Ensin kaikilla oli Ikea-puku, sitten Covid-projekti. Tässä yhdistyvät molemmat.

Ikean historiallisten painokuosien reproduktiot kohtuuhintaisissa tuotteissa ovat luonnollisesti pukuharrastajien suosikkeja. Todella kauan sitten, 1700-luvun ompelua vasta aloitellessani ostin Alvine Kvist-sarjan tuplapussilakana ja tyynyliina-setin ihailtuani muiden upeita Ikea-luomuksia samasta materiaalista. Olisin alunperin halunnut punakuvioisen, mutta kun sitä ei ollut valikoimassa otin sen sijaan tummanharmaan printin. Ostin sen alunperin jotakin tulevaa käyttöä varten, ja vaikka välillä tarkempia suunnitelmia syntyikin se sai odottaa vuoroaan kellarissa todella kauan.

Sitten koitti kuuluisa koronakevät 2020 ja päädyin parin viikon lomautukselle töistä ilman mitään normaaleja sosiaalisen kanssakäymisen paineita. Päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja kaivaa kellarista parikin kangasta ja suunnitella, kaavoittaa ja leikata muutaman puvun joita voisi sitten ommella vähän kerrassaan. Toisin kuin monille muille, aloittaminen on minulle yleensä vaikeampaa kuin valmiiksi saaminen. Alvine Kvistin aika olisi nyt tai ei koskaan.





Kuten jo yllä selvitetty, tämä projekti alkoi materiaalin pohjalta ja malli tarkentui vasta myöhemmin. Vaikka kyseessä on replica kauden painokuviosta, siinä on silti muutamia pieniä ongelmia tarkan ajanmukaisuuden suhteen. Näin ison mittakaavan printti on tyypillisempi sisustustekstiileissä kuin vaatekankaissa. 1700-luvun loppupuolella näkee paljon melko hillityn sävyisiä kuvioita vaalealla pohjalla, mutta useimmiten niissä on joitakin eri sävyjä, tai sitten vain esimerkiksi sinistä tai punaista. Mustavalkoisia painokuvioita en ole nähnyt kuin muutaman, mikä tosin todistaa etteivät nekään ole mahdottomuus. Toisaalta ainakin modernia silmääni viehätti juuri ajatus hieman tyylitellystä asusta mustan, harmaan ja valkoisen sävyissä.





Ensimmäinen konkreettisempi idea puvun malliksi oli 1780-luvun Robe a la Anglaise, mahdollisesti pitkillä hihoilla ja liivimäisellä miehustalla. Jossain kohtaa kuitenkin satuin muistamaan erään vanhan pukusuosikkini, Kyoto Costume Instituten kokoelmiin kuuluvan Robe a la Francaisen, jonka materiaalina on harvinaisempi painettu pellava herkällä sinisellä kukkakuosilla. Ikea-printti saattaisi sopia samantyyppiseen pukuun varsin hyvin.



 
Saatuani viimein vaaleansinisen Robe a la Francaisen valmiiksi muutama vuosi sitten en edes halunnut ajatella uutta Francaisea hetkeen, ei sillä että sen tekeminen olisi lopulta ollut itsessään niin tuskallista mutta jotenkin tunsin antaneeni siihen kaikkeni. Toisaalta nyt oli kulunut riittävästi aikaa että ikoninen malli alkoi taas kiehtoa, ja painetulla puuvillakankaalla puku olisi visuaalisesti riittävän eri tyyppinen ollakseen kiinnostava. Sitä paitsi olisi kätevää hyödyntää saamaani kokemusta ja toimivaa kaavaa.

Alkuperäinen puku on kiinnostava esimerkki Robe a la Francaisen evoluutiosta: Perusmalli sivuvanteineen ja selkälaskoksineen pysyy samana, mutta yksityiskohdat muuttuvat. Tässä puvussa on jo uuden muodin mukaiset poimutuskoristeet kyynärvarressa hihansuuliehukkeiden sijaan, mutta miehusta aukeaa vielä edestä paljastaen erillisen edustakappaleen. Sen perusteella mitä puvun päälle puetun huivin alta pystyy hahmottamaan, aiempien suoralinjaisten etureunojen sijaan pääntie kuitenkin kaartuu jo sivuista ja edustaa jää näkyviin vain melko kapea kaistale.




Mallipuku oli upea, mutta päädyin silti tekemään malliin joitakin muutoksia, osittain käytännön syistä.

Vaihtaessani suunnitelmani Robe a la Anglaisesta Francaiseen olin aluksi hieman huolissani riittäisikö tuplapussilakanan ja tyynyliinojen kangas. Olisin tietysti voinut ostaa lisää, mutta toisaalta halusin pysyä kaapin tyhjentämisessä. Sitten tuli puheeksi, että eräs kaverini oli ommellut roben samankokoisesta lakanasetistä, ja päätin että eiköhän sama onnistuisi. Kuvio oli niin suuri että sitä ei tarvitsisi isoja kappaleita lukuunottamatta kohdistaa (mikä ei muutenkaan 1700-luvulla ollut niin tarkkaa), ja sitä voisi myös leikata eri suuntiin.




KCI:n puvun etureunojen leveät koristepaneelit saattaisivat kuitenkin tehdä tiukkaa. Vaikka ne ovatkin todella upea yksityiskohta, olin jo muutenkin alkanut miettiä koristelun yksinkertaistamista, osittain silkasta laiskuudesta. Kauden puvuissa näkee paljon enimmäkseen vastalaskoksilla toteutettuja koristekaitaleita, mikä olisi houkuttelevan helppoa tehdä ja kestäisi myös tarvittaessa pesua. Sitäpaitsi koin muutenkin, että kaitaleiden keskellä olevat taidokkaat poimutukset menevät hieman hukkaan mattapintaisessa, isokuvioisessa kankaassa koska vähänkin kauempaa ne sulautuvat yhdeksi kirjavaksi puuroksi.

Toinen kohta jonka mallia päädyin muuttamaan oli pääntie ja etureunat. Minun mittasuhteillani edustakappale jää aina jossain määrin pitkän ja kapean linjaiseksi, ja jos olisin kaventanut sitä entisestään koristelusta ei olisi jäänyt paljonkaan näkyviin. Päätin siis pysyä tutussa vanhassa linjassa, mikä oli tietysti sekin houkuttelevan helppoa.





Kuten jo mainittu, kaavana pystyin käyttämään melko suoraan aiempaa Robe a la Francaisen kaavaani vain pienellä hienosäädöllä. Kaavoitin pääntien takaosan ja selkälaskokset hieman kapeammaksi uuden tyylin mukaan, ja lyhensin edustaa hieman. Hihan kaava on lainattu anglaisesta.



Testailin hieman erilaisia leikkuusuunnitelmia ja sitten leikkasin isoimmat kappaleet ensin ja jämistä pienempiä laskostuskaitaleita. Onneksi 1700-luvulla liitossaumat eivät haittaa, ja esimerkiksi etureunojen laskoskaitaleissa kuvion suunta vaihtuukin puolivälissä. Hameen takakappaleen yläosan leikkaaminen toisesta kankaasta on melko tavanomaista, ja lisäksi leikkasin vielä hihojen koristelun alle jäävän osan yksivärisestä puuvillasta.

Suunnitelmani oli nimenomaan jatkaa pukua hiljakseen ajan kanssa, joten leikkaamisen jälkeen harsin ensin kaikki oleelliset merkkilangat ja sitten pakkasin kappaleet ja eri kohtien laskostuskaitaleet siisteiksi merkityiksi nipuiksi. Ehdin kuitenkin aloittaa hieman edustaa ja tukivuorin takakappaletta ennenkuin siirryin ompelemaan toista leikkaamaani pukua ja sen jälkeen kaikkea muuta. Vihdoin alkuvuodesta 2022 kaivoin Ikea-mekon jälleen esiin.





Aikanaan kun suunnitelmissani oli vielä Robe a la Anglaise olin nimenomaan halunnut ommella puvun hyvin pitkälle käsin, mutta nyt alkoi tuntua siltä että näkyvien kohtien viimeistely käsin saisi tällä kertaa riittää, ja niitäkin Francaisessa on paljon.

1870-80-luvun projekteissani korvaamaton apu ovat olleet tapettirullasta askarrellut laskostuslevyt, ja päätin kokeilla onnistuisivatko vastalaskokset samalla tekniikalla. 1700-luvun laskostukset näyttävät tyypillisesti pehmeämmiltä kuin pahvimuotilla tiukasti prässätyt, mutta olisi hauska kokeilla voisiko loputtoman mittaamisen ja neulaamisen sijaan löytää pikakaistaa siisteihin laskoksiin. Minun taitoni eivät vielä ihan riitä laskosten muotoiluun silmämääräisesti.

Itse laskostuslevyn askarteluun kului tietysti hieman aikaa, mutta toisaalta sille voisi olla käyttöä toistekin. Kokeillessani kankaan laskostusta jouduin toteamaan ettei se käynyt ihan niin näppärästi kuin veitsilaskosten muotoilu, ja laskoksia piti neulata kiinni alustaan jotta ne sai silitettyä tarkasti. Kokonaisuudessaan tämä tekniikka oli silti perinteistä nopeampi.





Hameen koristeluksi olin suunnitellut 10cm leveän laskostetun kaitaleen aivan helmaan ja leveämmän röyhelön sen yläpuolelle. Aloitin röyhelön muotoillusta reunasta.





Ensin ompelin reunan linjaan koneompeleen ja sitten kavensin saumanvarat ja tein kaarien väliin aukileikkaukset. Sitten kiristin ommelta hieman ja silitin saumanvarat kääntymään päällyspuolelle pahvimuotin avulla. Tikkasin ne kapeasti ja ompelin käsin päälle koristenauhan.

Niin, se koristenauha.

Vaihdettuani puvun mallia tarvitsin tietenkin kankaan lisäksi koristenauhan koristekaitaleiden reunustukseen. Kuviollisessa kankaassa koristelun yksityiskohdat hukkuvat helposti kokonaisuuteen kauempaa katsottuna, joten haaveilin hieman tummanharmaasta tai mustasta nauhasta joka rajaisi ne selkeämmin erottuviksi. Toisaalta tämä ratkaisu saattaisi näyttää hieman teatraaliselta. Päädyin siis tilaamaan neutraalimman sävyisen vaalean nauhan, jossa oli kuitenkin häivähdys hopeanharmaata. Saapuessaan se oli läheltä katsottuna ehkä hieman liian raskas ja kiiltävä, mutta koska projekti oli kuitenkin jäänyt jo tilapäisesti kesken päätin miettiä myöhemmin käyttäisinkö sitä vai en. Kuten joskus käy, löysin myöhemmin aivan sattumalta poistorullan huomattavasti kevyempää luonnonvalkoista koristenauhaa, ja päätin ostaa sen joka tapauksessa varastoon.




Kun lopullinen valinta koristenauhasta piti tehdä vertasin molempia vaihtoehtoja kangasta vasten, ja alkuperäinen nauha tuntui tässä kohtaa kuitenkin paremmalta, koska se erottui kankaasta selkeämmin. Ommeltuani sen pariin ensimmäiseen kohtaan muutin kuitenkin nopeasti mieleni nähtyäni sen kirkkaassa auringonvalossa, se oli kuitenkin aivan liian kiiltävä. Purin sen siis irti ja vaihdoin kakkosvaihtoehtoon. Kevyempi koristenauha osoittautui myös paljon helpommaksi ommella ja litistyi huomaamattomammin saumoissa ja liitoskohdissa, joten se oli monella tapaa lopulta hyvä valinta.






Nauhanvaihtohässäkän jälkeen ompelu alkoi sujua mutkattomammin. Saatuani hameen korsteröyhelön alareunan viimeisteltyä päärmäsin sivut ja laskostin yläreunan. Kiinnitin sen yläreunasta koneella ja laskostuksen alareunasta kevyemmin käsin.




Laskostin myös alemman suoran kaitaleen ja ompelin sen kiinni. Kaitaleen keskellä kiinnitin laskosten reunat käsin. Ohuempi koristenauha asettui hyvin myös ompelukoneen paininajalan alle, joten kiinnitin hameen koristenauhat muotoiltua röyhelön reunaa lukuunottamatta koneella. Puvun yläosassa jossa yksityiskohdat näkyvät enemmän ompelin ne kuitenkin käsin.





Kuten jo mainittu, aloitin tukivuorin tapakappaleesta ompelemalla takahalkion ja luukujat. Nyöritysreiät huolittelin käsin, nehän eivät näy mutta toisaalta ne on nopea tehdä koska niiden ei tarvitse olla kovin siistejä.




Seuraavaksi ompelin edustan. Se on lisäosa jonka voisi tehdä hyvin vaikka vasta viimeisenä, mutta toisaalta se on pienikokoisena näppärä kuljettaa mukana ja ommella napinläpiä automatkoilla. Napinläpien valmistuttua kiinnitin laskostuskaitaleet muotoillen laskoksia hieman uudelleen kulmassa ja viimeistelin niiden reunat koristenauhalla.




Hihoissa oli huomattavasti enemmän työtä. Olin päättänyt säilyttää KCI:n puvun hihakoristelun linjan, mutta muuttaa taidokkaan rypytyksen muutamaksi yksinkertaisemmaksi rypytyslinjaksi. Olin piirtänyt koristeosalle oman kaavan, joka seurasi hihan muotoa mutta oli kaksi kertaa leveämpi. Leikkaamisen jälkeen harsin merkkilangat kiinnityskohdille sekä pystysuuntaiset kohdistuslinjat.




Ensin yhdistin hihan päällyskerroksen ja ompelin kyynärpään muotolaskoksen sekä päälliseen että vuoriin. Sitten ompelin ne hihansuusta yhteen jättäen vielä muutaman sentin sauman vierestä irtonaiseksi. Ompelin kappaleet yhteen yläreunoista ja harsin läheltä saumaa, sitten harsin koristekaitaletta vastaavat merkkilangat. Halusin kiinnittää koristelun mahdollisimman pitkälle hihan ollessa tasossa ja viimeistellä sauman päälle tulevan kohdan vasta lopuksi.




Ompelin koristekaitaleeseen käsin paksummat kiristyslangat ja silitin laskokset yläreunaan. Sitten ompelin laskostetun osuuden kiinni hihaan jättäen sen vielä reunoista irti ja ompelin koristenauhan paikoilleen.



Seuraavaksi kiristin ylimmän kiristyslangan ja neulasin sen kohdan hihaan merkittyyn linjaan tasoittaen poimutuksen harsittujen pystylinjojen mukaan. Kiinnitin poimutuksen käsin alapuolelta kerrosten välistä. Sen olisi tietysti voinut kiinnittää myös ulkopuolelta, mutta pidän eniten tästä metodista. Kiinnitin samoin muut poimutuslinjat ylhäältä alaspäin.




Hihansuussa kappaleen reunaa täytyi vielä hieman neulailla ja tarkistella että se asettuisi tasaisesti kaarevaan hihansuuhun. Sitten ompelin siihenkin poimulangan ja kiinnitin poimut käsin paikoilleen. Tämän jälkeen pääsin viimein ompelemaan sauman kiinni ja viimeistelemään sen sisäpuolelta kiinnittämällä vuorin toisen reunan sauman peitoksi.





Koristekaitaleen viimeistely sauman kohdalta oli hieman hankalaa, etenkin kun huolellisesta suunnittelustani huolimatta poimutuslinjojen päät eivät sittenkään osuneet yhteen. Olisi ehkä ollut sittenkin parempi kiinnittää koristelu valmiiksi ommeltuun hihaan, mutta onneksi epämääräisempi kohta jää huomaamattomammin käsivarren sisäpuolelle.




Seuraavaksi siirryin helman etukappaleiden pariin. Yhdistin alaspäin levenevien koristekaitaleiden palat ja prässäsin ne laskoksille. Sitten neulasin ja ompelin ne puuvillaorgandisuikaleelle. Organdisuikaleet olivat väärän kokoisiksi leikattuja kaistaleita jostakin muusta projektista, ja yhdistelin niitä hieman saadakseni ne oikean kokoisiksi. Lopuksi tasasin vielä reunat. Jätin kuitenkin alareunasta muutaman laskoksen vielä irti helman tarkempaa tasausta odottamaan. Hameen tapaan kiinnitin laskosten reunat keskeltä kiinni käsin.






Tämä metodi kiinnittää koristekaitaleet ensin erilliselle pohjakankaalle on tuskin ajanmukainen (paitsi ehkä mahdollisesti monimutkaisempiin smokkipoimutuksiin), mutta oli paljon helpompaa käsitellä kapeaa kaistaletta kuin koko etukappaletta. Lisäksi nuppineulat helposti venyttävät yksinkertaista kangasta, joka tämän kauden roben etureunoissa ei ole edes suorassa langansuunnassa. Ylimääräinen kangaskerros tietysti jäykistää koristelua hieman, mutta etureunoissa ryhdikkyys on vain eduksi. Muualla kiinnitin röyhelöt suoraan pukukankaaseen.

Ennen laskostuskaitaleiden kiinnitystä ompelin etureunoihin alavaran, ja sitten kaitaleet sen viereen. Käänsin alavaran nurjalle ja ompelin sen kiinni kappaleen yläreunaan, mutta jätin sen muualta vielä irti.




Parin Pet en l’Airin ja yhden täyspitkön roben jälkeen selkälaskosten taittelu sujuikin jo melkein vanhasta muistista, tosin olin myös leikkaamisen jälkeen harsinut laskosten kohtiin merkkilangat. Vaikka haaveissani oli ollut ommella puku kasaan vanhojen kaavojen pohjalta ilman sovittelua joka välissä, laskosten ja olkasaumojen ompelun jälkeen ripeä eteneminen katkesi kuitenkin taas ylimääräiseen säätöön.




Leikatessani aikanaan puvun olin päättänyt käyttää sen kanssa vanhoja sivuvannekorejani vaikka tiesinkin että ne olivat liian isot 1770-luvun pukuun. Onnistuin jotenkin perustelemaan itselleni, että koska KCI:n puku oli mallinukella puettu melko leveiden vanteiden päälle eikä näyttänyt istuvan erityisen huonosti voisin olla näkemättä uusien vanteiden askartelun ja puvun sivulaskosten uudelleenmuotoilun vaivaa. Ja pukuvaraston säilytystilakin alkoi huveta.

Jossain kohtaa tulin kuitenkin järkiini ja totesin, että vanhan mallin pohjalta vähän kapeammat vannekorit olisi todella nopea ommella, minulla oli teräsvannetta valmiiksi kaapissa ja sitä paitsi vannekorit vielä menevät siististi kasaan joten niiden viemä säilytystila on minimaalinen. Nämäkään vanteet eivät ole vielä kovin pienet, mutta oikeastaan aika kätevän kokoiset moneen muuhunkin pukuuni, etenkin Pet en l’Aireihin joihin vanhat vanteet ovat aina olleet vähän isot.





Hameen sovittaminen uusien vanteiden päälle oli helppoa, eikä roben laskosten muotoilukaan lopulta kovin suurtöinen projekti ollut. Harsin sivusauman kiinni ja etukappaleen helman paikoilleen ja pukea puku ensin nukelle ja sitten vielä varmuuden vuoksi itselleni. Hieman yllättäen vain reunimmaisia laskoksia piti hieman madaltaa, mutta jostain syystä isompi ongelma olikin etuhelman yläreunassa jota täytyi madaltaa reilusti, mikä tosin saattoi hyvin olla alkuperäisen kaavan ongelma.




Näistä hienosäädöistä selvittyäni ompelin saumat oikeasti kiinni, kiinnitin laskokset ja lopuksi taittelin päällyskankaan saumanvarat saumojen peitoksi ja kiinnitin ne päältä käsin paikoilleen.





Ommeltuani hihan alaosan paikoilleen neulasin pyöriön laskokset nuken päällä olalle, ompelin ne kiinni ja ompelin robings-kaitaleet paikoilleen. Sitten viimeistelin takapääntien erillisellä kaitaleella ja taittelin ja kiinnitin robings-kaitaleiden päät paikoilleen. Jostain syystä tämä kohta on aina ollut minusta erityisen viehättävä ja palkitseva viimeistellä siististi, ja on vähän sääli että se aina peittyy koristelun alle.





Neulasin laskostetun kaitaleen paikoilleen aloittaen keskeltä takaa saadakseni sen symmetriseksi. Kiinnitin sen koneelta niiltä kohdin kuin pystyin, muun osan käsin. Vaikka koristenauhankin olisi voinut ainakin osittain kiinnittää koneella halusin kuitenkin tehdä sen näin näkyvässä kohdassa käsin.




Jätin robingsien alareunat vielä irti ja vaihdoin helman viimeistelyyn. Tarkistettuani vielä helman pituuden ompelin alareunaan helman suojakaitaleen ja samalla etureunan alavaran alareunan. Sen jälkeen tasasin laskoskaitaleiden alareunat. Suojakaitaleen toinen reuna kiinnittyi kätevästi ommellessani koristenauhan laskoskaitaleiden reunaan.






Kaikesta käsinompelusta suojakaiteen yläreunan kiinnittäminen päällyskankaaseen oli ikävin homma. Pistot hukkuvat kyllä hyvin kuviolliseen kankaaseen, mutta suojakangas oli todella tiivistä ja jäykkää joten neulan puskeminen sen läpi oli työlästä. Kahdessa puuvillakerroksessa helman pussisauma olisi todennäköisesti pysynyt melko siistinä itsekseenkin, mutta lopulta päätin kuitenkin vahvistaa sen etupistolla aivan reunan vierestä. Näin käänne pysyisi jämäkämmin muodossaan etenkin helman pesussa, joka valkoisessa puvussa olisi todennäköisesti tarpeen jokaisen käyttökerran jälkeen.




Helman ja etureunojen valmistuttua pääsin kiinnittämään robings-kaitaleiden päät paikoilleen. Sitä ennen toteutin erään juuri tähään pukuun kohdistamani haaveen, ja ompelin edustan napituksella kiinnittyvät puolikkaat kiinni puvun etureunoihin. En ole vieläkään oppinut neulaamaan pukuja kiinni kovin näppärästi, ja etenkin kiireessä vaatteita vaihtaessa nuppineulojen kanssa sählääminen on ärsyttävää. Koska inhoan myös lepattamaan jääviä robings-kaitaleita, harsin nekin kiinni miehustaan hienovaraisesti kerrosten välistä. Nyt puku on nopea kiskaista päälle, reunat ovat aina suorassa ja stomacherin koristelu keskellä, eikä parin tunnin käytön jälkeen missään lymyile salakavalasti irronneita nuppineulan kärkiä.





Vaikka minun oli tarkoitus olla tekemättä varsinaisesti lisää uusia irto-osia, olin jo kauan haaveillut uudesta hatusta. Mustalla silkillä päällystetty hattu viimeisteli visioni mustavalkoisesta asusta ja sopisi muihinkin asukokonaisuuksiin. Hienovaraiseksi väriläikäksi lisäsin kuitenkin vaaleaa puuteriroosaa, joka toistuu puvun ruseteissa. Nekin ovat irroitettavat ja lainattavissa muihin asuihin.

Lisää hatun tekemisestä löytyy täältä.
 
Sain kuvaukseen valmiiksi myös todella kauan työn alla olleet kirjaillut hihansuuröyhelöt. Samaan sarjaan kuuluva huivi on vielä kesken eikä ole merkittävästi edistynyt pitkiin aikoihin, joten kuvauksessa puvun pääntiellä on vain yksinkertainen pieni huivi, joka toisaalta jättää puvun pääntien yksityiskohdat kauniisti näkyviin.





Ihastuin valmiiseen pukuun todella paljon ja olen iloinen että se viimein valmistui. Minua vaivaa tosin vieläkin hieman se, että koristelu ei juuri erotu, mutta toisaalta ehkä epämääräisen vaalea kokonaisuus sopii kauden estetiikkaan. Tyyli ei ole dramaattinen, mutta viehättävä. Muutamia moderneja niksejä ja käsin viimeistelyä yhdistelevä toteutus toimii hyvin, ja puvun ompelu helpolla materiaalilla vanhojen suuntaviivojen mukaan oli mukavan rentouttava mutta ei kuitenkaan liian tylsä kokemus.

Puku sai virallisen pandemia-projektin statuksen aloitusajankohtansa ohella myös siksi, että päästyäni viimein jatkamaan sitä keväällä 2022 sain koronatartunnnan. Tauti oli lievä, mutta vähän puolikuntoisena käsinompelu sohvalla muutaman kerran ompelukoneelle raahautuen oli juuri sopivaa ajanvietettä. Puvussa oli paljon tekemistä vielä taudista toivuttuanikin, mutta silti se tuo mieleen sairaslomaviikon jonka aikana en tehnyt paljonkaan muuta.