Se 1700-luvun muodin klassikko, ikoninen "rokokoo-puku". Lähes pakollinen vaate, jota olin lykännyt todella kauan, osittain rimakauhun kangistamana, osittain sen aina lykkääntyessä muiden innostuksen kohteiden tieltä. Hurmaava, pastellinsävyinen, röyhelökoristeltu 1760-luvun Robe a'la Francaise.


Olin valinnut materiaalin jo vuosia sitten ja olin vieläpä edelleen siihen tyytyväinen: Paksu satiini, joka on asetaattia mutta muistuttaa etäisesti silkkiä ja maksoi muistaakseni noin kympin metri. Kunnon francaisen pitäisi tietysti olla kukkabrokadia, mutta budjettiversiona yksivärinen menettelee, ja toisaalta koristelu pääsee siinä paremmin oikeuksiinsa.




Löysin myös satiinin hentoon jäänsiniseen kauniisti sopivaa koristenauhaa, edes etäisesti kauden tyyppistä punosta jossa oli mukana kalpean kullan väristä metallilankaa. Koristepunos toisi pukuun lisäblingiä, ja samalla näppärästi suojaisi röyhelöiden reunoja. Esimerkiksi Kyoto Costume Instituten oranssissa brokadirobessa kaikkien poimutettujen röyhelönauhojen sekä hihansuun röyhelöiden reunat on huoliteltu hieman samantyyppisellä punoksella. Metallipunoksia toki näkee enimmäkseen brokadipuvuissa, etenkin jos kankaaseen on kudottu metallilankaa, leikatut röyhelöreunat taas ovat tyypillisesti yksiväristen satiinipukujen juttu, mutta esimerkiksi  Copleyn monta kertaa maalaamassa tummansinisessä silkkipuvussa on selkeästi metallipunoskoristelu.





Puvun suunnittelun peruselementit alkoivat siis olla kasassa. Autenttinen tapa tehdä Robe a'la Francaise on tietenkin muotoilla se päälle suoraan kankaasta. Minun hermoilleni tämä on aivan liian riskialtista, ainakin toistaiseksi huteralla kokemuksellani. Lisäksi itselleen sovittamisessa on ulottuvuudelliset haasteensa. Halusin mieluummin valmiit, täydelliset kaavat, joihin luottaen voisin kiinnitellä työläitä poimutettuja kaistaleita puolivalmiisiin kappaleisiin ennen puvun varsinaista kokoamista. Niitä olisi kätevämpi säilyttääkin, koska en edes aikonut saada tätä pukua valmiiksi ihan pian.

Olin tietysti jo harjoitellut Francaisen mysteereitä kahdella Pet en l'air-jakulla. Molemmista olin oppinut erinäisiä asioita. Jälkimmäinenkään ei ollut vielä se täydellinen versio, joten täyspitkä Francaise vaati vielä kokeilua. Aloin työstää kaavaa jälkimmäisen Pet en l'airin pohjalta siinä ilmenneitä ongelmia oikoen. Uhrasin myös pari lakanaa testiversioon. Tein miehustan vuorin kokonaisena mutta muuten leikkasin vain toisen puolen jota sitten neulailin vuoriin.




Varsinainen syy täyspitkään sovitusversioon oli helman leveys, jonka olin alkanut epäillä Pet en l'aireissa olleen riittämätön suhteessa vanteiden leveyteen. Ensimmäinen pinkki versio aukesi edestä liikaa, jälkimmäisen harmaan selkälaskokset aukesivat liikaa puolimatkassa. Täyspitkässä puvussa laskosten olisi ehdottomasti laskeuduttava kauniisti helmaan asti. Olin käyttänyt molemmissa selkälaskosten mallina Janet Arnoldin "Patterns of Fashion 1"-kirjan Snowshill Manorin Pet en l'airin kaavaa. Tutustuttuani paremmin muihin kaavoihin olin huomannut että monissa Robe a'la Francaise-puvuissa selkälaskoksissa oli enemmän kangasta, vaikka ne päällepäin näyttivät samalta laskosvarat saattoivat olla todellisuudessa leveämmät. Lisäsin siis sovitusversion puolikkaaseen selkään 30cm leveyttä ja asettelin tämän ylimääräisen syväksi laskokseksi symmetristen päällyslaskosten alle, kuten monissa museopuvuista tehdyissä kaavoissa näkyy olevan.




Sivulaskokset olivat myös perinteisesti aiheuttaneet paljon turhautumista ja päänsärkyä. Harmaasta Pet en l'airista olin oppinut, että ne kannatti asetella sisäpuolelta viuhkamaisesti. Tätä seurasi valaistuminen: Esimerkiksi Arnoldin kaavassa Snowshill Manorin  Francaisesta (1770-1775) sivulaskosvaran yläreuna nousee kaarevasti vyötärölinjan yläpuolelle, ja laskokset on aseteltu selvästi viistoiksi. Valmiiksi koottuna nämä laskokset todennäköisesti asettuisivat melko samoin kuin olin lopulta harmaassa Pet en l'airissa ne saanut, paitsi että laskosvarojen yläreunat ehkä riittäisivät vyötärölle asti ja olisivat helpommat kiinnittää. Myös kaavan sivusauma on aavistuksen viistotettu. Kokeilin siis sovitusversiossa leikata sivulaskosvaraan yhteensä 30cm lisää yläreunaan, sekä vielä viistottaa sivusaumaa helmaa kohti 20cm lisää.

Lopullisessa puvussa takakappaleen leveys on helmassa 280cm ja etukappaleiden noin 50cm.




Hiha oli helppo juttu, se sai pysyä ennallaan, piirsin vain kolmannen röyhelön kahden olemassaolevan mukaan. Etukappale oli myös osoittautunut kohtuullisen toimivaksi sitä mystistä robings-kaitaletta lukuunottamatta. Olin haaveillut leikkaavani sen tällä kertaa ihan kunnolla samasta kappaleesta ja laskostavani sen paikoilleen, mutta siitä ei vain tullut taaskaan yhtään mitään. Lopulta luovutin ja palasin viime Pet en l'airin patenttiin, erikseen leikattuihin reunan muotoisiin kaitaleisiin. Olin harmaassa Pet en l'airissa kokeillut sivusauman siirtoa eteenpäin, mikä ei toiminut pätkääkään, joten nyt siirsin sen kiltisti takaisin alkuperäiseen kohtaan.

Purin varovasti neulaukseni ja merkitsin lyijykynällä kankaaseen kaikki saumat, laskosten linjat ja noin yleensä kaiken mahdollisen. Tein kappaleiden avulla paperikaavat. Pelottava Francaise-projekti alkoi näyttää jo lupaavammalta.



 

Kun kaavat olivat kasassa aloin pohtia tarkempaa suunnitelmaa koristelun malliksi. Kyoto Costume Instituten oranssin puvun koristelu oli varsin kiva, mutta ei ihan täydellinen. Lopulta suosikikseni valikoitui tämä Victoria&Albert-museon kaunotar (T.115&A-1953). Sen koristelussa on myös käytetty runsaasti koristepunosta, rokokoon viehättävä s-kierre on vahva elementti ja poimutettujen kaitaleiden lisäksi siinä on ihastuttavia pallomaisia pikku puhveja. Robings-kaitaleita peittää suora röyhelökaitale, joka tuo vastapainoa helman toisiinsa kietoutuville koristeille, ja hihansuissa on kolminkertaiset röyhelöt joiden yläreunat muodostavat muuta koristelua toistavan poimutetun kaitaleen. Myös alushameen koristelu on todella viehättävä.




Puku näyttää myös olevan tehty melko pitkälle ja hoikalle daamille, joten sen mittasuhteet vastaavat omiani paremmin kuin monissa 150-senttisille naisille tehdyissä puvuissa. Näin helman koristelun pystyy kopioimaan melko sellaisenaan.

Hieman turhauttavasti puvusta puuttuu stomacher-edusta, mutta sen voisi lopulta säveltää omasta päästä tai lainata jostakin muusta puvusta tai maalauksesta. Oli kuitenkin kiva saada lähde muulle koristelulle niin ettei siitä tulisi täyttä palapeliä.

 

Koristeluvision selkiyttämiseksi näin kerrankin niin paljon vaivaa että piirsin esimerkkipuvustani selkeämmän viivaluonnoksen. Siitä oli helpompi hahmottaa myös koristelun mittasuhteita. Arvioin eri kaitaleille sopivat leveydet ja piirsin kaavaan niiden linjat. Kokeilin vähän matkaa puhvinauhaa ja testasin sopivan välin rypytyskohdille. Puhvien määrä poikkeaa paikoin alkuperäisestä. Piirsin myös kaavaan puhvien poimutuksen paikat.

Hameen koristelun kokonaisuus on tietenkin valistunut arvaus, museon kuvat kun näyttävät vain sen vähän mitä hameesta jää esiin päällyspuvun alta. Jatkoin koristelua saman tyyppisenä sivummalle.




Kaikki poimutetut röyhelöt on leikattu noin kaksi kertaa valmiin poimutetun pituuden mittaisiksi. Tämä kerroin on itseasiassa aika runsas, monissa kauden puvuissa röyhelöt ovat huomattavasti vähemmän poimutettuja, eikä mikään ihme kun miettii miten paljon niihin uppoaa kangasta. Etenkin yksivärisessä kiiltävässä kankaassa tiiviimpi poimutus näyttää kuitenkin kauniilta, ja tietysti kahden suhde yhteen on idioottihelppo laskea röyhelöitä neulaillessa.

Helman leveä poimukaitale on 14cm leveä, hameen vastaava kapeampi 8cm. Puhvikaitale on molemmissa 9cm leveä, poimutettu 9cm välein ja kiinnitetty noin 6,5cm välein. Robings-kaitaleiden leveys on 5cm.

Olin jostain syystä kuvitellut, että koristekaitaleet poimutettaisiin valmiiksi kiinni pukuun ja koristepunos ommeltaisiin lopuksi reunojen päälle. Katsoessani tarkemmin V&A:n pukua huomasin, että röyhelöiden reunat lepattivatkin irtonaisina. Selasin kuva-arkistoni läpi ja totesin saman muidenkin pukujen kohdalla. Joissakin taas koristekaitaleet oli kyllä kiinnitetty pukuun, etenkin jos ne oli laskostettu eikä poimutettu, mutta tarkemmin katsottuna koristepunos oli silloinkin ommeltu kaitaleen reunaan ennen poimutusta tai laskostusta.




Tämä oli tavallaan hirveän loogista, pitihän kaitaleet saada huoliteltua, mutta silti hieman hämmentävää, koska yleensä historiallisissa vaatteissa tuntuu olevan punaisena lankana arvokkaiden materiaalien säästäminen. Olin laskenut koristepunoksen menekin niin että se tulisi lopuksi suorana reunojen päälle, kaitaleen mukana poimutettunahan sitä menisi tuplasti enemmän eikä se edes asettuisi nätisti näin tiiviissä poimutuksessa. Onneksi löysin lopulta ainakin ylläolevan kuvan jossa punos näyttäisi olevan jälkeenpäin ommeltuna suorana reunan päällä, joten alkuperäinen suunnitelmani (jota nyt oli jo aikoja sitten kaupasta loppuneen punoksen määrän vuoksi pakko noudattaa) ei olisi ihan täysin historiallisesti virheellinen.




1700-luvun ompelu-urani on ollut melkoista haparointia alkaen hyvin moderneista ompelurakenteista ja tekniikoista kunnes olen vähän kerrassaan saanut vihiä oikeaoppisemmista työtavoista ja joko malttanut tai uskaltautunut kokeilemaan niitä. Francaise oli niin iso ja kauan suunniteltu projekti että halusin alkunperin tehdä sen kunnolla ja huolella käyttäen oikeaoppisia tekniikoita siinä määrin kuin ne olivat tiedossani tai tuntuivat toimivan, tosin edetessäni lipesin aina silloin tällöin modernien oikopolkujen maailmaan.

Koska levoton mieleni palaa moniin eri projekteihin en ole ensisijaisesti kiinnostunut tekemään täydellistä periodreplicaa tekemisprosessin itsensä vuoksi, vaikka sekin olisi kiinnostava kokemus, vaan teen yleensä aina enemmän tai vähemmän kompromisseja kohdissa jotka eivät näy päälle, tai eivät näy kolmen metrin päähän, tai koska vaatteen pitää olla pestävä. Yksi runsaasti konsultoimistasi lähteistä oli kuitenkin Rocking the Rococon perusteellinen Sack Dress-tutorial.




Aloitin miehustan vuorista, jonka leikkasin karkeahkosta pellavasta. Tarkoituksenani oli ensin ommella vain suorat saumat koneella ja viimeistellä se käsin, mutta koska konetikki upposi valkaisemattomaan rosopintaiseen pellavaan todella huomaamattomasti päätin vedellä koneella niin takahalkion reunojen luukujat kuin päärmeetkin. Se on kumminkin puvun sisäpuolella. Luina käytin nippusidettä. Nyöritysreiät tein toki käsin, jo ihan siksi että niiden pistely rouheaan pellavaan käy oikeasti tosi äkkiä ja on kivaa.




Etureunoihin taitoin 3cm käännevaran puvun kiinnitysneulausta varten. Etureunoissa vuori päättyy pari senttiä ennen puvun reunaa, mutta pääntiellä ulottuu taas reunaan asti.




Vietin yhden lauantain olohuoneen lattialla leikaten kaikki kappaleet ja harsien niihin perusteelliset merkkilangat laskosten paikoista koristekaitaleiden linjoihin. Neuroottinen merkkilangoitus osoittautui viisaaksi, koska melko pian francaise hautautui muiden kiireiden alta pahvilaatikkoon lähes vuodeksi.




Olin sentään ehtinyt aloittaa hieman helman ja hameen koristekaitaleiden työstämistä. Satiini oli melko tiivistä, mutta kaikkien satiinien tapaan leikattu reuna vuoti lankahöytyvää vaikkei sentään räjähdysmäisesti purkautunutkaan. Päätin, että elämäni olisi paljon helpompaa ja kivempaa jos huolittelisin reunat heti kapealla saumuriompeleella, sehän peittyisi kuitenkin koristepunoksen alle. (Tässä kohtaa alkoi tietysti valjeta, miksi monissa puvuissa punos on ilmeisesti kiinnitetty kaitaleisiin ennen laskostusta).




Puhvikaitaleissa ompelin vielä punoksenkin kiinni koneella, konetikki upposi siihen hyvin huomaamattomasti eikä kaitaleen alapuoli juuri näkyisi valmiissa koristelussa. (No, lopulta puhvien reunat kääntyilivät siellä täällä näkyviin. Ja näkyihän se saumuritikki.)




 Poimutettaviin kaitaleisiin harsin ensin paksumman poimutuslangan reunoihin. Sitten silitin keskitaitteen ja harsin poimutuslangan taitteeseen.




Olen joskus ollut käsittävinäni, että periodilla koristelua lisättiin jälkeenpäin valmiiseen pukuun, mikä tietysti on loogista mikäli francaise muotoiltiin kankaasta suoraan asiakkaan päälle. Pitkälle hiotun sovitusversion pohjalta työskennellessä tuntui kuitenkin paljon näppärämmältä askarrella irtonaisia kappaleita mahdollisimman valmiiksi ja kasata ne yhteen mahdollisimman myöhään. Aloitin siis nurinkurisesti etuhelman koristelusta.





Ensimmäisenä kiinnitin leveän kiemurtelevan kaitaleen keskikohdan. Heittelin kankaaseen ja kaitaleeseen nuppineuloja tasaisin välein, kohdistin ne ja kiristin poimulangasta rypytyksen tiiviiksi. Kiemuraisen linjan kanssa sai olla tarkkana ettei rypytys kiristäisi eikä venyttäisi kangasta liikaa. Sitten kiinnitin poimut yksitellen pohjakankaaseen. Hidas ja työläs tekniikka, mutta lopputulos on kaunis ja kestävä.




Kaitaleen päissä viistotin poimutuksen linjan ja jätin päästä pari senttiä suoraksi. Näin päät kaartuvat pyöreiksi.

Jätin kaitaleen ulkoreunat vielä irti ja lisäsin tässä vaiheessa puhvikaitaleet. Ne oli melko nopea poimuttaa ja kiinnittää merkkilankojen mukaisiin kohtiin. Harsin röyhelökaitaleen alle jääviä päitä vähän litteämmin kiinni pohjakankaaseen.




Keskitaitteesta kiinnitetyn röyhelön saa suorastaan nykiä auki, ja kiinnityskohta jääkin kivan pöyheäksi. Neulasin ulkoreunat alkuun sieltä täältä, kiristelin varovasti poimutuslankaa ja saatuani ulkoreunat oikean mittaisiksi neulasin ne tiiviimmin kiinni. Totesin, että ennen koristepunoksen kiinnitystä olisi varmaan vielä hyvä ommella reunat paikalleen, joten kiinnitin ne harvahkolla pistolla reunan yli. Tässäkin kohtaa sai olla tarkkana, että poimutus avautui kunnolla ilman että kaitale kiristi tai venytti pohjakangasta enemmän kuin oli väistämätöntä.




 Helman yläkulmassa jätin reunan vielä vähän matkaa irti jotta miehustan yhdistäminen kävisi näppärämmin. Sitten ompelin koristepunoksen reunojen peitoksi ylänurkkaa lukuunottamatta.

Kun koristelu oli valmis, jouduin toteamaan että kiristihän se kangasta kuitenkin. Etureuna kiemurteli selvästi. Olisi pitänyt muistaa pitää kiinnityspistot löyhempinä. Silittelin ja kiskoin kappaleita takaisin kuosiin ja lopulta suoristin etureunan mutkat saksilla.




Helman alaosaan ja etureunoihin tulisi vuoritus, joka olisi näppärää kiinnittää kappaleisiin tässä vaiheessa ja jättää vain saumoista irti. Olisi järkevää tehdä se pellavasta joka suojaisi päällyskangasta. Toisaalta monissa puvuissa se on ollut ohutta silkkiä, mikä tietenkin näyttää kivemmalta etureunoissa sekä vilahtaessaan kenties laahusta nostaessa. En tosin aikonut investoida silkkivuoriin asetaattipuvussa, joten lopulta päädyin vaaleaan asetaattivuoriin. Se on tietenkin niin onnettoman ohut ettei varsinaisesti suojaa päällyskangasta, mutta näyttää jotenkuten neutraalilta. Se tuskin kestää helmassa ikuisesti, mutta voihan sen sitten vaihtaa.




Takakappaleen vuorin leikkasin ulottumaan sivusuman kohdalta 25cm ylöspäin. Kiinnitin yläreunan kevyesti aitapistoin ja jätin alareunan vielä tässä vaiheessa tasaamatta, harsin sen vain kiinni helmaan. Etukappaleiden helmaan tuli samanlainen 25cm korkea helmavuori, sivusaumoissa jätin vuorin irti.




Etureunoihin kiinnitin 15cm leveän vuorikaistaleen. Vedin sen reunassa vähän tiukalle, jotta se kiristäisi venähtänyttä etureunaa hieman kasaan. Toinen reuna oli helppo pistellä kiinni koristelun alle.

Tässä kohtaa pakkasin helmat odottamaan ja aloin askarrella hihoja.




Olin päättänyt koristella ja samalla huolitella kolminkertaiset röyhelöt koristepunoksella. Museopuvuissa näkyy myös vuoritettuja röyhelöitä, kuten V&A:n mallipuvussani, ja ainakin brokadiröyhelöissä vuori onkin paikallaan. Satiinin nurja puoli oli niin siisti että en kuitenkaan nähnyt vuorille tarvetta, enkä halunnut rypytysvaiheeseen riesakseni yhtään ylimääräistä kangaskerrosta.




Ompelin lähelle reunoja suoran konetikin, leikkasin hakit piparireunan kaarien välien tiukkaan mutkaan ja sitten silitin kapeat käännevarat taittumaan oikealle puolelle niin että konetikki jäi aavituksen päällipuolelle lähelle reunaa. Konetikki kiristää helposti vähäsen ihan langoista vetämättäkin, joten kaareva reuna kääntyi sen varassa näppärästi.




Sitten kiinnitin koristepunoksen käsin tiiviillä pistolla ensin ulkoreunaan, tasailin vielä vähän käännevaraa siellä missä se silloin tällöin pilkotti punoksen alta ja palasin takaisin kiinnittäen toisen reunan. Kulmissa vahvistelin vielä aukileikattua käännevaraa muutamalla ylimääräisellä pistolla.




Vuoritin hihat ohuehkolla pellavalla, kerrankin vähän pussiin vuoritusta periodimmin ommellen ensin sauman päällisen ja toisen vuorin reunan läpi ja kiinnittäen lopuksi vuorin toisen reunan käsin kaikkien kerrosten läpi.




Kun kaikki röyhelökappaleet oli huoliteltu harsin ne yhteen poimutuslinjan kohdalta ja vedin yläreunat yhteen saumurilla. Ompelin poimutuslangan yläreunaan aivan saumuriompeleen viereen, sekä taitteelle silitettyyn kiinnityslinjaan.




Harsin hihansuuhun merkkilangan röyhelöiden kiinnityslinjalle, neulasin poimutetun röyhelön siihen ja kiinnitin poimut käsin röyhelön alapuolelta kuten Costume Close Up-kirjan sivun 15 havainnollisessa piirroksessa.




Lopuksi vedin röyhelöiden yläreunan poimulangan kasaan ja kiinnitin sen käsin paikalleen. Reunan päälle ompelin koristepunoksen. Tämähän meni taas aivan nurinkurisesti, period-puvuissahan koristenauha olisi taas ollut valmiina reunassa ennen poimutusta, mutta se nyt ei vaan olisi näin jäykällä punoksella toiminut vaikka sitä olisikin ollut riittävästi. Lopputulos on nyt vähän sinnepäin, mutta siedettävä.

Vasta valmiina tajusin myös, että hihansuu on ehkä sittenkin liian kaareva ja röyhelöiden kiinnityslinja olisi saanut olla suorempi, ja ehkä jopa vähän ylempänä. Myös jäykemmästä materiaalista tehdyt, koristepunoksella vielä lisää jäykistetyt röyhelöt olisivat saaneet olla leveämmät auetakseen paremmin.




Irto-osien kanssa näpertelyn jälkeen päästiinkin pelottavaan miehustan kasausvaiheeseen. Tai, no, olisin tietenkin voinut vielä tehdä stomacherin, mutta en ollut vieläkään onnistunut päättämään millaisen siitä tekisin. Sitä paitsi kaikista laskutoimituksistani huolimatta halusin pelata varman päälle ja katsoa paljonko koristepunosta oikeasti jäisi jäljelle kaiken muun valmistuttua, ja säveltää stomacherin koristelun sitten sen mukaan. Olin myös punospakettia mittaillessani huomannut, että siinä oli siellä täällä kohtia joissa metalli oli paikoin pahastikin tummentunut, joten sitä joutui vähän pätkimään. Pienistäkin pätkistä olisi mahdollisesti hyötyä stomacherisssa, mutta pidempiin koristeluihin olisi kiva käyttää yhtenäistä punosta.

Tässä kohtaa sattui sopivasti alkamaan talviloma, jolloin oli hyvä keskittyä hankalampiin hommiin, röyhelöitä nyt ompelee hyvin puoliunessa sohvalla töiden jälkeenkin. Tästä syystä jätinkin myös hameen koristelun tuonnemmaksi.




Olin harsinyt selkälaskosten paikat jo heti kappaleet leikattuani, mutta piti vielä vähän luntata kaavasta ja piirtämistäni kaavioista miten laskostus taiteltiin kasaan. Neulasin paksun laskospaketin vuorin yläreunaan ja kiinnitin sen käsin. Aiemmin olen kiinnittänyt laskokset vuoriin laskosten reunoja pitkin noin 10cm matkan, mutta sittemmin olen kuvalähteiden perusteella päätynyt toteamaan että yleisempää oli vaakasuuntainen kiinnitys. Tällä kertaa kokeilin siis sitä, ja yritin pitää pistot pieninä ja kevyinä. Kiinnityslinja on edelleen 10cm pääntiestä alaspäin.




Harsin vielä takakappaleen vuoriin vähän matkaa sivusaumasta ja kevyesti laskosten alle tulevan tikkauksen kohdalta. Sitten siirryin etukappaleen puolelle.




Ompelin etukappaleen helman miehustaan, asettelin laskokset ennalta harsittujen linjojen mukaan ja ompelin niiden yläreunat koneella yhteen. Sitten harsin etukappaleen vuoriin, suljin vuorin sivusauman ja olkasauman takana, neulasin helman sivusaumat kiinni ja sovitin pukua päälle.




Sekä etu- että takakappaleen sivulaskokset olivat tässä vaiheessa neulattu paikoilleen. Takakappaleen laskokset näyttivät hyviltä, etukappaleen laskosten kulmaa piti vielä vähän säätää jotta ne muotoutuivat sivuvannekorien päälle paremmin. Myös etukappaleen vyötärösauma vaati hieman lisää kaartoa.




Sovituksen jälkeen pääsin työstämään miehustaa tosissani. Harsin etukappaleen saumanvarat sivusauman yli ja asettelin takakappaleen sauman päälle niin että saumanvarat taittuivat nurjalle sauman kohdalta. Sitten kiinnitin päälliskerrokset käsintikkauksella kaikkien kerrosten läpi. Takakappaleen sivulaskokset taittuivat nurjalle sauman mukana. Sovituksessa vuoriin harsittu takakappale oli laskeutunut sileästi (toisin kuin esimerkiksi harmaassa Pet en L'Airissani kävi), joten sen uskalsi ommella kunnolla kiinni. Ompelin myös laskosten alle tulevan tikkauksen, joka tuo takakappaleellekin istuvuutta.




Takakappaleen sivulaskokset kiinnittelin rempseillä pistoilla vuorin helmaan. Etupuolella kiinnitin helman vuorin yläreunan vyötärösaumaan, samoin laskokset sivussa. Sitten ompelin etureunan käsin vuoriin 2cm vuorin etureunasta. Vyötäröllä käänsin vuorin saumanvarat alle ja tikkasin sauman miehustan puolelle, jolloin vuori kiinnittyi samalla.




Olin päätynyt tekemään erillisenä leikatun kaarevan robings-kaitaleen. Vuoritin sen samalla kevyellä asetaattivuorilla kuin helman ja harsin kohdistusmerkit vyötärösauman ja rinnan kohdalle sekä olkasauman linjaan, kaitale kun oli ihan varmuuden vuoksi päistä vähän reilun mittainen. Joskus pukua kasatessa tapahtuu outoja asioita joihin ei matemaattisin kaavoitusmetodein voi täysin varautua. Koska sekä satiini että vuorikangas rispaantuivat mielellään vaikka tyhjiössä huolittelin sekä kaitaleen että miehustan reunan saumurilla. Saumanvarat jäävät robingsien alle, mutta niitä tulee väkisinkin hiplattua pukua neulatessa.




Ompelin robings-kaitaleet etureunoihin koneella vyötärösaumasta ylöspäin parin sentin päähän olkasaumasta. Molemmat päät jäivät vielä irti myöhempää viimeistelyä varten.

Ompelin hihat miehustaan kainalon osuudelta, takakappaleen ja olan kulmasta eteen robingsien alle. Olin jo leikkausvaiheessa harsinut hihan laskoksille merkkilangat sekä vuorin olan linjan. Neulasin laskokset kiinni, hihan pyöriön olalle ja sovittelin vähän nuken päälle ja itselleni. Pienen hienosäädön jälkeen tasasin varmuuden vuoksi jättämäni ylimääräiset saumanvarat pyöriöltä ja ompelin hihan pyöriön laskoksineen vuoriin kiinni käsin tukevalla langalla.




Saatuani hihan pyöriön valmiiksi asettelin robingsien päät olkasaumaan. Vuorin takapääntie oli mahdollisesti venähtänyt jossain kohtaa kaavoitetusta, tai sitten olka oli venähtänyt johonkin suuntaan sovitellessa, koska robingsit pyrkivät asettumaan keskemmälle. Toisaalta kapeampi pääntie selässä sopii hyvin myöhempään robeen, joten vähän olkasaumaa purkamalla ja saumanvaroja säätämällä tästäkin selvittiin. Kiinnettäni robingsien päät olkasauman linjaan oli jäljellä enää takakappaleen yläreunan viimeistely.




Leikkasin 9cm leveän satiinikaitaleen ja taittelin ja asettelin sen pääntielle. sillä oli myös hyvä aavistuksen kiristää mahdollisesti venynyttä pääntietä. Kiinnitin kaitaleen käsin, vaikka tietenkin se jää suureksi osaksi koristelun alle. Lopputulos on siisti, tosin oikeasti kai hihan sauman pitäisi osua yhteen robingsien pään kanssa, nyt se heittää sentin. Huomasin tämän vähän liian myöhään ja olin suoraan sanottuna liian laiska purkaakseni robingsien päät ja hihat kiinnitykset tämän takia.




Lopuksi viimeistelin kainalon puvun sisäpuolelta. Kauden puvuissa kainalon saumanvarojen annettiin ilmeisesti usein jäädä oman onnensa nojaan, mutta olen senverran pedantti että halusin välttämättä huolitella ne. Käänsin saumanvarat vastakkain ja ompelin niiden harjan käsin.

Koska olin pitkälti kopioinut hihat edellisistä projekteista en ollut pysähtynyt varsinaisesti kyseenalaistamaan niitä. Oikeastaan vasta jälkeenpäin huomasin, että alkuperäisissä puvuissa pyöriön laskokset ovat yleensä huomattavasti pienempiä, joskus melkein poimutetun näköisiä. No, melko paksu satiini sopi paremmin isompiin laskoksiin, mutta olisi ne silti voinut jakaa vähän useammaksi.

 


Kun miehusta alkoi olla kasassa tunsin voivani huokaista helpotuksesta: Haastavin osuus alkoi olla kasassa. Näpertämistä oli kuitenkin jäljellä vielä vaikka kuinka. Koska helman sivusaumat oli leikattu viistoon saumanvarat piti huolitella. Silitin ne auki, käänsin molemmin puolin kapeaksi päärmeeksi, ja ompelin kiinni mahdollisimman huomaamattomin pistoin. Ompelin myös vuorin paikoilleen sivusaumojen kohdalta. Tasasin helman ja ompelin vuorin kiinni helmasta.




Olin jättänyt robingsien alareunan vyötärösauman alapuolelta irti, koska arvelin että koristelu olisi helpompi lisätä päälle näin. Robingsien koristeluksi tulisi esimerkkipuvun tapaan suora poimutettu kaitale, tosin taas sillä erotuksella että se olisi kiinnitetty myös reunoista. Jostain syystä en ole ikinä ollut kovin innostunut kiemurtelevista kaitaleista robingseissa, joten olin tässäkin suhteessa tyytyväinen mallipukuuni.

Koska olin jo tähän mennessä huomannut että tuplamittaiset poimukaitaleeni näyttävät melko runsailta päätin tehdä robingsien vain vajaan 5cm leveät kaitaleet 1,5-kertaisella poimutuksella. Kun aloin kiinnittää niitä ne tuntuivat ensi alkuun niukoilta, mutta saatuani ulkoreunat kiinni ne alkoivat näyttää oikein hyviltä.




Saatuani robingsien koristelun valmiiksi viimeistelin etuhelman koristelun: ompelin ison rypytyskaitaleen yläreunan vyötärölle, tähtäsin toisen reunan osumaan etureunassa sopivasti robingsin päähän, ompelin koristepunoksen päät kiinni ja päättelin ne robingsien alle jäävässä kohdassa. Sitten ompelin robingsit käsin kiinni etureunaan, taitoin kaitaleen pään koristeluineen ja kiinnitin sen helman koristekaitaleen päälle.





Roben ollessa jotenkuten onnellisesti kasassa siirryin hameeseen. Olin toki käynnistellyt sitä jo hieman etukäteen, harsinut kuvioiden linjat heti leikkaamisen jälkeen, ommellut helmapäärmeet lähes sivusaumoihin asti (koska ne oli tavallaan kätevä tehdä irtonaisiin kappaleisiin kun kerran koristelun takia sovitusvaraa olisi vain yläreunassa) ja valmistellut röyhelö- ja puhvikaitaleita.

Hame sujui melko mutkattomasti. Kiinnitin röyhelökaitaleen samaan tapaan kuin roben etureunoissa, tosin tällä kertaa yritin tietoisesti jättää pistoni löyhemmiksi jotta lopputulos ei vetäisi helmaa mutkille, etenkin kun olin innostunut päärmäämään sen jo etukäteen. Jätin ulkoreunan irti vähän matkaa päistä, joissa päällä kukeva puhvikaitale sukeltaisi sen alle. Tämähän ei esimerkkipuvun kuvissa näy, mutta arvelin että näin puhvit olisi kiva päätellä.




Kaivelin uhkaavasti hupenevasta koristepunosvarastostani sopivan mittaisia pätkiä, jätin yhden liitoskohdan puhvikaitaleen alle ja toisen alareunaan missä siihen ei kiinnittäisi niin paljon huomiota. Kaudellahan pari liitoskohtaa koristenauhassa olisi tuskin ollut minkäänlainen ongelma kenellekään, mutta näistä moderneista visuaalisista arvoista on välillä hankala päästä irti. Lopuksi lisäsin puhvikaitaleen ja viimeistelin aiemmin irti jääneet kohdat rypytyskaitaleen reunoissa.




Lopulta sain valmiiksi vielä sen ison röyhelönkin. Se on leikattu kaksi kertaa kiinnityslinjan mittaiseksi ja reunustettu kuten hihansuuröyhelöt. Kiinnitin sen harsitun linjan mukaan huomatakseni myöhemmin että 4cm korkea yläreuna ei tahtonut millään pysyä terhakasti pystyssä. Jälkeenpäin pitikin sitten vähän kiinnitellä sitä helmaan parin sentin välein.




Koristelun valmistuttua suljin sivusaumat, päärmäsin taskuhalkiot ja ompelin helmapäärmeen valmiiksi sivuissa. Asettelin laskokset sovitusnuken päällä. Vyötäröä piti madaltaa edessä enemmän kuin olin etukäteen arvioinut, joten helma jäi jopa aavistuksen lyhyeksi. Toisaalta, olin jo päättänyt tehdä pukuun koristeelliset kengät, joten saisivathan ne näkyä.

Säädin laskoksia pariin kertaan jotta sain niistä tasaiset ja symmetriset ja ompelin lopulta vyötärönauhan kiinni koneella.

Roben kanssa säätämisen jälkeen hame tuntui koristelusta huolimatta valmistuvan kuin siivillä. Jäljellä oli enää stomacher-edusta, jota olin lykännyt viimeiseen asti syystä jos toisestakin. Viimein oli pakko tarttua härkää sarvista.



Sovitin francaisea harmaan Pet en L'Airin stomacherin kanssa, totesin että leveys oli edelleen hyvä mutta sitä saisi vähän lyhentää. Askartelin stomacherin pohjan samasta pellavasta kuin miehustan vuorin. Se oli itse asiassa melko pehmeää ja venyvää, eikä niinkään tukevaa, mutta arvelin että luut pitäisivät sen ryhdissä ja ainakin siihen olisi helppo pistellä neuloja. Ompelin kaksi kerrosta pellavaa pussiin ja tikkasin luukujat ja reunat. Sitten asettelin päälle satiinin, käänsin sen reunat stomacherin alapuolelle ja kiinnitin ne käsin. Stomacher on vähän kiireellä tehty eikä itse asiassa edes ihan symmetrinen.

Sitten piti lopulta päättää se koristelu. Olin alunperin haaveillut francaiseeni hurmaavasti kiemurtelevin röyhelökaitalein koristeltua stomacheria, mutta idea alkoi monestakin syystä tuntua epäkäytännölliseltä. Ensinnäkin kiemurakoristeiden pitäisi olla tosi ohuita, ja punosreunustus tekee niistä helposti vähän massiivisempia. Toiseksi minun päälläni stomacher on enemmän pitkä ja kapea kuin kolmiomainen, joka asettaa sekin haasteensa koristelun mallille. Sitäpaitsi tähtäsin francaiseni 60-luvun lopulle (ihan vaan siksi että pidän isoista kampauksista), ja 70-luvulle tultaessa useimpien stomacherien koristelu vaikuttaa yksinkertaistuneen, myös kaksiosainen napitettu comperes-edusta alkoi olla hitti.




Olin alunperin tyrmännyt toisen alkuperäisen esimerkkipukuni, KCI:n oranssin brokadiroben stomacherin yksinkertaisen vaakasuuntaisista röyhelökaitaleista koostuvan koristelun tappavan tylsänä, mutta lopulta aloin kuitenkin kallistua jonkun sen tyylisen vaihtoehdon puoleen. Googlailtuani lisää maalauksia havaitsin että monissa kauden robeissa näyttää olevan vaakasuuntaisista, vain löyhästi poimutetuista tai lähes vain aaltomaisesti kiinnitetyistä kaitaleista rakentuva koristelu. Keskilinjassa saattaa olla vielä rusettimaisia ruusukkeita.

Olin jo muuallakin kiinnittänyt röyhelöiden reunat, joten niistä tulisi pakostakin vähän eri näköiset. Koristepunoskin alkoi olla jo vähissä, niin että jos haluaisin nauharuusukkeet hihansuihin en saisi miehustaan enää edes yhtä.




Lopulta tein siis yksinkertaiset 6cm leveät vaakakaitaleet, tosin jätin niihin, vähän ominpäin, keskelle pienen suoran pätkän jonka kiristin keskeltä. Tässä yhdistyy tavallaan helman koristelun röyhelökaitaleet ja poimutetut puhvit, ja yksinkertainen efekti on yllättävän ilmeikäs.




Jätin röyhelökaitaleet suoriksi myös pari senttiä reunasta, koska ne jäisivät puvun etureunojen alle ja litteämpään kangaskerrokseen olisi kivempi neulata etureunoja kiinni. Käänsin kaitaleiden päät stomacherin alapuolelle ja lisäsin vielä reunoihin nauhalenkit joista stomacher olisi helppo neulata paikoilleen. Lopuksi piilotin kaikki nauhanpäät ja saumanvarat vuorin alle.

Saatuani koristelun valmiiksi totesin että se näyttää itseasiassa yllättävän hyvältä: vaakasuuntaiset kaitaleet luovat kivan kontrastin stomacheria reunustavaan robingsien pystylinjaan, vaakalinjat myös levittävät kapeaa stomacheria ja muotokieleltään rauhallisempi miehustan koristelu tasapainottaa helman serpentiinikiemuroita.




Sitten piti vielä hetkeksi palata roben pariin. Ihan viimeiseksi olivat vielä jääneet hihojen koristeruusukkeet, joita varten olin reunustanut 75cm pitkät ja 8cm leveät kaitaleet muun ohessa. Kasasin ne kaksilenkkisiksi ruseteiksi ja kiinnitin hihansuihin. Ne näyttivät alkuun massiivisilta, mutta lopulta sopivat kokonaisuuteen hyvin. Rokokoossa enemmän ruusuketta on aina enemmän.




Francaisen hihoihin kuuluu erottamattomasti kevyet valkoiset hihansuuröyhelöt, kirjotut tai pitsiset. Tätä pukua varten toteutin pitkäaikaisen unelmani, nyplätyt hihansuupitsit. Lisää kunnianhimoisesta nypläysprojektista löytyy täältä.

Olen ollut siinä käsityksessä, että hihansuuröyhelöt harsittiin kiinni aluspaidan hihansuihin ja irrotettiin siitä paidan pesua varten. Saatuani tärkätyt röyhelöt rypytettyä muotoonsa totesin kuitenkin, että niiden kiskominen roben kapean hihan läpi olisi paitsi epäkäytännöllistä, myös rypistäisi röyhelöt ja pahimmillaan hentoinen pitsi saattaisi revetä. Päätin siis harsia röyhelöt kiinni suoraan puvun hihansuihin. Uuteen paitaani tein vastaavasti aavistuksen lyhyet hihat, jolloin ne on helppo hilata kyynärpään yläpuolelle varmasti pois näkyvistä.

Paitaan kiinnitettyjen röyhelöiden etu on toki se, että niitä en helpompi käyttää useamman eri puvun kanssa, mutta itse en ole hetkeen tekemässä uutta francaisea, vanhojen Pet en L'Airien kanssa kelpaavat vaatimattomammat tehdaspitsitkin, joten minun käytössäni on oikeasti vähemmän vaivalloista pitää konepestävä paita ja pitsiröyhelöt erillään.




Toinen Francaiseen usein, joskaan ei yhtä säännöllisesti liitetty asuste on pääntien pitsi. Olen aiemmin luullut senkin olevan kiinni paidassa, mutta myöhemmin oppinut että myöhemmin se kiinnitettiin puvun pääntielle ja stomacherin yläreunaan, mikä on huollon kannalta järkevää. Löysin myös kasan maalauksia, joissa pääntien reunat ovat paljaat mutta stomacherin yläreunassa on leveämpi, suora pitsi. Tämä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta omaan francaiseeni, koska en halunnut tukkia pääntien avaruutta liian massiivisella pitsillä, ja ennenkaikkea koska jos hiharöyhelöt olivat oikeaa käsin nyplättyä pitsiä piti pääntiellä olla myös. Kun puku oli jo lähellä valmistumista en halunnut kuitenkaan enää käyttää vuotta tai puoltakaan asustamiseen, ja 25cm pitsinpätkä oli vielä realistinen.




Valmiin pitsin kiinnitin puuvillanauhaan jonka harsin stomacherin nurjalle puolelle. Sovittaessa ilmeni että kiinnityslinjaa piti kaartaa vähän sivuista alemmas jotta pitsi asettuisi kauniisti päällä, ja siltikin ne kiemurtelee vähän.

Alkuun hieman jahkaamani pääntiepitsi sopi lopulta kokonaisuuteen oikein hyvin. Se täydentää kauniisti hihapitsejä olematta kuitenkaan liian massiivinen.

Halusin pukuun vielä ikiomat kengät samasta vaaleansinisestä satiinista. Se täydensivät metallipunoksen hennosti kimaltavaa linjaa.






Francaise-projekti kesti kauan, ei siksi että se olisi lopulta ollut niin mahdoton vaan ehkä ennemmin siksi että selkeän deadlinen puuttuessa sitä oli helpompi pistää jäähylle kiireisempien juttujen tieltä, ja sinnehän se sitten helposti jäi. Toki myös koristeluun ja kaikkeen käsinompeluun upposi melkoisesti tunteja silloinkin kun oikeasti tein sitä, puhumattakaan puvun ohessa näpertämistäni pitseistä.

Kiireettömän alun jälkeen aloin tosin loppuvaiheessa jo hermostua kesken roikkuvaan pukuun asusteineen siinä määrin, että tekeminen meni jossain kohtaa kiivaaksi suorittamiseksi mikä näkyy muunmuassa siitä, että loppuvaiheesta ei ole kauheasti valokuvamateriaalia - en vain jaksanut pysähtyä kaivamaan kameraa esiin ja ottamaan kunnon kuvia, joten tyydyin vaan napsimaan pari pikaista kännykkäkuvaa.




Katkeileva ompeluprosessi oli kaukana ideaalista siinäkin mielessä, että uhrasin ennen aloittamista todella paljon aikaa projektin suunnittelun, mutta luonnoksista ja muistiinpanoista huolimatta ehdin välillä unohtaa mitä ja miten olin oikeastaan suunnitellut tekeväni, ja niin sama ajatustyö piti tehdä moneen kertaan. Sitäpaitsi mitä kauemmin jotain projektia vääntää, sitä tietoisemmaksi ehtii tulla sen virheistä ja ongelmista, eikä niitä aina edes voi tai sitten vaan viitsi korjata. Kuten usein käy, lopulta olin vain onnellinen että koko roska oli jotenkuten kasassa ja voisin tehdä jotain muuta. Kaikkeen tottuu, ja vaikka ensin blingeineen kimmeltävä pastellinsävyinen rokokooihanuus sovitusnuken päällä olohuoneessa herättää ensin ihastusta ja saa hymyilemään, niin tietyn ajan päästä se alkaa vaan ärsyttää ja olla tiellä.




Lopulta, sitten valmiina, parin viikon päästä se alkoi kaikkine söpöine asusteineen näyttää itseasiassa taas aika ihanalta. Se ei välttämättä ole täysin period, mutta kumminkin kauhean nätti. Olen erittäin tyytyväinen myös kankaaseen: vaikka se on aavistuksen liian jäykkä ja raskas oikeaan silkkiin verrattuna se on toisaalta pestävä (tämäkin tuli jo tehdessä testattua koska ompelu on kivempaa suklaan kera) eikä rypisty kovin helpostti. Ja väri, se on vaan täydellinen. Ja nyt kun minulla on viimein robe francaise olen vähän niinkuin oikeasti 1700-luvun ompelija.

Valmiin puvun kuvat on kuvattu Seurasaaren Kahiluodon kartanossa. Kiitokset mahdollisuudesta päästä kuvaamaan kartanoon!