Robe á la Polonaise, 2012 Parin vuoden takainen inspiraatio-ostos, pirteän raidallinen, vähän silkin oloinen tekokuituseos oli ilmiselvästi tarkoitettu 1700-luvun viimeiselle neljännekselle. Puku sai viimein alkusysäyksen kotikaupunkini Tampereen perustajan Kustaa III:n  kunnioittamisen tekosyyllä järjestetystä Kuninkaan Kaupunki- tapahtumasta, sillä tokihan Kustaan tanssiaiset vaativat kustavilaista vaaleasävyistä raitaa. Harkittuani eri malleja päädyin viimein klassiseen polonaiseen, vaikka minulla onkin jo yksi ennestään. Aina niin ihastuttavan polonaisen kanssa askartelee mieluusti toistekin. Visionani oli saada kauan kaivattu kunnon tanssiaispuku, ja vaikka polonaise onkin kai oikeasti ennemmin päiväpuku päätin että (teko-) silkkisenä se toimisi myös iltajuhlaan. Saatuani viimein valmiiksi uuden korsetin pääsin käsiksi ihanaiseen raitulikankaaseen.

Vain 90cm leveän kankaan raita oli kudottu kuteen suuntaan. Leikkaussuunnitelmaa oli yllättävän vaikea arvioida eri suuntaan kuin yleensä. Olin ostanut optimistisesti pakan lopun, ja suunnittelin ensin hätätapauksessa tekeväni erillisen valkoisen taftihameen. Tämä olisi tietysti ollut pesemisen kannalta käytännöllinen vaihtoehto, hamehan kerää enimmän lian, mutta toisaalta halusin kerrankin yhtenäisen puvun jota vaatekaappini kipeästi kaipasi. Lopulta laskin että kangas riittäisi juuri ja juuri pukuun ja hameeseen jos käyttäisin koristeluun jotain muuta materiaalia. Pirteistä raidallisista röyhelöistä luopuminen oli kieltämättä sääli, mutta 1770-luvun muotipiirroksia (esim. nämä) selaillessani totesin että keveät valkoiset röyhelöt sopisivat itseasiassa ihan hyvin. Koska halusin puvulle juhlavan ilmeen valitsin materiaaliksi silkkiorganzan josta raidat kuultaisivat kivasti läpi. Tässä vaiheessa puvun helppo pestävyys torpedoitui lopullisesti, mutta toisaalta kaapissani on jo vaikka kuinka paljon käytännöllisiä pukuja, nyt halusin yhden upean. Silkkiröyhelöt kestäisivät sen minkä kestäisivät, ne ovat teoriassa vaihdettavissa ja sitäpaitsi polonaisen kävelymittainen pituus säästää helmoja huomattavasti.
Pääasiallinen kaavalähteeni oli Janet Arnoldin "Patterns of Fashion", ja kaavoitus perustui tietenkin paljolti ensimmäiseen polonaiseeni. Vaihteen vuoksi päätin "en fourreau" - leikkauksen sijaan tehdä tällä kertaa selkään leikkaussaumat, jotka sopivat myös paremmin myöhemmäs ajoittuvaan kapeaan raitaan. Siirsin saumoja en fourreau-laskosten linjasta hieman keskemmäs ja piirsin takakappaleen alareunan kapenemaan nirkoksi, inspiraationani mm. Kyoto Costume Instituten kaunis vihreä polonaise (FASHION, A History from the 18th to the 20th century, Volume I, sivut 78-81). Myös etukappaleella muutin alareunan terävämmäksi. Uuden, tiukemman korsetin myötä etukappale vaati enemmänkin säätöä, sain poistaa keskietusaumasta jonkinverran ja muotoilla sen kaarevammaksi. Avarsin ensimmäisen polonaisen siveää pääntietä uuteen korsettiini sopivaksi ja kavensin olkaa sentin verran. Arnoldin mallin mukaan lisäsin tällä kertaa miehustan saumoihin kevyet luut, jotka näyttivätkin jo sovitusversiossa toimivan hyvin. Etenkin etukappaleen luut pitivät etunirkon napakasti suorana, mikä oli selkeä parannus puuvillapolonaiseni vähän kuluneena helposti kääntyvään ja nousevaan etunirkkoon. Miehusta tuntui myös pysyvän napakasti kohdallaan.
Myös hihan kaavan pohjana oli polonaise numero ykkösen hiha. Olin ensin yrittänyt jonkin mielenhäiriön seurauksena kaventaa hihaa, mutta sovitusversio päätyi aika nopeasti roskikseen. Palasin kiltisti vanhan hyväksi havaitun kaavan ääreen, ja muutin vain alareunaa Arnoldin polonaisen malliseksi poistamalla etureunan muotolaskokset ja kaartamalla sen ylemmäs jotta organza olisi helpompi laskostaa hihan päälle. Tällä kertaa halusin pyöriön laskosten jäävän selkeämmin taakse, ja saadakseni ompelijan eteenpäin kääntyvälle olkapäälle tilaa levitin vähän pyöriön etureunaa ja lisäsin siihen syötöstä silläkin uhalla ettei se asettuisi millään siististi tiiviiseen materiaaliin. Sähläsin aikani sovitusversion hihan kanssa, ja viimein päädyin kallistamaan sitä sentin verran eteenpäin, mikä tuntui toimivan. Olin tehnyt sovitusversion ja kaavat korsetin valmistuttua joskus huhtikuussa, mutta pääsin varsinaisesti aloittamaan puvun vasta kesälomalla heinäkuussa. Ensimmäistä organzaröyhelöä olin tosin jo alkanut päärmätä aiemmin. Pitkälle hiotun sovitusversion ansiosta pystyin nyt keskittymään puvun järjestelmälliseen kasaamiseen ilman sovitusmuutosten vaaraa.
Päätin tällä kertaa kokeilla aitoa 1700-luvun tekniikkaa, jossa päällyskangas kiinnitetään kappale kerrallaan valmiiseen miehustan vuoriin. Se edellyttää paljon käsinompelua, mutta vaikutti kiinnostavalta ja ennenkaikkea kestävältä tiukassa puvussa. Tämän toteuttamisessa oli korvaamattomaksi avuksi Your Wardrobe Unlock'd:n artikkeli "c. 1775 Dress" (Serena Dyer).
Ensimmäisenä hyökkäsin siis vuorin kimppuun. Valitsin materiaaliksi period-vaihtoehdon, tukevan pellavan sijaan coutilin, koska luotan siihen kuin kallioon. Se myös naamioi hyvin luukujat. Se teki yläosasta melko jäykän, mutta parempi niin päin. Luuksi käytin nippusidettä ohuempaa muoviluuta. Käsinompeluintoni ei ole niin villi että viitsisin viljellä sitä sentään vaatteen sisäpuolella, joten vuori on kasattu ja tikattu koneella. Ompelin myös jo tässä vaiheessa kiinni etureunan hakaset. Pikaisessa sovituksessa vuori näytti sopivalta.
Olin suunnitellut leikata keskitakakappaleet täysvinoon jolloin raidoista tulisi kiva efekti, mutta muutin mieltäni lähes viime hetkellä ja päädyin turvallisiin pystyraitoihin jotka risteävät vain vyötärön yläpuolella. Kohdistin alareunan raidat jatkumaan symmetrisin välein eri kappaleissa, yläosan raidat menivätkin sitten vähän randomilla. Edessä leikkasin raidat luun ja langansuunnan mukaan niin että alanirkon keskelle jäi raita kummallakin puolella. Olalla leikkasin raidat jatkumaan etukappaleelta. Kohdistukseen olisi voinut panostaa vieläkin enemmän, kuten tuonnempana näemme. Raidat, joita en ole liiemmin harrastanut opettavat leikkaamisesta aina paljon uutta.
Ompelin keskitakasauman koneella ja harsin keskitakakappaleet paikoilleen. Sitten aloin kiinnittää muita kappaleita keskeltä ulospäin. Raidat tekivät tämänkin työvaiheen haastavammaksi, onneksi olin leikannut reilut saumanvarat. Pyrin kohdistamaan raidat vyötäröltä tasaisin välein ja nousemaan ylös suunnilleen samassa linjassa kuin keskitapakappaleissa, mutta sekaan mahtui kaikesta huolimatta puolikkaita raitoja. Kappaleiden leikkauksen olisi mahdollisesti voinut optimoida paremmin suunnittelemalla enemmän, mutta minulla oli jo hirveä into päästä eteenpäin. Saatuani selän valmiiksi huomasin myös että raidat piilottivat melko tehokkaasti huolella muotoilemani leikkaussaumat.
Etukappaleita kiinnittäessäni huomasin harmikseni että joku jossain ei aivan täsmännyt (kenties johtuen kankaan vinoudesta), jos kohdistin raidat edestä symmetrisesti ne heittivät sivusaumoissa. Olin joutunut muuttamaan saumalinjojani hieman jo takana saadakseni molemmat puolet symmetrisiksi. Tämä oli sitäkin harmillisempaa koska toinen sivu meni oikein nätisti ja toinen näytti siihen verrattuna puolikkaine raitoineen melko kämmityltä. Asialle ei oikein enää voinut mitään ainakaan purkamatta koko hommaa ja aloittamatta alusta, joten päätin elää sen kanssa. Isotätini legendaarinen lausahdus vähän pieleen menneen virkkausprojektin yhteydessä tuli myös mieleen: "Ei minnuu kukkaan kahtele yhtä aikaa molemmilt puolilt." Etukappaleen päällyskangasta kiinnittäessä lisäsin myös nauhakujat olkakappaleiden saumoista etureunoihin. Tuo pieni kiristysnauha vetää pääntietä kasaan kriittisen kaksi senttiä jolloin se istuu huomattavasti paremmin.
Tässä vaiheessa vaihdoin helmojen puolelle. Jaoin miehustan ja hihojen jälkeen jääneen kankaan helmaan ja hameeseen. Puvun helman pituudeksi määräytyi kankaan leveyden mukaan vähän vajaa 90cm, mikä sai luvan riittää, puhvillehan se kuitenkin hilattaisiin. Pyöristin helman etukulmia reippaasti. Helman leveydeksi arvioin ruhtinaallisen 3m, ja loput 2,5m jätin hameeseen. Hameen takakappaleen leikkasin parikymmentä senttiä etukappaletta leveämmäksi jotta muhkealle vanuperäsimelle riittäisi tilaa. Hameesta piti saada sentään edes jotenkuten säädyllisen mittainen, kun läpikuultava röyhelökään ei mitään peittäisi, joten leikkasin takakappaleen yläreunasta jatkepalan etukappaleelle ja korvasin sen takana valkoisella taftilla. Tämä yleinen period-patentti kankaan säästämiseksi peittyy nätisti päällyspuvun helman alle. Yhdisteltyöni yläosan palapelin suljin toisen sivusauman jättäen yläreunaan taskuhalkion. Sitten alkoi laskostusurakka osa yksi.
Olin päättänyt kiinnittää organzan vastalaskoksina. Päättelin, että kun laskostuksessa olisi jo yksinään hirveä homma niin samantien pitäisi kyllä tehdä koko juttu kunnolla, eli toisin sanoen päärmätä laskoskaitaleet käsin, etupistopäärme on kuitenkin nopeaa tehdä. No, olihan se suhteellisen nopeaa. Toisaalta päärmättävää oli yhteensä reilu 30metriä. Päärmäilin kaitaleita pitkin kesää sitä mukaa kuin niitä tarvitsin. Kapean päärmeen silittäminen vaati vähän kärsivällisyyttä, jota minulla ei aina ollut, joten päärmeen leveys vaihtelee hurjasti 3mm-6mm välillä. Päärme on ommeltu silkkilangalla. Käytin muuten silkkilankaa myös lähes kaikessa muussakin puvun käsinompelussa, koska sillä oli tosi mukava ommella.
Aloitin helmaröyhelön kiinnittämisen harsimalla merkkilangan sen yläreunan kohtaan. Sitten aloin neulata organzaa paikalleen. Se oli yllättävän helppoa. Silkkiorganza on aivan eri asia kuin polyesterihalpisversiot, se oli helppo neulata ja asettui nätisti ilman silitysrautaa. Ohuessa mutta tiiviissä organzassa myös neulat pysyivät hyvin. Tässä kohtaa raidat näyttivät hyvän puolensa, niiden mukaan oli helppo tehdä tasainen laskostus mittaamatta yhtään mitään. Neulasin laskokset aavistuksen raitaa leveämmäksi saadakseni röyhelöön volyymia. Kiinnitin laskokset kahdella ompeleella, toinen 1cm yläreunasta ja toinen 4cm siitä alaspäin. Jätin laskostukseen reilun välin avoimen sivusauman kohdalle. Suljin sivusauman, kiinnitin saumanvarat käsin ja viimeistelin taskuhalkiot. Sitten mittasin röyhelön sauman paikan ja ompelin siihen koneella pussisauman. Epäilin  ensin onnistuisiko se siististi koneella ohuessa materiaalissa, mutta ihastuttava silkkiorganza asettui kevyesti silittämällä siistiksi ja huomaamattomaksi saumaksi. Lopuksi laskostin loput röyhelön yläreunasta. Laskostin takakappaleen yläreunan tasaisesti vyötärönauhaan, mutta jätin tässä vaiheessa vielä etupuolen laskostamatta. Aloin nimittäin epäillä että tarvitsisin mahdollisesti suuremman bumrollin muhkean päällyshelman tueksi, mikä taas saattaisi vaikuttaa hameen tasapainoon.
Seuraavaksi siirryin puvun helmaan. Vuoritin kaartuvat etureunat n. 15cm leveällä taftikaitaleella ja käänsin suoralla osuudella kankaan siistin hulpion nurjalle. Edelleen perfektionismin vimmassa (ja vielä tässä vaiheessa kuvitellen että aikaa oli rajattomasti) ompelin päärmeen käsin vaikka se olisikin varmaan suurinpiirtein peittynyt organzan alle. Olin päärmännyt reilun mittaisen 17cm leveän kaitaleen organzaa, ja viistottanut sen kapenemaan etureunan yläosaan 8,5cm leveäksi. Keskikohdan neulasin hameen tapaan raitojen mukaan, mutta kaartuvat etureunat olivatkin vähän haasteellisemmat.
Laskosten keskustojen etäisyydeksi tuli raitojen mukaan 2,25cm. Laskostuksen suhteeksi päätin 2:1, ja laskin päiden viistotuksen sen mukaan. Ongelmat alkoivat, kun aloin neulata organzaa mitaten ja neuloja kohdistaen. Olen tottunut neulaamaan vastalaskokset keskikohdista ja kääntämään sitten sivut sen mukaan, mutta huomasin aika pian että läpikuultavassa kankaassa keskikohtien väliin jäävä rako näkyy rumasti. Laskokset myös irvistelivät keskeltä, mitä yritin korjata lisäämällä siihen ylimääräisen tikkauksen. Näpersin sinnikkäästi suurimman osan toisesta etureunasta, mutta seuraavana aamuna jouduin toteamaan ettei se kestänyt katsetta. Päätin aloittaa uudestaan toisesta reunasta. Tällä kertaa kohdistin neulat niin että neulasin laskosten välien keskikohdat, ja taitoin laskokset niiden väliin. Neulasin myös jo heti alkuun keskitikkauksen kohdan, mikä siistiksin laskoksia huomattavasti. Tällä kertaa määritin myös kaartuvan kohdan yläreunan neulojen paikat laskemisen sijaan asteviivaimella, mikä tuntui antavan tasapainoisemman lopputuloksen.
Saatuani vihdoin laskostuksen ommeltua totesin sen olevan huomattavasti toista reunaa parempi, joten purin ensimmäisen yritykseni ja tein sen uudestaan tällä tekniikalla. Nyt laskostuskaitaleet alkoivatkin olla jo aika kivat, ainoana miinuspuolena oli se että laskostukset näyttivät vähän kapeilta keskiosan ja hameen silmämääräisesti tehtyyn laskostukseen verrattuna. Kuten jo sanottu, perinteinen tekniikkani jättää laskoksen sisälle raon laskosvarojen väliin, ja niin laskos jää leveämmäksi.
Seuraavaksi aloin työstää hihoja. Vuoritin ne luonnonvalkoisella taftilla. Harsin merkkilangat organzan kiinnitystä varten keskelle eteen ja keskelle taakse pystylinjoihin sekä hihansuun toisen laskostikkauksen kaartuvan linjan, sekä tietysti laskos- ja kohdistusmerkit pyöriölle. Sitten suljin hihasauman päällyskankaasta koneella ja vuorin sauman käsin. Organzalaskostus kaarevaan hihaan aiheutti vähän päänvaivaa. Tasainen laskostus koko matkalle tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta, koska materiaalin läpikuultavuus paljastaisi kaiken epäsäännöllisyyden, joten päätin laskostaa ylä- ja alareunan ja jättää välin pussittamaan.
Koska organza piti päärmätä etukäteen sitä ei oikein voinut ruveta neulailemaan kovin kokeilevasti. Lopulta päädyin piirtämään organzalle ikioman kaavan, jossa hihan kaava on skaalattu tuplasti leveämmäksi, hihansuun takamuotolaskos jätetty kokonaan pois ja kaareva hihan sauma suoristettu. Ompelin sauman koneella pussisaumaksi ja päärmäsin reunat käsin. Kaartuvan alareunan päärmeen silittäminen oli kohtuullisen haasteellista ja se onkin paikoiltellen huomattavasti leveämpi kuin muut päärmeet. Harsin organzaan keskiedun ja keskitakakohdan merkkilangat.
Aloitin neulaamisen kohdistamalla merkkilankani. Aloitin yläreunasta, joka oli helppo saada linjaan raidan mukaan. Ulkoreuna meni melko kivuttomasti tutulla 4,5cm/2,25cm laskostuksella, mutta sisäreunaan oli jostain syystä jäänyt vähemmän organzaa (olin todennäköisesti sössinyt sauman oikaisun jotenkin), joten siellä joutui sääätämään enemmän. Toisaalta sauman kohdalla hiha kapeni reilusti, joten oli jopa parempi ettei sisäreunaan jäänyt ommelten välille ylimääräistä pussitusta. Kuten jo sanottu, läpikuultavassa materiaalissa ei vain pääse oikein kikkailemaan laskosten syvyydellä, mutta eipähän hihan sisäreuna päällä paljon näy. Kiinnitin yläreunan tuttuun tapaan 1cm reunasta ja 4cm ensimmäisestä ompeleesta. Sitten siirryin alareunan laskostukseen. Yritin ensin laskea laskosten paikat, mutta kaartuvassa reunassa se ei oikein toiminut, joten lopulta päädyin neulaamaan laskokset vähän kerrassaan silmämääräisesti. Kiinnitin ne reunasta sekä harsimani kaartuvan linjan mukaan. Jostain syystä, joten en osannut kaavoittaessani ennakoida organza on pystysuunnassa juuri sopivan mittainen keskellä edessä ja takana mutta pussittaa sivuista.
Kiinnitin hihat sovitusversion perusteella tekemieni kohdistusmerkkien mukaan, mutta tottakai niitä piti siltikin vielä säätää. Ne tuntuivat jäävän liian ulos, joten siirsin olkalinjaa reilun puoli senttiä sisään, mikä auttoi huomattavasti. Kuten olin arvellutkin, etureunan syötöksen kanssa sai tapella melkoisesti, mutta lopulta se asettui jotenkuten siedettävästi. Okei, toinen olka on vielä aika ryppyinen, mutta ei hyppää silmiin päällä ihan niin pahasti kuin henkarissa. Tikkasin olan saumanvarat kiinni vielä toisella ompeleella ja leikkasin sitten ylimääräiset pois. Päällystin olan päällyskankaalla, tietysti käsin vaikka ainakin pääntien reuna olisi jäänyt aika hyvin organzalaskostuksen alle. Jostain asioista täytyy pitää kiinni vaikka olisi kiire, kuten tämän projektin kanssa alkoi jo valitettavasti olla. Minulla on useampikin projekti, jossa kainalon sauman huolittelu on jotenkin mystisesti jäänyt (kenties siksi että hihat heitetään yleensä mukaan loppuvaiheessa kun jo kiire), joten olen ylpeä voidessani ilmoittaa kääntäneeni miehustan ja hihan saumanvarat keskenään pussiin ja ommelleeni ne kiinni käsin.
Viimeistelin miehustan 4cm leveällä laskostuskaitaleella joka kiersi pääntien ja jatkui etureunoihin. Koska 2:1 laskostus oli näytänyt vähän harvalta kokeilin vähän runsaampaa laskostusta pitäen edelleen 2,25cm laskosvälin. 5,5cm laskosvara organzassa 4,5cm:n sijaan oli jo vähän liian raskas, mutta 5cm näytti hyvältä.
Puku oli sovituksessa kiristänyt hieman (kenties coutil oli kuitenkin antanut vähän myöten aiemmassa sovituksessa ennen päällyskankaan kiinnitystä), joten kiinnitin etureunojen laskokset tulemaan aavistuksen reunan yli niin että ne naamioisivat hieman hakasten irvistäviä välejä. Alareunassa käänsin laskostuksen nirkon ulkoreunan yli tulevat päät nurjalle ja kiinnitin ne käsin. Laskostus toi miehustalle uskomattoman paljon ilmettä.
Jäljellä oli helman kiinnitys yläosaan. Museopuvuissa näkee ainakin kahta tapaa, helman saumanvarojen kääntämistä miehustan päällisen ja vuorin väliin ja saumanvarojen kääntämystä helman mukana alas. Ensimmäinen (joka on kieltämättä viehättävän huoliteltu) oli poissa laskuista päällyskankaan läpikuultavuuden vuoksi, jo selässä saumanvarojen raidat kuultavat paikoin ärsyttävästi läpi, joten päädyin jälkimmäiseen. Kauden puvuissa takanirkon vaativa viistotus on usein toteutettu leikkaamatta kangasta, vain kääntäen ylimääräinen, mutta se tuntui hankalalta joten skippasin sen ja viistotin yläreunaa sivusauman kohdalta taakse 10cm. Nirkon alareunaan tein Kyoto Costume Instituten vihreän polonaisen mallin mukaan kaksi isompaa laskosta, jotka luovat "en fourreau"-tyyppisen vaikutelman vaikka helma onkin liitetty kokonaan saumalla. Tässä tapauksessa laskokset myös mahdollistavat raitojen jatkumisen. Pitkälle viistotettu miehustan reuna tuo myös taakse niin paljon poimutusta että parin sentin väljempi kohta on vain hyvä. Etureunassa käänsin noin 3cm syvän laskoksen organzalla koristellun reunan alle ja aloin siitten laskostaa loppua helmaa. Käytin laskostuksen perusyksikkönä helman pystyraitojen väliä jotta raidat asettuisivat tasaisesti. Tämä määritti laskosten väliksi miehustassa noin 0,45cm, mikä on aika kapea, mutta kaudella näkee kyllä hyvinkin tiuhaan laskostettuja helmoja. Neulasin ja harsin ensin tiiviin laskostuksen kiinni ja ompelin sen sitten pariin kertaan koneella. Huolittelin miehustan ja helman saumanvarat yhteen helposti ja nopeasti nauhalla. Sitten kokeilin vielä aikalaispukujen malliin kiinnittää tiheiden laskosten pohjia nurjalta paksulla langalla. Se olikin yllättävän helppoa (ainakin raitojen  toimiessa hyvinä koordinaatteina) ja sai ison kangasmäärän asettumaan hieman siistimmin myös oikealta puolelta.
Päästyäni sovittamaan pukua helmoineen kaikkineen en ollut edelleenkään ihan varma vaatisiko se enemmän pepputoppausta. Puvun helma oli kenties liian runsas, kun taas hameen melko sopiva. Aikataulu näytti nyt kuitenkin siltä, että katsoin parhaaksi tasata hameen etureunan nykyisen pepputyynyni mukaan ja katsoa myöhemmin ehtisinkö vielä tehdä uuden saatuani muut kiireellisemmät hommat alta pois. Ehtiessäni takaisin polonaisen viimeistelyn kimppuun päädyin sovittelemaan sitä vanhan pepputyynyn kanssa vanuhameella boostattuna. Lopputulos näytti ihastuttavan pöyheältä, mutta aloin sittenkin pelätä vanuhameen olevan liian kuuma tanssiessa. Päädyin demodecouturesta varastettuun ideaan tehtä vain pepputyynyn peittävä lyhyt topattu irtohelma. Lisää tästä pikapatentista löytyy alusvaatesivulta. Sen avulla helma alkoikin näyttää muotipiirrosten tyylin pallomaiselta.
Kiinnitin helman nostolenkit puvun sisäpuolelle vyötärösaumaan ja päällyspuolelle askartelin napit. Hihansuut ja pääntien koristelin nauharuseteilla, jotka ovat tylsän turvallisesti turkoosit - kokeilin paria räväkämpääkin yhdistelmää, mm. punaista, mutta turkoosi tuntui lopulta kuitenkin parhaalta. Aikanaan matkalta ostettu nauha riitti juuri ja juuri. Pääntielle lisäsin vielä pari lenkkiä laskostuksesta jäänyttä organzakaitaletta, kun se oli valmiiksi päärmättykin. Pääntien rusetti on ommeltu kiinni pukuun toisesta reunasta, toinen kiinnitetty hakasin. Valmis puku on kerrassaan ihana. Visuaalisesti se on karkkimainen mutta raikas, ja siinä on samaa hauskaa pöyheyttä kuin kauden muotipiirroksissa. Ensialkuun hätäratkaisuksi suunnitelluista organzakoristeista puolestaan tuli niin upeat ettei niiden työläyden muistelu harmita ollenkaan.
Miehusta on erittäin tiukka, ja jopa vähän irvistelee hakasten välistä. Se vaatii myös aika tiukalle nyöritetyn korsetin, eikä rehellisyyden nimissä ole mukavimpia pukujani. Korsettiin tottumattomalle syöminen on merkittävin ongelma, etenkin kun vatsani on melko ongelmallinen. Se kuitenkin näyttää niin hyvältä että toisinaan kauneuden eteen voi hieman kärsiäkin, ja halutessaan bilettää rennommin voi valita kaapista jotain muuta. Toisella käyttökerralla helmaan tuli pari tahraa, jotka iloiseksi yllätyksekseni lähtivät helposti varovaisella paikallisella vesipesulla jättämättä huomattavaa läikkää. Helman silkkiorganzaröyhelö on säilynyt ehjänä ja siistinä jo kaksista tanssiaisista sekä penkin jalan alle jäämisestä. Nilkkapituisella helmalla uskaltaa kävellä lyhyen matkan ulkonakin jos sää on kohtuullisen kuiva. Yläosan haasteellista tiukkuutta lukuunottamatta puvusta tuli siis lopulta käytännöllisempi kuin odotin, ja muutenkin se tulee varmasti olemaan pitkäaikainen suosikki. Pitkään kaipaamani kaunis juhlapuku on siis viimein materialisoitunut. Siihen upposi melkoisesti aikaa, mutta toisaalta olen siitä aika ylpeä. Kiitokset vielä Niinalle vaatteidenvaihtotukikohdasta koleana kuvauspäivänä! << Takaisin Projekteihin