
Hihaton surcote,
2011
Kuten olen jo muiden keskiaikavaatteiden yhteydessä maininnut,
siemenen keskiaikaharrastajaksi päätymiselleni kylvivät Kaari
Utrion romaanit. Niissä törmää varsin usein kuvauksiin
"x-värisestä syrcotesta, jonka laajoista turkiksella
reunustetuista kainaloaukoista näkyi x-värinen tiukka kotardi.
Kyseinen vaate tunnetaan myös nimellä "helvetinikkunamekko", koska
se oli aikalaiskäsityksen mukaan varsin seksikäs. Ainakin Kaari
Utrion keskiajalla joku ritari aina hurmioituu pehmeästä
turkiksesta valkoista olkapäätä vasten ja vilahduksesta tiukkaan
kotardiin verhottua lantion kaarta...
Hihaton surcote on oikeastaan kliseisen suosittu keskiaikavaate,
mutta luettuani edellämainitun lauseen tarpeeksi monta kertaa
herkässä iässä minun oli tietenkin melkein heti keskiaikailuun
ruvettuani saatava sellainen.
Suunnittelin surcoten "peruskeskiaikamekkoni",
vaaleansinisen
kirtlen kanssa pidettäväksi. Väriksi valikoitui lähes
itsestäänselvästi tummansininen, ja sopiva villa tarttui mukaan
Tukholman matkalta. Turkisreunus puolestaan löytyi UFFin "kaikki
takit -50%"-alesta. Sitä ovat minua tietävämmät veikanneet
pupuksi. Aikalaislähteissä näkee turkisreunusta myös helmassa,
mutta minä päätin nuukailla ja säästää loput takista johonkin
tulevaan projektiin.
Näin anteliaasti sivuista uurrettu surcote on joidenkin
lähteiden mukaan tunnettu lähinnä hovikäytössä, mutta toisaalta
aatelishahmon elävöittäjänä voinee ottaa hieman vapauksia.
Lisäksi olen yleensäkin pyrkinyt ennemmin toteuttamaan
kiinnostavia vaatteita kuin rakentamaan uskottavaa
period-persoonaa.

Olin ostanut kankaan lopun, ja sitä oli 195cm. Yleensä ostan
kankaita aina aivan liikaa, joten kerrankin tuli todella
mietittyä leikkaussuunnitelmaa ruutupaperin kanssa ja
harrastettua kauteen sopivia liitossaumoja.
Olin tehnyt yläosasta lakanaversion avulla kaavan,
helmakappaleet leikkasin sen mukaan miten kangasta riitti.
Surcotet on ilmeisesti leikattu aika suoriksi, mutta omani nyt
vaan laskeutui niin paljon kauniimmin kun tein keskitakasaumaan
kiilan vyötärölle asti. Keskitakakiila jatkui myös kivasti
pieneksi laahuksentyngäksi, johon kangas juuri ja juuri riitti.
Yleensä pelkään laahuksien kestävyyttä, mutta koska villa oli
mukavan tukevan oloista päätin tällä kertaa uskaltautua
laahaamaan ylhäisesti helmojani.

Vaikka hihaton surcote on periaatteessa hirveän yksinkertainen
vaate, sen kasaamisessa riitti kuitenkin askarreltavaa.
Kontrollifriikkinä minua arvelutti suunnattomasti ajatus koko
vaatteen painon asettumisesta kapeahkoille olkapäille, sekä
kaarevien reunojen saamasta rasituksesta. Turkis tuntui jo
valmiiksi vähän hauraalta, eikä olisi kovin hauskaa jos se
alkaisi repeillä käytössä. Päädyin vahvistamaan olat
kaistaleilla coutilia ja turkisreunuksen saumat kanttinauhalla.

Surcoten yläosan vuoritin pellavalla, koska sisäpuoli näkyy
kädenaukoista. Vedin villan reunoista kiinni vuoriin siksakilla,
vuorin alareunan huolittelin kiireissäni saumurilla ja ompelin
käsin paikoilleen.

Aiemmasta turkisreunusprojektistani, 1700-luvun viitasta hieman
oppineena totesin että nyt turkiskaistaletta olisi kyllä pakko
vähän muotoilla reunan mukaan kaartuvaksi. Ajattelin ensin
ommella sitä käsin, mutta onneksi tulin kysyneeksi
työkaveriltani Reijalta. Hän vinkkasi että turkiskoneen
puutteessa kannattaa kokeilla löysää siksakkia, ja sitten
kääntää sauma auki. Koska paljon nähnyt kotiompelukoneeni tekee
mieluiten nimenomaan juuri liian löysää tikkiä, huomasin
yllätyksekseni omistavani jotenkuten välttävän turkiskoneen.


Muotoilusaumojen vääntäminen oli silläkin aikamoista äherrystä,
mutta valmista sentään tuli kohtuullisessa ajassa. Edelleen
Reijan kullankalliita neuvoja noudattaen tuin hatarahkot saumani
vielä kangasteipillä.
Lopulta minulla oli kuin olikin käsissäni yhtenäinen turkissoiro
joka haarautui olalla nätisti kaavan mukaan alavaroineen
kaikkineen. Ompelin päällyspuolella turkisreunuksen pussiin ja
nurjan puolen ompelin käsin edelleen kangasteipillä
vahvistetusta raakareunasta. Lopputulos oli yllättävän siisti,
tasainen ja tukevan tuntuinen. Etenkin coutililla vahvistetut
olat tuntuivat nyt luotettavilta.

Tähtäsin surcoten valmistumisen ensimmäiseen
keskiaikatapahtumaani, syksyn 2011 Paronilliseen
Investituuraan. Sen kanssa tuli perinteiseen tapaan kiire, ja
ompelinkin helmakäänteen valmiiksi perjantai-iltana juuri
ennen pitoihin siirtymistä. Olin suunnitellut surcoten
koristukseksi alunperin myös kirjailua, mutta investituuran
lähestyessä päätin jättää sen mahdollisesti myöhemmin
lisättäväksi. Loppujen lopuksi surcote on tarpeeksi kivan
näköinen pelkällä turkisreunuksellakin, joten ainakaan tällä
hetkellä kirjonta ei ole projektilistan kärkipäässä. Sensijaan
saatan joskus vaikka innostua tekemään surcoten alle
juhlavamman kirtlen.
Hauskasta bling-päähineestä löytyy lisää täältä.
Kiitokset: Reijalle turkisompeluvinkeistä