1700-luvun alusvaatteita





1700-luvun keskeisin alusvaate on tietenkin korsetti, mutta lisäksi tarvitaan vaikka mitä muuta. Tässä tähänastisia aikaansaannoksiani alusvaatteiden saralla.






Korsetin alle tein chemisen eli polvimittaisen aluspaidan. Se on tehty ohuesta puuvillabatistista sekä budjetin että mukavuuden vuoksi, pellava olisi ollut autenttisempi mutta puuvillakin on mahdollinen, tosin 1700-luvulla se oli kalliimpi vaihtoehto.

Kaava ja ohjeet ovat La couturiere Parisienne-sivustolta
chemiseflat
Paita on koottu enimmäkseen pussisaumoin, joita myös ranskansaumoiksi kutsutaan, kainalon neliökappaleet on viimeistelty katesaumoilla. Kaikki päälle näkyvä on ommeltu käsin, tosin en malttanut vielä tehdä käsin yhtä paljon kuin Jarnon aikakauden paidassa. päärme
Pääntien olen, kenties hieman turhan modernisti tehnyt paidan kankaasta leikatulla vinokaitaleella. Kujassa kulkee satiininauha, ja sauman välissä on kapea pitsi. Hihansuiden pitsi on sekin turhan modernia, mutta kauempaa katsoen menettelee.

Paidan mitat näyttivät ensisilmäyksellä hurjan leveiltä, mutta lopulta ohut kangas jää korsetin alle ihan sopivasti.
pääntie





Ensimmäinen 1700-luvun pukuni oli Robe a la Anglaise, jonka kanssa ei enää käytetty suuria vannehameita tai sivuvannekoreja. Ajattelin ensin, että pari hametta ja runsaat luonnolliset muotoni riittäisivät oikean silhuetin saamiseen, mutta sovittaessa olin ensimmäistä kertaa elämässäni sitä mieltä että takamukseni ei sittenkään ole tarpeeksi iso.

Aikakauden ratkaisu, "bumroll" näytti suurinpiirtein tältä, vaikkakin täytteenä on vanua eikä korkkia, ja koko hässäkkä on kasattu nopeahkosti koneella.






Sivuvannekorit tahi pönkkätaskut – rakkaalla hamelisäosalla on monta nimeä. Koska en ole villiintynyt pensasaitaa muistuttaviin hovipukuihin, mittasuhteiltaan vaatimattomammat vannekorit riittävät mainiosti hameenpönkitystarpeisiini, ja ovat käytössäkin kohtuullisen näppärät.

Aloitin vannekorit Butterickin valmiskaavalla (samalla johon korsettini pohjautuu), josta olin tosin jo heti kättelyssä poistanut parikymmentä senttiä ympäryksestä, kaava kun oli tehty melkoisille hovivanteille. Lopullisessa versiossani pisimmän vanteen pituus on noin 60cm.

Butterickin ohje neuvoo kasaamaan vannekorit kaksinkertaisesta kankaasta johon on helppo tikata luukujat. Etenin ohjeen mukaan iloisesti tikkaillen sovitusvaiheeseen, jossa huomasin että koreista oli kuitenkin tulossa liian kulmikkaat. Koska minulla ei ollut varsinaisesti vielä käyttöä vanteille, hautasin ne keskeneräisinä kaappiin, josta kaivoin ne esiin vasta paljon myöhemmin alkaessani suunnitella Pet en l'airia. Olin ajatellut jo aloittaa vannekorit kokonaan alusta jollain muulla kaavalla, mutta aloin kuitenkin kokeilla saisiko nämä vielä pelastettua. Googlasin museokappaleita ja tarkastelin vertailun vuoksi mm. Tätä kaavaa.

Ensimmäiseksi irrotin ohjeen mukaiset pystysuuntaiset luut, joista jäi muistoksi vain tikatut kujat, koska olin jo hoksannut että ne eivät olisi käytännössä kovin kätevät eikä niitä näy myöskään monissa museokappaleissa. Kaarsin myös kevyesti korin pohjakappaleen sisäreunaa paremmin jalan muotoa myötäileväksi ja siten paremmin paikallaan pysyväksi. Sitten viistotin kappaleita sivuista niin että vanteet levenevät hieman alaspäin. Aion ensin tipauttaa korit hieman matalammalle lantiolle, jotta hameen linja laskeutuisi pyöreämmin, mutta se ei lopulta näyttänytkään oikealta, joten päädyin sittenkin hieman lähemmäs 90 asteen kulmaa – lisäksi ylemmäs asettuvat luut tekivät rakennelmasta jotenkin vakaamman tuntuisen.

Vannekorit on kasattu osittain melkoisen hätäisesti, surutta ompelukonetta ja vinonauhaa hyödyntäen. Materiaali on muistaakseni polyesteri-puuvillasekoitetta, luut sentin leveää jämäkkää muovipäällysteistä teräsluuta. Ohje jätti korien sisäsyrjän ylimmästä luukujasta ylöspäin avoimeksi, mikä tietysti helpottaa kokoamista mutta tuntui päällä siltä kuin korit valahtaisivat helposti retkottamaan ulkosyrjän varassa. Lisäsin lopulta siihen kaistaleet ensimmäistä kellarista löytämääni kangasta, hieman ohuempaa ettei vyötäröstä tulisi liian paksua. Jäykän kaksinkertaisen kankaan laskostaminen siististi ja sulavasti vyötärölle vaati vähän askartelua, etenkin kun tuttuun tapaan rakkaat mittasuhteeni sanelivat että etureunan on oltava takareunaa lyhempi – ei taida olla vaatetta, jossa valmiskaavat toimisivat minulla vyötäröstä alaspäin. Kenties olen vain liian perfektionisti.




Jossain kohtaa projektia minua alkoi ärsyttää uskomaton kykyni nysvätä loputtomiin näinkin yksinkertaisen, päälle näkymättömän vaatekappaleen kanssa, mutta luulen että lopulta korien kanssa painiminen ja sovittelu kannatti, olen varsin tyytyväinen muotoiluun ja aika puolestaan näyttää miten on toimivuuden laita. Alustavasti epäilen hieman museokappaleissa esiintyviä korien välille solmittavia nauhoja, koska ne tuntuivat sovittaessa hilaavan koreja ylöspäin liikkuessa (en välttämättä muista liikkua tarpeeksi hienostuneesti pikku askelin, ja pitäähän sitä nyt tanssiakin), vannekorit kun tuntuivat pysyvät kohtuullisen hyvin paikoillaan jo pelkällä hameiden painolla. Kenties pidän käytössä kiinni vain takakappaleen solmua, niin että korit eivät ainakaan luisu eteen, mikä tuntuu jostain syystä todennäköisemmältä suunnalta.

Oheisessa kuvassa muuten näkyvät sattumalta myös paidan kainalokiilat ja niiden toiminnallinen funktio erittäin havainnollisesti - samoin se, että paita on jonkin kaavoitusvirhearvioinnin ansiosta suorastaan säädyttömän lyhyt.





Puku vaatii yleensä ainakin yhden alushameen laskeutuakseen hyvin, vaikkei vanteiden reunoja tarvitsisi peitelläkään. Erittäin yksinkertainen alushameeni on tehty kahdesta lakanakankaan leveydestä ajan tapaan: sivusaumat ovat ylhäältä auki n. 15cm, etu ja takakappaleen vyötärö on laskostettu omiin kapeisiin vyötärönauhoihinsa, jotka solmitaan niin että sivut menevät hieman päällekkäin. Näppärä free size-patentti.

Helmassa ja laskostetussa röyhelössä on käsinommellut päärmeet, vyötärön tein laiskasti kokokaan koneella. Kuvassa hameen alla on "bumroll"-tyyny, jonka mukaan helma on tasattu, mutta sama hame toimii jotenkuten myös panierien kanssa.






Habit shirt on ratsastuspuvun (riding habit) alla pidettävä paita. Siinä on miesten paidan tapaan pitkät hihat ja korkea kaulus. Tavallisesta aluspaidasta poiketen "ratsastuspaitaa" pidettiin korsetin ja tavallisen aluspaidan päällä.

Oman ratsastuspaitani mallina on C.Willetin ja Phyllis Cunningtonin "The history of underclothes"-kirjassa esitelty, 1780-luvulle ajoitettu habit shirt omiin mittoihini hieman sovellettuna.

Paidan lyhyt selkäosa on poimutettu alareunasta kaitaleeseen. Etukappaleet ovat pidemmät, ja takakappaleiden sivusaumoihin kiinnitetyt nauhat solmitaan eteen. Tämä paita aukeaa edestä kokonaan, mikä tietenkin helpottaa pukemista, toisessa kirjassa esitellyssä mallissa on vain halkio.

Ompelin koneella sivu-, olka- ja hihan saumat, mutta saumanvarat, kaikki poimutukset ja päärmäykset ompelin käsin. Dorset-malliset lankanapit askartelin muovirenkaiden ympärille. Hyvä ohje niiden tekemiseen löytyy täältä.

Mikäli joku sattuisi joskus tarvitsemaan noin s-kokoisen ratsastuspaidan mittoja, lisään ne tähän. Kyseessä on siis sovellettu tulkinta edellämainitussa kirjassa esitellyn alkuperäiskappaleen mitoista. Kappaleiden mitoissa on mukana 1cm saumanvarat.

Miehusta: leveys 60cm, pituus 70cm.

Olan kohta 32cm takakappaleen helmasta ylöspäin mitattuna.

Pääntiehalkio 12cm molemmista reunoista. Olalle tehdään 6cm (valmis lev. 4cm) leveä vahvistuskaitale ja 8x8cm pääntiekiila miesten paidan tapaan, jolloin olan valmiiksi mitaksi tulee noin 16cm.

Jäljelle jäävää pääntiehalkiota madalletaan edestä 3cm (ei period, mutta toimii paremmin, madalluksen voi toki jättää pois), takaa ei ollenkaan. Pääntien takareuna poimutetaan noin 13,5cm mittaiseksi, kiilat ja etureuna kauluksen lopun mitan mukaan. Minun paidassani kauluksen valmis pituus niukkoine napitusvaroineen on 38cm, leveys 5cm.


Etureunoihin tulee 21cm kauluksesta alaspäin röyhelö, 7x42cm.

Takakappaleen helma jätetään 13cm molemmista reunoista suoraksi, keskelle jäävä osuus poimutetaan 21cm mittaiseksi. Huolitellaan kaitaleella. Sivusaumaa jää kainalokiilan alle n. 2cm, saumoihin upotetaan nauhat jotka solmitaan eteen.

Kainalokiilat 15x15cm.

Hiha: 62x36cm. Hihansuuhalkio 7cm. Mansetin leveys 4cm (valmis 2cm), pituus ranteen ympärys + väljyys + saumanvarat + napitusvara. Röyhelö 6x60cm. Röyhelö ommeltu kaksinkertaisen mansetin kerrosten väliin, sivuhalkiossa kaitaleen alle. Etureunojen röyhelö tehty saumoin.







<< Takaisin projekteihin