Kirpparilla sattui vastaan kaksi pätkää tummansinistä, kevyesti pinnalta nukattua kangasta. Se näytti vähän villalta mutta tuntui jäykemmältä, ja lopulta diagnosoin sen puuvillaksi. Koska keskiaikagarderobini kaipaa käyttövaatteita, päätin tekaista äkkiä jonkun mekon. Keskiajalle materiaalina sopimaton puuvilla näytti kuitenkin kauempaa riittävästi villakankaalta, ja sitäpaitsi se on helposti pestävä, myös niin kuumassa että tahrat oikeasti lähtevät. Ensimmäisen vaaleansinisen kirtleni helmat alkavat paljastaa selkeästi että niillä on koluttu kuraisia markkinakenttiä ja välillä eksytty keittiöönkin, joten lisävaatteille tulisi käyttöä.




Ensin haaveilin hieman mallista jossa Christine de Pisan tavataan kuvata, väri kun sopisi hyvin, mutta sitten päätin että valkoisella vuoratut roikkuvat hihat olisivat liian epäkäytännölliset käyttömekkoon ja puku vaatisi muutenkin hienommat materiaalit. Punaisen aluspuvun hihat olivat kuitenkin pirteä väriläistä tummaan mekkoon, joten päätin jättää hihat vajaamittaisiksi ja lisätä kuvitteelliseen alusmekkoon vihjaavat feikkihihat.




Hyödynsin jälleen vanhaa tuttua ensimmäisen kirtleni kaavaa. Tällä kertaa päätin kokeilla oikeastaan 1400-luvulle kuuluvaa vyötäröltä katkaistua leikkauksta jossa kiilojen sijaan on neljä viistotettua helmakappaletta. Kangasta oli reilut palat joten taloudelliselle leikkaukselle ei sinänsä ollut tarvetta, ja isot helmakappaleet vähentäisivät huoliteltavien saumojen määrää merkittävästi kiiloihin verrattuna, tästähän oli tarkoitus tulla nopea sivuprojekti.

Muutama kaveri oli syventynyt tähän leikkaukseen enemmän kurssilla, kyselin vähän ja sovelsin itse loput viistottamalla yläosan kaavasta helmaa niin paljon kuin kankaalle mahtui sivuilta ja takasaumasta. Etusaumaa viistotin vähemmän. Vyötärösauman kaarto ei takana osunut ihan kohdilleen ja aiheuttaa pienet vedot sivuihin.




Muistan lukeneeni jostakin että mekon nyöritys pysyy parhaiten napakkana kun nyöri on solmittu vyötäröltä yhteen reikään. Nyt, kun saumat katkaisivat vyötäröllä etureunan, päätin huvikseni kokeilla tasata nyörinreiät sauman molemmin puolin ja jatkaa siitä ylös ja alas normaalina spiraalinyörityksenä lopputasauksineen. Nyörittäessä vedän nyörin solmuun keskireikien kohdalla. Nyöritys on kyllä tuntunut pysyvän aika napakkana myös vyötäröltä, joka saattaa helposti alkaa irvistää.

Nyöritysreuna on vahvistettu tuttuun tapaan kankaan hulpiolla ja pääntie puuvillanauhalla.

Hihan istutuksen kanssa jouduin vähän säätämään, kangas kun ei juurikaan jousta joten se ei villan tapaan mukaudu vaikka kaava olisikin vain vähän sinnepäin. Pienellä kädentien kaaren muutoksella olalla sain sen kuitenkin lopulta toimimaan siedettävästi.




Jarnon tabardin reunustukseen ostamaani kangasta oli jäänyt juuri sopivasti hihojen alaosaan. Sekin on nukattua puuvillaa, vähän pehmeämpää. Jätin hihat ensimmäistä kirteäni lyhyemmiksi ja väljemmiksi jotta niihiin ei tarvisi tehdä napistusta, ja kiinnitin ne kyynärpään hihansuun päärmeeseen sisäpuolelle. Teoriassahan ne voi joskus vaikka vaihtaa. Kuvaukseen askartelin vielä hauskan smurffihupun, nyt ihan villasta.

Mekosta piti siis tulla arkinen leirimekko, mutta voimakkaiden värien ansiosta siitä tulikin aika hieno. Jarnon houppelanden kanssa muodostamme söpön tuulipukupariskunnan. Käytössä puuvilla on luonnollisesti osoittanut puutteensa villaan verrattuna, tumma kangas on auringossa kuuma ja illalla viileä. Toisaalta pestävyys on etu, ja lisäksi mekon materiaalit maksoivat kokonaisuudessaan noin kympin.




Niin, miksi tätä nyt sitten kutsutaan? Kirtle se ei taida olla koska punaiset hihat viittaavat varsinaiseen alusmekkoon alla. Cotehardie on kai vähän epämääräinen määritelmä, eikä tässä nyt ole sitä etunapistustakaan vaan nyöritys. Puhutaan nyt sitten vaikka päällysmekosta, vaikkei tämän alle oikeasti paitaa enemmän mahtuisikaan.

Christine de Pisanin sijaan valmis mekko muituttaakin erästä duc de Berryn rukouskirjan hahmoa (alla), jonka mekossa tosin on äärettömän epäkäytännöllinen valkoinen helmakaistale.