Jossain vaiheessa parikymppisenä pidin paljon mustasta pitsistä ja korseteista, ja musta myöhäisviktoriaaninen puku olisi ollut tietynlainen unelma. Itseasiassa teinkin jotain etäisesti sen tyyppistä koulun päättötyönä siskolleni, tosin en tuolloin pyrkinytkään tekemään historiallista vaatetta ja toteutus oli myös silloisen taitotasoni mukainen.




Päästyäni alkuun Natural Form-kaudessa paljon, paljon myöhemmin minua alkuun kiinnostivat enemmän värit. Toisaalta musta on aina tyylikäs, ja myös aikakaudella erittäin suosittu väri muutoinkin kuin surupukeutumisessa kuten helposti luullaan. Jossain vaiheessa vanha unelma mustasta 1870-luvun puvusta alkoi elää mielessäni, etenkin kun löysin täydelliset materiaalit.





Eräs merkittävä inspiraation lähde olivat myös James Tissotin maalaukset mustapukuisesta naisesta taustanaan syksyn kultaiset lehdet.



 


Ajatus mustasta päiväpuvusta kiteytyi lopulta tiettyyn pukumalliin Frances Grimblen kirjasta “Fashions of the Gilded Age”. Sen selän leikkaus oli todella kiinnostava, ja edellisen ruseteilla ja röyhelöillä kuorrutetun pukuni vastapainoksi olisi kiva tehdä vaihteeksi jotain selkeälinjaisempaa.




Alkuperäisen mallin kuvauksessa mainittiin hameen olevan ruskeaa grosgrain-materiaalia ja polonaise-päällyspuvun vaalean- ja tummanruskeaa damastia. Yksityiskohdat eivät ehkä erottuisi niin hyvin kokomustassa puvussa. Toisaalta vaikutelma olisi hienovarainen ja tereillä korostettu leikkaus toisi eloa mustaan kokonaisuuteen.




Puvun materiaaliksi olin löytänyt upeaa villakangasta jossa oli kudottu satiiniraita. Sen lisäksi minulla oli hieman jämäkämpää mattapintaista villakangasta. Arvelin, että niiden yhdistelmä mustilla silkkitereillä täydennettynä sopisi hyvin puvun malliin. Ainoa ongelma oli se, että mallipuvun etupaneeli näytti kuvassa olevan rypytetty (vaikka tekstissä sen mainitaan toisaalta olevan laskostettu), mikä toimisi silkissä mutta ei jäykemmässä villassa.

Lähdin siis taas kerran harhailemaan valmiista mallista omille poluilleni. Löysin muutaman saman ajan muotipiirroksen jossa puvun etupaneeli näyttäisi ehkä olevan pystysuuntaisille laskoksille prässättyä kontrastiväristä kangasta, ja usein paneelin päällä oli vielä suorat tai kiilamaiset kaitaleet muun puvun kankaasta.











Myös yhdessä mustan puvun inspiraatiokuvassani, Tissot’n “The Orphan” - maalauksessa mallilla on tämäntyyppinen puku nimenomaan mustana. Maalauksesta on onnekkaasti säilynyt luonnoksia, ja sama puku esiintyy myös muissa Tissot’n maalauksissa. Luonnoksista puvun yksityiskohdat erottuvat vielä paremmin.




Laskostus alkoi tuntua todella hyvältä idealta, villassa se kestäisi hyvin ja toisi mustaan pintaan kolmiulotteisuutta. Innostuin vielä jalostamaan ideaa hieman pidemmälle ja muotoilemaan napitetut päällyskaitaleet kiilamaisiksi selän yksityiskohtia mukaillen.    




Aloitin hameesta jo ennen yläosan kaavoitusta saadakseni sen sovitukseen alusta alkaen, tosin viimeistelin sen vasta myöhemmässä vaiheessa. Pohjana oli (myöskin Tissot’n maalausten innoittaman) röyhelöisen päiväpuvun hame hieman lyhennettynä. Vaikka olin suunnitellut tämän puvun ulkokäyttöön nimenomaan syys- ja talvikaudelle halusin siihen välttämättä edes pienen laahuksen alkuperäisen mallipuvun mukaan, olisi se sitten kuinka epäkäytännöllinen tahansa.




Hameen takaosa saisi olla vyötäröltä mahdollisimman litteä kapealinjaisen päällyspuvun kanssa, joten päätin laskostaa takakappaleen tällä kertaa isommille laskoksille. Innostuin vielä jatkojalostamaan ideaa päällipuolelta tasaleveiksi prässätyiksi laskoksiksi jotka toistaisivat etupaneelin ilmettä. Tämä tietysti johti siihen, että laskosten syvyys on epätasainen, ja lopulta paljastui myös että ne olisivat saaneet ulottua sivummalle, nyt reuna pyrki vilkkumaan miehustan alta.




Kaikissa muissa hameissani on nauhakuja tai jonkinlainen avattava napituspatentti takakappaleen helman kokoamista varten, mutta tällä kertaa päätin vain ommella prässätyt laskokset kiinni tukevaan nauhaan. Villakangas ei rypisty kovin pahasti joten sitä ei tarvitse välttämättä päästä levittämään auki säilytystä ja silitystä varten. Kiinnityskohdan yläpuolella on tavalliseen tapaan muutama nappikuminauhalenkki hameen kiristystä varten.
 



Päätin laittaa helmaan alkuperäisestä mallipuvusta poiketen vain kaksi riviä laskostettua röyhelöä kolmen sijaan. Lisäsin niiden alle helmaan tukivuorin tukevasta puuvilla-polyesterisekoitepopliinista ja viimeistelin helman tukinauhalla.




Enimmäkseen pitkän yläosan alle jäävän perushameen tekeminen alkoi olla tässä vaiheessa jo niin tuttua että se sujui varsin nopeasti.






Villakangas oli jo sinänsä melko kestävän tuntuista eikä väri ollut kovin arka, mutta silti halusin balayeuse-suojakerroksesta normaalia tukevamman. Tein sen normaalista poiketen mustana, jotta se kestäisi likaantumista paremmin. Valkoisen puuvillan voi tietenkin aina valkaista, mutta silti pieni kura ja kosteus näyttävät mustassa mielestäni vähemmän sotkuisilta.




Balayeusen laahukseen napitettava osa on kaksinkertaista popliinia, joka on niin tiivis että pitää hieman kosteutta. Sen reuna on vahvistettu puvun helman tapaan tukinauhalla. Reunan laskostus on myön kaksinkertaista kangasta, ja ompelin kapean mustan torchon-pitsin päärmeen päälle. Laskostus on tikattu kiinni n 5cm alareunasta jotta se on helpompi silittää pesun jälkeen. Hameen etuosan helmaa kiertää erillinen kaitale.




Hameen valmistuttua pääsin työstämään huomattavasti monimutkaisempaa päällyspukua, joskin lisäsin helman röyhelöt vielä myöhemmin.






Otin puvun pohjaksi Directoire-puvun hyvin istuvan miehustan. Se ulottuu melko pitkälle lantiolle, joten käytännössä sivusaumaa suoraan pidentämällä siitä sai polonaise-mallin kaavan. Kirjan kaavassa ei muuten näyttänyt olevan kokopitkää sivusaumaa, vaan ilmeisesti takasivukappale päällyskappaleineen pitäisi jotenkin saada ujutettua halkioon jonka alla kangas jatkuisi yhtenäisenä. En nähnyt tässä mitään järkeä vaan jätin kaavaan sivusauman.

Hahmottelin kaavaan etupaneelin linjan, jonka saumaan sai vielä kätevästi ujutettua vyötärön muotolaskosta ja rinnan kohdan kaarretta.




Hihan kaavan otin myös suoraan Directoire-puvusta, kavensin vain hihansuuta ja piirsin hihansuukänteen suurinpiirtein kirjan mallin mukaan.




Selän leikkauslinjojen suhteen katsoin mallia kaavasta mutta en kopioinut sitä suoraan, vaan hahmottelin leikkausten linjaa pohjakaavaani enemmän kuvan perusteella. Kaava oli tietysti käytännöllinen sen hahmottamisessa mitä kaikkia kappaleita monikerroksisessa luomuksessa oli.

Hahmottelin selän leikkauslinjoja vielä tarkemmin nuken päällä ja varsinaisessa sovitusversiossa, osittain taittelemalla kangasta ja piirtelemällä sovitusversion päälle. Alkuperäiseen malliin verrattuna mittasuhteita täytyi kuitenkin hienosäätää.




Kirjan mallissa takasivukappaleiden keskellä kohtaavat kulmat ovat kenties kiinni harsittuna tai hakasella (kirjan tekstissä puhutaan vain niiden “yhdistämisestä”). Täsmäsin niiden yhtymäkohdan hameen laskosten kiinnityskohtaan, mutta koska päällyspuku kuitenkin liikkuisi vähän käytössä ajattelin että se voisi peittää hametta enemmänkin. Kokeilin sovituksessa neulata takakulmat vähän päällekkäin. Koska kappaleen alareunaan tulisi kuitenkin napit, ajattelin että voisin tehdä päälle jäävän reunan napinläven toimivaksi koristeläven sijaan ja hoitaa kiinnityksen napilla. Sen varassa kappaleet pääsisivät myös tarvittaessa vähän liikkumaan, ja kiinnitys olisi helposti avattavissa pukeutuessa ja puvun säilytyksessä.




Tämä ratkaisu tietysti lyhensi vähän kappaleiden risteyskohdan yläpuolelle jäävää avointa kohtaa, mutta ei mielestäni vielä pilannut liikaa alkuperäisen leikkauksen mittasuhteita. Päädyin myös jättämään hapsunauhan pois kolmiomaisen koristekappaleen reunasta, koska se olisi peittänyt suurimman osan alemman kappaleen napeista.




Takasivukappaleen alaosan muoto poikkeaa hieman alkuperäisestä mallista, koska halusin jättää potentiaalisesti rispaantuvan hapsunauhan vähän kauemmaksi maasta ja sen myötä lyhensin vähän koko päällyspuvun reunaa. Toisaalta kauden muotipiirrokset ovat jo sisänsä mittasuhteiltaan usein epärealistisia, joten usein niiden soveltaminen oikealle ihmiselle vaatii joka tapauksessa kompromisseja.




Etukappaleella kokeilin tilkuilla koristeläppien kokoa ja määrää. Jätin ylimmän rinnan kohdalle luodakseni illuusion avonaisesta pääntiestä joidenkin muotipiirrosten tapaan. Päädyin lopulta tekemään etupaneelista kaarevamman tiimalasivaikutelman saamiseksi.







Lopullisen kaavan puhtaaksi piirtäminen oli tarkkaa hommaa, koska monimutkaisessa leikkauksessa olisi myöhemmin paljon kohdisteltavaa, siitä pitäisi saada mielellään symmetrinen eikä säätövaraa sovituksessa olisi kovin paljon. Etenkin edustan napitusläppien piirtäminen niin että ne näyttivät olevan samalla etäisyydellä ja suunnilleen saman malliset kaarevalinjaisen kappaleen päällä vaati vähän aivojumppaa. Lopputuloksesta tuli kuitenkin yllättävän hyvä.




Toisin kuin voisi luulla, aikakaudella ei ilmeisesti paljonkaan käytetty raitojen eri suuntiin leikkaamista tehokeinona. Halusin kuitenkin silti tehdä niin, koska mielestäni se toisi vielä lisää kiinnostavuutta erikoiseen leikkaukseen.

Selän alareunoistaan kolmiomaisiin kappaleisiin leikkasin raidan alareunojen mukaan, jolloin langansuunta päätyi suunnilleen täysvinoon. Varsinaiset takakappaleet niiden alla on leikattu suoraan. Sivun kolmiomaisessa koristekappaleessa raita on leikattu yläreunaa mukaillen vinoon.




Edessä napitusläpät on leikattu miehustaa mukaillen suoraan langansuuntaan, ja pyrin täsmäämään raidan jatkumaan tasaisin välein napituksen molemmin puolin.







Leikkauksen jälkeen aloitin normaaliin tapaan harsimalla tarvittavat merkkilangat sekä tukivuorin miehustan kappaleiden yläosaan, tällä kertaa poikkeuksena keskietupaneeli josta myöhemmin.

Olin jo Directoire-puvun yhteydessä innostunut kokeilemaan rinnan sivun ja ja olkavarren välin täydentävää toppausta, ja vaikka tällä kertaa sainkin rinnan kaartoa ujutettua myös saumaan halusin silti täytteen tuoman ryhdikkään miehustan linjan. Kiinnitin siis taas tukivuoriin pari vanukerrosta ja ohuen puuvillan niiden päälle.





Pehmeä raitavilla tarvitsi muutenkin monenlaista tukimateriaalia, etenkin vinoon leikatuissa kappaleissa. Takakappaleille napienläpien alle harsin kaitaleet puuvillaorgandia. Takasivukappaleen siihen kohtaan johon päällä olevan koristekaitaleen napit kiinnittyisivät ompelin myös organdikaitaleen koneella.




Vinoon leikattuihin reunoihin joihin tulisi myöhemmin tere harsin tueksi kapean kaistaleen harsomaista puuvillaa, joka antoi hieman kevyttä tukea. Pelkäsin, että muutoin kappaleiden reunat olisivat helposti venähtäneet pois muodostaan.




Selän vinoon leikattuihin koristekappaleisiin harsin myös harsomaisen puuvillan koko kappaleelle. Tuen lisäksi ajattelin että se estäisi saumanvaroja kuultamasta läpi. Leikkasin sen suoraan ajatellen että se tukisi vinoja kappaleita etenkin keskitakasaumassa, mutta saattaa olla että tein tässä virheen.

Etupaneelin napitusläppiä oli sen sijaan niin paljon, että ajatus erillisen tukivuorin kiinnittämisestä niihin käsin tuntui liian työläältä. Päätin siis laittaa niihin vain modernin liimakankaan, ja samantien tuin liimakankaalla myös kauluksen ja rannekkeet.




Tereisiin käytin sileää mustaa konekudottua dupion-silkkiä jota minulla oli varastossa. Sen täytteenä on paksua villalankaa. En ole vielä oppinut ompelemaan tereitä kovin hyvin, ehkä tiivissidoksinen silkki on epäkiitollinen materiaali ja lähtee helposti kiertämään.




Tukimateriaalien harsimisen jälkeen aloitin ompelun napitusläpistä. Tein ensin kaikille eri mallisille läpille omat pahvimuotit joiden avulla oli helppo leikata sekä kappaleet että liimakankaat.




Harsin tereet kiinni ompelua tukikankaan reunaa seuraten ja tein valmiiksi sopivan määrän aukileikkauksia kulmaan. Tästä huolimatta muutamaa kohtaa sai vielä ompelun jälkeen korjailla.




Läppien puuvillasatiinivuorin olisi tietysti saanut kiinnitettyä siistimmin käsin, mutta koska se ei käytössä näkyisi mihinkään väänsin sen kiinni ompelukoneella. Sen jälkeen työnsin pahvimuotin päällisen alle ja silitin kappaleet sen avulla oikeaan muotoon. Pahvimuotti myös esti paksujen teresaumanvarojen kohouman painumisen päälliseen.




Tässä kohtaa viimeistelin sauman sisään jäävät ulkoreunat saumurilla jotta ne pysyisivät siisteinä. Napinläpien ja nappien paikat oli myös helppo merkitä pahvimuotilla. Napinlävistä vain 4 ylintä on toimivia, mutta alempiin jätin kuitenkin kolon napin kannalle jotta se pysyy kauniimmin paikoillaan.




Laskostettu etupaneeli oli melko työläs toteuttaa. Ehkä sen olisi pystynyt tekemään nopeammin ja helpomminkin, mutta halusin pelata varman päälle ja tehdä sen mahdollisimman huolellisesti.

Olin päätynyt tekemään keskietua kohti taittuvat 1,5cm leveät veitsilaskokset, joiden välikohta naamioisi hyvin alle tulevan hakaskiinnityksen. Laskostuksen pohjana käytin tukevaa lakanakangasta. Leikkasin sekä sen että laskostettavan kankaan varmuuden vuoksi reilun kokoisiksi.




Harsin merkkilangat koko laskostuksen pituudelle, ja vielä varmuuden vuoksi pari vaakasuuntaista kohdistuslinjaa. Aloitin laskostuksen keskeltä reunaa kohti ompelemalla kankaan ensin kiinni pohjaan niin että ommel jäisi laskoksen alle, sitten silittämällä laskoksen merkkilankojen mukaan ja kiinnittämällä sen taas uudella ompeleella.




Laskosten silitys ja kiinnitys näin yksi kerrallaan oli hidasta, mutta ainakin laskostuksesta tuli tasainen. Saatuani laskostukset valmiiksi prässäsin ne vielä kostean liinan läpi ja annoin kuivua kunnolla. Villakangas muotoutui jo silitettäessä todella hyvin ja laskokset pysyvät varmasti hyvin ryhdissään.




Yhdistin laskostetut kappaleet alaosasta ja silitin reilut saumanvarat kääntymään yläosassa halkiovaroiksi. Sitten piirsin kappaleen reunat ja vaakasuuntaiset linjat napitusläppien kohdille. Ompelin suorat ompeleet vaakalinjojen kohdalle jotta laskostus pysyisi hyvin kiinni. Ompelin myös kaavan reunalinjan.





Kapeammassa vyötärön kohdassa purin reunimmaisia laskoksia vähän ja leikkasin ylimääräisiä laskosvaroja pois ettei saumanvara jäisi niin paksuksi. Lopuksi jätin kahden sentin saumanvarat ja saumuroin reunat.




Olin ensimmäisestä hakaskiinnityksellä suljetusta puvustani kantapään kautta oppinut, että hakaset todellakin tulee ommella joka toinen eri päin jos niiden haluaa pysyvät kunnolla kiinni (ellei sitten kyse ole todella tiukasta vaatteesta). Nyt viisastuneena tein näin, ja sen jälkeen ompelin laskosvarat kiinni puuvillapohjaan. Lisäsin vielä halkion alle kaitaleen pukukangasta ettei hakasten välistä vain pääsisi vilkkumaan valkoisia alusvaatteita.

Aiemmin ompelemieni vaakatikkausten myötä oli myös helppoa kohdistaa napitusläpät paikoilleen. Ommeltuani ne kiinni harsin tereet kappaleen reunoihin.




Jäykän, monikerroksisen etupaneelin yhdistäminen etusivukappaleisiin oli yllättävänkin haastavaa. Tukivuoritettu yläosa sujui toki helposti, mutta helma jossa tässä vaiheessa oli vain yksi kerros pehmeähköä villakangasta tuntui aina joko syöttyvän tai kiristävän. Oma haasteensa oli sitten vielä saada tereen leveys tasaiseksi paksujen kangaskerrosten välissä, ja tämä ei myöskään täysin onnistunut. Silittämällä sai onneksi korjattua jonkin verran.




Saumanvarat olivat myös melko massiiviset, ja päädyin huolittelemaan ne miehustan osalta vain ompelemalla päälle leveän satiinivinokaitaleen ja kääntämään sen reunan yli. Tämä ei näytä niin siistiltä kuin avattujen saumanvarojen reunustus kapealla vinokaitaleella, mutta ajaa asiansa reunojen huolittelussa. Musta villakangas oli niin nukkaavaa että mikään määrä yliluottelupistoja ei olisi riittänyt.




Tereet ja niiden määrittämä kappaleiden ompelujärjestys aiheuttivat minulle muutenkin päänvaivaa. Napitusläppien tavoin takaosan kiilamainen koristekappale oli helppo valmistaa yksinään myöhemmin sauman väliin lisättäväksi kappaleeksi, mutta muita takakappaleen ja helman tereitä piti miettiä enemmän.

Takasivukappaleelle harsin tukivuorin ja muiden tukinauhojen jälkeen reunustereen koko matkalle olalta sivusaumaan. Vasta sen jälkeen suljin miehustan muotolaskoksen.

Ompelin puuvillasatiinivuorin helman kaarevaan takareunaan ja harsin sen muulle kappaleelle lantiolta alaspäin. Jätin vuorin alareunasta vielä auki hapsunauhan lisäämistä varten myöhemmin. Sitten tein napinlävet, joista vain ylin on toimiva. Muihin on kuitenkin etukappaleen napituskaitaleiden tapaan jätetty kolo napin kannalle.




Napinläpien valmistuttua leikkasin varovasti organdikaitaleen pois napinläpien välistä ettei se vain jäisi kiristämään. Napinläpien tukena se oli kuitenkin ollut tarpeen. Tämän jälkeen ompelin hapsunauhan tereen reunaan, käänsin sen kääntymään vuorin alle ja ompelin vuorin kiinni tereen reunaan käsin.




Asettelin päälle tulevan kolmiomaisen kappaleen paikoilleen kohdistaen kulman harsimieni merkkilankojen mukaan ja tikkasin sen kiinni sivusaumaan. Tässä vaiheessa en ommellut vielä kiinnitysnappeja vaan ainoastaan harsin kappaleen kohdalleen. Kuperat napit saattaisivat olla tiellä muita saumoja ommellessa, joten olisi parempi ommella ne paikalleen vasta lopuksi.




Yhdistin tukivuoritetun selkäkappaleen lähes valmiisiin takasivukappaleisiin. Teresaumojen ompelu tasaisesti oli hieman haastavaa, enkä ole lopputulokseen täysin tyytyväinen. Viimeistelin saumanvarat etukappaleiden teresaumojen tapaan.




Kuten jo aiemmin mainittu, olin harsinut selän koristekappaleisiin suoraan langansuuntaan leikatun ohuen puuvillan. Se tietysti vaikeutti raitojen kohdistusta keskisaumoissa, mutta jotenkin ihmeen kaupalla sain ne kuitenkin täsmäämään eivätkä saumat juuri venähtäneetkään. Tarkistin vielä alemman kappaleen leveyden varmistaakseni että se täsmäsi selkäkappaleen alareunan valmiiseen leveyteen tereiden kanssa. Sitten ompelin reunoihin tereet, jotka ovat enemmän ja vähemmän tasaiset.





Kiinnitin alempaan kappaleeseen puuvillasatiinivuorin koko kappaleelle, mutta ylempään vain alareunan kulmaan. Sitten aloin sommitella kappaleita paikoilleen harsimieni merkkilankojen mukaan. Kappaleet olivat tietysti hieman muuttaneet muotoaan tehdessä tarkasti piirretystä kaavasta, joten jouduin vähän soveltamaan. Alempi, pienempi kappale asettui helposti paikoilleen, ja ompelin sen kiinni miehustaan käsin tereen urasta. Ylemmän kappaleen kanssa oli isompi kamppailu.




Ensinnäkin kappale piti tietysti saada täysin symmetrisesti keskelle niin että reunojen etäisyys takasivukappaleen tereeseen pysyisi mielellään samana koko matkalta. Toiseksi huolellisesta harsimisesta huolimatta vinoon leikatut kappaleet tuntuivat vetävän ja kiertävän. Ehkä suoraan leikattu vuori, vaikkakin pehmeä ja muotoutuva vaikutti asiaan, tai sitten tereet kiristivät. Silitin, harsin, purin ja ompelin uudestaan ties kuinka kauan. Lopulta hienosäädin kappaletta uudestaan vielä aivan puvun tekemisen loppuvaiheessa, ennenkuin viimein päätin että lopputulos saisi kelvata.




Hieman käänteisessä järjestyksessä ompelin viimeiseksi muotoillun takasivukappaleen sivusaumasta kiinni alimmaiseen takaosan helmakappaleeseen, joka päällä peittyy enimmäkseen päällimmäisten kappaleiden alle. Tämän jälkeen ompelin viimein sivusaumat kiinni.




Ompelin tereen yhtenäisenä koko helmaan jatkuen alimpien takakappaleiden takareunoihin. Sen jälkeen ompelin hapsunauhan.

Löytämäni hapsunauha on kauempaa katsottuna suurinpiirtein oikean mallista. Tavallisemman viskoosin sijaan se on polyesteria, joka näyttää hieman muoviselta mutta jonka arvelin kestävämmäksi puvun helmassa. Ensin vaikutti siltä että hapsujen päät eivät viskoosihapsujen tapaan lähtisi aukeamaan kuitupörröksi, mutta tarkemmin katsottuna hapsulanka oli putkimaisesti kudottua ja saattoi johonkin kiinni jäädessään alkaa purkautua neuleen tapaan.




Totesin että hapsuja piti lopulta kuitenkin lyhentää, ja lisäksi ne olivat jo valmiiksi epätasaisen mittaiset, joten saksin ne suunnilleen tasaisiksi ja sulatin päät varovasti tupsu kerrallaan. Nyt ne ainakin tuntuvat todella kestäviltä.




Saatuani hapsunauhan paikoilleen silitin saumanvarat taittumaan ylös ja etupaneelin osalta kiinnittelin niitä käsin. Olin jättänyt etupaneeliin leveän alakäänteen jotta se pysyisi tukevasti taitteella. Siistin alareunan vuorikankaan kaitaleella.

Lopuksi harsin sivusaumasta yhdistetyn helman vuorin etusivukappaleen ja alimman takakappaleen helmaosaan. Kiinnitin sen tereen viereen käsin. Kai tämän olisi teknisesti pystynyt ainakin osittain ompelemaan pussiinkin, mutta halusin vuorin muotoutuvan täydellisesti päällyskerroksen mukaan.




Saatuani vuorin kiinni reunoihin kiinnitin viimein alimman helmakappaleen yläreunan käsin kiinni miehustan tukivuoriin. Sitten kiinnitin helmavuorin yläreunan käsin kiinni miehustan tukivuoriin. Lopuksi ompelin takaosan napit paikoilleen.




Olin tähän asti työstänyt pukua mahdollisimman pitkälle tasoon avattavana, joten ompelin olkasaumat ja kauluksen kiinni vasta nyt. Hihojen ompelussa ei ollut mitään erityisemmin mainittavaa, ja niiden istutus sujui melko kivuttomasti.




Tässä kohtaa puku oli siis teoriassa valmis. Tein vielä siihen suunnittelemani näyttävän hatun ja onnistuimme järjestämään kuvauksen parhaimpaan kullankohtoisten vaahteranlehtien aikaan.

Lopullinen totuus paljastui vasta valokuvista. Olin ilmeisesti loppuvaiheessa, etenkin olkasaumoja ommellessa sovittanut pukua huolimattomasti, ehkä huonossa valossa ja peilin kautta olan yli vilkuillen jolloin se asettui selästä vinoon. Tai sitten olin seonnut hieman eri korkeudella olevista olkapäistäni jo leikkausvaiheessa. Ehkä katastrofi viimeisteltiin kaulusta ja hihoja kiinnittäessä. Taisin olla jo vähän puutunut koko projektiin ja halusin vain saada sen valmiiksi. Joka tapauksessa miehusta oli toiselta puolelta aivan liian korkea, mikä näkyi erittäin armottomasti selän jäykissä teresaumoissa. Hyvässä valossa otettuja kuvia katsoessa lähinnä itketti.




Päätin heti samantien, että jos jättäisin puvun tällaiseksi kaikkien siihen uhraamieni työtuntien jälkeen asia jäisi harmittamaan. Otin siis samantien ratkojan käteen ja revin irti hihat ja kauluksen ja avasin olkasaumat ennen kuin ehtisin lykätä asiaa ja alkaa jahkailla. Parin yön yli nukuttuani sovitin pukua perusteellisesti uudestaan, madalsin toisen puolen olkaa ja kädentietä huomattavasti ja lopulta kasasin kaiken uudestaan. (Muut kuvat ovat puvun korjatusta versiosta)




Jouduin odottamaan haluamaani syyskuvausta seuraavaan vuoteen, mutta eipä puvulla toisaalta sillä välin olisi juuri ollut käyttöäkään - kaappiini on viime vuosina alkanut kerääntyä enemmän pukuja kuin niille on käyttötilaisuuksia, koska rakastan ompelua mutta en kovin aktiivisesti jaksa käydä pukuilu- tai elävöitystapahtumissa ainakaan kauempana.



Visuaalisesti olen valmiin puvun malliin todella tyytyväinen, vaikka toteutuksen pienet epäsäännöllisyydet vähän ärsyttävätkin. Musta kokonaisuus kiinnostavin yksityiskohdin toimi juuri niinkuin olin visioinutkin. Asun viimeistelyksi askartelemastani hatusta tuli puolivahingossa lähes hupaisan massiivinen, mutta toisaalta ainakin näyttävä ilmestys.

Totesin tosin, että innostukseni miehustan toppaamiseen on tainnut mennä hieman ylikierroksille, edellisen Directoire-puvun tapaan lopputulos näyttää arkitodellisuuteen verrattuna siltä kuin olisin hankkinut vähintään viiden desin rintaimplantit. Toisaalta aikakaudella “bust improvereita” markkinoitiin innokkaasti ja ompeluohjeista löytyy neuvoja luonnollisten kurvien täydentämiseen.




Olin tarkoituksella jättänyt miehustan kohtuullisen väljäksi joten se ei vaatinut kovinkaan tiukkaa nyöritystä, ja oli varsin mukava päällä. Puku oli myös varsin lämmin, ja pitkähihaisella aluspaidalla, etenkin aikakauden tyyliin merinokerrastolla se olisi ollut vielä lämpimämpi. Se on siis varmasti käyttökelpoinen myös talvikauden päivätapahtumiin mikäli sellaisia sattuisi olemaan, joskaan ei käytännöllisin mahdollinen loskakeliin. Luistinradalle tai lumisotaan täytyisi jo olla jotakin muuta päällepantavaa.