Robe
a la Francaise, 2020-2022
Ensin kaikilla oli Ikea-puku, sitten Covid-projekti. Tässä
yhdistyvät molemmat.
Ikean historiallisten painokuosien reproduktiot
kohtuuhintaisissa tuotteissa ovat luonnollisesti
pukuharrastajien suosikkeja. Todella kauan sitten, 1700-luvun
ompelua vasta aloitellessani ostin Alvine Kvist-sarjan
tuplapussilakana ja tyynyliina-setin ihailtuani muiden upeita
Ikea-luomuksia samasta materiaalista. Olisin alunperin halunnut
punakuvioisen, mutta kun sitä ei ollut valikoimassa otin sen
sijaan tummanharmaan printin. Ostin sen alunperin jotakin
tulevaa käyttöä varten, ja vaikka välillä tarkempia suunnitelmia
syntyikin se sai odottaa vuoroaan kellarissa todella kauan.
Sitten koitti kuuluisa koronakevät 2020 ja päädyin parin viikon
lomautukselle töistä ilman mitään normaaleja sosiaalisen
kanssakäymisen paineita. Päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja
kaivaa kellarista parikin kangasta ja suunnitella, kaavoittaa ja
leikata muutaman puvun joita voisi sitten ommella vähän
kerrassaan. Toisin kuin monille muille, aloittaminen on minulle
yleensä vaikeampaa kuin valmiiksi saaminen. Alvine Kvistin aika
olisi nyt tai ei koskaan.

Materiaali
Kuten jo yllä selvitetty, tämä projekti alkoi materiaalin
pohjalta ja malli tarkentui vasta myöhemmin. Vaikka kyseessä on
replica kauden painokuviosta, siinä on silti muutamia pieniä
ongelmia tarkan ajanmukaisuuden suhteen. Näin ison mittakaavan
printti on tyypillisempi sisustustekstiileissä kuin
vaatekankaissa. 1700-luvun loppupuolella näkee paljon melko
hillityn sävyisiä kuvioita vaalealla pohjalla, mutta useimmiten
niissä on joitakin eri sävyjä, tai sitten vain esimerkiksi
sinistä tai punaista. Mustavalkoisia painokuvioita en ole nähnyt
kuin muutaman, mikä tosin todistaa etteivät nekään ole
mahdottomuus. Toisaalta ainakin modernia silmääni viehätti juuri
ajatus hieman tyylitellystä asusta mustan, harmaan ja valkoisen
sävyissä.

Mallin
valinta
Ensimmäinen konkreettisempi idea puvun malliksi oli 1780-luvun
Robe a la Anglaise, mahdollisesti pitkillä hihoilla ja
liivimäisellä miehustalla. Jossain kohtaa kuitenkin satuin
muistamaan erään vanhan pukusuosikkini, Kyoto Costume Instituten
kokoelmiin kuuluvan Robe a la Francaisen, jonka materiaalina on
harvinaisempi painettu pellava herkällä sinisellä kukkakuosilla.
Ikea-printti saattaisi sopia samantyyppiseen pukuun varsin
hyvin.
Saatuani viimein vaaleansinisen Robe a la Francaisen
valmiiksi muutama vuosi sitten en edes halunnut ajatella uutta
Francaisea hetkeen, ei sillä että sen tekeminen olisi lopulta
ollut itsessään niin tuskallista mutta jotenkin tunsin antaneeni
siihen kaikkeni. Toisaalta nyt oli kulunut riittävästi aikaa
että ikoninen malli alkoi taas kiehtoa, ja painetulla
puuvillakankaalla puku olisi visuaalisesti riittävän eri
tyyppinen ollakseen kiinnostava. Sitä paitsi olisi kätevää
hyödyntää saamaani kokemusta ja toimivaa kaavaa.
Alkuperäinen puku on kiinnostava esimerkki Robe a la Francaisen
evoluutiosta: Perusmalli sivuvanteineen ja selkälaskoksineen
pysyy samana, mutta yksityiskohdat muuttuvat. Tässä puvussa on
jo uuden muodin mukaiset poimutuskoristeet kyynärvarressa
hihansuuliehukkeiden sijaan, mutta miehusta aukeaa vielä edestä
paljastaen erillisen edustakappaleen. Sen perusteella mitä puvun
päälle puetun huivin alta pystyy hahmottamaan, aiempien
suoralinjaisten etureunojen sijaan pääntie kuitenkin kaartuu jo
sivuista ja edustaa jää näkyviin vain melko kapea kaistale.

Mallipuku oli upea, mutta päädyin
silti tekemään malliin joitakin muutoksia, osittain käytännön
syistä.
Vaihtaessani suunnitelmani Robe a la Anglaisesta Francaiseen
olin aluksi hieman huolissani riittäisikö tuplapussilakanan ja
tyynyliinojen kangas. Olisin tietysti voinut ostaa lisää, mutta
toisaalta halusin pysyä kaapin tyhjentämisessä. Sitten tuli
puheeksi, että eräs kaverini oli ommellut roben samankokoisesta
lakanasetistä, ja päätin että eiköhän sama onnistuisi. Kuvio oli
niin suuri että sitä ei tarvitsisi isoja kappaleita
lukuunottamatta kohdistaa (mikä ei muutenkaan 1700-luvulla ollut
niin tarkkaa), ja sitä voisi myös leikata eri suuntiin.

KCI:n
puvun etureunojen leveät koristepaneelit saattaisivat kuitenkin
tehdä tiukkaa. Vaikka ne ovatkin todella upea yksityiskohta,
olin jo muutenkin alkanut miettiä koristelun
yksinkertaistamista, osittain silkasta laiskuudesta. Kauden
puvuissa näkee paljon enimmäkseen vastalaskoksilla toteutettuja
koristekaitaleita, mikä olisi houkuttelevan helppoa tehdä ja
kestäisi myös tarvittaessa pesua. Sitäpaitsi koin muutenkin,
että kaitaleiden keskellä olevat taidokkaat poimutukset menevät
hieman hukkaan mattapintaisessa, isokuvioisessa kankaassa koska
vähänkin kauempaa ne sulautuvat yhdeksi kirjavaksi puuroksi.
Toinen kohta jonka mallia päädyin muuttamaan oli pääntie ja
etureunat. Minun mittasuhteillani edustakappale jää aina jossain
määrin pitkän ja kapean linjaiseksi, ja jos olisin kaventanut
sitä entisestään koristelusta ei olisi jäänyt paljonkaan
näkyviin. Päätin siis pysyä tutussa vanhassa linjassa, mikä oli
tietysti sekin houkuttelevan helppoa.

Kaava
Kuten jo mainittu, kaavana pystyin käyttämään melko suoraan
aiempaa Robe a la Francaisen kaavaani vain pienellä
hienosäädöllä. Kaavoitin pääntien takaosan ja selkälaskokset
hieman kapeammaksi uuden tyylin mukaan, ja lyhensin edustaa
hieman. Hihan kaava on lainattu anglaisesta.
Leikkaus
Testailin hieman erilaisia leikkuusuunnitelmia ja sitten
leikkasin isoimmat kappaleet ensin ja jämistä pienempiä
laskostuskaitaleita. Onneksi 1700-luvulla liitossaumat eivät
haittaa, ja esimerkiksi etureunojen laskoskaitaleissa kuvion
suunta vaihtuukin puolivälissä. Hameen takakappaleen yläosan
leikkaaminen toisesta kankaasta on melko tavanomaista, ja
lisäksi leikkasin vielä hihojen koristelun alle jäävän osan
yksivärisestä puuvillasta.
Suunnitelmani oli nimenomaan jatkaa pukua hiljakseen ajan
kanssa, joten leikkaamisen jälkeen harsin ensin kaikki
oleelliset merkkilangat ja sitten pakkasin kappaleet ja eri
kohtien laskostuskaitaleet siisteiksi merkityiksi nipuiksi.
Ehdin kuitenkin aloittaa hieman edustaa ja tukivuorin
takakappaletta ennenkuin siirryin ompelemaan toista leikkaamaani
pukua ja sen jälkeen kaikkea muuta. Vihdoin alkuvuodesta 2022
kaivoin Ikea-mekon jälleen esiin.

Ompelu
Aikanaan kun suunnitelmissani oli vielä Robe a la Anglaise olin
nimenomaan halunnut ommella puvun hyvin pitkälle käsin, mutta
nyt alkoi tuntua siltä että näkyvien kohtien viimeistely käsin
saisi tällä kertaa riittää, ja niitäkin Francaisessa on paljon.
1870-80-luvun projekteissani korvaamaton apu ovat olleet
tapettirullasta askarrellut laskostuslevyt, ja päätin kokeilla
onnistuisivatko vastalaskokset samalla tekniikalla. 1700-luvun
laskostukset näyttävät tyypillisesti pehmeämmiltä kuin
pahvimuotilla tiukasti prässätyt, mutta olisi hauska kokeilla
voisiko loputtoman mittaamisen ja neulaamisen sijaan löytää
pikakaistaa siisteihin laskoksiin. Minun taitoni eivät vielä
ihan riitä laskosten muotoiluun silmämääräisesti.
Itse laskostuslevyn askarteluun kului tietysti hieman aikaa,
mutta toisaalta sille voisi olla käyttöä toistekin.
Kokeillessani kankaan laskostusta jouduin toteamaan ettei se
käynyt ihan niin näppärästi kuin veitsilaskosten muotoilu, ja
laskoksia piti neulata kiinni alustaan jotta ne sai silitettyä
tarkasti. Kokonaisuudessaan tämä tekniikka oli silti perinteistä
nopeampi.

Hame
Hameen koristeluksi olin suunnitellut 10cm leveän laskostetun
kaitaleen aivan helmaan ja leveämmän röyhelön sen yläpuolelle.
Aloitin röyhelön muotoillusta reunasta.


Ensin ompelin reunan linjaan koneompeleen ja sitten kavensin
saumanvarat ja tein kaarien väliin aukileikkaukset. Sitten
kiristin ommelta hieman ja silitin saumanvarat kääntymään
päällyspuolelle pahvimuotin avulla. Tikkasin ne kapeasti ja
ompelin käsin päälle koristenauhan.
Niin, se koristenauha.
Vaihdettuani puvun mallia tarvitsin tietenkin kankaan lisäksi
koristenauhan koristekaitaleiden reunustukseen. Kuviollisessa
kankaassa koristelun yksityiskohdat hukkuvat helposti
kokonaisuuteen kauempaa katsottuna, joten haaveilin hieman
tummanharmaasta tai mustasta nauhasta joka rajaisi ne selkeämmin
erottuviksi. Toisaalta tämä ratkaisu saattaisi näyttää hieman
teatraaliselta. Päädyin siis tilaamaan neutraalimman sävyisen
vaalean nauhan, jossa oli kuitenkin häivähdys hopeanharmaata.
Saapuessaan se oli läheltä katsottuna ehkä hieman liian raskas
ja kiiltävä, mutta koska projekti oli kuitenkin jäänyt jo
tilapäisesti kesken päätin miettiä myöhemmin käyttäisinkö sitä
vai en. Kuten joskus käy, löysin myöhemmin aivan sattumalta
poistorullan huomattavasti kevyempää luonnonvalkoista
koristenauhaa, ja päätin ostaa sen joka tapauksessa varastoon.

Kun lopullinen valinta koristenauhasta piti tehdä vertasin
molempia vaihtoehtoja kangasta vasten, ja alkuperäinen nauha
tuntui tässä kohtaa kuitenkin paremmalta, koska se erottui
kankaasta selkeämmin. Ommeltuani sen pariin ensimmäiseen kohtaan
muutin kuitenkin nopeasti mieleni nähtyäni sen kirkkaassa
auringonvalossa, se oli kuitenkin aivan liian kiiltävä. Purin
sen siis irti ja vaihdoin kakkosvaihtoehtoon. Kevyempi
koristenauha osoittautui myös paljon helpommaksi ommella ja
litistyi huomaamattomammin saumoissa ja liitoskohdissa, joten se
oli monella tapaa lopulta hyvä valinta.


Nauhanvaihtohässäkän jälkeen ompelu alkoi sujua mutkattomammin.
Saatuani hameen korsteröyhelön alareunan viimeisteltyä päärmäsin
sivut ja laskostin yläreunan. Kiinnitin sen yläreunasta koneella
ja laskostuksen alareunasta kevyemmin käsin.

Laskostin myös alemman suoran kaitaleen ja ompelin sen kiinni.
Kaitaleen keskellä kiinnitin laskosten reunat käsin. Ohuempi
koristenauha asettui hyvin myös ompelukoneen paininajalan alle,
joten kiinnitin hameen koristenauhat muotoiltua röyhelön reunaa
lukuunottamatta koneella. Puvun yläosassa jossa yksityiskohdat
näkyvät enemmän ompelin ne kuitenkin käsin.

Robe
Kuten jo mainittu, aloitin tukivuorin tapakappaleesta
ompelemalla takahalkion ja luukujat. Nyöritysreiät huolittelin
käsin, nehän eivät näy mutta toisaalta ne on nopea tehdä koska
niiden ei tarvitse olla kovin siistejä.

Seuraavaksi ompelin edustan. Se on lisäosa jonka voisi tehdä
hyvin vaikka vasta viimeisenä, mutta toisaalta se on
pienikokoisena näppärä kuljettaa mukana ja ommella napinläpiä
automatkoilla. Napinläpien valmistuttua kiinnitin
laskostuskaitaleet muotoillen laskoksia hieman uudelleen
kulmassa ja viimeistelin niiden reunat koristenauhalla.

Hihoissa oli huomattavasti enemmän työtä. Olin päättänyt
säilyttää KCI:n puvun hihakoristelun linjan, mutta muuttaa
taidokkaan rypytyksen muutamaksi yksinkertaisemmaksi
rypytyslinjaksi. Olin piirtänyt koristeosalle oman kaavan, joka
seurasi hihan muotoa mutta oli kaksi kertaa leveämpi.
Leikkaamisen jälkeen harsin merkkilangat kiinnityskohdille sekä
pystysuuntaiset kohdistuslinjat.

Ensin yhdistin hihan päällyskerroksen ja ompelin kyynärpään
muotolaskoksen sekä päälliseen että vuoriin. Sitten ompelin ne
hihansuusta yhteen jättäen vielä muutaman sentin sauman vierestä
irtonaiseksi. Ompelin kappaleet yhteen yläreunoista ja harsin
läheltä saumaa, sitten harsin koristekaitaletta vastaavat
merkkilangat. Halusin kiinnittää koristelun mahdollisimman
pitkälle hihan ollessa tasossa ja viimeistellä sauman päälle
tulevan kohdan vasta lopuksi.

Ompelin koristekaitaleeseen käsin paksummat kiristyslangat ja
silitin laskokset yläreunaan. Sitten ompelin laskostetun osuuden
kiinni hihaan jättäen sen vielä reunoista irti ja ompelin
koristenauhan paikoilleen.

Seuraavaksi kiristin ylimmän kiristyslangan ja neulasin sen
kohdan hihaan merkittyyn linjaan tasoittaen poimutuksen
harsittujen pystylinjojen mukaan. Kiinnitin poimutuksen käsin
alapuolelta kerrosten välistä. Sen olisi tietysti voinut
kiinnittää myös ulkopuolelta, mutta pidän eniten tästä
metodista. Kiinnitin samoin muut poimutuslinjat ylhäältä
alaspäin.

Hihansuussa kappaleen reunaa täytyi vielä hieman neulailla ja
tarkistella että se asettuisi tasaisesti kaarevaan hihansuuhun.
Sitten ompelin siihenkin poimulangan ja kiinnitin poimut käsin
paikoilleen. Tämän jälkeen pääsin viimein ompelemaan sauman
kiinni ja viimeistelemään sen sisäpuolelta kiinnittämällä vuorin
toisen reunan sauman peitoksi.


Koristekaitaleen viimeistely sauman kohdalta oli hieman
hankalaa, etenkin kun huolellisesta suunnittelustani huolimatta
poimutuslinjojen päät eivät sittenkään osuneet yhteen. Olisi
ehkä ollut sittenkin parempi kiinnittää koristelu valmiiksi
ommeltuun hihaan, mutta onneksi epämääräisempi kohta jää
huomaamattomammin käsivarren sisäpuolelle.

Seuraavaksi siirryin helman etukappaleiden pariin. Yhdistin
alaspäin levenevien koristekaitaleiden palat ja prässäsin ne
laskoksille. Sitten neulasin ja ompelin ne
puuvillaorgandisuikaleelle. Organdisuikaleet olivat väärän
kokoisiksi leikattuja kaistaleita jostakin muusta projektista,
ja yhdistelin niitä hieman saadakseni ne oikean kokoisiksi.
Lopuksi tasasin vielä reunat. Jätin kuitenkin alareunasta
muutaman laskoksen vielä irti helman tarkempaa tasausta
odottamaan. Hameen tapaan kiinnitin laskosten reunat keskeltä
kiinni käsin.


Tämä metodi kiinnittää koristekaitaleet ensin erilliselle
pohjakankaalle on tuskin ajanmukainen (paitsi ehkä mahdollisesti
monimutkaisempiin smokkipoimutuksiin), mutta oli paljon
helpompaa käsitellä kapeaa kaistaletta kuin koko etukappaletta.
Lisäksi nuppineulat helposti venyttävät yksinkertaista kangasta,
joka tämän kauden roben etureunoissa ei ole edes suorassa
langansuunnassa. Ylimääräinen kangaskerros tietysti jäykistää
koristelua hieman, mutta etureunoissa ryhdikkyys on vain eduksi.
Muualla kiinnitin röyhelöt suoraan pukukankaaseen.
Ennen laskostuskaitaleiden kiinnitystä ompelin etureunoihin
alavaran, ja sitten kaitaleet sen viereen. Käänsin alavaran
nurjalle ja ompelin sen kiinni kappaleen yläreunaan, mutta jätin
sen muualta vielä irti.

Parin Pet en l’Airin ja yhden täyspitkön roben jälkeen
selkälaskosten taittelu sujuikin jo melkein vanhasta muistista,
tosin olin myös leikkaamisen jälkeen harsinut laskosten kohtiin
merkkilangat. Vaikka haaveissani oli ollut ommella puku kasaan
vanhojen kaavojen pohjalta ilman sovittelua joka välissä,
laskosten ja olkasaumojen ompelun jälkeen ripeä eteneminen
katkesi kuitenkin taas ylimääräiseen säätöön.

Leikatessani aikanaan puvun olin päättänyt käyttää sen kanssa
vanhoja sivuvannekorejani vaikka tiesinkin että ne olivat liian
isot 1770-luvun pukuun. Onnistuin jotenkin perustelemaan
itselleni, että koska KCI:n puku oli mallinukella puettu melko
leveiden vanteiden päälle eikä näyttänyt istuvan erityisen
huonosti voisin olla näkemättä uusien vanteiden askartelun ja
puvun sivulaskosten uudelleenmuotoilun vaivaa. Ja pukuvaraston
säilytystilakin alkoi huveta.
Jossain kohtaa tulin kuitenkin järkiini ja totesin, että vanhan
mallin pohjalta vähän kapeammat vannekorit olisi todella nopea
ommella, minulla oli teräsvannetta valmiiksi kaapissa ja sitä
paitsi vannekorit vielä menevät siististi kasaan joten niiden
viemä säilytystila on minimaalinen. Nämäkään vanteet eivät ole
vielä kovin pienet, mutta oikeastaan aika kätevän kokoiset
moneen muuhunkin pukuuni, etenkin Pet en l’Aireihin joihin
vanhat vanteet ovat aina olleet vähän isot.


Hameen sovittaminen uusien vanteiden päälle oli helppoa, eikä
roben laskosten muotoilukaan lopulta kovin suurtöinen projekti
ollut. Harsin sivusauman kiinni ja etukappaleen helman
paikoilleen ja pukea puku ensin nukelle ja sitten vielä
varmuuden vuoksi itselleni. Hieman yllättäen vain reunimmaisia
laskoksia piti hieman madaltaa, mutta jostain syystä isompi
ongelma olikin etuhelman yläreunassa jota täytyi madaltaa
reilusti, mikä tosin saattoi hyvin olla alkuperäisen kaavan
ongelma.

Näistä hienosäädöistä selvittyäni ompelin saumat oikeasti
kiinni, kiinnitin laskokset ja lopuksi taittelin päällyskankaan
saumanvarat saumojen peitoksi ja kiinnitin ne päältä käsin
paikoilleen.


Ommeltuani hihan alaosan paikoilleen neulasin pyöriön laskokset
nuken päällä olalle, ompelin ne kiinni ja ompelin
robings-kaitaleet paikoilleen. Sitten viimeistelin takapääntien
erillisellä kaitaleella ja taittelin ja kiinnitin
robings-kaitaleiden päät paikoilleen. Jostain syystä tämä kohta
on aina ollut minusta erityisen viehättävä ja palkitseva
viimeistellä siististi, ja on vähän sääli että se aina peittyy
koristelun alle.


Neulasin laskostetun kaitaleen paikoilleen aloittaen keskeltä
takaa saadakseni sen symmetriseksi. Kiinnitin sen koneelta
niiltä kohdin kuin pystyin, muun osan käsin. Vaikka
koristenauhankin olisi voinut ainakin osittain kiinnittää
koneella halusin kuitenkin tehdä sen näin näkyvässä kohdassa
käsin.

Jätin robingsien alareunat vielä irti ja vaihdoin helman
viimeistelyyn. Tarkistettuani vielä helman pituuden ompelin
alareunaan helman suojakaitaleen ja samalla etureunan alavaran
alareunan. Sen jälkeen tasasin laskoskaitaleiden alareunat.
Suojakaitaleen toinen reuna kiinnittyi kätevästi ommellessani
koristenauhan laskoskaitaleiden reunaan.



Kaikesta käsinompelusta suojakaiteen yläreunan kiinnittäminen
päällyskankaaseen oli ikävin homma. Pistot hukkuvat kyllä hyvin
kuviolliseen kankaaseen, mutta suojakangas oli todella tiivistä
ja jäykkää joten neulan puskeminen sen läpi oli työlästä.
Kahdessa puuvillakerroksessa helman pussisauma olisi
todennäköisesti pysynyt melko siistinä itsekseenkin, mutta
lopulta päätin kuitenkin vahvistaa sen etupistolla aivan reunan
vierestä. Näin käänne pysyisi jämäkämmin muodossaan etenkin
helman pesussa, joka valkoisessa puvussa olisi todennäköisesti
tarpeen jokaisen käyttökerran jälkeen.

Helman ja etureunojen valmistuttua pääsin kiinnittämään
robings-kaitaleiden päät paikoilleen. Sitä ennen toteutin erään
juuri tähään pukuun kohdistamani haaveen, ja ompelin edustan
napituksella kiinnittyvät puolikkaat kiinni puvun etureunoihin.
En ole vieläkään oppinut neulaamaan pukuja kiinni kovin
näppärästi, ja etenkin kiireessä vaatteita vaihtaessa
nuppineulojen kanssa sählääminen on ärsyttävää. Koska inhoan
myös lepattamaan jääviä robings-kaitaleita, harsin nekin kiinni
miehustaan hienovaraisesti kerrosten välistä. Nyt puku on nopea
kiskaista päälle, reunat ovat aina suorassa ja stomacherin
koristelu keskellä, eikä parin tunnin käytön jälkeen missään
lymyile salakavalasti irronneita nuppineulan kärkiä.

Puvun asusteet
Vaikka minun oli tarkoitus olla tekemättä varsinaisesti lisää
uusia irto-osia, olin jo kauan haaveillut uudesta hatusta.
Mustalla silkillä päällystetty hattu viimeisteli visioni
mustavalkoisesta asusta ja sopisi muihinkin asukokonaisuuksiin.
Hienovaraiseksi väriläikäksi lisäsin kuitenkin vaaleaa
puuteriroosaa, joka toistuu puvun ruseteissa. Nekin ovat
irroitettavat ja lainattavissa muihin asuihin.
Lisää hatun tekemisestä löytyy täältä.
Sain kuvaukseen valmiiksi myös todella kauan työn alla olleet
kirjaillut hihansuuröyhelöt. Samaan sarjaan kuuluva huivi on
vielä kesken eikä ole merkittävästi edistynyt pitkiin aikoihin,
joten kuvauksessa puvun pääntiellä on vain yksinkertainen pieni
huivi, joka toisaalta jättää puvun pääntien yksityiskohdat
kauniisti näkyviin.

Loppuarvio
Ihastuin valmiiseen pukuun todella paljon ja olen iloinen että
se viimein valmistui. Minua vaivaa tosin vieläkin hieman se,
että koristelu ei juuri erotu, mutta toisaalta ehkä epämääräisen
vaalea kokonaisuus sopii kauden estetiikkaan. Tyyli ei ole
dramaattinen, mutta viehättävä. Muutamia moderneja niksejä ja
käsin viimeistelyä yhdistelevä toteutus toimii hyvin, ja puvun
ompelu helpolla materiaalilla vanhojen suuntaviivojen mukaan oli
mukavan rentouttava mutta ei kuitenkaan liian tylsä kokemus.
Puku sai virallisen pandemia-projektin statuksen
aloitusajankohtansa ohella myös siksi, että päästyäni viimein
jatkamaan sitä keväällä 2022 sain koronatartunnnan. Tauti oli
lievä, mutta vähän puolikuntoisena käsinompelu sohvalla muutaman
kerran ompelukoneelle raahautuen oli juuri sopivaa ajanvietettä.
Puvussa oli paljon tekemistä vielä taudista toivuttuanikin,
mutta silti se tuo mieleen sairaslomaviikon jonka aikana en
tehnyt paljonkaan muuta.