green houppelande

Eri maalauksia katseltuani suosikkimallikseni päätyi melko varhainen houppelanden muoto, jossa on upeat, valtavat väljät hihat ja korkea kaareva pystykaulus. Olalle laskeutuva kaulus ei olisi yhtään niin makea. Ensimmäinen ideani oli reunustaa kaulus ja hihansuut turkiksella. Sitten halusin värillisen silkkivuorin. Sitten halusin molemmat, kunnes totesin että tällainen yhdistelmä ei kyllä olisi kauteen lainkaan sopiva. Mikäli tulkitsin kuvalähteitä oikein, suurimmassa osassa näytti olevan turkisvuoraus, joka kääntyi oikealle puolelle reunustukseksi. Pelkkää turkisreunustusta ei juuri näkynyt. Hihojen vuorittaminen kokonaan turkiksella olisi ollut paitsi kallista myös tehnyt niistä hirvittävän painavat, ja kontrasti kevyesti laskeutuvaan ohueen miehustakankaaseen olisi ollut liian selvä. Teoriassahan tämän olisi voinut kiertää vuorittamalla näkymättömät osuudet jollakin paksummalla ja pöyheämmällä villalla, mutta silloin sinänsä historiallisen näköisestä puvusta olisi tullut niin raskas ja kuuma etten käytännössä juuri pystyisi pitämään sitä kuin ehkä talvella ulkona.
Jouduin siis hylkäämään turkiksen. Se oli hieman ikävää, mutta onneksi olin löytänyt alesta kauniin roosan värisen dupionsilkin. Dupionsilkkikään ei ole historiallisesti sopiva materiaali, mutta kun se nyt oli alessa päätin että se menettelisi. Se oli myös kevyttä, joten sen voisi huoletta heittää näkyvien kohtien vuoriksi ilman että ero näkyisi ulospäin kovin merkittävästi. Värillinen silkkivuori mainitaan ainakin Thursfieldin ”The Medieval Tailor's Assistant”-kirjassa, ja olen törmännyt mainintoihin muuallakin, mutta kuvalähteissä se tuntuu olevan turkista harvinaisempi. Kuvista ei sitäpaitsi voi aina olla varma onko vuori turkista tai jotain muuta (paitsi pörröisimmissä tapauksissa), mutta laskin kaikki mustan, ruskean, valkoisen ja harmaan sävyt mahdollisiksi turkisvuoreiksi. Onneksi löysin myös jonkun yksittäisen vihreän hihan vuorin, jonka voi melko turvallisesti olettaa olevan kangasta. Toisessa, italialaisessa seinämaalauskuvassa noin 1420-luvulta taas oli kuvattuna Pyhä Ursula, jonka valkoisessa houppelandessa oli punainen vuori.
Kaavoituksessa turvauduin taaskin pitkälti Thursfieldiin. Aloitin kaavoituksen matemaattiseen tapaani piirtelemällä suoran "laatikkokaavan" miehustasta suoralla etu- ja takasaumalla yhdistellen siihen tiukan pääntien ja normaalia vähän laajemmat kädentiet. Tein tästä jopa vyötärömittaisen sovitusversion lähinnä testatakseni hihoja ja kaulusta. Hihan pohjaksi puolestaan piirsin laatikkomiehustan kädentien mitoilla normaalin modernin väljän hihan peruskaavan matalalla pyöriöllä ja olemattomalla syötösvaralla. Hihan alaosan piirsin Thursfieldin esimerkin mukaan hihansuuhun laajenevaksi. Sen leveyden määrittivät laskelmani 1,05m pitkän roosan silkkipalan riittävyydestä. Vaikka hiha oli periaatteessa yksinkertainen, tein kuitenkin lakanaversion. Sovittaessa ilmeni, että Thursfieldin vasta lähes kyynärpäästä levenevä leikkaus ei kuitenkaan näyttänyt päällä siltä kuin kuvalähteiden houppelandeissa. Tarkemmin katsottuna niissä hihat näyttivät levenevän kiilamaisesti heti kainalosta. Koska hihat olivat myös ihan liian pitkät, neulasin ison vaakavekin olkavarteen, ja hiha alkoikin näyttää heti paremmalta.
Toinen tökkivä elementti oli hihansuun muoto: Thursfieldin hihan sauman pyöristetty alareuna ei jotenkin vain asettunut päällä hyvin. Kokeilin viistottaa sauman tylysti suoraksi ja kaartaa sensijaan terävimmän kulman hihansuun alanurkasta pyöreämmäksi. Nyt hiha muistutti jo paljon esimerkiksi yllä mainitun pyhimyskuvan punavalkoista hihaa. Pyöriö taas ei välttämättä sekään ollut ihan period mutta ihan toimiva, joten hihan kaava alkoi olla näillä muutoksilla kasassa.
Kauluksen kaavoitukseen tarjosi oikotien ystäväni Hanna, joka ehti aloittaa oman houppelandensa ennen minua. Hän oli tehnyt kauluksen kaavan Thursfieldin ohjeen mukaan ja pääsin sekä sovittamaan keskeneräistä kaulusta, näkemään sen hyvin joka suunnasta toisen päällä että kopioimaan kaavan. Hannalla, kuten minullakin, on pieni ja siro pää, joten kaulus oli meille molemmille valtavan kokoinen ja huimaavan korkea. Halusin toki ison ja näyttävän kauluksen, mutta en sentään ihan suhteetonta. Ensimmäiseen sovitusversiooni lyhensin kaulusta Hannan jo hieman skaalaamasta kaavasta sekä ylä- että alareunasta, ja myös kavensin sitä jotta se sopisi sovitusmiehustani pääntiehen. Sovituksessa lisäsin vielä 1cm vekin vaakasuuntaan kauluksen keskelle, jolloin kaareva yläreuna asettuu vähän alemmas. Sovitukseen puin tietysti helmikoristellun samettipäähineeni nähdäkseni miten kaulus asettui suhteessa siihen. Takareuna aiheutti vieläkin vähän ongelmia, se rypistyi liikaa päätä liikutellessa ja pyrki takertumaan päähineeseen, kunnes keksin heittää vielä sentin vekin pelkkään keskitakasaumaan. Se muutti kauluksen takakappaleiden kaarevuutta juuri sopivasti, ja sovituskaulus alkoi näyttää oikein passelilta.
Leikkaamista varten levitin kankaan olohuoneen lattialle koko leveydeltä, kaksinkertaisena. Leikkasin miehustakaavani halki tasaisin välimatkoin, neulasin keskietureunan kankaan reunaan ja lisäsin viistotusta joka väliin tasaisesti niin paljon kuin kankaan leveys salli. Thursfield näyttää tämän leikkaustekniikan miesten vyötäröltä laskostetun mekon kaavoittamisessa, mutta houppelandet on kirjassa vain viistotettu sivusaumasta. Päättelimme Hannan kanssa muihin lähteisiin nojaten kuitenkin, että kuvissa näkyvät rinnan kohdalla olevat laskokset eivät synny vain sivusaumojen viistotuksella, vaan kappaleita täytyy kunnolla kellottaa.
Cynthia Virtuen "rotated corner, circle plan houppelande" näytti kiinnostavalta, mutta täyskello puku saattaisi jo viedä kangasmenekkini pakkasen puolelle. Sitäpaitsi olin jo päässyt näkemään livenä Hannan houppelanden, joka oli huomattavasti täyskelloa kapeampi ja silti valtava, joten päätin tyytyä yllä kuvattuun leikkausmetodiin. Se salli etu- ja takakappaleiden limittäminen jonkin matkaa (kuten kuvassa näkyvästä vinosta reunasta ilmenee), mikä säästi merkittävästi kangasta. Lopputulos on karkeasti arvioituna 3/4-kello. Houppelanden kuuluu olla ylipitkä, joten päätin surutta leikata sen sellaiseksi. Olin kuitenkin senverran käytännöllinen, että ihan keskiedestä jätin sen juuri maata hipovaksi, sivuista se jo laahaa maata ja takana on pieni laahus. Olin päättänyt jättää houppelanden enimmäkseen vuorittamattomaksi jottei siitä tulisi liian kuumaa ja raskasta, mutta halusin helman alaosaan silti kevyen vuorituksen. Ensinnäkin se näyttäisi huolitellummalta kun helmoja kuitenkin nostelisi, antaisi helmalle kenties hieman volyymia, ja mikä tärkeintä suojaisi ohutta villaa kulumiselta etenkin laahuksessa. Valitsin helman vuoriksi ohuen mutta tiiviin mustan pellavan. Musta pellava ei ole ajanmukainen, mutta vuorissa se ei hyppää liikaa silmille.
Ensimmäisenä suljin keskietu- ja keskitakasaumat saadakseni yhtenäiset kappaleet. Sitten asettelin ne pellavan päälle ja leikkasin oikean malliset vuorikappaleet. Sivuissa piti lisätä hieman jatkepalaa. Harsin vuorikappaleet kevyesti paikalleen ja silitin yläreunaan kevyen taitteen. Sitten kiinnitin vuorin yläreunan kevyesti aitapistoilla niin ettei vuorin reuna näkyisi liian selvästi oikealta puolelta. Sivureunoissa vuori on harsittu kiinni kauempaa saumasta niin että saumat saisi helposti ommeltua kiinni.
Seuraavaksi vuoritin hihat. Leikin vähän palapeliä saadakseni silkin riittämään. Käytin samaa niksiä kuin Jarnon houppelandessa, jätin vuorituksen vajaaksi hihan yläosasta joka avoimessakin hihassa jäisi pois näkyvistä, mikä säästi ratkaisevat parikymmentä senttiä kangasta. Ompelin sekä hihan että vuorin alasauman koneella, asettelin sitten vuorin paikalleen, kiinnitin sen käsin yläreunasta ja sitten viimeistelin alareunan kerrokset käsin pussiin. Kauluksen leikkauksen jälkeen silkistä oli jäänyt vielä juuri senverran suikaleita, että sain niistä vähän yhdistelemällä askarreltua kaitaleet etuhalkion reunoihin sisäpuolelle. Osassa houppelandeista näkyy napit, osassa ei, päätin Pyhän Ursulan maalarin mallin mukaan tehdä omani ilman napitusta, koska halusin jättää kauluksen auki.
Ompelin olkasaumat kiinni tukinauhojen kera ja huolittelin saumanvarat. Sitten olikin aika siirtyä vaatteen kiinnostavimpaan osuuteen, kaulukseen. Näin iso kaulus vaatisi jämäkkää tukea. Aioin ensin turvautua tavalliseen luottomateriaaliini, paksuun juuttikankaaseen tukivuorina, mutta Hannan mm. päähineissä käyttämä kovikehuopa alkoi vaikuttaa varteenotettavalta vaihtoehdolta. Ostamani Eurokankaan kovikehuopa on tietenkin tekokuituhuttua, mutta oikea villahuopa voisi olla hyvinkin uskottava kauden kovikemateriaali, ja tekokuituinen versio nyt ei kauluksen sisällä eroa aidosta niin paljon.
Kaulukseen tuli kaksi kerrosta kovikehupaa. Leikkasin kappaleet ilman saumanvaroja ja yhdistin ne asettelemalla ne reunat vierekkäin ja neulaamalla pellavanauhan liitoksen päälle. Tikkasin molemmat reunat pellavanauhaan, ja vielä siksakilla päältä. Se nauha oli muuten vinonauhaa, jota minulla sattui olemaan, ja joka muotoutui kivasti kaareviin saumoihin. Olen tietoinen siitä ettei se ole ollenkaan ajanmukaista.
Saatuani saumat kiinni asettelin molemmat kerrokset päällekkäin niin että ne asettuvat valmiiseen muotoon. Sisäkerrosta piti lyhentää vähän etureunoista ja ulkokerrosta vastaavasti korkeudesta koska kaulus kaartuu voimakkaasti ulospäin. Neulasin kerrokset oikeaan muotoon ja ompelin ne sitten yhteen.
Edelleen epäajanmukaisesti leikkasin kauluksen kappaleet vinoon langansuuntaan villassa ja vuorisilkissä, jotta ne muotoutuisivat paremmin kaarevaan kaulukseen. Ompelin niiden saumat koneella testaten tietysti vähän minkä kokoiset kappaleet lopulta istuisivat huopapohjan päälle. Sitten neulasin ja harsin villan kauluksen ulkopuolelle. Varmuuden vuoksi tikkasin vielä käsin villakerroksen kiinni huopaan saumojen ommeljuovasta, jolloin tikkaus ei näy. Sitten ompelin kauluksen pääntielle villan saumanvaroista huopapohjan alareunaa seuraten. Sovittaessa kaulus istui hyvin miehustaan, joten jatkoin sen viimeistelyä. Käänsin villan saumanvarat huopapohjan yläreunan yli ja kiinnitin ne käsin huopaan. Samoin kauluksen alareunassa kiinnitin kauluksen ja miehustan saumanvarat huopaan. Yleensä tikkaan vielä käsin reunan läpi tämäntyyppisen rakenteen, mutta nyt huopa oli niin paksua että arvelin tikkauksesta tulevan ruman näköisen, ja lisäksi reuna pitäisi kyllä muotonsa ilman vahvistuksiakin.
Lopuksi kiinnitin silkkivuorin, ensin alareunaan, sitten neulasin sen paikoilleen ylä- ja etureunoissa, tasailin tarvittaessa ja ompelin kiinni. Olin jo alunperin ollut hieman huolestunut korkean kauluksen silkkivuorin kohtalosta käytössä, se kun helposti imaisisi rasvan ja meikin kasvojen iholta. Muutamassa kuvalähteessä, mm. juuri seinämaalauksen Pyhällä Ursulalla näkyy kauluksen sisäpuolella erillinen valkoinen kaulus. En ole törmännyt tähän kuin parissa kuvassa, mutta näiden perusteella arvelin ettei jonkinlainen suojakaulus voisi olla kovin pahasti väärin. On kokonaan toinen kysymys, oliko tämä kaulus nyt sitten kiinni paidassa, jossakin supervarhaisessa partletissa vai missä, mutta itse päätin yksinkertaisesti tehdä siitä täysin irrallisen asusteen jonka voi harsia kauluksen sisäpuolelle, ja näin helposti irrottaa pesuun.
Otin läpikuultavinta pellavaa jota kaapista löytyy, ja asettelin kauluksen kappaleiden kaavoja sopivasti vierekkäin ja limittäin niin että sain leikattua pellavakauluksen yhtenä kappaleena. Epäajanmukaisesti se oli taas leikattu vinoon niin että se muotoutuisi kaarevan kauluksen malliin. Jätin kaulukseen alkuun hulppeat saumanvarat ja asettelin sen varovasti kauluksen päälle sisäpuolelle. Kevyt, hyvin harvaan kudottu harsomainen pellava muotoutui oikein yhteistyökykyiseksi. Harsin varovasti kapean puuvillanauhan seuraamaan kauluksen alareunan muotoa, ompelin sen sitten kiinni harsopellavaan, tasasin ylimääräiset varat pois ja käänsin nauhan toisen reunan pellavan reunan yli kantiksi
Saatuani näin alareunan viimeisteltyä harsin sen kauluksen saumaan kiinni, asettelin kauluksen taas kohdalleen, ja harsin yläreunaan tukilangan seuraamaan yläreunan muotoa. Jätin suojakauluksen kuvalähdettä mukaillen pari senttiä lyhemmäksi niin että silkkivuori pääsisi näkyviin. Sitten käänsin yläreunan tukilangan avulla päärmeeksi, ja ompelin sen varovasti käsin seuraten koko ajan että reuna pysyi muodossaan kauluksen päällä. Lopuksi päärmäsin vielä etureunat samaan tapaan.
Päärmeet jäykistivät ja muotoilivat pehmeää, harsomaista materiaalia jonkinverran, mutta lisäksi tärkkäsin kauluksen vielä jäykähköksi niin että se ei valahtaisi käytössä kauluksen sisään. Suojakauluspatentti näyttää yllättävän kivalta ja toimii käytössä hyvin. Kuten edellä mainittu, alunperin arvelin haluavani pitää kaulusta auki, mutta lopulta siitä tuli niin painava että se pysyi ryhdikkäämpänä kiinni. Sitäpaitsi se näyttää niin lopulta ylväämmältä. Ompelin siis kauluksen juureen yhden hakasparin huomaamattomaksi kiinnitykseksi. Kauluksen ollessa onnellisesti kasassa houppelande alkoikin olla varsin hyvällä mallilla. Suljin sivusaumat, viimeistelin helman vuorituksen niiden kohdalta ja sitten ompelin hihat kiinni. Viimeistelin pyöriön sauman katesaumaksi. Sitten puin koko komeuden sovitusnuken päälle ja tasailin ja muotoilin vähän helmaa. Tässä vaiheessa totesin myös, että sitä oli todellakin enemmän kuin tarpeeksi. Kuten kuvasta näkyy, houppelande valtasi tekovaiheessa suuren osan olohuoneen lattiaa. Silitin villan reunaan kapean käänteen ja neulasin vuorin kääntymään reunasta. Sitten tikkasin ne käsin yhteen.
Houppelandesta tuli siinä mielessä todellakin ylellinen vaate, että se on hihoineen ja helmoineen erittäin epäkäytännöllinen. Jo näin ohuella materiaalilla helmat painavat, kun niitä joutuu kuitenkin ulkona kannattelemaan. Sen kantaja tarvitsisi jo melkein jonkinlaisen hovineidon tai muun avustajan. Toisaalta se onkin tarkoitettu harvoin pidettäväksi SCA:n juhlallisempien tapahtumien hovissa. Visuaalisesti lopputuloksessa ikävä kyllä näkyy materiaalin heppoisuus. Se on kaunis ja laskeutuva, mutta maalausten tietty ylväs massiivisuus puuttuu. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että vaikka komeuden eteen sopiikin tietyn verran kärsiä vuoritus tai paksumpi materiaali olisi tehnyt asusta aivan liian raskaan ja kuuman, koska halusin kuitenkin ajanmukaisesti villakirtlen alle. Lopultahan historiallisten vaatteiden tekeminen oikeaan käyttöön eikä museoreplicaksi on usein kompromissien tekemistä. Houppelande tarvitsi tietenkin näyttävän, leveän vyön, josta löytyy lisää täältä. Päähine on vanha tuttu samettipäähineeni, jota muodistin houppelandeen paremmin sopivaksi topatulla kangasrullalla. << Takaisin Projekteihin