ommellun reunan pois kiristämästä päällystyksen alla. Nyt jalka alkoi upota kenkään jo ihan kivasti. Muotoilin sovituskankaan ja ilmastointiteipin avulla puuttuvan keskiosan mallin ja leikkasin sen sitten ohuesta nahasta kaksin kappalein, toisen kerroksen kengän reunan sisä- ja toisen ulkopuolelle liimattavaksi.
Venytin nousevaa keskiosaa varovasti höyryttäen muotoutumaan paremmin jalan malliin, ja liiman levityksen jälkeen sitä sai aavistuksen kosteana venytettyä vielä lisääkin. Lopputulos naamioi kengän alkuperäisen reunan mainiosti, ensimmäisessä kenkäkokeilussani se kun paistoi hieman läpi. Kengänraakile alkoi myös näyttää jo oikean malliselta.
Koska kengät tulivat korsetin asusteeksi päällysmateriaaliksi valikoitui luonnollisesti korsetista ylijäänyt vaaleansiniseksi värjätty coutil. Ryhtyessäni työstämään sitä huomasin että se oli todella hyvä materiaali myös kenkiin, tukeva mutta hyvin muokkautuva. Muotoilin kankaalla kärkiosan lopullisen kaavan ja leikkasin sen reilulla saumanvaralla. Viimeksi olin vain lätkäissyt palaset paikoilleen, nyt päätin yrittää hieman esimuotoilla niitä koska päällystettävässä kärkiosassakin oli enemmän muotoa.
Leikkasin kärkiosan täysvinona ja ompelin pari milliä pohjan reunasta poimutuslangan. Venytin heti ensimmäisenä nousevaa keskiosaa höyryllä, sitten puin päällisen kengän päälle, kiristin poimulankoja ja höyryttelin ja muotoilin kangasta sormin asettumaan paremmin. Coutil muotoutui todella nätisti jopa kärjestä, vaikka alapuolelle jäikin tietysti melkoinen saumanvarakimppu. Koska kankaan kudottu kuvio oli melko huomaamaton en viitsinyt ruveta kohdistelemaan sitä symmetriseksi, mikä myös osaltaan yksinkertaisti työskentelyä.
Liimaukseen käytin jo viimeksi hyväksihavaittua tixo-kontaktiliimaa. Saksin kärjestä vähän pahimpia saumanvaralaskoksia pois, mutta en uskaltanut ohentaa niitä kovin perusteellisesti peläten ettei pohja peittäisikään leikattuja reunoja kunnolla. Tällä kertaa jätin koron päällystyksen vasta kärjen jälkeen ajatellen että nahan raakareunan olisi parempi peittää kankaan leikattu reuna kuin toisinpäin. Olin ajatellut koron väriksi ensin pastellisen vaaleaa ja sitten paheellisen punaista, mutta kun löytämäni punainen mokkapala osoittautui leikatessa aivan liian pieneksi muuttuneeseen koron malliin päädyin kellariin tonkimaan löytyisikö sieltä yhtään mitään sopivaa. Lomalla kun ei jaksaisi millään kesken hyvän askartelumanian lähteä metsästämään matskuja.
Parhaiten sopiva kotoa löytyvä vaihtoehto oli tummanruskea, joka ei lopulta ollut ollenkaan huono, museopistokkaista löytyy itseasiassa paljonkin tummaa korkoa yhdistettynä vaaleaan kangaskärkeen. Se myös rauhoittaa vähän pastellista kokonaisuutta ja antaa kontrastia. Tummanruskea nahka oli vähän paksumpaa, mutta leikkasin korkokappaleet venyvimmistä löytämistäni kohdista. Höyryttelin ja venyttelin sitä ja liiman levityksen jälkeen venyttelin vielä vähän lisää. Yläreunan kääsin kannan yli ja alareunan tungin ruuvimeisselin avustuksella korkolapun alle sohien siinä sivussa tietenkin pari haavaa käteeni. Liimauksen ajaksi olin suojannut valmiit kangaskärjet muovipusseilla.
Nahan muokkauksen seurauksena kaarevan kappaleen malli olikin muuttunut senverran, että nahka ei kengän sivuissa aivan ylettynytkään peittämään kankaan reunaa. Liitoskohdan olisi muutenkin voinut suunnitella paremmin. Arvelin optimistisesti raon peittyvän reunustusnauhalla, mutta jouduin lopulta liimaamaan pahimmin vajaaseen liitoskohtaan pikkutilkun kangasta. Reunustukseen käytin samaa roosanväristä viskoosinauhaa kuin korsetissa, vastaavaa olin muuten käyttänyt edellisissäkin kengissä. Kuten myös silloin, joustamaton nauha ei nytkään asettunut nätisti. Kärkiosa vaati tietenkin renustuksen, mutta jälkeenpäin ajatellen kannan reunustus oli täysin turha koska nahka kääntyi kuitenkin kannan yli. Liimaaminen on mukavan nopeaa mutta pelottavan lopullista, joten epätasainen ja irvistelevä nauha on ja pysyy kannassa. Sitten olikin aika liimata pohja takaisin. Sovittelin sitä ensin teipin avustuksella ja merkitsin kuulakärkikynällä muuttuneen koron vaatiman kavennuksen ja lyhennyksen. Ne olisi saanut tietysti siistimmin pois kunnon veitsellä mutta malttamattomana nyrhin ne saksilla jotka sattuivat olemaan valmiiksi käden ulottuvilla. Sitten vain reippaasti liimaa ja pohja takaisin vähän kerrallaan. Koron sisäreunassa pohja tulee vähän yli ja koron alareunassa jää vähän vajaaksi, kärjessä puolestaan paksut saumanvarat irvistelevät, mutta kenties näistäkin kauneusvirheistä opitaan seuraavaa projektia varten.
Ryppyinen reunustus häiritsi edelleen silmääni siinä määrin että päätin naamioida sen rypytetyllä nauhalla. Googlaamalla ja kirjoja selailemalla löysinkin muutaman nauharöyhelöllä koristellun kenkäparin oikeuttamaan tämän teon. Lisäksi röyhelön ompelu reunan läpi kiinnittäisi myös reunustunauhan pelkkää liimaa tukevammin. Ensimmäinen versio poimutetulla nauhalla näytti todella äklöltä, toinen yritys laskostetulla nauhalla oli vähän parempi.
Roosanpinkki laskostus oli kuitenkin niin silmiinpistävä että kärki vaati tasapainotukseksi muutakin koristelua, ja yksinkertainen eleganssi sai jäädä. Kirjailu olisi tietenkin ollut paras vaihtoehto, mutta se olisi pitänyt tehdä etukäteen ja olin jo alunperin päättänyt etten pystyisi uhraamaan niin paljon aikaa tälle projektille. Korsetista oli jäänyt pätkä punosta jolla olin koristellut saumat, joten aloin sommitella sitä kengän kärkeen. Harkitsin kauan sen käyttämistä, koska kengät alkoivat tässä vaiheessa kääntyä tyylikkäästä rokokooeleganssista pahati burleskin puolelle, mutta kun ne eivät oikein näyttäneet tasapainoisilta ilmankaan päätin antaa mennä. Tämähän oli edelleen niinsanotusti luovempi projekti.
Sommittelin punoksesta jokseenkin viktoriaanisen kiemurakuvion neulaillen sitä varovasti kengän päälle. Saatuani sen jotenkuten tasaiseksi neulasin risteykset ja irrotin sen kengästä. Ompelin risteykset kiinni ja askartelin kopion toiseen kenkään. Punoksen päät huolittelin konetikillä ja liimalla. Asettelin kiemurat paikoilleen ja merkitsin risteyskohdat kevyesti lyijykynällä kankaaseen. Koristelun liimaamiseen käytin Tixon Kotiliimaa, koska toisin kuin kontaktiliima se kuivui värittömäksi ja liiman molemmille pinnoille levittäminen olisi tässä kohtaa ollut lähes mahdotonta tehdä siististi. Levitin liiman vain punokseen sekä pienet tipat kenkään risteysten kohdalle. Punoksen päät piilotin reunalaskostuksen alle ja ompelin reunan läpi kiinni, ja kiinnittelin vielä laskoksia parilla pistolla niiden peitoksi.
Kenkien visuaalinen lopputulos ei ehkä ole aivan sitä mitä suunnittelin. En ole ihan varma onko se söpö vai ihan hirveä. Tanssimestarimme luonnehti kenkiä varsin osuvasti "karkkipornoksi". Koska tulen tuskin kuitenkaan käyttämään niitä vakavammin otettavassa historianelävöityskäytössä ne saavat kenties ollakin humoristisen pseudorokokooäklöt. Jokatapauksessa niiden askartelu oli hauskaa, ja ennenkaikkea sain paljon lisää kokemusta kenkien tuunaamisesta. << Takaisin projekteihin