Period bling, 2011 Hunnun, tuon keskiajan peruspäähineen ohella halusin jonkun jännittävämmän päähineen, onhan myöhäiskeskiaika hassujen hattujen kulta-aikaa. Liki kolmikymppisen vaimoihmisen ei myöskään sovi kulkea paljaspäin. Päähineissä on vielä sekin käytännön etu, että kun 1700-luvun elävöittämisessä kampaus on ainainen stressinaihe on kivaa välillä vain tunkea hiukset pipan alle.

Googlailin kivoja suunnilleen 1300-1400-lukujen vaihteeseen sopivia malleja ja selailin Thursfieldin "The Medieval Tailor's Assistantin" päähineosuutta. Sieltä valkkasin lopulta sivun 208 "caul"-mallin. Thursfield vinkkaa materiaaliksi silkkiä, mutta en parin viikon varoajalla ehtinyt ruveta metsästämään tarpeeksi sileää silkkiä joten vaihdoin materiaaliksi sametin. Asiasta lienee hieman erimielisyyttä, mutta ilmeisesti sametti olisi hyvin voinut olla käytössä jo 1300-luvun loppupuolella ainakin päähineen verran. Ei nyt välttämättä kylläkään puuvillasametti. Jokatapauksessa perinteinen perustelu "näyttää kivalta (ja löytyy Eurokankaasta)" kuittasi tummansinisen sametin. Kopsasin kaavan ja aloin sovitella sitä päähäni. Kuten jo eräs aiemmin kokeilemani Thursfieldin kaava sekin oli minulle aivan liian iso. Olen vuosien varrella tutustunut kehoni mittasuhteisiin kaavoituksen kautta paljonkin, mutta kalloni muoto oli minulle lähes uusi tuttavuus.
Aikani säädettyäni ja kokeiltuani sain aikaan kaavan, joka poikkesi jonkin verran kirjan kaavasta. Lisäsin keskikappaleeseen sauman, jolloin se muotoutui huomattavasti paremmin, ja kaarsin kirjassa suoraksi jätettyä etureunaa otsalta. Tai no, suorempi, ylemmäs asettuva etureuna varmaan toimisi ajanmukaisen edestä nypityn hiusrajan kanssa, mutta koska minä haluan pitää tiukasti kiinni jokaikisestä haituvastani päätin mieluummin muotoilla päähinettä. Sivujen muotoilun taas hoidin kirjan ohjeen pussittavien avolaskosten sijaan jämpteillä muotolaskoksilla, jotka tein melko pitkälle saadakseni pyöreähkön muodon sivuihin.
Ollessani lopulta tyytyväinen kaavaan ompelin tukivuorin tukevasta puuvillakankaasta. Sen päälle tein toisen kerroksen sametista. Koristelin päähineen Thursfieldin ohjeen ja maalausten mukaan punosristikolla ja helmillä. Kokeiltuani paria eri vaihtoehtoa päädyin letittämään hopeanvärisestä neulelangasta neljän säikeen palmikkoa, joka paitsi näyttää kivalta myös rakenteensa vuoksi jousti ja muotoutui kiinnittäessä kuin unelma. Sommittelin ristikon melko silmämääräisesti aloittaen päälaelta. Koska Paronillinen Investituura lähestyi uhkaavasti, päädyin lopulta torstai-iltana neulaamaan loput ristikosta paikalleen ja ompelemaan reunuksen valmiiksi ennen niiden lopullista kiinnitystä.
Huolittelin reunan leveällä vinoon leikatulla kaistaleella, ja siitä tuli yllättävänkin siisti siihen nähden millä kiireellä sen vetäisin paikalleen. Joillakin projekteilla vaan on onnea matkassa! Ompelin loput punoksesta kiinni automatkalla Turkuun, sain ne juuri ajoissa valmiiksi ja pääsin kuin pääsinkin käyttämään päähinettä jo samana iltana. Seuraavaksi illaksi lisäsin vielä turnajaisia katsellessa reunusta kiertävän punoksen. Investituuran jälkeen aloin viimeistellä päähinettä kaikessa rauhassa lisäämällä blingiä. Helmimerestä löytyi ihania hopeanvärisiä filigraanihelmiä, jotka aikanaan olisivat olleet melkoista ylellisyyttä. Niiden ohella käytin tavallisia valkoisia helmiä. Reunuksee lisäsin vielä hopeapunoksen ulkoreunaan ja koristelin senkin helmillä. Saatuani viimein kaikki helmet kiinni viimeistelin päähineen vielä ompelemalla sisäpuolen suojaksi pellavavuorin. Hunnuksi neulasin Sinooperin silkkihuivin. Lopputulos on varsin sellainen kuin visioinkin, satukirjamaisen romanttinen ja kimaltava. Muotoiluun mennyt vaiva kannatti, sillä päähine pysyy todella tukevasti päässä niin että sen voi lähestulkoon unohtaa.
<< Takaisin projekteihin