Joidenkin projektien liikkeelle paneva voima on maalaus tai muotipiirros, joidenkin taas alkuperäinen museopuku, joskus epämääräinen mielikuva tietystä tyylistä tai pukutyypistä, ja toisinaan taas idea lähtee hyvästä kangaslöydöstä jolle pitää löytää kohde. Tällä kertaa minulla oli varastossa jo valmiina metreittäin tummansinistä samettia. 1870-luvun puvuissa yhdistellään paljon samettia ja silkkiä joko samoissa tai kontrastisävyissä, joten se olisi hyvä kohde. Minulla ei ollut tiedossa mitään välitöntä tapahtumaa tai käyttökohdetta tällaiselle puvulle, mutta idea oli niin houkutteleva että halusin toteuttaa sen.




Olin ostanut yllämainitun puuvillasametin vuosia sitten alun perin 1700-luvun naamiaispukuani varten, mutta koska se oli ollut uskomattoman hyvässä alennuksessa olin ostanut sitä huomattavasti enemmän kuin sillä hetkellä tarvitsin. Puuvillasametti sopii itse asiassa materiaalina paremmin 1800- kuin 1700-luvulle. Se oli tuolloin edullisempi versio “oikeasta” silkkisametista, mutta minun budjetilleni se on aivan tarpeeksi ylellinen, ja sitä paitsi ainakin viskoosisamettia inhimillisempi ommella.

Pidin aina kangasostoksilla silmäni auki sopivan silkin tai silkinkorvikkeen varalta, ja löysinkin muutaman näytepalan jotka kuitenkin osoittautuivat väärän sävyisiksi. Lontoon matkalla satuin lopulta kauppaan jossa oli joitakin silkkipakkoja hyvässä alennuksessa, ja kun siniharmaa nyt on kerran suosikkivärejäni niin pitihän siitä sitten napata talteen jokunen metri. Kyseessä oli konekudottu mutta melko tasalaatuinen dupion-silkki, edelleen se edullisempi eikä ihan kauteen sopiva valinta. Silkki noin yleensä on kuitenkin materiaali, jota vasta viime aikoina olen uskaltautunut satunnaisesti käyttämään isompina määrinä.

Nopean ostopäätöksen tehdessäni en itseasiassa edes muistanut kauemmin hautunutta pukuideaani, tiesin vain heti että tämä kangas sopisi joskus johonkin. Kotona kuitenkin muistin kaivaa sametin esiin, ja ilokseni sametin pohjasävy sointui todella hyvin silkkilöytööni. Olin alunperin ajatellut että silkki voisi olla huomattavasti tummempi, jolloin materiaalien kontrasti olisi hienovaraisempi, mutta toisaalta suuretkin sävyerot ja vahvat kontrastivärit olivat kaudella hyvin muodikkaita.




Yksi ensimmäisistä muotipiirroksista jotka antoivat visiolleni konkreettisempaa suuntaa oli tämä “Tygonid Mòd”-lehden kuva vuodelta 1877. Tulkitsin piirroksen puvun materiaalien voivan hyvin olla juuri yhdistelmä tummaa samettia ja silkkiä. Minua viehättivät kovasti myös miehustan pitkät takaliepeet, joista tuli mieleen myös eräs toinen todella kauan ihastelemani muotikuva.




Kyseinen kuva oli julkaistu “Peterson’s Magazine”-lehdessä samana vuonna, ja se oli itseasiassa ollut tallennettuna kuvakansioideni syövereihin jo vuosia ennen kuin edes aloitin Natural Form - kauden harrastamisen. Malli (“New style of house dress”) on nimetty “Directoire Habit Bodice”, mahdollisesti ratsastuspuvuista muistuttavien takaliepeiden vuoksi, jotka tässä mallissa ulottuvat lähes helmaan. Malli on täydellinen esimerkki 1870-luvun loppupuolen eleganssista: Kapea linja, pitkä laahus ja runsaista röyhelöistä ja ruseteista huolimatta hallittu kokonaisuus. Juuri jakun linja antaa sille viimeisen silauksen ja tuo kauden tyypilliseen leikkaukseen ripauksen vaihtelua. Lisäksi mallista kun kuva sekä etu- että takapuolelta, mikä on todella kätevää, monesti kun toista saattaa joutua arvailemaan.




Valitsin tämän mallin ensisijaiseksi lähteekseni, mutta koska juuri koskaan osaa pysyä valmiiksi viitoitetulla tiellä halusin nytkin muuttaa joitakin elementtejä. Ensisijainen syy tähän oli se, että minulla oli suuria vaikeuksia tulkita kuvasta helman koristelun tarkempaa olemusta. Röyhelöä oli paljon, todennäköisesti enemmän kuin mihin silkkipakkani riittäisi, mutta minulle jäi vähän epäselväksi miten se oli toteutettu. Piirroskin saattaa toki olla enemmän viitteellinen kuin varsinainen ompeluohjeen mallikuva.

Mallin pitkä kulmikas laahus oli myös elegantti, mutta koska minulla on ennenkin ollut ongelmia laahusten kaavoittamisessa olin epävarma kannattaisiko tätä edes kokeilla. Illallispuvussani oli tosin ollut kulmikas laahus, mutta se oli oikeastaan vain erillinen päällyshameen jatke ja helpompi toteuttaa. Sitä paitsi vähän lyhyempi laahus olisi joka tapauksessa järkevämpi.




“Le Moniteur de la Mode”-lehdessä (edelleen vuodelta 1877) oli toinen hyvin samantyyppinen malli, jonka jakussa oli lähes sama leikkaus ja jopa lähes identtinen koristelu. Tämän puvun hameessa oli oli kuitenkin pyöreä laahus ja selkeämpi koristelu, jonka tulkitsin leveäksi vastalaskosröyhelöksi jonka alta pilkistää kapeampi veitsilaskostus. Päätin että voisin aivan hyvin yhdistää hameen toisesta ja yläosan toisesta kuvasta, koska mallit olivat niin samantyyppiset ja samalta vuodelta.




Päätin kuitenkin vielä sekoittaa hieman pakkaa kolmannella lähteellä. “La Mode Artistiquen” puku seuraavalta vuodelta on leikkaukseltaan melko eri tyyppinen, mutta kuitenkin yhdistelee useampaa materiaalia. Siinä oli pienenä yksityiskohtana leveät hihansuun koristelu johon ihastuin. Sekä Directoire-mallissa että Le Moniteurin mallissa hihansuissa näyttää olevan laskostettu röyhelö ja jonkinlainen kaitale sen päällä, mutta La mode Artistiquen puvussa hihansuukäänteet ovat selvästi massiivisemmat. Pidän kovasti 1870-luvun alkupuolen ajoittain liiotellunkin isoista hihansuukäänteistä, varmaankin siksi että pidän suuresti myös 1700-luvun miesten puvuista, ja tämä jo hieman kohtuullisemman kokoinen yksityiskohta oli kiva saada mukaan.




Eri materiaaleja yhdistelevissä puvuissa näyttää olleen tiettyjä säännönmukaisuuksia: Yhtenäinen miehusta ja hihat ovat yleensä eri materiaalia, mutta hihansuun yksityiskohdissa toistuu usein miehustan materiaali. Plastron-tyyppinen edusta on tietenkin yleensä eri materiaalia miehustan muun osuuden kanssa. Etenkin sametin kyseessä ollessa se vaikuttaa olevan tyypillinen valinta miehustaan ja päällyshameeseen, kun taas varsinainen hame sekä tietenkin röyhelöt on usein tehty kevyemmästä kankaasta. Asiaan perehtymiseni ei toki ollut kovin syvällistä, mutta tämä jako vaikutti turvalliselta lähtökohdalta.




Olin aikoinaan tehnyt pitkän miehustan kaavan siniharmaata polonaise-röyhelöpukuani varten, mutta koska se oli ensimmäiseni se oli kaukana täydellisestä. Vaalean kävelypukuni jakku oli jo huomattavasti parempi, joten päätin mieluummin käyttää sitä pohjana. Se oli edestä lyhyt, mutta pidempi takahelma oli hyvä lähtökohta pidempien takaliepeiden kaavoitukselle.

Kävelypuvun jakussa oli avonaisempi kaulus, joten minun täytyi kaavoittaa siihen tiukka pääntie. Sen kanssa minulla oli ollut ongelmia jo aikanaan peruskaavassa, enkä kertakaikkiaan ymmärrä miksi - minun suhteellisen vaatimattomalla poven muotoilullani (jopa korsetin korostamana) tiukan miehustan kaavan pitäisi teoriassa olla yksinkertainen juttu, mutta silti ylimääräistä kangasta tuntuu aina jäävän johonkin. Mikäli kaarran etureunaa tarpeeksi se jää laskokselle rinnan kohdalla. Kauden niksi tehdä vaakasuuntainen rintamuotolaskos vuoriin ja syöttää päällyskangas sen muotoon toimii toki pehmeässä villassa mutta en haluaisi kokeilla sitä vaikkapa taftiin. Olin onnistunut tässä operaatiossa kohtuullisesti kävelypuvun jakussa, joka oli villa-polyesterisekoite gabardiinia, etenkin kun päälle ommellut koristenauhat hämäävät huomion pois pohjakankaasta. Epäilin kuitenkin suuresti miten syötös uppoaisi paksuun samettiin.




“Few are perfect in form. Better to improve an imperfect form by padding, than to try and fit it by cutting”. (Fashions of the Gilded Age, Frances Grimble)

“Harvoilla on täydellinen vartalo. On parempi täydentää epätäydellistä vartaloa toppauksella kuin yrittää saada leikkaus sopimaan siihen.” (Vapaa suomennos)

Kävelypuvun jakkua tehdessäni olin sentään oppinut miehustan toppauksen merkityksen. Kuulostaa ristiriitaiselta korjata poven aiheuttamaa istuvuusongelmaa vanutäytteillä, mutta niillä saa kätevästi täytettyä sen poven sivuun ja yläpuolelle jäävän lommon. Miehusta näyttää näin huomattavasti ryhdikkäämmältä ja hihan etupuolikin istuu paremmin. Samettimiehustassa on etuna se, että toppauksen linja ei ainakaan näy häiritsevästi oikealle puolelle. Tästä huolimatta toteutin toppauksen varmuuden vuoksi tukivuorin sisäpuolelle enkä kerrosten väliin, koska näin sen kokoa ja muotoa olisi myös helppo tarvittaessa muokata.

Muuten melko hyvin istuvan jakun selässä oli myös ollut hieman ylimääräistä pituussuuntaista väljyyttä, jonka yritin nyt saada poistettua.




Miehustan päivitetyn peruskaavan pohjalta saatoin lähteä muokkaamaan sitä nimenomaan Directoire-puvun malliin. Muotilehti itse asiassa julkaisee kuvan yhteydessä kaavaan, mutta lähemmin tarkasteltuna se osoittautui todella viitteelliseksi eikä kaikilta osin edes vastannut kuvaan piirrettyä leikkausta. Kaavassa etukappaleen muotolaskokset päättyvät vyötärön alapuolelle ja piirroksessa taas jatkuvat helmaan asti, ja takakappaleet näyttävät aivan liian suorilta kuvan kaareviin saumoihin verrattuna. Miehustan etu- ja takakappaleiden välinen kaarre taas on piirretty kaavaan niin kauas taakse ettei se mitenkään vastaa piirroksen mukaista linjaa.

Päätin melko nopeasti unohtaa koko kaavan ja keskittyä vain muotoilemaan leikkauksen kuvan perusteella, kun kerran saumat oli siihen selvästi piirretty. Tuntui huomattavasti loogisemmalta kaavoittaa vain kainalon alta alkava sivusauma johon helman kaarteen jyrkkä kulma kohdistuu.




Mittasin suuntaa-antavat mitat sivusaumoille, etupituudelle ja takakappaleen liepeille ja piirsin alustavan muodon helmalinjalle. Muotoilua olisi joka tapauksessa kätevin hienosäätää sovitusversiossa. Sovituksessa ilmeni, että sivusauma oli edelleen liian takana, ja veti vielä enemmän taaksepäin koska takasivukappale oli liian kapea minun muodoilleni. Kun lisäsin leveyttä lantiolle kappaleesta tuli jo liian kaareva eikä vyötärökään enää istunut kiinteästi. Tässä kohtaa päätin olla luottamatta liikaa myöskään piirrokseen ja yksinkertaisesti lisätä toisen takasivusauman johon siirtää osa lantion kaarteesta. Piirsin tämän lisäsauman päättymään takaliepeiden sivuun, ja mielestäni tämä saumojen asettelu näyttää varsin harmoniselta. Le Moniteur de la Moden muotikuvassa takakappaleen saumat on myös aseteltu näin.




Vyötärön istuvuutta piti vieläkin hieman hienosäätää, ja päädyin lisäämään vielä vaakasuuntaisen muotolaskoksen etukappaleen vyötärölle. Kävelypuvun jakussa olin onnistunut tekemään muotolaskoksen vain vuoriin ja jotenkuten muotoilemaan gabardiinin sen päälle, mutta sametissa en viitsinyt edes yrittää. Lisäksi huomasin sovituksessa vielä että takaliepeet saisivat olla pidemmät kuin olin arvioinut.

Sain muotoiltua myös kriittisen pääntien, mutta jätin kauluksen vielä kaavoittamatta. Siitä tulisi sinänsä yksinkertainen pystykaulus, mutta koska pääntien malli ja koko saattaisivat vielä mahdollisesti muuttua hieman tulevissa sovituksissa totesin että koko kauluksen voisi jättää myöhemmäksi.

Sitten oli jäljellä vielä hiha. Mainitussa kävelypuvun jakussa oli todella kapeat hihat, mutta 1870-luvun puolella hihat olivat yleensä vielä hieman väljemmät ja suoremmat. Levensin hihoja hieman olkavarresta sekä reilummin hihansuusta ja madalsin pyöriötä aavistuksen. Käänteitä imitoiden neulasin hihansuuhun kangaskaitaleen ja neulailin yläreunan taitetta kunnes koko näytti silmääni sopivalta.





Ennen kuin aloitin varsinaisen kaavoituksen mallikuvassa oli vielä muutama arvoitus ratkaistavana. Koska miehustan liepeet peittävät hameen takaosan laahusta lukuunottamatta lähes kokonaan sen tarkka malli jää mysteeriksi. Itse hame seurasi todennäköisesti kauden perusleikkausta, mutta jäin ihmettelemään päällyshametta. Lyhyen miehustan kanssa päällyshameen takakappale on yleensä drapeerattu jotenkin, mutta kapealinjaisina laskeutuvien liepeiden alla drapeeraus tuntui äärimmäisen epätodennäköiseltä. Mietin, voisinko vain laskostaa päällyshameen etukappaleen hameen sivusaumoihin ja jättää takakappaleen kokonaan pois, mutta olin hyvin epävarma tästä. Kautta paremmin tuntevat ompelijatoverit kuitenkin tukivat suunnitelmaa, ja löysin jopa yhden museopuvun jonka päällyshameen etupuoli oli koottu hameen takakappaleen yläosan päälle pitkän miehustan alle. Tässä tapauksessa hameen takakappale vaikutti olevan leikattu päällyshameen kanssa saman värisestä materiaalista, jolloin syntyi vaikutelma päällyshameen jatkumisesta taakse. Leikkaus ei siis ole aivan sama, mutta etäisesti saman tyyppinen.

Ensimmäinen laahuksellinen hameeni Tissot-polonaiseen ei ollut ihan onnistunut, ja jouduin lyhentämään leikkaamaani laahusta jonkin verran ettei sen reuna lähtisi kääntymään ylöspäin. Suunniteltua lyhyempi laahus oli lopulta oikein toimiva ratkaisu, mutta tämä puku vaati ehdottomasti runsaamman laahuksen. Tissot-puvun hameen etu- ja sivukappaleet laskeutuivat hyvin, mutta laahukseen täytyisi löytää jokin ratkaisu.




Olin onneksi törmännyt tähän Tygonid Mòd-lehden julkaisemaan hameen kaavaan, joka oli sopivasti sekin vuodelta 1877. Siinä oli takakappaleen alaosaan rypytetty leveämpi kappale joka levisi kauniisti merenneitomaiseksi laahukseksi lisäämättä viistotusta sivukappaleisiin. Kaavaa testatessa totesin että sen ilmoittamia mittoja hieman kapeampikin laahuskappale riittäisi laskeutumaan kauniisti, ja sitä paitsi leveän kappaleen rypyttäminen olisi haasteellisempaa.

Myös laskoskappaleen korkeutta ja takakappaleen normaalia rypytyslinjaa täytyi hieman miettiä ja testailla. Olen yleensä käyttänyt suunnilleen samaa korkeutta kaikkien kauden hameideni takarypytyksen linjalle (n. 60cm vyötäröltä alaspäin), koska se näyttää mielestäni tasapainoiselta. Mallikuvan hameen siluetti näytti kuitenkin todella kapealta hyvinkin alas, koska miehustan takaliepeet laskeutuivat sen päälle suorina. Ajan muotikuvista löytyy joitakin pukuja joissa laahuskappale on kiinnitetty todella alas, mutta jostain syystä tämän luoma linja ei näyttänyt silmääni niin hyvältä kuin ylempää leviävä laahus. Loppujen lopuksi päädyin seuraamaan Tygonid Módin kaavaa suunnilleen samoilla mittasuhteilla omaan pituuteeni muunnettuina, jolloin laahuskappaleen sauma sijoittui 90cm vyötäröltä alaspäin. Lopulliseksi helman ympärykseksi tuli melko tarkkaan 3 metriä, mikä ei sinänsä kuulosta paljolta mutta antaa laahukseen jo hieman runsautta.




Laahuksellisen hameen kaavoittamisessa on aloittelijalle se hankaluus, että vanhasta lakanasta tehdystä testiversiosta on hankala päätellä miten valmis, mahdollisella vuorituksella ja balayeuse-helmasuojalla tuettu laahus röyhelöineen tulee laskeutumaan. Kokeillessa kuitenkin oppii ainakin tulevia projekteja varten.

Päällyshameen kaavan otin sovitusversioon suoraan vaalean kävelypukuni päällyshameesta. Minulla oli jopa vielä tallessa sen sovitusversio, josta piti vain ommella etuhalkio umpeen. Sille ei oikeastaan tarvinnut tehdä muuta kuin säätää hieman sivusauman laskoksia. 3,5cm syviä laskoksia tuli yhteensä neljä 7cm välein alkaen 35cm vyötäröstä alaspäin. Paksumman materiaalin huomioiden jätin myös lantiolle hieman enemmän väljyyttä. Tässäkin kohtaa sovituskankaasta oli tietenkin hankala päätellä miten huomattavasti raskaampi sametti tulisi laskeutumaan, mutta toisaalta sivuihin oli helppo jättää reilu saumavara mahdollisia muutoksia varten. Samettia myös riitti vaikka kuinka paljon, joten uuden kappaleen leikkaaminenkaan ei olisi katastrofi.

Directoire-mallin päällyshameessa oli myös ihastuttavana yksityiskohtana kauden muotioikku, koristeellinen tasku tai oikeastaan kaksi. Kaksi osittain sisäkkäistä taskua olivat kieltämättä hauskan näköiset, mutta aloin epäillä toimisiko tämä suunnittelemassani materiaalikombossa vai sulautuisivatko taskut liikaa yhteen liian massiiviseksi kokonaisuudeksi. Päätin tässäkin kohtaa muokata mallia hieman ja tehdä vain yhden taskun.

Hahmottelin alustavan muodon ja koon taskulle, mutta päätin että olisi järkevämpää testata sen sijoitusta tarkemmin vasta puvun ollessa valmis, jolloin näkisin myös miten se tulisi asettumaan päällyshameen laskosten päälle.





Ennen minkään leikkaamista minun täytyi kuitenkin tehdä kunnon laskelma siitä miten parhaiten saisin silkin riittämään. Olen ilmeisesti vieläkin aina yhtä yllättynyt siitä kuinka paljon kauden pukuun saa uppoamaan kangasta, vaikka kuinka luulen ostaneeni sitä varmuuden vuoksi liikaa.

Ensimmäiseksi laskin kaikkien veitsilaskostettavien röyhelöiden leveyden ja tarvittavan valmiin pituuden, jonka kerroin kolmella. Hameen helman leveämpi röyhelö voisi juuri ja juuri mennä tuplapituudella ja harvemmilla laskoksilla, mutta vieri viereen asetellut laskokset toisivat tietysti näyttävän runsauden.




Hameen takakappale jää teoriassa miehustan liepeiden peittoon, mutta koska ne kuitenkin liikkuvat käytössä hameen takaosan pitäisi olla melko korkealle silkkiä. Etupuolella sen sijaan päällyshame peittää sen niin pitkälle, että voisin hyvin käyttää silkkiä vain helman alaosaan.

Hihat eivät lopulta vie kovin paljon kangasta, etenkin kun silkin saattoi vielä jättää hihansuista vajaamittaiseksi koska leveät hihansuukäänteet peittäisivät suurimman osan hihan alaosasta. Miehustan pitkät liepeet piti myös vuorittaa silkillä. Sitten oli tietysti vielä kasa täysvinoon leikattavia juttuja: rusetit, terenauha ja jonkinlainen koristekaitale hameen röyhelöiden viimeistelyyn. Pukuun tulisi myös paljon päällystettyjä nappeja, mutta niihin voisi käyttää ne pienimmät leikkuujämien suikaleet. Niin, ja vielä se koristetasku, jonka toisaalta voisi hätätapauksessa jättää kokonaan pois.

Laskelmieni perusteella silkin pitäisi riittää, joten leikkasin kaikki isommat kappaleet ja veitsilaskosröyhelöt ensin ja päätin myöhemmin laskea vielä kuinka runsaan vastalaskosröyhelön saisin sekä vinoon leikattavien kaitaleiden koon ja leikkuusuunnitelman tarkemmin.





Aloitin ompelun hameesta, koska miehusta olisi paras sovittaa vasta sen päälle etenkin pitkien takaliepeiden vuoksi. Sitä paitsi suurin osa silkistä kuluisi hameeseen, joten oli parasta leikata se heti alkuun.

Silkin ja sametin lisäksi hameeseen kului muitakin vähemmän näkyviä materiaaleja. Hameen varsinaisiin kappaleisiin käytin jo muutamista aiemmista hameprojekteistani tuttua tiivistä ja kevyttä puuvilla-polyesterisekoite-popliinia. Silkin lisäsin sen päälle niihin kohtiin joissa se näkyisi, ja sitäpaitsi silkki tarvitsi joka tapauksessa tuekseen napakamman kankaan. Lisätueksi lisäsin kerrosten väliin vielä kaitaleen puuvillaorgandia röyhelöiden alle. Leveämmän silkkiröyhelön vuoritukseen käytin ohutta puuvillasatiinilakanaa, mistä lisää hieman myöhemmin.




Hameen takakappaleella silkki peittää pohjankankaan lähes ylös asti, ja laahuskappale on tietenkin kokonaan päällystetty silkillä. Sivukappaleissa silkkipäällys seuraa päällyshameen kaartuvaa linjaa, tosin jätin reilun varan koska päällyshame todennäköisesti nousee hieman ainakin istuessa. Etukappaleella hameen pohjaa näkyy röyhelöiden välistä niin vähän, että kokosin sen päällisen muiden kappaleiden leikkaamisesta jääneistä jämäpaloista. Teoriassa olisin tietysti voinut jättää myös röyhelöiden alle jäävän helman ilman silkkiä, mutta se saattaisi helpommin pilkahtaa leveän röyhelön isompien laskosten alta.




Hameen ompelu oli sinänsä melko helppo juttu. Ommeltuani helmakappaleiden kaikki kerrokset paikoilleen huolittelin saumanvarat saumurilla (koska se nyt oli helppoa ja kätevää). Suurin haaste oli laskoskappaleen poimuttaminen siististi takakappaleen alareunaan. Olin kääntänyt silkin popliinin leikatun reunan yli, joten kerroksia oli onneksi vain kolme ja silkki oli hyvin ohutta. Tarkemmin ilmaistuna ongelma ei oikeastaan ollut kappaleiden yhdistäminen poimutuksella vaan valmiin sauman poimuttaminen uudestaan vielä kapeammaksi.




Tygonid Módin piirrosta seuraten jätin laskoskappaleeseen 3cm leveän yläreunan, jonka alle ompelin neljä poimulankaa 5mm välein. Sitten vedin poimutin kappaleen oikeaan mittaan ja ompelin sen takakappaleen reunaan jokaisen poimulangan kohdalta. Näin nurjalle puolelle muodostui samalla kolme kapeaa nauhakujaa, joiden läpi sain juuri ja juuri pujotettua kapean verhonyörin. Venytin kujien keskelle pienet kolot joista sain nyörien päät vedettyä ulos ja ompelin toisen päät kappaleen sivuihin kiinni. Näin sain aikaan rypytyksen, jonka voi osittain avata puvun säilytystä varten.




Takakappaleen yläosaan ompelin tavanomaisen nauhakujan 60cm vyötäröltä alaspäin sekä kolme vaakasuuntaista kuminauhakiinnitystä jotka pitävät hameen etuosan suorana ja väljyyden takana. Näistä olin on nauhakujan tasolla ja kaksi ylempää 13cm välein tästä.

Kun olin saanut valmiiksi hameen takaosan ja yhdistänyt etu- ja sivukappaleiden saumat tein päällyshamekappaleen.

Olin jo päärmännyt ensimmäisen silkkikaitaleen ja prässännyt sen 5mm veitsilaskoksille. Ompelin sen samettikappaleen alareunaan ja viimeistelin sisäpuolelta täysvinolla puuvillasatiinikaitaleella. Valmiin röyhelön leveys on 6cm. Sitten ompelin kiinni vyötärön muotolaskokset ja sivujen laskokset, ja harsin kappaleen hameen etukappaleen päälle nähdäkseni miten se laskeutuu.

Ompelin hameen sivusaumat kiinni pitkällä tikillä ja sovitin hametta. Sametti oli ennakoidusti sovituskangasta painavampaa, joten laskokset aukesivat sivulla nopeasti, mutta helmaan jäi silti vielä muutama laskos.

Pääsin nyt ompelemaan sivusaumat lopullisesti kiinni, askartelemaan halkion hakasineen ja kiinnittämään vyötärönauhan. Sitten sovitin hametta taas ja tarkistin helman pituuden. Olin, kuten tavallista ollut ylivarovainen ja leikannut pituuden hieman reiluksi, joten jouduin nyt hampaita kiristellen leikkaamaan pois useamman sentin kallisarvoista silkkiä. Käänsin helman täysvinolla popliinikaitaleella joka oli edestä ja sivuilta 14cm korkea ja kapeni kaarevassa laahuksessa 10cm leveyteen.





Tässä vaiheessa päätin ommella hametta varten irrotettavan balayeuse-suojan. Siitä tuli hyvin saman tyyppinen kuin lilassa tanssiaispuvussani, jossa laahukseen napitettavaan suojakappaleeseen yhdistyy hameen etuhelman kiertävä röyhelö.

Olin suunnitellut tämän puvun ensisijaisesti sisäkäyttöön tai korkeintaan varovaiseen ulkona pyörähtämiseen hyvällä säällä koska silkin puhdistaminen on kallista ja hankalaa. Ajattelin ettei balayeusenkaan tarvitsisi olla kovin järeää tekoa, joten käytin siihen puuvillaorgandia ja kevyttä pitsiä. Siitä tuli varsin hentoinen, mutta ainakaan se ei lisää painoa laahukseen jota täytyy kuitenkin välillä kannatella.

Leikkasin laahuksen suojan hameen laahuskappaleen kaavalla, ja poimutin sen kaitaleeseen joka napitetaan hameen rypytykseen. Lisäsin napit ja vastaavat napinlävet myös hameen sivusaumoihin ja laahussuojan sivuihin. Laahussuojan reuna on vahvistettu 3cm leveällä täysvinolla kaitaleella joka on tikattu kiinni useammalla ompeleella reunan jäykistämiseksi. 10cm leveä röyhelö on silitetty 1cm veitsilaskoksille, ommeltu reunan päälle ja sen yläreuna on viimeistelty vinokaitaleella.




Kaitaleen alle kiinnittyvät pienet nauhanpätkät joilla laahussuoja kiinnitetään hameen helman alla oleviin pieniin lankalenkkeihin. Hameen etupuolella röyhelö jatkuu yksinään ja se harsitaan kiinni helmaan.

 Hame näytti balayeusella tuettuna oikein hyvältä, mikä oli suuri helpotus Tissot-puvun hameen ongelmia muistellessa. Saatoin siis iloisen optimismin vallassa ryhtyä lisäämään helmaan koristeita.





Ensimmäiseksi tein 7,5cm leveän veitsilaskosröyhelön ja ompelin sen paikoilleen. Röyhelön alareuna jäisi myöhemmin leveämmän röyhelön kiinnityksen alle, joten sitä ei tarvinnut erikseen huolitella.




Laskeskeltuani hieman lisää totesin että silkki riittäisi kuitenkin vieri viereen aseteltuihin vastalaskoksiin joihin menee kangasta kolme kertaa röyhelön valmiin pituuden verran. Röyhelön valmiiksi korkeudeksi olin suunnitellut 18cm, josta 3cm jäisi näkyviin kiinnitysompeleen päälle tulevan koristekaitaleen alta. Silkin säästämiseksi käytin taas tuttua niksiä vuorittaa se osittain puuvillasatiinilla, jota oli vielä sattunut löytymään lähes saman värisenä. Kaitaleen yläreuna on molemmin puolin silkkiä, mutta alareunan nurjalla puolella satiini alkaa 1cm reunasta. Näin jatke on ulospäin hyvin huomaamaton ja auki silitetyt saumanvarat tukevat samalla röyhelön reunaa. Jätin tässä vaiheessa vuorin vielä viimeistelemättä kaitaleen päissä.




Neulasin kaitaleen 3cm leveille vastalaskoksille ja ompelin ne kiinni lähes päihin asti. Seuraavaksi neulasin laskostelun kaitaleen helmaan. Olin varautunut siihen että liitoskohdassa laskosten syvyyttä joutuisi mahdollisesti säätämään paljonkin että ne saisi täsmäämään, mutta uskomatonta kyllä laskostus meni lähes millilleen tasan. Mittasin liitoskohdan paikan, ompelin ja viimeistelin sen ja ompelin röyhelön kiinni muutamalla kiinnitysompeleella.




Tässä kohtaa hyppään hieman ajassa eteenpäin. Eräs paheistani on hankalien asioiden lykkääminen, ja epäilin röyhelöiden päälle tulevan laskostetun vinokaitaleen olevan hankala. Olin jopa tehnyt jo pari testiversiota muilla materiaaleilla, mutta en siltikään saanut aikaiseksi tehdä lopullista kaitaletta joka oli se viimeinen hameesta puuttuva juttu. Tällä kertaa perusteluni oli taas se, että koska kaikki muutkin täysvinot silkkiosat olivat vielä leikkaamatta olisi parempi leikata ne sitten kerralla.




Kun sitten lopulta paljon myöhemmin sain itseni pakotettua tekemään tuon kaitaleen se ei ollutkaan yhtään niin hankala kuin olin luullut.

Olin suunnitellut kaitaleesta 3 cm leveän. Sen olisi voinut tarvittaessa tehdä yksinkertaisena nauhana, mutta ajatus tuntui tylsältä. Tässä museopuvussa oli helmaa kiertävä kaunis kaksoislaskos, joten päätin yrittää jotain samantyyppistä kapeampana.

Ohut silkki tarvitsi tukea, joten kokeilin laskostaa sen täysvinoon leikatun valmiin kaitaleen levyisen organdikaitaleen päälle. Muutaman testiversion jälkeen päädyin seuraavaan metodiin.




Leikkasin silkistä noin 9,5cm leveän kaitaleen. Sitten asettelin organdikaitaleen sen päälle 2,5cm etäisyydelle toisesta reunasta. Ompelin kerrokset kiinni 9mm etäisyydeltä vastakkaisesta reunasta.




Sitten silitin silkin 2,5cm leveän reunan kääntymään organdin reunan yli. Tästä reunasta tulisi kaitaleen alareuna ja tästä puolesta nurja puoli.




Käänsin kaitaleen päällyspuolen ylöspäin ja silitin silkin toisen reunan kääntymään tikkauslinjasta samaan suuntaan eli alareunaa kohti. 1,5cm alareunasta silitin sen taittumaan uudelleen takaisin yläreunaa kohti ja sitten sen yli nurjalle puolelle. Koska vinoon leikatusta kaitaleesta on hankala saada aivan tasalevyistä tasailin vielä tässä kohta silkkireunoja hieman niin että ne asettuivat 1cm päällekkäin. Taittelin päällimmäiseksi yläreunan varan.




Tässä kohtaa turvauduin moderniin niksiin: sujautin silkkireunojen alle 2cm  leveän silitettävän liimanauhan jolla ne kiinnittyivät kätevästi paikoilleen. (3cm leveys olisi tietysti ollut loogisempi valinta, mutta tätä leveyttä oli saatavilla) Kaitaleen kiinnitysommel kiinnittää teoriassa myös reunat paikoilleen, mutta tämä teki kaitaleen käsittelystä tässä vaiheessa helpompaa.




Neulasin valmiin kaitaleen paikoilleen röyhelöiden kiinnitysommelten päälle ja ompelin sen pienen keskilaskoksen alta kiinni. Organdi pitää kaitaleen reunat kohtuullisen ryhdikkäinä joten minun ei tarvinnut kiinnitellä niitä käsin kuten olin varautunut tekemään. Jälkeenpäin ajatellen toinen kerros organdia tai jämäkämpi laatu olisi ollut vielä parempi, mutta tämäkin toimii ihan riittävästi. Laskosnauhan tekeminen sujui melko näppärästi, ja saatan hyvinkin käyttää sitä myös tulevaisuudessa.




Miehustan ompelun tiesin jo ennalta olevan hametta työläämpi projekti ainakin vaikeustasossa. Huolellisesti rakennetut viktoriaaniset miehustat ovat minusta todella kiinnostavia, vaikkakin kuten edellä mainittu niihin saa uppoamaan paljonkin työtunteja.

Aloitin tukivuorin kappaleista, jotka leikkasin tukevasta puuvillatwillistä. Merkitsin kappaleisiin suunnilleen kaikki mahdolliset tarvittavat merkinnät kevyesti lyijykynällä. Seuraavaksi askartelin etukappaleen toppaukset. Harsin ensin muutaman hieman reunoista ohennetun palan vanulevyä päällekkäin kiinni vuoriin ja sitten kiinnitin niiden peitoksi kevyen puuvillabatistin. Koska toppaukset jäävät miehustan sisäpuolelle eikä kerrosten väliin niitä on helppo tarvittaessa muokata myöhemmin. Toppaus antoi miehustan yläosalle ryhdikkään ja tasaisen linjan, ja loi samalla yhdessä korsetin kanssa illuusion rintamuksesta josta voin jokapäiväisessä elämässä vain haaveilla. Seuraavaksi ompelin etureunan vaakasuuntaiset muotolaskokset.





Koska sametti purkautuu täysin holtittomasti ja sylkee ympärilleen uskomattoman määrän nukkaa huolittelin kappaleiden reunat välittömästi leikkaamisen jälkeen saumurilla, vaikka ne tasattaisiin ja huoliteltaisiin kunnolla myöhemmin. Sitten käytin paljon aikaa niiden harsimiseen kiinni vuorin kappaleisiin. Koska sametti on paksua, muotoilin tavallista tarkemmin sen vuorikappaleiden päälle niin että se kaartuu olan ja vyötärön kaarteiden mukana sisään ja ulospäin niin ettei vuori jäisi kupruilemaan valmiina. Harsin myös tukivuorin lyijykynämerkintöjen mukaan kohdistusmerkkejä ja saumalinjoja eri värisellä langalla.




Hankalin kohta oli tietenkin sametin muotoilu tukivuorin muotolaskosten päälle. Olin tehnyt niitä kaksi jotta saisin poiston jaettua tasaisemmin. Harsin samettiin lyhyellä pistolla ison määrän kiristyslankoja monena rinnakkaisena rivinä  ja jotenkin niitä vetämällä ja samettia varovasti silittelemällä sain sen asettumaan paikoilleen vain kohtuullisella määrällä ryppyjä. Harsin sen varmuuden vuoksi monesta kohtaa kiinni ettei se pääsisi liikkumaan miehustaa ommellessa.





Koska sametti myös helposti syöttyy ommellessa harsin kaikki miehustan saumat ennen niiden ompelua, jolloin se kävi helposti. Sitten kavensin saumanvarat tasaisiksi ja muotoilin ne aukemaan tarvittavista kohdista, mikä oli oleellista etenkin selän kaarevissa saumoissa. Kuten jo mainittu, sametti rispaantuu hanakasti, joten huolittelin saumanvarat yliluottelupistoilla sitä mukaa kun leikkasin niitä. Tämän jälkeen viimeistelin saumanvarat vielä lopullisesti reunustamalla ne kapealla vinonauhalla. Kuten tavallista, ompelin ja viimeistelin tässä kohtaa vain selän saumat ja vyötärön muotolaskokset, ja vain harsin olka- ja sivusaumat sovitukseen.




Sovituksessa odotti mukava ylläri, kuten kuvasta näkyy. Puvun kaavoituksesta oli hametta ja paria muuta juttua askarrellessa vierähtänyt tovi, välissä oli ollut joulu ja toki kulkutautitilannettakin voi aina syyttää painonnoususta. Voi tietenkin myös olla, että olin aliarvioinut samettisen päällyshameen ottaman tilan lantiolla. Tässä kohtaa ei toki ollut vielä mitään hätää, koska olin leikannut sivusaumoihin runsaasti sovitusvaraa. Sovitin siis realistisemman sivusauman kohdan ja harsin siihen merkkilangat.




Olin alunperin automaattisesti suunnitellut miehustaan tukiluita, mutta jo tässä kohtaa istuvuus näytti niin hyvältä että aloin miettiä olisivatko ne sittenkään tarpeelliset. Sametti joustaa hieman luonnostaan, ja käyttämässäni puuvillatwillistäkin on hieman joustoa, joten miehustan pystyi sovittamaan hyvinkin napakaksi ilman että vyötärölle alkoi ilmestyä vaakasuuntaista vetoa. Tässä kohtaa päätin vielä jättää luuvaihtoehdon auki ja palata asiaan seuraavassa varsinaisessa sovituksessa.

Seuraavaksi oli vuorossa hidas vaihe, suurin osa pitkästä rivistä napinläpiä. Napinlävet on helpointa tehdä irralliseen etukappaleeseen jota saa helposti pyöriteltyä käsissä, joten tässä kohtaa puran aina sovitukseen harsitut olka - ja sivusaumat jotta saan kappaleet erilleen. Ensin kuitenkin tietysti huolittelin miehustan etureunan saumuriompeleella, ja käänsin sen sitten tukivuorin reunan yli piiloon ja ompelin reunasta kiinni koneella.




Merkitsin napinläpien paikat tukivuoriin lyijykynällä, ja sitten ompelin pätkän koneommelta niiden kohdalle merkkilinjaksi. Pohjustin napinlävet ompelemalla niiden ympäri koneella
kapeasti  lyhyellä pistolla. Sitten aukaisin ne yksi kerrallaan ja viimeistelin käsin. Tässä kohtaa jätin tietenkin vielä ylimmäisen napinläven ja kolme alinta tekemättä jotta saisin viimeisteltyä helman ja pääntien.

Napinläpien ompelu tummaan samettiin tummalla langalla oli tietysti ajoittain hermoja kysyvää hommaa, etenkin kun vaalean vuorin langat pyrkivät itsepäisesti puskemaan esiin pistojen välistä. Langan väristä täytyy huomauttaa väliin, että päädyin mustaan lankaan koska oikean sävyistä sinistä on nykyisin hankala löytää (tai yleensä silkkistä napinläpilankaa ollenkaan). Mustaa minulla oli varastossa ja se on varsin neutraali.




Tarvitsin myös ison kasan nappeja (tarkemmin sanottuna 65 kappaletta). Käytin niihin 19mm kokoisia metallisia nappipohjia ja kaikki pienimmät silkin leikkaamisesta jääneet rippeet. Viimeistelin miehustan toisen etureunan puuvillasatiinikaitaleella ja ompelin kiinni valmiisiin napinläpiin kohdistuvat napit.

Seuraava sovitus jo enimmäkseen valmiilla napituksella sujui hyvin. Tässä kohtaa aikaa oli taas kulunut paljon kesäreissujen ja muiden projektien parissa, ja olin onnistunut pudottamaan hieman talven painosta. Optimistisesti otin sivusaumoista taas sisään, tosin en ihan alkuperäiseen linjaan asti. Saumoja edestakaisin säätäessä olin muuten onnistunut jotenkin saamaan saumojen alareunat eri mittaisiksi, joten miehustan alareunaakin piti hieman taas säätää.




Tässä kohtaa päätin lopullisesti jättää tukiluut pois. Olin tehnyt jo myös valmiiksi napituksen alle tulevan hakaspaneelin tueksi tiukimpaan kohtaan, mutta sovituksessa näytti että en lopulta tarvitsisi välttämättä sitäkään. Ompelin siis vain sivusaumat kiinni, viimeistelin saumanvarat ja ompelin takasaumaan kiinni edestä hakasilla kiinnittyvän vyötärön tukinauhan. Sitten pääsin siirtymään miehustan helman viimeistelyyn.

Tässä kohtaa piti muuten myös iskeä sakset jäljellä olevaan silkkiin ja leikata kaikki puuttuva. Olin leikannut jo hihat ja varannut palan miehustan liepeiden vuoriin, ja jättänyt tilan monelle koko kankaan levyiselle vinokaitaleelle. Tarkasti laskemalla sain sen riittämään kaikkeen tarvitsemaani.




Olin kokeillut viktoriaanisessa muodissa äärimmäisen suosittua terereunaviimeistelyä (piping) ensimmäisen kerran sinisen illallispukuni miehustaan. Se oli ollut yllättävän kivuton operaatio, joten en ollut lainkaan henkisesti valmistautunut siihen eeppiseen taisteluun joka tämän puvun viimeistelystä kehkeytyi.

Ensinnäkin saattoi olla, että vaikka olin kuvitellut leikanneeni vinonauhani huolellisesti se ei ehkä välttämättä kuitenkaan ollut aivan täysvinossa. Seuraavaksi tereen täytelangan kanssa ilmeni ongelmia: Aiemmin käyttämäni lanka oli liian ohutta ja kaksinkerroin käytettynä se ei oikein tahtonut asettua siististi toisin kuin illallispuvun paksumman kankaan alla. Ostin hätäpäissäni uuden langan, joka oli pehmeä ja huomattavasti paksumpi, mutta se oli kuitenkin niin löyhäkierteinen että tahtoi ommellessa lipsua tikin alle. Sitten oli tietysti vielä liukkaamman materiaalin samettiin ompelemisen perustavanlaatuinen luonnonvoimien vastaisuus.




Miehustan etupuoli ja sivut onnistuivat ihan kohtuullisesti kunnon harsimisen avulla, mutta takaliepeet olivat yksinkertaisesti kirottuja. En ollut lisännyt niihin minkäänlaista tukivuoria, koska olin ajatellut että paksu sametti laskeutuisi yksinään ihan hyvin. Nyt huomasin kuitenkin että terereunuksen ompelu samettiin ilman että se kiristäisi tai kaartuisi ulospäin oli minun taidoilleni silkkaa tähtitiedettä. Neulasin ja harsin terettä moneen kertaan kunnes lopulta hermostuin ja päätin että se saisi kelvata. Ompelin tereen kiinni, purin sitä paikoitellen useaan kertaan ja lopulta ompelin röyhelöpätkät liepeiden helmaan.





Heti seuraava ongelma olikin sitten se, että vaikka silkkivuori tulisikin sametin nurjalle puolelle, sametti vaikutti silti kehittävän jonkinlaisen hylkimisreaktion. Se kertakaikkiaan laskeutui ja käyttäytyi niin eri lailla, että jäykän silkin saaminen siihen siististi tuntui aivan toivottomalta, etenkin kun ne reunatkin kuitenkin lopulta kiristivät. Neulasin, harsin, purin. Välillä ompelin silkkiä pätkä pätkältä tereen reunaan, välillä purin pariin kertaan, toistin “neulaa ja harsi” -vaiheen ja ompelin taas.




Kuten kuvasta näkyy, lopputulos ei todellakaan näytä hyvältä. Oikeastaan paras mitä voi sanoa on se, että sain sen kuitenkin kasaan. Onneksi sentään sivujen ja etureunan viimeistely oli huomattavasti helpompaa. Huolittelin tereen piiloon puuvillasatiinikaitaleella ja viimeistelin samalla etureunojen alakulmat.






Miehustasta puuttui nyt enää kaulus. En ollut vielä edes kaavoittanut sitä, koska lopullinen pääntien malli määrittäisi kuitenkin sen pituuden. Yritin olla tässä kohtaa varovainen etten tekisi pääntiestä liian pientä, koska sametti saumanvaroineen ja koristeröyhelöineen veisi jonkin verran tilaa.




Näkemissäni kauden kaavoissa matala kaulus näyttää usein olevan vain yksinkertainen suora kangaskaitale, mutta olin liian perfektionisti tyytyäkseni siihen ja halusin välttämättä kaavoittaa kauluksesta päistä hieman kaartuvan. Jäljensin kaavan puuvillaorgandille ja harsin sen reilun kokoisen samettikaistaleen päälle. Sitten harsin kauluksen yläreunaan terenauhan, jonka saumanvaraan tein symmetriset aukileikkaukset molempiin päihin kauluksen pyöristettyä päätä varten. Ompelin tereen kiinni (muistaakseni taas muutaman kerran purkaen) ja sitten ompelin kauluksen kiinni pääntielle.




Viimeistelin kauluksen sisäpuolen kaventamalla molempien reunojen saumanvarat, tekemällä tarvittavat aukileikkaukset ja sitten kiinnittämällä ne käsin tukivuoriin. Lopuksi ompelin vielä kiinni puuvillasatiinivuorin. Kun sekä etureunan alareuna ja yläreuna olivat onnellisesti kasassa saatoin tehdä loput napinlävet ja ommella napit paikoilleen.

Palatakseni vielä kaulukseen, huomasin hieman liian myöhään että olin ollut ylivarovainen sen pituutta arvioidessani. Siitä tuli lopulta selkeästi hieman väljä, mikä rikkoo hieman miehustan tiukasti istuvaa linjaa. Toisaalta se on ainakin sentään mukava päällä.





Miehustan ohessa olin tietenkin työstänyt myös hihoja. Silkkiä säästääkseni olin jättänyt hihojen päälliskerroksen alareunoista vajaaksi, koska niihin tulisi joka tapauksessa puuvillasatiinivuori ja sitä paitsi hihansuukäänteet tulisivat peittämään suurimman osan hihan alaosasta. Yhdistin hihojen kappaleet, tasasin päällisen ja vuorin pyöriöltä ja harsin saumalinjan ja kohdistusmerkit.




Hihansuukäänteisiin tuli myös tukivuori puuvillaorgandista. Jälkiviisaudella mietin, olisiko se ollut tuho vai pelastus myös miehustan takaliepeille. Käänteiden tukivuorin kätevä puoli oli myös se, että kauluksen tapaan se määritti tarkasti kappaleiden muodon. Harsin sen ensin kiinni kappaleisiin ja tein napinlävet. Sitten ompelin kappaleet yhteen ja kiinnitin saumanvarat tukivuoriin.




Terereunusten saaminen siisteiksi ja symmetrisiksi päällisreunan kulmissa oli tietenkin taas yksi projektin lukuisista haasteista. Onneksi heti tereiden taakse tulisivat röyhelöt, joten pienet erot tereiden leveydessä eivät pistäisi silmään niin selvästi kuin suoraan tummaa samettia vasten. Seuraavaksi ompelin tietysti siis mainitut röyhelöt, ja sitten ompelin saumanvarat kiinni tukivuoriin. Päätin, etteivät käänteet tarvitsisi erillistä vuoria, koska leveä röyhelö estäisi alapuolta pilkahtamasta.

Seuraavaksi ompelin hihat kiinni viittä vaille valmiiseen miehustaan. Ne olivat näyttäneet sovitusversiossa istuvan siististi, mutta taas kerran sametin ja silkin yhdistelmä teki kaikesta paljon vaikeampaa. Jo lähtökohtaisesti vähänkään syötöksen saaminen siististi tiiviiseen silkkiin on haastavaa. Sovitusnukelle neulattuna hihat asettuivatkin hyvin, mutta kun neulasin ne sovittaakseni yläosaa itselleni silkki liukui pois paikaltaan välittömästi. Harsiminenkaan ei tuntunut auttavan. Säädin hihojen kanssa todella kauan, kunnes viimein päätin että ne saisivat parista olan rypystä huolimatta kelvata. Tässä kohtaa aloin suoraan sanottuna olla jo aika kypsä koko projektiin.




Useimmiten pyrin tekemään hihojen yksityiskohdat valmiiksi ennen hihojen ompelua miehustaan, koska irtonaista hihaa on paljon näppärämpi pyöritellä kuin koko vaatetta. Nyt kuitenkin arvelin, että painavat hihansuukäänteet voisivat vaikeuttaa kevyen hihan sovittetua paikalleen, ja todennäköisesti olin oikeassa. Kiinnittämällä käänteet vasta lopuksi sain myös vielä tarkistettua hihan pituuden. Käänteitä sovitellessa huomasin myös, että vaikka olinkin luullut kaavoittaneeni niihin riittävästi pituutta suhteessa hihan ympärykseen ne olivat lopulta kuitenkin hieman lyhyet. Onneksi olin leikannut napitusvaran leveäksi, ja siitä sai nyt helposti hieman lisäpituutta.

Neulasin ensin käänteen hihan etusauman kohtaan ja sitten loppuosan paikoilleen hihan ympäri. Neulasin myös hihan vuorin käänteiden alareunaan. Ompelin ensimmäiseksi kiinni hihaan alapuolen pään, tarkistin nappien paikat ja ompelin ne paikoilleen. Sitten napitin päällysreunan paikoilleen ja kiinnitin vuorin käänteiden alareunaan. Lisävarmistukseksi kiinnitin vielä käänteen päällysreunan paikoilleen pienillä pistoilla tereen ommeljuovasta. Käänteen napitus on siis teoriassa toimiva, mutta sitä ei kuitenkaan voi avata.





Olin Tissot-puvun tapaan jättänyt päällyshameen koristetaskun viime tippaan. Siihen oli onneksi lopulta jäänyt tarpeeksi silkkiä. Olin suunnitellut taskun summittaisen koon ja muodon, ja nyt taittelin sovituskankaasta sen mallisen kappaleen, puin puvun päälle ja aloin sommitella sitä paikoilleen. Näin sain sen kohdistettua juuri takaliepeiden reunaan ja hameen laskosten päälle niin ettei se häiritsisi niiden laskeutumista.




Keksin taskun ompelurakenteen lähinnä omasta päästäni sen mukaan mikä tuntui loogiselta ja kätevältä. Tein ensin pohjan kaksinkertaisesta popliinista. Sitten leikkasin silkistä kaksi kertaa valmiin taskun yläreunan levyisen palan ja silitin sivuihin 1cm saumanvaran ja yläreunaan 4,5cm taitteen josta noin sentti jäisi saumanvaraksi. Ompelin siitä alaspäin kahden poimulangan settejä 3,5cm välein.




Seuraavaksi vedin yhdet poimulangat kerrallaan valmiiseen pituuteen ja ompelin rypytyksen kiinni pohjaan niiden kohdalta. Taskun alareunassa jätin viimeisen rypytyslinjan alle sentin saumavaran, huolittelin kerrokset yhteen saumurilla ja sitten käänsin ne nurjalle puolelle.




Sovitin pukua varmuuden vuoksi vielä uudestaan ja varmistin taskun paikan. Yksi päällyshameen sivun laskoksista jäi toisesta reunasta taskun alle, mutta ihme kyllä se ei vaikuttanut juurikaan hameen laskeutuvuuteen. Neulattuani taskun paikoilleen ompelin ensin pohjakerroksen reunat käsin kiinni samettiin ja sitten silkkipäällisen reunat niiden peitoksi, ja lopuksi vielä käännetyn alareunan. Tasku on siis koristeellisen yksityiskohdan lisäksi myös toimiva, ja sinne saa sujautettua jotain pientä kuten nenäliinan.




Olin laskenut että käyttämälläni nappien koolla (19mm) 4,5cm oli sopiva väli niille. Kumpaankin takaliepeeseen tuli siis 20 nappia. Se on vähemmän kuin alkuperäisessä mallikuvassa, mutta nappini olivat hieman kookkaampia ja lisäksi kauden muotikuvat yleensä liioittelevat mallin pituutta mikä vaikuttaa etenkin hameen mittasuhteisiin. Nappeja kiinnittäessäni huomasin, että olivat näyttävän yksityiskohdan lisäksi käytännölliset myös vuorin kiinnittämiseksi paremmin samettiin.




Aiemmissa sovituksissa valmiin hameen kanssa olin myös tarkistanut mistä kohtaa liepeet luonnostaan erkanivat. Se osui mallikuvaa ylemmäs, koska hameeni leveni myös hieman ylempää. Tämän vuoksi liepeiden kiinnitykset ja niiden kohdalle tulevat rusetit siirtyivät myös lähemmäs toisiaan.

Ompelin liepeiden liitoskohtiin kevyeksi kiinnitykseksi pienet pykäpistoilla päällystetyt lankalenkit. Olin jo ommellut 6cm leveät täysvinoon leikatut rusettinauhat, ja askartelin niistä mallikuvan mukaiset tuplalenkkirusetit. Olin neulannut ensimmäisen kiinni kun huomasin, että tällä nauhan leveydellä ja tiheämmin aseteltuna ne näyttivät epäsuhtaisen isoilta. Nopein ratkaisu oli tietenkin lyhentää nauhoja ja tehdä tavalliset yksinkertaiset rusetit, jotka itse asiassa näyttivätkin tosi kivoilta. Nauhojen toisen pään uudelleen ompelu kävi äkkiä, mutta minua ärsytti silti suunnattomasti hukkaan mennyt silkki, rusettien kokohan olisi ollut äärimmäisen helposti testattavissa jo ennen leikkaamista.

Syy, miksi olin muuten niin pakkomielteinen silkin säästämisestä on se, että hameesta tuli niin kiva että aloin hieman haaveilla tekeväni joskus pukuun vaihtoehtoisen yläosan. Rajoittavana tekijänä oli tosin se, että myös tässä potentiaalisessa mallissa pitäisi olla jonkinlaiset takaliepeet koska hameesta puuttui kokonaan päällyshameen takaosa - ellen sitten keksisi jotain irrotettavaa patenttia. Sametti tuntui vähän raskaalta tanssiaispukuun, mutta voisi sopia hyvin illallispukuun. Olin jo löytänyt muutaman potentiaalisen mallin, mutta yläosassa pitäisi olla edes vähän silkkiä yhtenäisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Nykyisen miehustan takaliepeiden rusetit on vain harsittu kiinni, joten ne on helppo lainata toiseen pukuun, ja tereisiin riittää melko pieni määrä materiaalia, joten ehkä tämä idea ei ole aivan toivoton. Toisaalta jo edellinen vaihtomiehustan ideani, tanssiaispukumiehusta siniseen illallispukuuni on työnnetty projektilistan häntäpäähän, joten tuskinpa tämäkään etenee pinterest-kansiota pidemmälle vielä pitkään aikaan.




Kiinnitin rusetit vielä pääntielle (johon oli jo alun perin tarkoitus tulla yksinkertainen rusetti) ja taskun alareunaan. Sitten puku oli viimein valmis.

Olin tehnyt pukua hirveällä kiireellä viimeiset pari viikkoa ennen suunniteltua kuvauspäivää. Halusin saada kuvauksen ajoissa hoidettua ennenkuin se hautautuisi muiden kiireiden alle ja syksyn pimeys vaikeuttaisi ulkona kuvaamista, ja lisäksi ulkokuvaukset saattavat aina siirtyä suunnitellusta sään vuoksi. Tästä aikataulupaineesta voi osittain syyttää tyytymistä “riittävän hyvään” monessa kohtaa ja joitakin selkeästi huonoja valintoja. Ompelin lopulta viimeiset rusetit paikoilleen kuvauspäivän puolella puoli kahdelta aamuyöllä.





Alkuperäinen muotipiirros esitteli puvun “House Dress”-mallina, siis kotona tai sisällä käytettäväksi. Mielestäni se voisi kuitenkin aivan yhtä hyvin olla mikä tahansa elegantti päiväpuku, kuten vaikka vierailupuku. Puku- ja elävöitystapahtumat yleensä järjestetään jossain muualla kuin kotosalla. Tämän vuoksi tarvitsin tietenkin myös pukuun sopivan hatun. Olisi tietysti ollut paljon järkevämpää tehdä vain musta hattu jota voisi käyttää myös jonkin muun kanssa, mutta tietenkään en voinut vastustaa kiusausta tehdä nimenomaan tähän pukuun kuuluvan oman hatun. Puolustuksekseni on sanottava, että minulla oli jo ennestään varastossa kaikkea kivaa sopivan väristä tilpehööriä, joten minun ei tarvinnut edes ostaa hattua varten mitään muuta kuin väripaketti höyhenten värjäykseen.

Minulla on perinteisesti ollut haasteita hattujen suunnittelussa ja tekemisessä, joten olen todella iloinen että tästä hatusta tuli myös omasta mielestäni todella kiva. Sen tekemisestä on oma postauksensa täällä.




Hihansuut ja pääntie tarvitsivat vielä pitsisomisteet. Halusin alusta asti panostaa paljon tähän projektiin, joten raaskin jopa uhrata siihen aarrelaatikostani löytyneet antiikkipitsit. Minulla ei ollut yhtään sopivaa tarpeeksi pitkää pitsiä sekä pääntieröyhelöön että hihoihin, joten käytin kahta erilaista pitsiä.





Tein molemmat röyhelöt harsomaisesta puuvillasta. Ompelin kaitaleisiin käsin kapean rullapäärmeen ja kiinnitin pitsin sen päälle. Laskostin hiharöyhelöt ja ompelin ne kiinnitysnauhaan, jonka harsin hihansuiden sisäpuolelle.

Pääntielle valitsemani pitsi oli liian lyhyt yhtä tiheään laskostukseen, joten päätin että se saisi kelvata harvemmalla. Kapeammassa röyhelössä joka näkyy vain vähän se ei mielestäni näytä
liian suoralta.




Ajattelin että olisi kätevintä kiinnittää röyhelö miehustan sisäpuolelle jäävään pieneen minikauluriin joita näkee kauden kuvissa ja mainoksissa. Niissä näyttäisi olevan kiinnityksenä vain yksi nappi edessä, mutta olin hieman epäileväinen tämän riittävyydestä kiinnitykseksi. Epäilykseni osoittautuivat todeksi, ehkä jämäkämpi tai tärkätty kangas olisi pysynyt paremmin paikallaan mutta käyttämäni pehmeä puuvillabatisti ei, vaikka ompelin sen kaksinkertaisena. Päädyin kiinnittämään sen moneen kohtaan sijoitelluilla neppareilla, joita ei edes vielä puvun aikakaudella käytetty. En luottanut tarpeeksi hakaskiinnityksiin ja tarpeeksi pieniä ja ohuita nappeja ei sattunut olemaan saatavilla. Koska nepparit olivat jo lähtökohtaisesti väärin, päätin käyttää pikkuisia läpikuultavia muovineppareita, jotka ainakin olisivat melko huomaamattomat.




Olin tietenkin suunnitellut että röyhelökaulus olisi arvokas lisä asustevarastooni ja käytettävissä kaikkien muidenkin tulevien pukujen kanssa, mutta koska se täytyi tehdä puvun hieman reilun kokoiseen kaulukseen sopivaksi saattaa olla että se ei oikein toimi sopivamman kokoisen kauluksen kanssa. Myös sinänsä helpohkosti irroitettavat hihansuuröyhelöt vaativat hihansuuhun melko runsaan ja leveän röyhelön. Puvuston rakentamisen ongelma kaltaiselleni perfektionistille on ainainen asua täydentävien asusteiden ja jopa alusvaatteiden tarve.



Tämä puku oli iso ja pitkään suunniteltu projekti, johon olin halunnut panostaa sekä materiaaleissa että työtunneissa. Lopputulos ei tietenkään ole täydellinen, kuten asiat harvoin ovat. Isoin epäonnistuminen olivat tietenkin onnettomat miehustan takaliepeet. Huomasin vasta kuvista myös muutaman muun ongelman. Ensinnäkin miehustan leveän pituudessa on edelleen jotain vikaa, koska lapaluiden kohdalle muodostuu taas selvä vaakalaskos. Selän istuvuuden sovittaminen itselleen on tietysti vähän haastavaa, mutta tähän asiaan täytyy ehkä vielä tulevaisuudessa etsiä ratkaisua. Muuten miehustan kaava alkaa olla varsin hyvä, joten todennäköisesti tulen käyttämään sitä pohjana myös tulevissa pukuprojekteissa. Tällä kertaa selän istuvuuden kanssa voi ehkä elää, ja ainakin nyt käsien liikuttaminen onnistuu vapaasti.

Huomasin myös, että miehustan sivut ovat ehkä jotenkin mystisesti päätyneet eri pituisiksi. Huomasin eron jo reunustusta tehdessäni, korjasin sitä hieman, ja nyt en ole enää varma poistinko reunasta liikaa vai liian vähän koska en enää kuollaksenikaan muista kumpi sivu oli tuolloin kyseessä.

Täytyy kuitenkin todeta, että kun ensimmäisen kerran pukeuduin koko asuun
kuvausta varten rakastuin siihen uudelleen kaikkien ongelmien jälkeen. Se ei tuntunut ollenkaan naamiaispuvulta vaan todella luontevalta. Ei ole kovin yllättävää että olen aivan ihastunut sen väreihin (sävyt lukeutuvat suosikkeihini myös arkielämässä), kerrankin todella pidän myös hatusta, ja ennen kaikkea puku näyttää omaan silmääni yllättävänkin ajanmukaiselta. Olen todella tyytyväinen että raaskin käyttää pukuun laadukkaita materiaaleja (vaikka ne eivät toki kankaiden mercedes-luokkaa olekaan). Siinä missä 1700-luvun vaatteistani pidän vaaleansinistä robe a la francaisea oikeutetusti vaatekaappini kuningattarena, tämä puku saattaa ehkä olla viktoriaanisten pukujeni ykkönen.