Kuten olen jo muiden keskiaikavaatteiden yhteydessä maininnut, siemenen keskiaikaharrastajaksi päätymiselleni kylvivät Kaari Utrion romaanit. Niissä törmää varsin usein kuvauksiin "x-värisestä syrcotesta, jonka laajoista turkiksella reunustetuista kainaloaukoista näkyi x-värinen tiukka kotardi. Kyseinen vaate tunnetaan myös nimellä "helvetinikkunamekko", koska se oli aikalaiskäsityksen mukaan varsin seksikäs. Ainakin Kaari Utrion keskiajalla joku ritari aina hurmioituu pehmeästä turkiksesta valkoista olkapäätä vasten ja vilahduksesta tiukkaan kotardiin verhottua lantion kaarta...


Hihaton surcote on oikeastaan kliseisen suosittu keskiaikavaate, mutta luettuani edellämainitun lauseen tarpeeksi monta kertaa herkässä iässä minun oli tietenkin melkein heti keskiaikailuun ruvettuani saatava sellainen.




Suunnittelin surcoten "peruskeskiaikamekkoni", vaaleansinisen kirtlen kanssa pidettäväksi. Väriksi valikoitui lähes itsestäänselvästi tummansininen, ja sopiva villa tarttui mukaan Tukholman matkalta. Turkisreunus puolestaan löytyi UFFin "kaikki takit -50%"-alesta. Sitä ovat minua tietävämmät veikanneet pupuksi. Aikalaislähteissä näkee turkisreunusta myös helmassa, mutta minä päätin nuukailla ja säästää loput takista johonkin tulevaan projektiin.


Näin anteliaasti sivuista uurrettu surcote on joidenkin lähteiden mukaan tunnettu lähinnä hovikäytössä, mutta toisaalta aatelishahmon elävöittäjänä voinee ottaa hieman vapauksia. Lisäksi olen yleensäkin pyrkinyt ennemmin toteuttamaan kiinnostavia vaatteita kuin rakentamaan uskottavaa period-persoonaa.




Olin ostanut kankaan lopun, ja sitä oli 195cm. Yleensä ostan kankaita aina aivan liikaa, joten kerrankin tuli todella mietittyä leikkaussuunnitelmaa ruutupaperin kanssa ja harrastettua kauteen sopivia liitossaumoja.

Olin tehnyt yläosasta lakanaversion avulla kaavan, helmakappaleet leikkasin sen mukaan miten kangasta riitti. Surcotet on ilmeisesti leikattu aika suoriksi, mutta omani nyt vaan laskeutui niin paljon kauniimmin kun tein keskitakasaumaan kiilan vyötärölle asti. Keskitakakiila jatkui myös kivasti pieneksi laahuksentyngäksi, johon kangas juuri ja juuri riitti. Yleensä pelkään laahuksien kestävyyttä, mutta koska villa oli mukavan tukevan oloista päätin tällä kertaa uskaltautua laahaamaan ylhäisesti helmojani.




Vaikka hihaton surcote on periaatteessa hirveän yksinkertainen vaate, sen kasaamisessa riitti kuitenkin askarreltavaa. Kontrollifriikkinä minua arvelutti suunnattomasti ajatus koko vaatteen painon asettumisesta kapeahkoille olkapäille, sekä kaarevien reunojen saamasta rasituksesta. Turkis tuntui jo valmiiksi vähän hauraalta, eikä olisi kovin hauskaa jos se alkaisi repeillä käytössä. Päädyin vahvistamaan olat kaistaleilla coutilia ja turkisreunuksen saumat kanttinauhalla.

 

Surcoten yläosan vuoritin pellavalla, koska sisäpuoli näkyy kädenaukoista. Vedin villan reunoista kiinni vuoriin siksakilla, vuorin alareunan huolittelin kiireissäni saumurilla ja ompelin käsin paikoilleen.




Aiemmasta turkisreunusprojektistani, 1700-luvun viitasta hieman oppineena totesin että nyt turkiskaistaletta olisi kyllä pakko vähän muotoilla reunan mukaan kaartuvaksi. Ajattelin ensin ommella sitä käsin, mutta onneksi tulin kysyneeksi työkaveriltani Reijalta. Hän vinkkasi että turkiskoneen puutteessa kannattaa kokeilla löysää siksakkia, ja sitten kääntää sauma auki. Koska paljon nähnyt kotiompelukoneeni tekee mieluiten nimenomaan juuri liian löysää tikkiä, huomasin yllätyksekseni omistavani jotenkuten välttävän turkiskoneen.





Muotoilusaumojen vääntäminen oli silläkin aikamoista äherrystä, mutta valmista sentään tuli kohtuullisessa ajassa. Edelleen Reijan kullankalliita neuvoja noudattaen tuin hatarahkot saumani vielä kangasteipillä.

Lopulta minulla oli kuin olikin käsissäni yhtenäinen turkissoiro joka haarautui olalla nätisti kaavan mukaan alavaroineen kaikkineen. Ompelin päällyspuolella turkisreunuksen pussiin ja nurjan puolen ompelin käsin edelleen kangasteipillä vahvistetusta raakareunasta. Lopputulos oli yllättävän siisti, tasainen ja tukevan tuntuinen. Etenkin coutililla vahvistetut olat tuntuivat nyt luotettavilta.




Tähtäsin surcoten valmistumisen ensimmäiseen keskiaikatapahtumaani, syksyn 2011 Paronilliseen Investituuraan. Sen kanssa tuli perinteiseen tapaan kiire, ja ompelinkin helmakäänteen valmiiksi perjantai-iltana juuri ennen pitoihin siirtymistä. Olin suunnitellut surcoten koristukseksi alunperin myös kirjailua, mutta investituuran lähestyessä päätin jättää sen mahdollisesti myöhemmin lisättäväksi. Loppujen lopuksi surcote on tarpeeksi kivan näköinen pelkällä turkisreunuksellakin, joten ainakaan tällä hetkellä kirjonta ei ole projektilistan kärkipäässä. Sensijaan saatan joskus vaikka innostua tekemään surcoten alle juhlavamman kirtlen.


Hauskasta bling-päähineestä löytyy lisää täältä.

Kiitokset: Reijalle turkisompeluvinkeistä