Talvimekko, 2015

Siinä missä normaalien ihmisten keskiaikagarderobi alkaa yleensä t-mallin tunikasta, minä halusin aikanaan kiivetä takamus edellä puuhun, kuten on rahvaanomaisesti tapana sanoa. Sainkin aikaan ihan kivan 1400-luvun doubletin ja vähemmän toimivat pitkät hoset, mutta pian ilmeni että ne olivat enimmäkseet liian kuumat käytössä kesällä tai sisätiloissa mihin aikaan vuodesta tahansa. Toisin kuin minä, Jarno ei ole vilukissa, päinvastoin. Kunnianhimoinen suunnitelmani oli alunperin tehdä doubletin päälle vielä komea laskostettu päällysmekko turkisreunuksin, mutta se vaihtui edellämainitusta syystä ohuehkoksi tabardiksi.

Tätä asua seurasi useampi kevyempi ja käytännöllisempi vaateparsi, mutta haaveilin toki edelleen vielä turkisreunustetusta mekosta (kangaskin oli tullut jo aikanaan ostettua) ja selailin silloin tällöin haaveellisesti Thursfieldin “The medieval tailor's assistant”-kirjaa. Jossain vaiheessa Jarno myös alkoi soitella tapahtumien turnajaisissa, mikä saattaa olla talvisissa tapahtumissa kylmää hommaa, eikä viittakaan ole kovin käytännöllinen ison rummun kanssa. Totesin, että lämpimälle villamekolle saattaisi sittenkin olla käyttöä, kenties vain kerran pari vuodessa mutta kuitenkin.

Noin 1400-luvun puoleenväliin ajoittuvan mekon malli on lähes suoraan Thursfieldin kirjasta. Lisäksi katselin kuvalähteitä, joita tuolta kaudelta löytyy jo ihan hyvin, ja tämän mallisesta vaatteesta paljon. Alun perin olin ajatellut tehdä komeat auki viilletyt hihat kirjan malliin, koska ne näyttäisivät kivasti doubletin halkiohihat ja niistä pursuavan pellavapaidan, mutta sitten tajusin että avonaisista hihoista tuulisi ikävästi sisään. Tämänhän oli nyt tarkoitus ollakin lämmin ulkovaate. Lisäksi kuvalähteissä näkyi umpinaisia hihoja jopa enemmän kuin aukinaisia, joten sekään ei ollut mikään ongelma.

Ostamani kangas oli erinomainen ulkovaatteeseen, tiivistä villaa. Reunuksiin minulla oli myös jo ostettuna vanha minkkitakki (Couture Mayah käyttää sekä budjetti- että eettisistä syistä vain kierrätysturkiksia), joka korosti kauniisti villan ruosteenpunaista väriä.

Edelleen Thursfieldin mallin mukaan piirsin miehustaan neljä vinoa viistotuslinjaa olalta vyötärölle. Thursfield neuvoo lisäämään joka väliin 6-10cm, minä lisäsin 6cm siitä yksinkertaisesta syystä että kankaan leveys riitti juuri ja juuri siihen niin että etu- ja takakappaleen sai vielä leikattua rinnakkain (onneksi kangas sopi leikattavaksi molempiin suuntiin). Helman leveydeksi tuli näin noin 340cm. Helman pituuden ratkaisi samoin se kuinka paljon kankaasta jäi hihan jälkeen jäljelle. Yleensä minulla on tapana ostaa kankaita liikaa, mutta nyt en ilmeisesti ollut tajunnut kuinka iso kappale hihasta oikeasti tulisi. Lopulta kangas kuitenkin onneksi riitti juuri sopivasti.

Leikattuani kappaleet harsin merkkilangat viistotuslinjojen kohdalle laskostusta varten sekä vyötärön kohdan.

Mekon kasaus seurasi enimmäkseen Thursfieldin ohjeita. Vaate ei sinänsä ole monimutkainen, mutta painava kangas ja turkisreunukset vaativat vähän tukirakenteita. Olin alkuun ajatellut ettei paksuhko kangas tarvitsisi vuoritusta ollenkaan, mutta miettiessäni mitä kaikkia tukinauhoja nurjalle puolelle tulisi totesin että vuori olisi kuitenkin kauhean näppärä niiden peittämiseen. Ja olisihan se kiva jos vaate näyttäisi kauniilta sisäpuoleltakin, etenkin kun siinä oli ne sivuhalkiotkin.

Aloitin harsimalla puuvillaiset kanttinauhat takakappaleisiin vinoon leikatun keskitakasauman tueksi. Etureunoihin ompelin koneella leveämmän nauhan, jonka toisen reunan kiinnitin käsin villaan. Pääntielle harsin turkisreunusta leveämmän tukikankaan jämäkästä pellavasta, joka oli takakappaleen v-pääntiellä leikattu suoraan vinon kangasreunan vahvistukseksi. Jätin v-pääntien keskellä tukikankaat vähän matkaa irti, ja suljettuani keskitakasauman harsin ne kulkemaan sauman yli.

Ompelin ensimmäiseksi vuorin olka- , taka - ja sivusaumat, ja aloin sitten asetella ja harsia sitä paikoilleen aloittaen etureunoista ja olalta. Ompelin sen käsin pääntien reunaan turkiksen reunan päälle ja kädenteille saumaan. Jo kiinnittäessäni vuoria etureunoihin tukinauhojen päälle huomasin kuitenkin että vaikka olin yrittänyt leikata vuorin huolellisesti toinen etukappale veti silti jotenkin vinoon. Onneksi etureunoissa oli reilu saumanvara ja sain aseteltua vuorin uudelleen paremmin.

Seuraavaksi aloin harsia vuoria kiinni vyötärölinjan ylä- ja alapuolelta laskostuksen kokeilua varten. Etukappaleilla se asettui kivasti, mutta takakappaleella vuori kiristi sitkeästi vaikka yritin asetella sitä miten. Lopulta minun oli pakko luovuttaa ja tunnustaa jälleen kerran että isojen vinoon leikattujen kappaleiden vuorittaminen siististi ei ole helppo läpihuutojuttu. Vuori oli ollut leikatessa jotenkin eri suuntaan kenossa kuin päällinen ja oli lopulta liian kapea.

Ratkoin vuorin keskitakasauman auki, silitin saumanvarojen taitteet pois ja aloin asetella sitä uudelleen. Ompelin ensin toisen puolen käsin päällyskankaan saumanvaraan ja sitten toisen taittumaan sen päälle, jättäen tietysti alareunasta pätkän irti reunustusta varten. Saumanvarat riittivät juuri ja juuri. Tässä ei lopulta ollut suuri homma, ja oikeastaan jälkeenpäin ajatellen on vain hyvä että vinot saumat pysyvät kiinni toisissaan.

Ompelin 5cm leveän vyötärönauhan tukevasta kolminkertaiseksi ommellusta pellavasta, ja ompelin sen päihin hakaset. Sitten puin sen Jarnon päälle ja merkitsin sivusaumojen paikat. Neulasin vyötärönauhan etureunoista, sivusamojen kohdalta ja keskitakasaumasta mekkoon ja aloin sommittelemaan laskoksia.

Huomasin heti kättelyssä että harsimistani viistotuslinjojen paikoista ei ollut paljonkaan apua, vaan laskokset piti sommitella päällä silmämääräisesti. Neulasin se toiselta puolelta edestä ja takaa jättäen sivuille vähän ylimääräistä väljyyttä. Sitten harsin merkkilangat, selkeyden vuoksi käyttäen eriväristä lankaa laskosten harjoille ja pohjille. Harsittuani merkkilangat ja jäljennettyäni ne toiselle puolelle kokeilin neulata laskostuksen uudelleen kiinni ja sovitin mekkoa paremmin.

Saatuani reunuksen yläreunan kiinni saatoin hieman huokaista, sillä vaikka alareunan käsinompelussa menisi myös tovi se ei ollut lainkaan niin ärsyttävää kun syöttyvän turkiksen ompeleminen koneella ja ison ja painavan mekon pyörittely yleensä. Saatuani alareunan kiinni asettelin vielä vuorin paikalleen ja kiinnitin sen käsin turkiksen reunaan. Vuori tosiaan siisti reunat kivasti, ja ne näyttävätkin melkein kauniimmilta nurjalta kuin oikealta puolelta.

Jäljellä oli enää vyötärönauhan kiinnitys. Aikataulun vuoksi lipesin ompelemaan laskokset siihen koneella, koska tikki ei kuitenkaan näkyisi laskosten alta oikealla ja nurjallakin se hukkuisi varsin hyvin mustaan vyötärönauhaan – ja sitäpaitsi, se on kuitenkin kaikesta vuoritushifistelystä huolimatta nurja puoli. Lisäksi laskosten ompeleminen tukevasti käsin olisi ollut oikeasti raskasta.

Olen ennenkaikkea iloinen että tämä pitkään suunniteltu projekti johon oli jo hankittu hyvät materiaalit pääsi viimein vaatteeksi asti. Siitä tuli myös, helman pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta, oikein hyvän näköinen. Helmasta ei tullut myöskään niin runsasta kuin joidenkin kuvalähteiden lähes kellomaisesti syvinä laskoksina levenevät ylhäisten herrojen helmat, mutta toisaalta leveämpi helma olisi lisännyt huomattavasti kangasmenekkiä eikä olisi oikeasti kovin kätevä käyttää eikä etenkään varastoida. Turkisreunus kuitenkin ryhdistää kapeampaakin helmaa. Myös laskokset näyttävät luonnollisesti ohuemmilta kuin aikalaiskuvissa, koska vuori on ohut.

Huomasin myös käytössä, että liikkeessä vyötärö nousee helposti vyön yli laskostetuksen linjaa ylemmäs, mutta koska laskostuksen kiinnitysompeleet eivät näy päälle tämä ei merkittävästi haittaa. Hihoihin puolestaan olen erittäin tyytyväinen, niistä tuli juuri niin muhkeat kuin oli tarkoituskin. Alun perin hienoksi suunniteltu vaate osoittautui lopulta myös kylmällä säällä (jota joskus harvoin sattuu) oikein käytännölliseksi, komeudesta liikaa tinkimättä.

<<Takaisin projekteihin