18th century man's suit

Herrasmiehen puku, 2013/2014

Jälleen yksi niitä projekteja, joita oli suunniteltu pitkään ja hartaasti, ei niinkään huolellisuuden kuin ajan, energian ja keskittymisrauhan puutteessa.

Saatuani aikanaan Jarnon ensimmäisen puvun valmiiksi en suoraan sanottuna halunnut edes ajatella ryhtyväni samaan hommaan uudestaan. Vähitellen kuitenkin aika kultaa muistot, opin ja luin lisää ja hatara näkemykseni 1700-luvun miesten vaatteista alkoi hieman tarkentua. Myös toinen versio liivistä vahvisti näppituntumaa. Jossain vaiheessa päätin, että Jarnon olisi ehdottomasti saatava “vähän parempi puku” joskus tulevaisuudessa. Siinä olisi takki, housut ja liivi kaikki samaa, silkkiä esittävää materiaalia.

1400-luvun doubletin ja etenkin silkkiliivin myötä olin myös päässyt sisälle enemmän käsinompeluun nojaavaan tekniikkaan, jota halusin hyödyntää seuraavassa puvussa. Myös Linda Baumgartenin ja Jown Watsonin “Costume Close Up”-kirja, jonka olin ensin lainannut Riikalta ja sittemmin ostanut itselleni avasi huomattavasti puvun rakenteiden mysteerejä. Tajusin ensimmäisen pukuprojektini olleen melkoista hakuammuntaa osin aivan liian moderneja metodeja käyttäen, ja uusi puku alkoi tuntua pelottavan työvuoren sijasta jännittävältä mutta mahdolliselta haasteelta.

Aloin silmäillä aina kangasostoksilla sopivia kandidaatteja, ja se oikea tuli vastaan talvilomalla 2012 Tukholmassa. Jarnon ensimmäisen liivin tapaan se oli viskoosinen verhoilukangas. Viskoosi on kiilloltaan hieman silkkimäinen, mukava ommella ja hinnaltaan miellyttävä, ja kankaassa oli kiva pienikokoinen kudottu kuvio vaaleaa kultaa antiikinvihreällä pohjalla.

Puvun tarkan mallin valinta hautui pidempään. Pidän 1740-luvun miesten pukujen leikkauksesta, mutta omat vaatteeni painottuvat vuosisadan jälkimmäiselle puoliskolle. 1770-luvulla miesten puvut taas alkavat olla malliltaan liian kapealinjaisia, ja pääpaino siirtyy pikkutarkkoihin kirjailuihin jotka ovat aivan liian suurtöisiä toteuttaa. 

18th century man's suit
Googlailin malleja, ja suosikikseni valikoitui tämä Victoria & Albert Museon puku (T.137 to B-1932). Myös Jarno piti siitä. Jopa kankaan kuvio oli hieman samantyyppinen, vaikkakin isompi kuin ompeluhuoneeni nurkassa olevassa viskoosirullassa.

Museon sivuilla puku ajoitetaan 1765-1770, joka kuulostaa puvun tyyliin nähden hieman myöhäiseltä. Liivi alkaa olla jo aika lyhyt ja edestä kaarrettu, mutta takissa on edelleen vanhanaikaisen isot hihansuukäänteet. Sekä takissa että liivissä on myös napit sekä napinlävet koko etureunan mitalta helmaan asti. Kenties puku oli tehty vanhemmalle, konservatiivisemmalle herralle, joita 60-luvun muotokuvissakin yhä näkee vanhanaikaisemmiss puvuissa. V&A:n konservaattorien kuvittelisi osaavan hommansa, joten kenties puku on tosiaan muodin murroskauden vanhanaikaisempi yksilö. Oli puku sitten lopulta tarkalleen miltä vuodelta hyvänsä, se on kuitenkin yhtenäinen kolmiosainen olemassa oleva puku josta on saatavissa melko hyviä valokuvia monesta suunnasta, joten päätin tällä kertaa valita yhden kuvallisen mallilähteen sensijaan että yrittäisin tehdä luovaa kombinaatiota monesta eri lähteestä. Rakenteissa ja kuvissa näkymättömissä yksityiskohdissa joutuisin luonnollisesti soveltamaan eri lähteitä enemmän.

Muiden projektien, nettisivujen ajantasalle päivittämisen ynnä muun kanssa meni kuitenkin senverran aikaa, että puvun varsinaisen kaavoituksen, tuon aikaa ja työrauhaa vaativan vaiheen aloitus siirtyi ja siirtyi. Viimein pääsin siihen käsiksi kangasrullan seisottua ompeluhuoneen nurkassa vuoden, seuraavalla talvilomalla.

Lähdin liikkeelle tilaamalla museon nettipalvelusta isomman resoluution versiot kuvista. Tuijottelin niitä pitkään ja hartaasti hahmottaakseni mittasuhteita ja vahvistin tussilla napinlävet, napit ja saumalinjat. Piirtelin myös kuvion mukaan langansuuntaviivoja. Housujen ja liivin yksityiskohdat jäivät tietenkin enemmän valistuneen arvailun varaan, mutta takista sai melko hyvän kuvan. Päätin suuruudenhulluna mennä mallin mukaan ja tehdä napinlävet helmaan asti takissa, liivissä ja takin takahalkiossa.

Kaavoitus lähti luonnollisesti Jarnon ensimmäisen puvun pohjalta. Mallipukuni perusleikkaus oli jo valmiiksi aika samantyyppinen, mutta yksityiskohtia ja istuvuutta piti hieman hioa. Aloitin sovittamalla kaikki vaatteet Jarnon päälle ja arvioimalla silmämääräisesti mitä muuttaisin.



Neulasin liivin helman muutaman sentin lyhemmäksi ja kaartumaan etureunoista hieman enemmän alareunaa kohti. Olin nostanut kädentietä jo edelliseen liiviin, joten muuta ei sitten oikeastaan tarvittukaan. Päätin, että puvun muiden vanhanaikaisten elementtien sekaan sopisi mainiosti koon säätövaran suova selkänyöritys jonka olin lisännyt jo edelliseen liiviin.

Päätin heti alkuun turvautua myös housuissa vanhaan kaavaan. Valokuvia tuijottamalla olin kovasti näkevinäni liivin alta pilkottavan sepaluksen napin, joten päätin että vanhempi housun malli napitetulla sepaluksella sopisi sinänsä hyvin. En ole enää aivan varma, onko Jarnon ensimmäisten housujen leikkaus ihan sitä mitä pitäisi, vyötärö on ehkä tähän vanhempaan housumalliin vähän korkea. Se kuitenkin toimii, ja enemmän edestä aukeavan liivin kanssa en lähtisi ainakaan vyötäröä madaltamaan. Toisaalta vyötärökaitaletta voisi vähän leventää ja madaltaa vastaavasti housujen yläreunaa, mutta myönnettäköön että olin liian laiska lähtemään muokkaamaan toimivaa kaavaa kohdasta joka ei käytössä juuri koskaan näy.



Housut olivat venähtäneet käytössä todella paljon ja arvelin ensin joutuvani pienentämään kaavaa. Tein kuitenkin alkuun sovitusversion vanhasta kaavasta ihan sellaisenaan, ja se istuikin kerrassaan loistavasti. Eniten ongelmia aiheuttanut liian iso vyötärö oli taas sopivan napakka venymättömässä materiaalissa sekä myös Jarnon palattua taas niihin mittoihin joihin housut oli alunperin kaavoitettukin. Päätin siis että venymättömämpi kangas pitäisi housut toivon mukaan kuosissaan, ja tällä kertaa lisäisin vyötäröön kunnon tukikankaan. Lyhensin vyötärökaitaletta kuitenkin pari senttiä varmuuden vuoksi, koska Jarnon paino vaihtelee, ja vastaavasti pidensin takahalkiota pari senttiä jotta säätövaraa riittäisi.

Halusin kuitenkin tällä kertaa tehdä yksityiskohdat paremmin, joten pidensin lahkeensuuta 2cm jotta voisin tehdä siihen oikeaoppisen päälle ommellun lahkeensuukaitaleen. Päätin myös lisätä vyötärökaitaleeseen kellotaskun. Molempien malli on Costume Close Up-kirjan polvihousuista (vaate 18). Sivusaumojen taskut jätin kuitenkin pois, koska ne tuntuivat vähän turhilta ja lisäksi sivusaumataskut jäävät helposti lepattamaan jos housut ovat vähänkin tiukat.

Takin kaava olikin sitten suuritöisempi projekti. Päätin pitää helman laskokset sellaisenaan, koska ne olivat valmiiksi suunnilleen sopivat, samoin takahalkiokappale. Miehusta ja hihat vaativat kuitenkin rankasti muokkausta.

Jarnon ensimmäisen puvun hihat olivat olleet oikeastaan lähestyvän deadlinen sanelema hätäratkaisu, enkä ollut niihin ikinä täysin tyytyväinen. Niiden istuvuus on vain ihan liian moderni, mistä tulen koko ajan tietoisemmaksi. Puku taisi myös jäädä hartiasta pieneksi, koska valuu koko ajan sivuun. Lähdin siis työstämään molempia sovitusversioiden avulla.

Epäilin myös selän olevan liian lyhyt, joten pidensin kappaleita vyötäröltä 2cm. Tiirailtuani kuvista mallipuvun langansuuntaa kuvion mukaan päätin myös kokeilla kääntää vähän etukappaleen langansuuntaa, mikä toimikin yllättävän hyvin. Etureuna alkoi heti kaartua tyylikkäästi sivuun ja laskokset jäivät tarpeeksi taakse. Olin myös kaartanut etureunaa hieman enemmän alaspäin aukeavaksi.


Takin yläosa tuntui kuitenkin edelleen kiristävän sekä rinnan kohdalta että hartiasta. Valaistuminen iski kun tajusin halkaista sovitusversion vaakasuuntaan rinnan kohdalta ja neulata väliin kangasta. Lopputulos oli 1,5cm lisäpituutta kädentiellä ja reilu 8cm etureunassa. Kun tein muutokset kaavaan, tajusin miksi kauden kaavat ovat yläosasta niin kaarevia, koska omani alkoi näyttää samalta. Olin tehnyt takin kaavan liivin kaavan pohjalta, eikä silloin tullut mieleen että kauniisti laskeutuakseen enimmäkseen auki jäävä takki tarvitsee lisää etupituutta. Alkuperäisten takkien etumustahan myös topattiin, mikä vaatii myös oman tilansa kaavaan.



Halkaisin myös olan parista kohtaa ja lisäsin sinne samoin kangasta niin paljon kun tuntui sopivalta. Kuten aiemminkin, Jarnon kaava näytti hieman eri malliselta kuin alkuperäiset, koska hartialinja oli pakostakin paljon suorempi. Jokin olalla kuitenkin tökki edelleen, joten lopulta revin olkasaumat kokonaan auki ja annoin takakappaleen asettua itsekseen. Yllätys oli suuri, kun kappaleet kulkivatkin aivan omia teitään, ja jälleen kerran hyvä muistutus siitä että olkaa pitäisi aina sovittaa vain neulaamalla sauma. Vapaasti muotoutuessaan etukappale siirtyi hartialla ulommas ja takakappale puolestaan vaati reilun lisäyksen yläreunaan, 1,5cm kädentielle ja 4cm pääntielle. Tämä saattoi tietenkin johtua myös etukappaleelle lisäämistäni reiluista korotuksista. Oli miten oli, askartelin hieman kangaspalapeliä kunnes sain olan saumalinjat taas kuntoon.

Olin alunperin tehnyt Jarnon ensimmäisen liivin kaavan modernin liivin peruskaavan pohjalta, ja takin puolestaan liivin kaavan avulla. Kenties tämä oli osasyy hartian ongelmiin, mutta etenkin se näkyy kädentiellä. Nyt enemmän period-kaavoja tuijoteltuani tajusin nimittäin että alkuperäisen takin kaavan kädentie on valtava. Ei ihme, etten saanut 1700-luvun tyylistä hihaa toimimaan siihen.

Lisäilin kädentielle kangasta ja säädin sen muotoa sekä hihaa että vain miehustaa sovitellessani. Myös olan korotus saattoi osaltaan viedä kädentietäkin ylemmäs, jossain vaiheessa epäilin juuttuneeni luuppiin lisätä molempia vuorotellen. Valmiin kaavan kädentie on kuitenkin alkuperäistä huomattavasti korkeampi, ja ennenkaikkea kapeampi, jolloin kaavan etuleveys on huomattavasti isompi. Oli hauska huomata että se todellakin alkaa muistuttaa paljon enemmän kauden kaavoja. Jarnon kaavat ovat niin isoja, että minulla on aina ollut hankaluuksia hahmottaa niiden mittasuhteita. Tällä kertaa teippasin välillä kaavoja ulko-oveen ja katsoin niitä kauempaa eteisen toisesta päästä kaavamoniste kädessä, mikä auttoi huomattavasti.

Kaiken tämän säädön seurauksena, kenties nostettuani olkaa jo liikaakin alkoi selkä näyttää sittenkin liian pitkältä. Loppujen lopuksi otin pois aiemmin lisäämäni 2cm. Taskun kopioin suoraan vanhasta kaavasta, mutta muuttuneen etureunan myötä siirsin sitä vähän taemmas.


Työstin hihaa yhdessä miehustan kanssa. Olin jo sovittaessa neulaillut hihaa käsivarresta hieman kapeammaksi. Aloin vähän kerrassaan muokata vanhaa hihaa period-hihojen tyyppiseksi monen sovitusversion kautta. Pääasiallinen kaavaesimerkkini oli Waughin “The Cut of Men's Clothes”-kirjan 1730-luvun puku (diagram XIX), jota olin hyödyntänyt aikanaan paljon myös takin kaavoituksessa. Kaava on tietysti vähän varhainen mallipukuuni, mutta hiha näyttää hyvin samanlaiselta.

Kaarsin hihaa reilusti etusaumasta ja jätin hihansuun leveäksi. Nostin varovasti pyöriön alareunaa jolloin pyöriä madaltui. Myös pyöriön etureunan kaarta piti säätää loivemmaksi. Yritin nyt myös lisätä pyöriön taakse enemmän väljyyttä. Se jättää hihan taakse kainaloon ryppyä, minkä olen lopulta oivaltanut kuuluvan asiaan, mutta antaa paljon liikkumaväljyyttä.


Hiha muotoutui vähitellen sovittamalla ja lisäilemällä sinne minne tuntui tarvitsevan. Lopputulos poikkeaa kaavana merkittävästi lähtökohdasta. Kun tajusin lisätä kangasta etureunaan ja pidentää etusaumaa pyöriö alkoi jotenkin mystisesti muotoutua oikean malliseksi. Se on aiempaa matalampi, mutta huomattavasti leveämpi. Saatuani pyöriön valmiiksi hioin vielä kädentien siihen sopivaksi.

Hihansuukäänteeseen on myös otettu mallia Waughin kaavasta, ja kokeilin sitä myös sovittamalla. Lopputulos on ehkä vähän mallipukua pienempi, mutta sopusuhtainen. Tämän mallisen hihansuun kanssa hihaa sai myös lyhentää että paidan pitsin jäävät kunnolla näkyviin eikä massiivinen käänne näytä liian raskaalta.

Kaavoitustyökin katkesi välillä muiden juttujen painaessa päälle, ja osittain tietysti myös rimakauhusta ja henkisestä laikuudesta johtuen. Visionani oli työstää kaavat sovitusversioineen niin pitkälle että itse pukua voisi tehdä paljonkaan sovittelematta. Esimerkiksi tukikankaiden kiinnitys vaati, ettei mallia enää kesken kaiken juurikaan muutettaisi. Viimein, jossain kohtaa kevättä sain kuitenkin kaavat lopulta tyydyttävään kuosiin. Piirtelin vielä tarvittavat kaavat tukikankaille, ja aloitin pukuprojektin niiden leikkaamisesta.


Tukikankaaksi käytin tälläkin kertaa juuttista “säkkikangasta”. Pitäisi varmaan joskus tilata oikeaa buckramia, olen vain jotenkin jumittunut edulliseen juuttiin. Harvahko säkkikangas on tukeva mutta hengittävä. Leikattuani tukikangaspalat huolittelin niiden reunat. Olin ensin ajatellut perussiksakkia, mutta yllätyksekseni 3-piston siksak sitoikin liestyvät reunat parhaiten.

Varsinaisen puvun leikkaamista lykkäsin kesäloman alkuun. Loman ensimmäisellä viikolla, pari päivää leppoisasti kirjan kanssa vietettyäni olikin mukava tarttua pitkään suunniteltuun projektiin.


Tapani mukaan olin ostanut todella reilusti kangasta, ja kun koko puvun leikkasi kerralla leikkaussuunnitelmasta tuli vielä kohtuullisen taloudellinen siitäkin huolimatta että kaikki kappaleet piti leikata kuvion suuntaan. Harsin suurimman osan merkkilangoista ja kiinnitin ensimmäiset tukikankaat taskunläppiin ja takahalkiokaitaleisiin, jotka pakkasin mukaan Ruotsin reissulle autossa askarreltaviksi. Suunnitelmani oli aloittaa niiden napinlävistä ja työstää pukua sitten hiljakseen.


Silkkiliivissä olin tehnyt napinlävet muliinilangalla joka oli mukava työstää. Uskomatonta kyllä en kuitenkaan onnistunut löytämään DMC:n valtavasta lankatelineestä yhtään puvun kankaan kumpaankaan väriin täysin sointuvaa sävyä. Päädyin kokeilemaan Jarnon ensimmäiseen liiviin käyttämääni viskoosista kiiltävää virkkauslankaa, joka näyttikin melko hyvältä. Muistelin langan olleen ärsyttävästi kiertyvää, mutta toisaalta sillä tuli nopeasti valmista, ja se oli myös kestänyt ihan hyvin.

Ensimmäisessä liivissä olin pohjustanut napinlävet paksummalla puuvillalangalla, mutta sittemmin olin katsellut period-lähteitä hieman tarkemmin ja hoksannut napinläpien olevan itseasiassa aika kapeita. Tein koenapinläven tukilankana vain yksi kerros kirjontalankaa, ja siitä tulikin siromman näköinen. Myös työläs pohjustuslangan päättely napinläven päässä jäi pois.



Nyt silmääni alkoi kuitenkin tökkiä langan sävy, joka oli sittenkin etenkin päivänvalossa liian lämmin kullanvärinen kankaan kalpean kellertävään kultaan. Hain Merletosta toisen värin, joka näytti kaupassa räikeän keltaiselta, mutta toimi kankaassa yllättävän hyvin. Se on huomattavasti vaaleampi ja hyppää melko voimakkaasti esiin kankaasta, mutta toisaalta sävy sointuu paremmin. En ollut edelleenkään ihan varma tekeekö se napinlävistä liian huomiotaherättävät, mutta päädyin kuitenkin lopulta siihen.

Ensimmäiseksi matkalla piti kuitenkin päärmätä harsonohut pellavahame, jonka olin innostunut tekemään Kristinehovin tanssiaisia varten kukallisen polonaiseni kanssa. Pääsin helman ympäri juuri sopivasti Gripsholmin linnaan saapuessa, ja päätin paluumatkalla aloittaa mukana myös olevat taskunläpät.

Linnakierrokselta palatessa odotti kuitenkin tyly yllätys: Tyhmästi autoon jättämäni ompelukassi sekä serkkuni Fabianin reppu olivat toimineet houkuttimena automurtoon. Kummassakaan oli tuskin mitään varkaille arvokasta, mutta Fabian suri kovasti villakangasta ja hosejen kaavaa jota hän oli työstänyt koko edellisen illan (omien pitkien hosejen kokemusteni perusteella sympatiseeraan suuresti), samoin minä upouutta hamettani ja sentimentaalisesti myös ompelupussukkaani, joka on kulkenut mukanani lähes kaikkialla useamman vuoden. Taskunläppien lisäksi pussukassa oli ollut myös koko vyyhti kirjontalankaa, joten vaikka olin jättänyt takahalkiokappaleet majoitustukikohtaan niiden työstäminen loppui siihen. Niin, ja sitten piti vielä yrittää saada jostakin uusi autonlasi kansallispäivän aattona.


Saimme onneksi serkkuni Johannan miehen Micken auton lainaksi ja pääsimme seuraavana päivänä Drottningholmiin piknikille ja illalla Kristinehoviin tanssiaisiin. Valkoinen alushameeni ei pistänyt pahasti silmään valkopohjaisen kukkapolonaisen kanssa, Fabian päätti mennä viikonlopun larppiin vanhoilla hoseilla ja auton lasikin saatiin seuraavana päivänä vaihdettua. Jouduin kuitenkin istumaan loppureissun autokilometrit tyhjin käsin, mistä alkuun kriiseilin hieman, mutta tulipahan ainakin lomailtua ompelusta totaalisesti. Muuten reissu olikin oikein mukava ja onnistunut.

Kotiin palattuani kiirehdin heti Merlettoon ostamaan lisää kirjontalankaa, mutta siellä odotti toinen tyly yllätys: Lanka oli kokonaan loppunut. Uutta saataisin ehkä kuukauden sisään.



Tarina jatkuu seuraavalla sivulla >>