Hattu,
2019
Yksi monista syistä 1800-luvun loppupuolen viehtymykseeni ovat
hatut, joista löytyy mitä upeimpia (ja välillä myös villeimpiä)
luomuksia. Satunnaisista kokeiluistani huolimatta en kuitenkaan
ole kovin hyvä tekemään hattuja, mutta täytyyhän sitä edes
yrittää jotta saa pukuihin asianmukaiset päähineet.
Tällä kertaa vuorossa oli n.
vuoden 1876/1877 polonaise-päiväpuku. Halusin siihen
jonkin pienen, söpön, kesäisen ja keimailevan hatun. Siinä
pitäisi ehdottomasti olla kukkia ja höyheniä.
Kauden
muotikuvista suosikkimallikseni valikoitui somasti kenottava
hattu, jonka toisen puolen lieri on nostettu ylös. Siinä on
jotain todella viehättävää, ja malli sopii hyvin korkean
kampauksen kanssa.
Revue de la Mode, 1877
Journal des Demoiselles,
1877
Olki oli luonnollinen materiaalivalinta, koska kauden hatut
tuntuvat olevan hyvin usein juuri sitä, ja oljenkeltainen myös
sopii kauniisti puvun siniharmaaseen kankaaseen.
Ikävä kyllä useimmat nykyiset halvat
olkihatut ovat huomattavasti leveämpää ja karkeatekoisempaa
olkipunosta kuin alkuperäiset sirot hatut, mutta sama ongelma
tuntuu olevan vähän kaikissa materiaaleissa. Kaapista löytynyt
kirpparilöytö-hattu sai kuitenkin kelvata
raakamateriaaliksi.
Purin olkinauhaa ja kasasin sen uudestaan pikkuiseksi hatuksi
jossa on matalahko, suippeneva kupu. Hatun mittasuhteiden
hahmottaminen on aina minulle vähän haasteellista ennenkuin
näkee kokonaisuuden, etenkin hatussa jota on tarkoitus pitää
näyttävän kampauksen kanssa.
Ompelin olkinauhaa enimmäkseen käsin, koska
ompelukoneen neula helposti rikkoo oljen. Kuten kuvasta näkyy,
liitoskohdat eivät ole kovin siistejä, mutta ne peittyisivät
myöhemmin osittain koristelun alle.
Yritin silittää jo itse hattupohjaa toisesta
reunasta kaartuvaksi, mutta muoto ei tahtonut oikein pysyä.
Päätin kokeilla kiinnittää lierin reunaan rautalangan, joka
tukisi muotoilua paremmin.
Monissa kauden hatuissa lierin alapuoli on
päällystetty kankaalla. Tämä olisi näppärä konsti piilottaa
nurjalla puolella melko rumasti näkyvät ompeleet ja olkinauhojen
risaiset päät. Värjätessäni puvun silkkirusetteja heitin siis
sekaan vielä pätkän samaa silkkiä lierin vuoritusta varten.
Värjäystuloksesta tuli huomattavasti suunniteltua tummempi,
joten hattuunkin tuli enemmän kontrasti kuin olin alunperin
ajatellut. Olisin tietysti voinut edelleen vuorittaa sen
valkoisella, mutta päätin kuitenkin käyttää sinistä silkkiä
jotta hattu sopisi hyvin pukuun.
En ole päässyt koskaan hirveän
tarkasti tutkimaan antiikkihattuja, joten sävelsin vuorin
kiinnitysrakenteen sujuvasti omasta päästä. Ensimmäiseksi
ompelin jo edellä esitellyn vinonauhakujan, johon pujotin
jämäkän rautalangan ja yhdistin päät.
Olin leikannut lierin vuorin täysvinoon ja ommellut sen
renkaaksi niin että se oli jonkin verran hatun reunaa lyhempi.
Venytin vuorin reunaa niin että sain ommeltua sen rautalangan
nauhakujan reunaan.
Sitten neulasin nauhakujan lierin reunan
alapuolelle niin, että vuori jäi päällipuolelle ja rautalanka
asettui juuri lierin reunan ulkopuolelle. Sopivasti kireä,
vinoon leikattu vuori asettui paikalleen helposti.
Ompelin nauhakujan kiinni lierin reunaan
käsin aivan rautalangan vierestä niin, että vinot pistot jäivät
olkinauhan uraan, useimmiten ne jopa painuivat oljen alle. Vuori
kiinnittyi siinä samalla väliin. Ommellessani käänsin aina vähän
matkaa vuoria pois lierin päältä.
Lopputulos on yllättävänkin tukevan
tuntuinen ja siisti. Rautalanka antaa lisätukea lierin
muotoiluun. Ommeltuani reunan käänsin vuorin nurjalle ja
laskostin ompelin poimulankojen avulla reunan kuvun sisäreunaan.
Kun silkkiä oli jäänyt sopivasti lisäsin vielä palan kuvun
sisäpuolellekin.
Päädyin laittamaan hattuun kolme valkoista
strutsinsulkaa. Kähersin niitä hieman ja kiinnitin ne hatun
takaosaan. Yhden olisi tarkoitus kaartua lierin toiselle
reunalle ja kahden muun kuvun yli, mutta käytännössä kevyet
höyhenet kääntyvät pienessäkin tuulenvireessä ihan minne sattuu.
Olin alunperin suunnitellut polonaisen
taakse kahta isompaa rusettia, mutta pääsyin lopulta vain
yhteen. Ylimääräinen pitkä rusettinauha löysikin paikkansa
hatusta. Kiedoin sen kuvun ympäri kiinnitellen sitä parista
kohtaa laskosten pohjasta, ja takana tein nauhan päistä ison
rusetin peittämään höyhenten kiinnitykset.
Hatun etupuolelle lisäsin vielä
pienen hattuneulan, ja sen seuraksi pikkuisen kukkakoristeen. Hattu kiinnittyy kampaukseen isommalla
hattuneulalla, joka on kätevä työntää kampauksen sisällä
piilevän hiusvalkin läpi.
Olin tanssiaispukuni
sivutuotteena innostunut kovasti kangaskukkien askartelusta, ja
alkuperäinen suunnitelmani oli tietysti tehdä itse kukat
tähänkin projektiin. Satuin kuitenkin löytämään valmiina söpöjä
paperisia miniruusuja pukuun sointuvissa siniharmaan ja
vaaleankeltaisen väreissä, joten päätin käyttääkin niitä.
Lisäksi löysin kaapista vielä joskus kaverilta saamiani
pikkuisia tummemman sinisiä kukkasia.
Tanssiaispuvun kukkakoristeista oli jäänyt yli joitakin
pikkulehtiä, ja tein vielä muutaman lisää samoilla sabluunoilla.
Kasasin kukista ja lehdistä jonkinmoisen kimpun, jonka varren
kiinnitin kuvun reunaan.
Kuten jo aiemmin mainitsin, hatun muodon ja mittasuhteiden
hahmottaminen on minulle tekovaiheessa hieman hankalaa. Samoin
koristelu tuottaa minulle yleensä ongelmia, yritän usein
luonnostaan asiassa kuin asiassa tehdä koristelusta aivan liian
symmetristä, joten tasapainoisen epäsymmetrian luominen on
haasteellista.
Hatusta ei tullut aivan niin täydellistä
kuin kuvittelin, jokin muodossa ei vieläkään vastaa mielikuvaani
enkä oikeastaan osaa sanoa miksi, mutta se on ehdottomasti
parempi kuin ei mitään. Myös väritykseen tuli voimakkaampi
kontrasti kuin olin alunperin suunnitellut, olin kuvitellut
hattua äärimmäisen hennoissa pastellisävyissä. Kuten sanottu, se
kuitenkin ajaa asiansa ja sulautuu hyvin asun kokonaisuuteen.